Ian McEwan: Rannalla
Ian McEwan ei ole nyt in. Anni m tunnusti inhoavansa MacEwania huonojen kirjojen listalla. Kiitos kansalaisrohkeudesta Anni! Uusimmassa Imagessa Miina Supinen haukkuu loistavassa kolumnissaan McEwanin tämän syksyn uutuuden Polte (Otava), jonka olin ajatellut lukea, vaan taidanpa uskoa Miinaa (lainaus kolumin ingressistä: "Ian McEwan poukkoilee ekokatastrofista naissotkuihin niin että vatsaan sattuu."). Luin kesällä McEwanin Rannalla-romaanin (Otava) ja siitä riittäisi yksi lause: lukekaa mieluummin Ikuinen rakkaus.
Arvio: Ikuisen rakkauden dekkarimaisen hyytävyyden jälkeen Rannalla oli vähän boring. Tai sitten odotin liikaa.
Asetelma on kiinnostava: 1960-luvulla elävä nuoripari päätyy naimisiin ja estyneeksi kasvatettu seurapiirimorsian pelkää seksiä. Itse asiassa jopa kammoaa. Tästähän voimme päätellä ilman suuria juonipaljastuksia, että hääyö ei mene ns. hyvin. Mistä puolestaan seuraa kaikenlaista inhimillistä tragediaa.
Ei siinä sitten paljon muuta olekaan. McEwan kehittelee tarinaa taitavasti, ajan kuvaus on aitoa ja kiinnostavaa, henkilöt diippejä. Taitava romaani kaiken kaikkiaan, nopeasti luettava, kiinnostavakin. Mutta tästä aiheesta ja ajasta on luettu niin paljon hienoja kirjoja ja nähty niin monia taidokkaita leffoja, että en jaksanut syttyä silti. Mikä näkyy arviossakin: tämä on yhtä lattea kuin McEwanin kirja.
Koska en osaa sanoa tästä mitään enempää (!?), lainaan jälleen Supisen kolumnia: "Mutta lopulta minun on myönnettävä, että en voi syyttää McEwania mistään." Aivan. Jos kirjassa ei ole mitään vikaa, se ei välttämättä tee siitä vielä hyvää.
Onko McEwan oman suvereenin taituruutensa vanki?
Kenelle: McEwan-faneille kai. 60-luvun kuvauksesta ja ihmissuhdedraamasta kiinnostuneille.
Alkulause: ---- (kirja jäi veneeseen, sori)
Jälkimaku: Ajat on vähän muuttuneet, sano.
Starat: 3.
Arvio: Ikuisen rakkauden dekkarimaisen hyytävyyden jälkeen Rannalla oli vähän boring. Tai sitten odotin liikaa.
Asetelma on kiinnostava: 1960-luvulla elävä nuoripari päätyy naimisiin ja estyneeksi kasvatettu seurapiirimorsian pelkää seksiä. Itse asiassa jopa kammoaa. Tästähän voimme päätellä ilman suuria juonipaljastuksia, että hääyö ei mene ns. hyvin. Mistä puolestaan seuraa kaikenlaista inhimillistä tragediaa.
Ei siinä sitten paljon muuta olekaan. McEwan kehittelee tarinaa taitavasti, ajan kuvaus on aitoa ja kiinnostavaa, henkilöt diippejä. Taitava romaani kaiken kaikkiaan, nopeasti luettava, kiinnostavakin. Mutta tästä aiheesta ja ajasta on luettu niin paljon hienoja kirjoja ja nähty niin monia taidokkaita leffoja, että en jaksanut syttyä silti. Mikä näkyy arviossakin: tämä on yhtä lattea kuin McEwanin kirja.
Koska en osaa sanoa tästä mitään enempää (!?), lainaan jälleen Supisen kolumnia: "Mutta lopulta minun on myönnettävä, että en voi syyttää McEwania mistään." Aivan. Jos kirjassa ei ole mitään vikaa, se ei välttämättä tee siitä vielä hyvää.
Onko McEwan oman suvereenin taituruutensa vanki?
Kenelle: McEwan-faneille kai. 60-luvun kuvauksesta ja ihmissuhdedraamasta kiinnostuneille.
Alkulause: ---- (kirja jäi veneeseen, sori)
Jälkimaku: Ajat on vähän muuttuneet, sano.
Starat: 3.
Kommentit
Minä olen toistaiseksi lukenut vasta yhden McEwanin - juurikin tämän Rannalla, ja rrrrakastin sitä.
Mutta ei se haittaa, jos muut hänen teoksensa ovat vielä parempia. :)
Karoliina
Sementtipuutarha - kirja on kieltämättä rajutilitys perheestä, joka ei oikein kokonainen perhe ole. Se oli minusta kuitenkin hyvin kirjoitettu.
Vieraan turva - kirjassa taas liikuttiin ulkomailla, tällä kertaa ilman lapsia. Hyinen viima käy elämässä sielläkin.
Vaikka kumpikin kirja aiheeltaan on karhea, oikeastaan kauhea, kirjallisina tuotteina ja teoksina ne olivat minusta erinomaisen koukuttavia.
Pitänee kiireesti lukea näitä moitittujakin teoksia. Kukaties olen törmännyt hänen parhaimpiinsa.
Hämmästyttävän tuottelias tapaus se ainakin on, ja kirjoista kuulee kommentteja suuntaan ja toiseen. Joillekin McEwan on todella Suuri Kirjailija, itse pidän hyvänä psykologisen romaanin mestarina.
Mutta kuten mestareilla aina, toiset tykkää ja toiset vihaa. ;)
Lukemani McEwanit suunnilleen paremmuusjärjestyksessä:
1. Ikuinen rakkaus
2. Amsterdam
3. Lauantai
4. Sovitus
5. Rannalla
6. Sementtipuutarha
7. The Comfort of Strangers
8. First Love, Last Rites
McEwanista löytyy wikipediasta hyvä sivu: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ian_McEwan
On siis keski-ikäinen britti, Booker-palkittu. Genre: psykologinen romaani, osassa teoksia trillerin aineksia. Taitava ihmiskuvaaja. Pekalta tulikin loistava suosituslista!
Luin keväällä Ikuisen rakkauden, blogista löytyy sieltä myös lisää infoa.
Minä kyllä löysin hänet jo välillä 30-40. Hyvä Ina, McEwanin Rannalla on puhdas Timantti! Hänen esikoisteoksensa sementtipuutarha oli jo timantti. Kun mieheni täytti pyöreitä, tein arvostelun Ian McEwanin Lauantaista,jonka omistin Lumimihelle. Sovitus (Atonement) on aatelia sekä kirjana että filminä. Minulta on enää lukematta vain Ikuinen rakkaus...
Mää en kestä lukea mitään Ian McEwania vastaan. Nyt mun alkoi särkeä päätä...
Rannalla ei siis ollut huono missään nimessä, mutta Ikuisen rakkauden jälkeen odotin enemmän. On luettava jossain vaiheessa Lauantai! Tai ehkä se tän syksyn uutuus, oletan, että kirjoitat siitä jossain vaiheessa? Joohan?
Ja tiedän: on hirveää, jos lempikirjailijaa ei joku ymmärrä. Pahoittelut päänsäryn aiheuttamisesta. Toisaalta pidän itse näitä eriävien mielipiteiden keskusteluja tosi kiinnostavina. Menee muuten hymistelyksi. ;)
Eikä! Minäkin tykästyin "jo" 34-vuotiaana.
Siis saa hakea esim. Sovitusta parempaa teosta...
Ina, Polte on tulossa, mutta jos se on huono, se on sitten mun eka Ian McEwan -pettymys.
Olen kehunut ja tykännyt Revolutionary Roadista sekä kirjana että leffana.
(PS. Mulla on aina hirveesti virheitä, sillä en ehdi oikolukea. Luen ja kirjoitan liikaa.)
Ikuista rakkauttahan ovat jotkut pitäneet ahdistavana (siis sitä kirjaa...), mutta minua ei ainakaan pelottanut liikaa, vaikka olenkin tällainen nörtti, joka ei uskalla katsoa kauhuelokuvia.
Pitäisi varmaan kaivaa Revolutionary Road hyllystä joskus pian, siellä se on odottanut jo jonkin aikaa.
(Mä taas oikoluen liikaa, ammattitauti. Omia blogijuttujani editoin usein vielä monta kertaa julkaisun jälkeen. Harvemmin sinne kirjoitusvirheitä edes eksyy, mutta sanavalintojen kanssa voi nysvätä loputtomiin.)