Lukekaa Joensuuta

Voi murhetta: Matti Yrjänä Joensuu on kuollut. :( Hän oli luultavasti ainoa suomalainen dekkaristi, jonka koko tuotannon olen lukenut kokonaan ja suurella intohimolla. Viimeiseksi jääneen teoksen Harjunpää ja rautahuone arvio löytyy täältä.

Joensuu oli itse asiassa mielestäni enemmän kuin dekkaristi (väheksymättä dekkareita sinänsä): hän uudisti koko lajityyppiä. Rikosten sijaan olennaista oli ihmisen pahuus ja maailman epäoikeudenmukaisuus, jossa paha ei aina saa palkkaansa.

Joensuulla pystyi aistimaan, mitä niinkin rankka työ kuin poliisin ammatti ihmisen mielelle ja sielulle tekee. Arvostin myös aitouden tunnetta: koska kirjailija itse oli poliisi, työn kuvauksesta puuttui mikkihiirimäinen sankaruus ja glamour. Sen sijaan yksityiskohdat olivat tarkkoja ja huolellisia. Loppuratkaisuja ei pystynyt arvaamaan. Eniten Joensuun romaaneissa pelotti se, että lukija imeytyi myös rikollisen mielen sisään.

Työn alla oleva romaani jäi kesken. Suren sitäkin. Lukekaa Joensuuta - hieno kirjailija, jolta jäi Finlandia saamatta.

Tästä huolimatta hyvää itsenäisyyspäivää!

Kommentit

Eikä :'( Kamalaa sanoa, mutta viime vuosien kirjallisuuden menetyksistä Joensuun kuolema kirpaisee kyllä eniten. Hullaannuin Joensuun tuotantoon joskus 90-luvun puolessa välissä, todellakin uraauurtava tyyli kirjoittaa dekkareita, en suinkaan ole koskaan ihmetellyt miehen Finlandia-ehdokkuutta.

R.I.P. Matti Yrjänä Joensuu
Salla sanoi…
Samaa mieltä. Juuri kirjoitin oman muistokirjoituksen Joensuulle.
Tillman sanoi…
Minäkin taisin lukea kaikki.

Se pitkä tauko hänen tuotannossaan oli osittain merkkinä siitä, että hän kirjoitti " sydänverellään" ihmisen pahuudesta ja maailman pimeästä puolesta.

Harjunpään hahmoon voi niin helposti samaistua. Jokainen mies kokee joskus suurta avuttomuutta. Itsenäisyyspäivän seutu on oikeastaan hyvin kuvaava kuolinhetki Joensuulle.

Kirjansa ovat olleet pitkään klassikoita. Nyt niistä tulee jotain vielä enemmän.
Booksy sanoi…
Tämä on kyllä suru-uutinen. Harjunpää-kirjat ovat rankkaa kamaa, mutta niiden ahdistavuus tulee siitä mikä on oikeasti ahdistavaa...
Ina sanoi…
Just näin, todellisuuden ahdistavuus on kaikkein karuinta ja myös uskottavinta, mutta harva siitä oikeasti tietää niin paljon kuin mitä poliisi työssään näkee.

Äitini joutui jättämään Rautahuoneen kesken, sanoi, että ahdistus hyökyi kirjasta niin pahasti päälle, ettei pystynyt kaamoksen keskellä lukemaan.

Mutta oli kirjoissa musta positiivistakin ja ainakin jotain hyvin inhimillistä myös. Muistatteko sen, jossa se yöhiippailija kävi öisin naisten asunnoissa kattelemassa niiden unta? Sain siitä painajaisia ja turvaketju-trauman, mulla on turvaketju edelleen päällä öisin, jos oon yksin kotona. ;)

Niin että jos vaikuttavasta kirjallisuudesta puhutaan...
jukka s. sanoi…
Yks´on kaikkein matkan pää. Matti Yrjänä Joensuulle se tuli liian aikaisin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita