Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita
Koska viimeksi luit runoja?
Aivan. En muista minäkään (Bob Dylanin kuuntelemisestakin on vuosia). Vaan nyitpä luin, onneksi. On taas ollut pientä hässäkkää (ja koskapa ei olisi) ja runot ovat täydellinen vastaus puoli-levottomaan olotilaan, jossa ei ehdi keskittyä mihinkään.
Olen harrastanut vartin minimeditaatioita Anna Elina Isoaron loistavan runokokoelman Rakkautta ja vasta-aineita (Into, 2016) parissa. Alaotsikkona on Runoja äidiksi tulemisesta. Tykkään kirjasta niin paljon, että palaan aiheeseen vielä yhdessä Anna Elinan kanssa.
Mutta sitä ennen runoista. Pidän itse eniten siitä lajista runoutta, jota ymmärrän. Tämä on sellainen kirja. En ehdi lukea yhtä runoa koko päivää ja miettiä upeiden metaforien syviä merkityksiä. Valitettavasti. Mutta kirjat ovat ihmistä eivätkä ihmiset kirjoja varten, on valittava siitä kasasta, johon kulloinkin kykenee.
Isoaron runot käsittelevät kaikkea mahdollista äitiyteen, naiseuteen ja parisuhteisiin liittyvää. En oikein ymmärrä, miksei tästä kirjasta ole puhuttu enemmän? Mielestäni olisi syytä. Runot sekä naurattavat että itkettävät, otetaan pari esimerkkiä, ensin hauskasta päästä:
PERHEMUSKARI
Vauva tässä huutaa huutaa huutaa.
Vauva tässä huutaa selkä kaarella.
Kaikki mukaan vaan, kaikki mukaan vaan,
kaikki mukaan vaan huutamaan!
Äiti tässä pulttaa pulttaa pulttaa.
Äiti tässä pulttaaa VITTU SAATANA!
Kaikki mukaan vaan, kaikki mukaan vaan,
kaikki mukaan vaan pulttaamaan!
Isi tässä huokaa huokaa huokaa.
Isi tässä huokaa silmät ummessa.
Kaikki mukaan vaan, kaikki mukaan vaan,
kaikki mukaan vaan huokaamaan!
Naurattaa aivan hillittömästi. Uskon, että jokaista muskareissa aikansa kökkinyttä naurattaa jonkun verran. Tunnelmasta saa heti kiinni (itse päätin lopettaa muskarit tähän syksyyn, koska. Ihan vaan muuten vaan, sensuroidaan kirosanat.)
Omasta kirjastani olen saanut paljon palautetta siitä, että monien on ollut vaikea lukea joitain kohtia, jotka ovat osuneet liian lähelle omaa elämää. Isoaron kirjan kohdalla koen saman ilmiön: joitain runoja on melkein kivuliasta lukea, mutta silti lukeminen tekee hyvää.
Kuvassa yksi esimerkki, joka tuo vähän vaikeita muistoja itselleni täysin turhasta pelkopolilla käymisestä. En mielelläni muistele niitä aikoja enää, mutta tämä runo piti lukea silti pariinkin kertaan:
Viimeinen esimerkki järkyttävämmästä päästä:
"Musta kohina monitorissa oma multani.
Lääkäri etsii mitä toiveista itää
zoomaa seinämiä pysäyttää kuvaan
keskeneräisenä
kuoloon käpertyneen.
Vielä pari viikkoa sitten taimi taivutti aurinkoon,
pikkuruinen tiuku tykytti
tietämättäni niin kauan
olen ollut hauta."
Tämä on koskettavimpia kuvauksia keskenmenosta, mitä itselleni on kirjallisuudessa tullut vastaan.
Suosittelen kirjaa ainakin niille, jotka ehtivät lukea illalla vain sen yhden sivun ennen nukahtamista. Aion jatkaa runojen lukemista nyt ihan tosissani. Olen surkea meditoimaan, mutta runojen avulla pääsen niin lähelle meditaatiota kuin ikinä pystyn.
Isoaron kirja mm. seuraavissa blogeissa: Kirjakko ruispellossa, Kirjojen keskellä ja Munakoisoni ja minä.
Aivan. En muista minäkään (Bob Dylanin kuuntelemisestakin on vuosia). Vaan nyitpä luin, onneksi. On taas ollut pientä hässäkkää (ja koskapa ei olisi) ja runot ovat täydellinen vastaus puoli-levottomaan olotilaan, jossa ei ehdi keskittyä mihinkään.
Olen harrastanut vartin minimeditaatioita Anna Elina Isoaron loistavan runokokoelman Rakkautta ja vasta-aineita (Into, 2016) parissa. Alaotsikkona on Runoja äidiksi tulemisesta. Tykkään kirjasta niin paljon, että palaan aiheeseen vielä yhdessä Anna Elinan kanssa.
 |
| Kuvan lapsi ei liity kirjaan mitenkään, ja kuitenkin kaikin tavoin. |
Mutta sitä ennen runoista. Pidän itse eniten siitä lajista runoutta, jota ymmärrän. Tämä on sellainen kirja. En ehdi lukea yhtä runoa koko päivää ja miettiä upeiden metaforien syviä merkityksiä. Valitettavasti. Mutta kirjat ovat ihmistä eivätkä ihmiset kirjoja varten, on valittava siitä kasasta, johon kulloinkin kykenee.
Isoaron runot käsittelevät kaikkea mahdollista äitiyteen, naiseuteen ja parisuhteisiin liittyvää. En oikein ymmärrä, miksei tästä kirjasta ole puhuttu enemmän? Mielestäni olisi syytä. Runot sekä naurattavat että itkettävät, otetaan pari esimerkkiä, ensin hauskasta päästä:
PERHEMUSKARI
Vauva tässä huutaa huutaa huutaa.
Vauva tässä huutaa selkä kaarella.
Kaikki mukaan vaan, kaikki mukaan vaan,
kaikki mukaan vaan huutamaan!
Äiti tässä pulttaa pulttaa pulttaa.
Äiti tässä pulttaaa VITTU SAATANA!
Kaikki mukaan vaan, kaikki mukaan vaan,
kaikki mukaan vaan pulttaamaan!
Isi tässä huokaa huokaa huokaa.
Isi tässä huokaa silmät ummessa.
Kaikki mukaan vaan, kaikki mukaan vaan,
kaikki mukaan vaan huokaamaan!
Naurattaa aivan hillittömästi. Uskon, että jokaista muskareissa aikansa kökkinyttä naurattaa jonkun verran. Tunnelmasta saa heti kiinni (itse päätin lopettaa muskarit tähän syksyyn, koska. Ihan vaan muuten vaan, sensuroidaan kirosanat.)
Omasta kirjastani olen saanut paljon palautetta siitä, että monien on ollut vaikea lukea joitain kohtia, jotka ovat osuneet liian lähelle omaa elämää. Isoaron kirjan kohdalla koen saman ilmiön: joitain runoja on melkein kivuliasta lukea, mutta silti lukeminen tekee hyvää.
Kuvassa yksi esimerkki, joka tuo vähän vaikeita muistoja itselleni täysin turhasta pelkopolilla käymisestä. En mielelläni muistele niitä aikoja enää, mutta tämä runo piti lukea silti pariinkin kertaan:
Viimeinen esimerkki järkyttävämmästä päästä:
"Musta kohina monitorissa oma multani.
Lääkäri etsii mitä toiveista itää
zoomaa seinämiä pysäyttää kuvaan
keskeneräisenä
kuoloon käpertyneen.
Vielä pari viikkoa sitten taimi taivutti aurinkoon,
pikkuruinen tiuku tykytti
tietämättäni niin kauan
olen ollut hauta."
Tämä on koskettavimpia kuvauksia keskenmenosta, mitä itselleni on kirjallisuudessa tullut vastaan.
Suosittelen kirjaa ainakin niille, jotka ehtivät lukea illalla vain sen yhden sivun ennen nukahtamista. Aion jatkaa runojen lukemista nyt ihan tosissani. Olen surkea meditoimaan, mutta runojen avulla pääsen niin lähelle meditaatiota kuin ikinä pystyn.
Isoaron kirja mm. seuraavissa blogeissa: Kirjakko ruispellossa, Kirjojen keskellä ja Munakoisoni ja minä.
Kommentit