Michael Cunningham: Illan tullen

Summa summarum: "Mitä ihminen tekee kun ei enää ole oman elämänsä sankari?" Tähän lainaukseen kiteytyy Cunninghamin uusimman romaanin Illan tullen (Gummerus 2011) teema. Nelikymppinen galleristi haahuilee Nycissä ja hullaantuu vaimonsa pikkuveljeen. Hieno romaani, tosin ei täysin Tuntien veroinen. Cunningam vierailee tiistaina 15.11. Helsingin Akateemisessa klo 17 - kaikki kuuntelemaan!

Arvio: Miksi uutuus ei ole Tuntien veroinen? Siksi, ettei siinä ole yhtä kiinnostavaa ja kantavaa teemaa kuin Virginia Woolf oli. Nelikymppisen miehen ikäkriisi on joka tapauksessa tavanomaisempi ja käsitellympi aihe, vaikka siinä olisi sinänsä virkistäviä homovivahteita.

Päähenkilö Peter viettää suorastaan kliseistä nyciläisen taideihmisen elämää, josta tulee väistämättä mieleen Woody Allenin leffat. Ollaan sopivasti varakkaita, sopivasti älykkäitä ja sopivasti neuroottisia. Tähän rutiinimaisen mukavaan elämään pelmahtaa vaimon pikkuveli Mizzy, parikymppinen sekaisin oleva ihanuus, joka sekoilee huumeiden kanssa ja on viekoittelevasti homo.

Juonta ei voi kertoa kovin paljon enempää pilaamatta olennaisia käänteitä, mutta Peterin ihastus Mizzyyn on kirjan parhaita osioita. Miehinen keski-iän kriisi tuntuu jopa järkeenkäyvältä, vaikka olen aina ihmetellyt, mikä saa neli-viiskymppiset miehet yhtäkkiä villiintymään parikymmentä vuotta nuoremmista naisista (tosin en ole myöskään koskaan ymmärtänyt, miksi haluaisin seurustella isäni ikäisen ihmisen kanssa, mutta se siitä aiheesta, rakkaushan ei katso ikää jne jne).

Kun kuviosta puuttuu kerrankin se kliseisen ihana nuori nainen, koko asetelma tuntuu paljon kiinnostavammalta: Peter on hämmentynyt yllättävästä kiinnostuksesta nuoreen mieheen, mutta ymmärtää itsekin, ettei kyse ole sukupuolesta, vaan siitä, mitä Mizzy edustaa: nuoruutta, vastuuttomuutta, villiyttä, vapautta ja kaiken lisäksi hän muistuttaa vaimoa nuorena ja vielä hehkeänä.

Mitä sitäkään teeskentelemään: vaimo on alkanut rupsahtaa. Elämä on.

Ihastus nuoreen ihmiseen on jollain lailla platonista ja siksi sukupuolesta riippumatonta. Cunninghamin romaani on tässä mielessä ihanan suora ja rehellinen. Peter näkee vaimossaan omaa kulahtamistaan ja haluaa paeta sitä, vaikka tiedostaa ihastuksen nuoreen sekopäähän järjettömäksi. Mutta järjettömiähän ihmiset ovat, ei kai perheitä muuten hajoaisi niin paljon. Harvoin niitä järkisyillä hajotetaan. Tätä kliseistäkin prosessia Cunningham onnistuu mielestäni kuvailemaan vetävästi ja kiinnostavasti. Hänen lauseitaan ihaillaan paljon: tällä kertaa en ole niistä niin hurmaantunut kuin Tunneissa, mutta kaunista kieltä hän kirjoittaa aina.

Voittavatko järki vai tunteet, sitä en nyt viitsi paljastaa, mutta suosittelen lukemaan.

Kenelle: No niille kulttuuri-isille. Keski-iän kriiseilijöille sukupuoleen katsomatta. Niille, jotka rakastavat romaaneja New Yorkista.

Alkulause: "Mizzy on tulossa joksikin aikaa heidän luokseen asumaan."

Jälkimaku: Kivasti vinksahtanut takapotku takaa sen, että kliseinen Nycin intellektuellien taidepiirien kuvaus ei ärsytä kuten Hustvedtilla.

Starat (1-5): 4-. Koska Tunnit on 5.