Surkealistinen Dali-tarina


Paha suvantovaihe lukemisessa. Olen aloittanut yhteensä kolme kirjaa, rääpin niitä kaikkia yhtä aikaa enkä pääse mihinkään kiinni. Näin voi hyvä kirja pahimmillaan tehdä - onneksi Jhumpa Lahirin Kaiman pitäisi tulla postista tällä viikolla. Sillä välin olen ilahduttanut itseäni myös isolla naistenlehtipinolla. Mikä on ihan valistavaa ja kehittävää ajoittain sekin.

Yksi älkää lukeko -kirjoista on Stan Lauryssenin Dali & minä. Buu. Hesarissa lievästi kehuttiin tätä "taidekauppiaan" eli taidehuijarin tositarinaa (miksi huijari muuten kirjoittaisi tositarinan ylipäänsä? Epäilen.). Äijä teki miljoonia pesemällä rahaa Dali-väärennöksillä.

Jossain vaiheessa kirjaa päästään ilmeisesti itsekehusta jonnekin Dalin lähimaastoonkin, mutten jaksa vaivautua niin pitkälle: kirja, jossa minä-kertoja puhuu itsestään muodossa "meikäläinen" herättää liikaa aggressiota. Mitään surrealismia en alaotsikosta huolimatta löytänyt. Tekeillä on tietysti Hollywood-elokuvakin, onnea hankkeelle.

Täytyy hankkia parempaa luettavaa.

Kommentit

Tuure kirjoittaa sanoi…
Dali on yksi kuvataiteellisista idoleistani, jos niin voi sanoa. olen nähnyt hänen näyttelyjään Suomessa, Ruotsissa ja Espanjassa. Minua ihmetytti Dali - arvostelun saaama julksuus hesarissa - eikö se peräti ollut ekalla kulttuurisivulla? Harva kirja-arvostelu siihen pääsee. Heti arvostelun luettuani päätin etten tule koskaan lukemaan tuota kirjaa. Tai, jos tulen lukemaan, ajattelen lukemisen lopussa samoin kuin sen alussa - nyt - että kyseessä nyt on populaarisurkeus.
Ina sanoi…
Sama täällä, oon aina fanittanut Dalia, vaikka häntä nyt miten syytettäisiin populismista. What ever, taulut ovat kiehtovia ainakin kaikille kotipsykologiasta ja surrealismista kiinnostuneille. ;)

Sain kirjasta jopa vähän yllättävän moraalikohtauksen, kirjan maailmankuva tuntui vastenmieliseltä. Pikkurikollisten itsekehuskelua ei jaksa lukea - en näe mitään neroutta siinä, että huijaa toisia rikollisia ja rahastaa muiden neroudella. Mutta ehkä olisi pitänyt lukea kirja loppuun, voihan se muuttuakin.

Tai ehkä ei.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Paluu menneisyyteen

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita