Pienten kirjojen maa


Tuli peräkkäin työpöydälle kaksi syksyn odotettua uutuuskirjaa: Petri Tammisen Muita hyviä ominaisuuksia (Otava) ja Miina Supisen Apatosauruksen maa (WSOY).

Eka ajatus: onpa ne pieniä. (Jos kirjat laittaa päällekkäin, ne ovat fyysisesti melkein tasan saman kokoisia). Sisällä olevat tarinatkin ovat pieniä ja fontti isoa. Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja menee samaan kastiin. (Pienuus ei viittaa kirjan laatuun, Mielensäpahoittaja on suuri kirja).

Piti kysyä kollegoilta: tuleeko tänä syksynä pieniä kirjoja? Hieroivat päätään, sanoivat, joo, saattaa olla, aika paljon on ollut lyhyitä tarinoita. Jahaa. (Surkea postaus, koska olen liian väsynyt kaivamaan lisätodisteita).

Tuli mieleen, että nämähän muistuttavat jotain. No Pauli Koheloa. Ja lempparikirjaani Ohessa tilinumeroni (Siltala), jota suosittelen teille laajoille Coelhoa vihaaville massoille pakkolukuun.

Siis: onko Kohelo käynnistänyt trendin, jossa on huomattu lukijoiden kaipaavan pieniä kirjoja suurella huumorilla?

Vai onko kirjailijoilla tarve tehdä suurten tarinoiden välissä pieniä tarinoita?

En tiedä. Lähden loppuviikoksi syyslomalle ja otan nämä käsilaukkuun. Tuomioni tulette kuulemaan.

Ps. Loistavan kirjan julkkari tänään: Kai Ekholmin ja Yrjö Revon teos Kirja tienhaarassa (Gaudeamus) vaikuttaa erittäin asialliselta, koska siellä näytään julistavan samaa ilosanomaa kuin täällä (kts. esim. Maikkarin uutinen). ;) Älkää peljätkö e-kirjaa! E-kirja ei muuta mitään, vaikka muuttaa kaiken. Kirja on tilauksessa, ja arvatkaa palaanko siihen. No KYLLÄ.

Ps 2. Uskon Supisen ja Tammisen kestävän suurina humoristeina ylläolevan vertailukuvan. Tarkoitus ei ole halventaa kirjoja. Vertailussa on kumminkin sikakallista luomumehua, huom.



Kommentit

Leena Lumi sanoi…
Minä en ole Supisen kohderyhmää. Yritin sitä Liha tottelee kuria, mutta ei uponnut, ei millään. Minä pidän syvällisisitä ja tummista kirjoista, mutta myös hulvattomista, siltikään Supinen ei ole mun juttu.

Kohellosta on käyty isoja debatteja kirjallisissa blogeissa. Olen tyhjentänyt siitä kaiken, kaiken...,mutta lyhyesti: Hän yrittää liikaa eli yrittää olla uusi profeetta Gibran. Tein vertailuja! Jotkut saavat jo ihottumaa Koelhosta, mutta minä olen pitänyt kolmesta: Portobellon noita, Veronika päättää kuolla ja se kolmas on...mikä se oli...apua, mutta siis on kolmaskin.
anni.m sanoi…
Minä haluaisin olla suurten, siis oikeasti sivumäärältään ja kooltaan suurten kirjojen lukija. Mutta tässä pikaruoka-ajassa huomaan itsekin pitäväni siitä jos kirja on tiivis ja "nopea". Suuret ajatukset voi ilmaista tehokkaasti ja toimivan kirjan voi tehdä kompaktisti? Tai pitäisi voida? ja painaminen maksaa... ja suuren kirjan pitää olla suuri myös sen suhteen, että se pitää lukijan kiinnostuneena myös sivulla 502. Niitä kirjoja on liian vähän.

Ja minä en pidä Koelhosta. Pauli Kohelosta aivan erityisesti kuitenkin. Ja Supiseta myös.
Anonyymi sanoi…
Sähköisen kirjan tulemisessa minua ahdistaa eniten se, että kun ostan lukulaitteen, pian joudun hankkimaan uuden laitteen, koska se ensimmäinen vanhenee tekniikaltaan niin, että uudet kirjat eivät siihen sovi. Lisäksi ahdistaa että se on laite, joka on koko ajan epäkunnossa. Ja se on laite, joka kasvattaa jätevuoria, koska sitä vaihdetaan koko ajan. Ja se on laite, jonka hinnassa joudun maksamaan peleistä, joita en pelaa. Muuten kyllä kiinnostaa, paitsi että ruudun tuijottaminen rasittaa silmiä.

Joudunko myös sanomalehtien lukemiseen ostamaan oman laitteen, joka vanhenee jne.
Pekka sanoi…
Tamminen ei ainakaan seuraile mitään trendejä, hän on kirjoittanut pieniä kirjoja jo 90-luvun puolivälistä lähtien. :) Toivottavasti pidät tuosta uudesta, minä tykkäsin. Myös kuukauden takaisesta kirjailijatapaamisesta jäi hyvä mieli.

anni.m:n tavoin olen itsekin huomannut lukevani nykyään eniten kompakteja kirjoja. Voi olla, että olen asettanut itselleni liian kovat lukutavoitteet - jos aikoo lukea vähintään yhden kirjan viikossa, se kirja ei tässä elämäntilanteessa voi olla mikään tiiliskivi. Toisaalta on tietysti typerää tehdä lukemisestakin suorituskeskeistä toimintaa, ja silloin tällöin tekeekin hyvää uppoutua johonkin kunnon järkäleeseen, kuten tänä vuonna esim. John Irvingin uusimpaan ja Iris Murdochin Hyvään oppilaaseen. Molemmat kirjat tosin olivat niin hyviä, että ne tuli sitten vastaavasti luettua nopeammin...
Anonyymi sanoi…
Lastenkirjaosastolla on paljon hyviä ja ohuita kirjoja. Niitä ehtii lukemaan enemmänkin kuin yhden viikossa. Pääaset, Pekka, edelle suorittamistavoitteessasi ja sinulle jää aikaa nauttia lukemisesta.
Pekka sanoi…
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Pekka sanoi…
Kiitos vinkistä! Tietysti sitä parempi, mitä isompi fontti ja mitä vähemmän sivuja... Heh heh.
Ehkä olet oikeassa. Liittyykö tämä samaan kuin ilmiö, että olen lukenut paljon novelleja. Lyhyttä proosaa, että ehtii??? Toivottavasti ei näin.

Tammisen uusinta kävin silittämässä minäkin kirjakaupassa ja luin ensimmäisen luvun. Kirja vaikutti hyvältä - odotan jo mielenkiinnolla, mitä tulemme kirjasta kuulemaan :)
Arja sanoi…
Pienikokoiset kirjathan ovat mitä mainioimpia työmatkaluettavia. Petri Tammisen uusinta en koosta huolimatta voi tähän tarkoitukseen suositella - nauratti nimittäin niin paljon, että lähijunavaunussa nolotti. Kanssamatkustajat olivat kohteliaasti hiljaa ja katselivat muualle, miettivät varmaan mielenterveyspuolen säästöjen seurauksia.
Artsi sanoi…
Sivumäärältään pieniä kirjoja on aina mukava lukea. Itse ostin juuri 130 sivuisen Quintus Tullius Ciceron kirjoittaman klassikon "Aura Popularis". Pienet kirjat käy aina hyvinä välipaloina, varsinkin jos on juuri lukenut sen kaksi kuukautta jotain tiiliskiven kokoista opusta. Itsellä olen huomannut että isojen kirjojen jälkeen on vähän kisaväsymystä jonka jälkeen on hyvä palautua pienillä kirjoilla tahi pokkareilla. Ja kirjan sisältöhän se aina ratkaisee: on kirja sitten vaikka 50 sivua tai 900 sivua.
En tunne kirjastomaailmaa mutta haluaisin nähdä myös Suomessa näitä kirja-automaatteja (http://artotee.blogit.fi/google-ja-automaattinen-kirjakone/) jotka nitoo haluaman kirjan. Automaatit toimisivat hienosti Suomen pienissä kirjastoissa, juna- ja bussiasemilla tai sitten lentokentillä. Lukemisen jälkeen vain paperinkeräykseen. Pienet kirjat kunniaan!

-Artsi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Mitäs me hirviöt