Naistenpäivää

Yllätän kaikki ja postaan jälleen! Kirjailija Miina Supisella on nimittäin niin ajankohtainen kirjoitus blogissaan uuden "Pimppini on valloillaan" -antologian julkkariin liittyvästä kohusta, että täytyy linkata tekstiin, katsokaa täältä.

Aikamoista - Iltalehden toimittajat olivat menneet julkkaritilaisuuteen mekkaloimaan ja syyttelemään Katja Kettua valehtelusta ja ties mistä. Enpä ole moista ennen kuullut. Herättää kieltämättä kiinnostavia ajatuksia naisiin kohdistuvasta väkivallasta puhumisesta, vaikenemisesta ja uhriutumisesta. Ja tietenkin herättää lisää kiinnostusta itse kirjaa kohtaan.

Mitähän tähän nyt sanoisi. Tästä huolimatta hyvää naistenpäivää?

Kommentit

Salamatkustaja sanoi…
Kiitos kun kirjoitit tästä, multa oli mennyt koko juttu ohi. Törkeetä toimintaa Iltalehdeltä. Ja voi juma noita joidenkin anonyymien avautumisia Sokeripalan kommenttibokseissa.

Aivan ehdottomasti aion hankkia tämän kirjan!
9. maaliskuuta 2012 klo 1.36
Arja sanoi…
Vähän myöhässä, mutta tapausta seuranneena eri medioissa: kyllä sieppaa! Sitten joku selittää, että eihän mitään ole voinut tapahtua, jos ei edes poliisille ole ilmoitettu - siis metsää ei nähdä puilta, vaan jauhetaan muotoseikoista, kun pitäisi puhua itse asiasta. Siitä, että ikäviä asioita tapahtuu, eivätkä naiset uskalla niistä kertoa. Jos ei kukaan kuitenkaan usko (mot) tai on vähän itselläkin sekavat muistikuvat tapahtumista. Paniikki ja säikähdys ei paranna muistia, saati jos olisi sattunut vaikka olemaan ravintolasta tulossa - mikä olisi tietysti raskauttavaa. Niin raivostuttava koko tilanne, ettei löydy sanoja. Jotenkin tuntuu, että taaksepäin kehityksessä mennään niin työpaikkojen tasa-arvossa kuin yleisemminkin. Toivottavasti on väärä luulo.
11. maaliskuuta 2012 klo 20.21
Arja sanoi…
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
11. maaliskuuta 2012 klo 20.22
Ina sanoi…
samaa mieltä Arja, sieppaa täälläkin! Taantuma-aikoina vallitsee myös henkinen taantumus...
16. maaliskuuta 2012 klo 13.00
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Miksi muuten novelleja julkaistaan nykyään niin vähän? Nehän ovat loistavia kirjoja kaikkien kiireisten bussimatkoille tai väsyneen arki-illan pikalukemiseksi. Lisää novelleja! Toivoo Ina. Summa summarum : Osaa se, novellitkin. En aio sortua enää ylisanoihin Itkosen kohdalla, vaan suhtaudun teokseen viileän analyyttisesti. Säästän vielä pari novellia viikonloppuun, mutta uskoisin saaneeni jo riittävän käsityksen. Arvio : Ihana nimi novellikokoelmalle: Huolimattomia unelmia. Juuri niistä näissä tarinoissa on kyse. Hassua kyllä, Itkosen välillä vuolaskin kirjoitustyyli on mukautunut novelleihin uusiksi: kerronta on romaaneja tiivimpää ja ytimekkäämpää. Uutta on siirtyminen pari astetta äijäkirjallisuuden suuntaan: osasta novelleja tulee mieleen Antti Tuuri tai Petri Tamminen. Itkosen kyky erilaisiin kertojiin ja näkökulmien uskottavaan vaihteluun korostuu hyvin novelleissa, joissa on uusia tyyli- ja kerrontakokeiluja: ei tule toistoa tai kyllästymistä, tunnetta siitä, että kerrotaan sama
Lue lisää

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita

Kuva
Koska viimeksi luit runoja? Aivan. En muista minäkään (Bob Dylanin kuuntelemisestakin on vuosia). Vaan nyitpä luin, onneksi. On taas ollut pientä hässäkkää (ja koskapa ei olisi) ja runot ovat täydellinen vastaus puoli-levottomaan olotilaan, jossa ei ehdi keskittyä mihinkään. Olen harrastanut vartin minimeditaatioita Anna Elina Isoaron loistavan runokokoelman Rakkautta ja vasta-aineita (Into, 2016) parissa. Alaotsikkona on Runoja äidiksi tulemisesta. Tykkään kirjasta niin paljon, että palaan aiheeseen vielä yhdessä Anna Elinan kanssa. Kuvan lapsi ei liity kirjaan mitenkään, ja kuitenkin kaikin tavoin. Mutta sitä ennen runoista. Pidän itse eniten siitä lajista runoutta, jota ymmärrän. Tämä on sellainen kirja. En ehdi lukea yhtä runoa koko päivää ja miettiä upeiden metaforien syviä merkityksiä. Valitettavasti. Mutta kirjat ovat ihmistä eivätkä ihmiset kirjoja varten, on valittava siitä kasasta, johon kulloinkin kykenee. Isoaron runot käsittelevät kaikkea mahdollista äitiyteen
Lue lisää

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan

Kuva
Kävipä hassusti. Sain kirjan arvostelukappaleen töihin. Siis arvostelukappaleen , se on: kirjekuoren, jonka sisällä on kirja ja kuoren päällä tarra "arvostelukappale". OMG! Tarkoittaako tämä sitä, että kirjabloggaajille aletaan vähitellen lähettää kirjoja ihan luettavaksi asti?? Maailma muuttuu eskoseni, todellakin! Olen saanut arvostelukappaleita ennenkin, mutta lähinnä kirja-alan tutuilta ja useimmiten itse pyytämällä. Mutta tässä kirjassa on arvostelukappale-tarra ja aion kehystää sen seinälle. Ja mikäs se kirja sitten on: Matthew MacDonaldin "Näin kehosi toimii. Käyttäjän käsikirja." (Docendo) Arvioin tekijän edellisen teoksen "Aivot - käyttäjän käsikirja", joka oli hyvä (arvio täällä ). Nyt ne olivat Docendolla osanneet ajatella, että saattaisin tykätä tästäkin. Olen niin hämmentynyt, että aion ehdottomasti arvioida ja kehua kirjan. Aihe liittyy väljästi Hesarissa viime viikolla olleeseen juttuun blogien suosion kasvusta ja jopa blogilla tienaamisesta
Lue lisää