Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!

Onneksi esikoinen käy päiväkodissa. Siellä nimittäin ymmärretään lapsen todellinen taso toisin kuin kotona, jossa häntä kohdellaan keskimäärin noin 2 vuotta nuorempana. En olisi muuten ymmärtänyt, että hän on jo Tatu ja Patu -kirjaiässä, mutta kun se on kuulemma lapsen lempikirja päiväkodissa, niin testattiin samaa kotona.

Nehän ovat hulvattomia kirjoja. Siis kerta kaikkiaan mainioita. En tiedä määritelläänkö niitä lasten tietokirjoiksi, mutta joka tapauksessa ne vastaavat noin 5-vuotiaan loputtomaan tiedonjanoon vähän kaikesta ja naurattavat vielä päälle. 

Iltalukemistojen ykkönen pojalle, joka on erityisen kiinnostunut ruuansulatuksesta ja suolistosta.

Siispä elokuviin. Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! (leffan traileri löytyy täältä, ohjaus Rike Jokela) oli mielestäni myös loistava: Riku Nieminen ja Antti Holma olivat täydelliset valinnat juuri näihin rooleihin. Elokuvan pituus oli sopivan lyhyt, reilu tunti ja ajattelin, että tästä tulee menestys.

Omia kuvia ei tällä reissulla ehtinyt paljon näpsiä, joten katsellaan Rikua ja Anttia sitten. Kuva: Finnkino

Kävi kuitenkin niin, että juuri tällä kertaa yliarvioin esikoisen iän. Syytän siitä osittain aivan liian pitkää mainososiota - reklamoin siitä, että lastenleffojen mainokset pitäisi ehdottomasti minimoida, koska lasten istumiskestävyys on rajallista, kuten hyvin tiedämme. 

Meillä raja tuli vastaan noin 45 minuutin kohdalla, jolloin lapsi ilmoitti ekaa kertaa kuuluvalla äänellä haluavansa kotiin (sitä ennen hän oli kertonut, että pelottaa, vaikka oli vähän vaikea ymmärtää mitä. Pimeää Stockmannia ehkä?).

En todellakaan halunnut itse lähteä kotiin ja jättää loppua näkemättä, joten sain lapsen sinnittelemään sitkeällä poppari- ja karkkilahjonnalla juuri ja juuri loppuun asti. 

Leffa taisi kuitenkin olla hänelle vielä vähän liian vaikeaselkoinen - mukana ollut 5-vuotias tyttö tykkäsi ja jaksoi loppuun asti, mutta mehän tiedämme, mitä poikien ja tyttöjen kehityseroista sanotaan (pätee nelikymppisenä edelleen ihmissuhde- tai taide-elokuvien osalta, ei varmasti muilla, mutta meillä kotona kuitenkin).

Joka tapauksessa tykkäsin itse: elokuva oli hauska, melko nopeatempoinen, kauniisti kuvattu ja hyvin näytelty. Kotona 5-vuotiaskin myönsi, että nauratti se vähän kuitenkin.

Luulisin, että 5 vuotta taitaa olla elokuvaan aika hyvä alaikäraja, ainakin, jos lapsi on vilkkauteen taipuvainen tai poika. Lahjakkaat, hiljaa istuvat pikkunerot viihtyvät varmasti jo 3-vuotiaina, mutta nämä muut saattavat siis pitkästyä. Kannattaa kuitenkin ottaa riski ja karkkia mukaan, sillä aikuiselle elokuva oli oikein viihdyttävä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Paluu menneisyyteen

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita