Miina Supinen: Apatosauruksen maa

Summa summarum: "Eihän tämä ole ruokaa!" mies huusi. "Mitä sinä oikein touhuat?" "Taidetta", vaimo sanoi hiljaa. "Ei täällä ole muutakaan tekemistä, valmiissa maailmassa."

Arvio: Syksyn mukanaan tuomassa eksistentialistisessa kriisissä Miina Supisen Apatosauruksen maa (WSOY) on ykköslääke.

Keväällä ihminen tietää miksi on, kuka on, maailma on kevyt ja syöksyy kohti valoa. Kesällä voi nostaa aivot puun runkoon, elämä on ihanaa. Syksyllä kaikki menee kasaan, ihminen kutistuu, pimeä valtaa altaa, kiire syö arjen ja käperrytään kotiin kirja- ja suklaakasaan. Herää kysymys miksi olen, miksi juuri tässä pimeässä maassa, kuka söi ihmisten hymyt aamubussissa?

Koskaan en ole lukenut kaamosmasennuksesta hulvattomampaa ja osuvampaa kuvausta kuin niminovellissa Apatosauruksen maa. Väsyneet äidit ovat blogien perusteella ihastuneet sen sijaan väsyneen perhe-elämän kuvauksiin.

Tykkään novelleista vaihtelevasti, loppupäästä alkua enemmän, mutta erikoisia ne ovat kaikki. Aiheet liikkuvat perhe-elämässä, ihmissuhteissa, kummallisissa sattumuksissa - juonikuvaukset kuulostaisivat oudoilta ja tekisivät kirjalle vääryyttä, joten voitte lukea niitä ammattikritiikkojen analyyseistä. Vai kuulostaako muurahaistaideteosta vahtivan vahtimestarin elämä niin hauskalta modernin taiteen satiirilta kuin juttu oikeasti on?

Supisen esikoinen "Liha tottelee kuria" oli mielestäni omalaatuisessa huumorissaan kaiken kehumisen arvoinen. Jos Supista ei ole koskaan lukenut, kannattaa ehkä aloittaa siitä. Jos taas on kaamosmasentunut tai väsynyt äiti, joka jaksaa lukea minuutin kerrallaan, kannattaa ehdottomasti valita Apatosauruksen maa.

Erityisesti tykkään Supisen rohkeudesta kirjoittaa välillä ihan mitä sattuu. Tietenkään hän ei kirjoita mitä sattuu, mutta hauskasti kieliopin ja narratologian sääntöjä rikkova tyyli vaatii taitoa ja uskoa omaan ääneen, joka on niin omanlaisensa, ettei sitä osaa edes verrata kehenkään. Ainoa, joka tulee lievästi mieleen on Italo Calvino.

Mutu-pohjalta voisin sanoa, että Supinen tuo kotimaiseen kirjallisuuteen Monty Pythonmaisesti muotoiltuna: "And now, something completely different". Vai mitä tykkäätte tästä loppulauseesta, joka kiteyttää melkein itkettävän hienosti syksyn sävelen ja postmodernin ihmisen eksistentialistisen tyhjiön, tekisi mieli antaa tästä hyvästä vitonen koko kirjalle:

"Oli kirjoja kirjahyllyssä ja ohjelmia televisiossa, ja ulkona oli maailma, mutta se oli niin myrskyinen."

Kenelle: Jos pidät Salvador Dalia suurena humoristina, suosittelen tätä. Jos tykkäät kaikesta vähän absurdista tai nyrjähtäneestä, suosittelen tätä. Jos olet väsynyt, etkä jaksa mitään, mutta kaipaat elämääsi jotain erilaista tietämättä mitä, suosittelen tätä. Varmista tykkäämisesi Supisen Sokeripala-blogista.

Paras alkulause: "Tuosta sinun tilanteestasi tulee mieleen se, kun olin nuorena miehenä Etelä-Amerikan viidakossa perustamassa utopistista onnelaa, mutta riitannuin siirtokunnan muiden jäsenten kanssa siitä mitä onni on."

Jälkimaku: Olen Apatosaurus.

Starat: 4. Hieno.