Pienten kirjojen maa
Tuli peräkkäin työpöydälle kaksi syksyn odotettua uutuuskirjaa: Petri Tammisen Muita hyviä ominaisuuksia (Otava) ja Miina Supisen Apatosauruksen maa (WSOY).
Eka ajatus: onpa ne pieniä. (Jos kirjat laittaa päällekkäin, ne ovat fyysisesti melkein tasan saman kokoisia). Sisällä olevat tarinatkin ovat pieniä ja fontti isoa. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja menee samaan kastiin. (Pienuus ei viittaa kirjan laatuun, Mielensäpahoittaja on suuri kirja).
Piti kysyä kollegoilta: tuleeko tänä syksynä pieniä kirjoja? Hieroivat päätään, sanoivat, joo, saattaa olla, aika paljon on ollut lyhyitä tarinoita. Jahaa. (Surkea postaus, koska olen liian väsynyt kaivamaan lisätodisteita).
Tuli mieleen, että nämähän muistuttavat jotain. No Pauli Koheloa. Ja lempparikirjaani Ohessa tilinumeroni (Siltala), jota suosittelen teille laajoille Coelhoa vihaaville massoille pakkolukuun.
Siis: onko Kohelo käynnistänyt trendin, jossa on huomattu lukijoiden kaipaavan pieniä kirjoja suurella huumorilla?
Vai onko kirjailijoilla tarve tehdä suurten tarinoiden välissä pieniä tarinoita?
En tiedä. Lähden loppuviikoksi syyslomalle ja otan nämä käsilaukkuun. Tuomioni tulette kuulemaan.
Ps. Loistavan kirjan julkkari tänään: Kai Ekholmin ja Yrjö Revon teos Kirja tienhaarassa (Gaudeamus) vaikuttaa erittäin asialliselta, koska siellä näytään julistavan samaa ilosanomaa kuin täällä (kts. esim. Maikkarin uutinen). ;) Älkää peljätkö e-kirjaa! E-kirja ei muuta mitään, vaikka muuttaa kaiken. Kirja on tilauksessa, ja arvatkaa palaanko siihen. No KYLLÄ.
Ps 2. Uskon Supisen ja Tammisen kestävän suurina humoristeina ylläolevan vertailukuvan. Tarkoitus ei ole halventaa kirjoja. Vertailussa on kumminkin sikakallista luomumehua, huom.
Eka ajatus: onpa ne pieniä. (Jos kirjat laittaa päällekkäin, ne ovat fyysisesti melkein tasan saman kokoisia). Sisällä olevat tarinatkin ovat pieniä ja fontti isoa. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja menee samaan kastiin. (Pienuus ei viittaa kirjan laatuun, Mielensäpahoittaja on suuri kirja).
Piti kysyä kollegoilta: tuleeko tänä syksynä pieniä kirjoja? Hieroivat päätään, sanoivat, joo, saattaa olla, aika paljon on ollut lyhyitä tarinoita. Jahaa. (Surkea postaus, koska olen liian väsynyt kaivamaan lisätodisteita).
Tuli mieleen, että nämähän muistuttavat jotain. No Pauli Koheloa. Ja lempparikirjaani Ohessa tilinumeroni (Siltala), jota suosittelen teille laajoille Coelhoa vihaaville massoille pakkolukuun.
Siis: onko Kohelo käynnistänyt trendin, jossa on huomattu lukijoiden kaipaavan pieniä kirjoja suurella huumorilla?
Vai onko kirjailijoilla tarve tehdä suurten tarinoiden välissä pieniä tarinoita?
En tiedä. Lähden loppuviikoksi syyslomalle ja otan nämä käsilaukkuun. Tuomioni tulette kuulemaan.
Ps. Loistavan kirjan julkkari tänään: Kai Ekholmin ja Yrjö Revon teos Kirja tienhaarassa (Gaudeamus) vaikuttaa erittäin asialliselta, koska siellä näytään julistavan samaa ilosanomaa kuin täällä (kts. esim. Maikkarin uutinen). ;) Älkää peljätkö e-kirjaa! E-kirja ei muuta mitään, vaikka muuttaa kaiken. Kirja on tilauksessa, ja arvatkaa palaanko siihen. No KYLLÄ.
Ps 2. Uskon Supisen ja Tammisen kestävän suurina humoristeina ylläolevan vertailukuvan. Tarkoitus ei ole halventaa kirjoja. Vertailussa on kumminkin sikakallista luomumehua, huom.
Kommentit
Kohellosta on käyty isoja debatteja kirjallisissa blogeissa. Olen tyhjentänyt siitä kaiken, kaiken...,mutta lyhyesti: Hän yrittää liikaa eli yrittää olla uusi profeetta Gibran. Tein vertailuja! Jotkut saavat jo ihottumaa Koelhosta, mutta minä olen pitänyt kolmesta: Portobellon noita, Veronika päättää kuolla ja se kolmas on...mikä se oli...apua, mutta siis on kolmaskin.
Ja minä en pidä Koelhosta. Pauli Kohelosta aivan erityisesti kuitenkin. Ja Supiseta myös.
Joudunko myös sanomalehtien lukemiseen ostamaan oman laitteen, joka vanhenee jne.
anni.m:n tavoin olen itsekin huomannut lukevani nykyään eniten kompakteja kirjoja. Voi olla, että olen asettanut itselleni liian kovat lukutavoitteet - jos aikoo lukea vähintään yhden kirjan viikossa, se kirja ei tässä elämäntilanteessa voi olla mikään tiiliskivi. Toisaalta on tietysti typerää tehdä lukemisestakin suorituskeskeistä toimintaa, ja silloin tällöin tekeekin hyvää uppoutua johonkin kunnon järkäleeseen, kuten tänä vuonna esim. John Irvingin uusimpaan ja Iris Murdochin Hyvään oppilaaseen. Molemmat kirjat tosin olivat niin hyviä, että ne tuli sitten vastaavasti luettua nopeammin...
Tammisen uusinta kävin silittämässä minäkin kirjakaupassa ja luin ensimmäisen luvun. Kirja vaikutti hyvältä - odotan jo mielenkiinnolla, mitä tulemme kirjasta kuulemaan :)
En tunne kirjastomaailmaa mutta haluaisin nähdä myös Suomessa näitä kirja-automaatteja (http://artotee.blogit.fi/google-ja-automaattinen-kirjakone/) jotka nitoo haluaman kirjan. Automaatit toimisivat hienosti Suomen pienissä kirjastoissa, juna- ja bussiasemilla tai sitten lentokentillä. Lukemisen jälkeen vain paperinkeräykseen. Pienet kirjat kunniaan!
-Artsi