Syysprinssin ylistys

Harvemmin näkee kirjasta tehtyä elokuvaa, joka olisi parempi kuin kirja. Ei näe nytkään. Syysprinssi-elokuva ja Syysprinssi-kirja ovat tasaveroisen hyviä, itsenäisiä taideteoksia molemmat. 

Mitähän hehkuttaisin leffassa eniten?

Luultavasti pääparia, Laura Birniä ja Lauri Tilkasta. Tuijotin heitä koko elokuvan ajan täysin huumaantuneena. Miten käsittämättömän kauniita ja lahjakkaita nuoria ihmisiä! Ooh! Tilkaselle vielä toinen ekstra-ooh perään! He ovat ehdottomasti nykyajan Ansa Ikonen ja Tauno Palo. 

Kun Tilkanen ilmestyy ensimmäistä kertaa kuvaan, hän on paitsi sietämättömän komea, myös juuri sellainen ihanan boheemi ja julkea tähtikirjailija kuin Syysprinssi mielessäni kirjan perusteella olikin. Ei ole vaikea uskoa, että Birnin esittämä Inka jättää kaiken, myös poikaystävänsä Syysprinssin takia.

Birn taas on oikealla tavalla herkkä ja vahva eikä kumpikaan näyttele missään kohdassa yli. Koko elokuva rakentuu pääparin väliselle kemialle, joka tihkuu valkokankaalta suoraan katsojan syliin. Ohjaaja Alli Haapasalo kertoi halunneensa rakentaa rakastavaisten ympärille tietynlaisen kuplan. Leffassa on paljon lähikuvia ja Tilkasen ja Birnin ilmeikkäät kasvot sopivat niihin täydellisesti. 

Henkisesti sairastuvaa ihmistä ei ole helppo näytellä uskottavasti ja riittävän pienillä nyansseilla, mutta Tilkanen onnistuu siinäkin. Hulluus ei hyökkää turkkamaisesti päälle, vaan Syysprinssin narsistisen itsevarma olemus alkaa murentua pala palalta. Samalla Inkan persoona kasvaa ja nousee esiin. Elokuvan koskettavimpia kohtauksia on se, jossa kirjoitusblokin kanssa taisteleva Syysprinssi lukee Inkan esikoiskirjan käsiksen ja kehuu sitä mestariteokseksi. 

15 vuotta myöhemmin Lapinlahdessa olevasta Syysprinssistä tulee osa Inkan menestyksekästä kirjallista tuotantoa. 

Traagisinta tässä kaikessa on se, että Syysprinssillä oli oikea esikuva, kirjailija Harri Sirola. Vielä traagisempaa on se, että itse en ilman Anja Snellmanin romaania tietäisi hänestä luultavasti juuri mitään. Sirola kuoli vuonna 2001. On suuri vahinko, ettei hän ole näkemässä elokuvaa.

Alli Haapasalo on opiskellut Nycissä ja sen huomaa. Elokuva on mielestäni kaikin puolin täysin kansainvälistä tasoa. Olin niin häkeltynyt siitä, etten tiennyt Alli Haapasalosta ennestään mitään, että menin esittäytymään ja ilmaisemaan ihailuni. Näin käy, kun kotiäiti päästetään kerran syksyssä johonkin kulttuuritapahtumaan. Skumppa virtaa ja ihmisiä halaillaan ihan vain olemisen ilosta.

Ihanat Alli Haapasalo ja Anja Snellman syystäkin hyvillä fiiliksillä.

Pidin elokuvassa ihan kaikesta. Näyttelijöistä, tunnelmasta, musiikista, Helsingin kaupunkikuvauksesta. Syysprinssi ei ole mielestäni kirja, josta on helppo tehdä elokuvaa - Anja Snellman kertoi päättäneensä aikoja sitten, ettei anna kirjalle elokuvaoikeuksia koskaan, vaikka pari kertaa on pyydetty. Alli Haapasalon tavattuaan hän muutti mielensä, ja hyvä niin.  

Elokuvan ajankuva on huolellisesti tehty. Kiinnitin huomiota mm. siihen, että kerrankin jollain on oikealla tavalla rumat kasari-farkut jalassa. Tämä on tärkeää ihmisille, jotka ovat siihen aikaan eläneet ja käyttäneet niitä pussifarkkuja. 

Lisäksi puhuin tuttujen kanssa siitä, että elokuva myös loppui täydellisesti. En spoilaa kertomalla miten - se päättyy tyylikkäästi ja juuri oikeaan aikaan ja paikkaan, yllättäen katsojankin sopivasti. 

Jos olisin leffakriitikko, antaisin tälle viisi tähteä. Nyt sanon vain, että katsokaa itse. 

Bloggaajan oli pakko tunkea fanikuvaan kirjailijan kanssa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Mitäs me hirviöt