Dekkarituskaa!

Tässä se nyt tulee. Epämiellyttävä totuus siitä, että minulla on geenivirhe, joka estää pitämästä maailman suosituimmista ja parhaista dekkareista.

Tein perusteellista gallupia kirjallisten kollegoiden ja kirja- sekä dekkarifriikkien keskuudessa. Intohimoja tuntuu tässä genressä riittävän, mutta yksi oli ylitse muiden (ja sai ihailua erityisesti niiltä ihmisiltä, jotka eivät yleensä lue dekkareita): Stieg Larsson. Niinpä otin kuuliaisesti Larssonin trilogian ekan osan "Miehet jotka vihaavat naisia" varmuuden vuoksi vielä lentokonelukemiseksi, etten pysty lopettamaan kesken sivulla 5.

Kaikki vannoivat, että se imee mukaansa heti.

Nyt joudun kiroilemaan: mitä helvettiä?? But WHY??

Kertokaa ihan oikeasti ahdistuneelle ja epätietoiselle kirjaihmiselle mikä teidät veti mukaansa? Olen lukenut sisulla 40 ekaa sivua ja voisin yhtä hyvin lukea Talouselämää.

Toistaiseksi en ole löytänyt mitään kiinnostavaa, mitä ei voisi lukea päivän lehden taloussivuilta: on joku melko yhdentekevä talousrikollinen nimeltä Wennerstöm, jonka kimurantteja bisneksiä selostetaan sivutolkulla. Parhaillaan tankkaan osiota, jossa selostetaan jonkun Milton Security -nimisen firman yhtä yhdentekeviä bisneksiä. Otan lainauksen:

"1990-luvun alussa Milton Security oli varustautunut tarjoamaan aivan uudenlaista turvaa vaativille asiakkaille, pääasiassa keskisuurille yrityksille, joilla oli äärimmäisen korkea liikevaihto, ja hyvintoimeentuleville yksityishenkilöille - uusrikkaille rocktähdille, pörssihaille ja it-firmojen johtajille." Sitten selostetaan Miltonin liikevaihdot ja liiketoiminta-alueet, jaha. Ääreiskiinnostavaa. Onko tämä romaani vai vakuutusyhtiön esite?

Ymmärrän, että tämä kaikki on taustoittavaa tietoa, joka on olennaisen tärkeää juonen rakentumiselle jatkossa, mutta kun ei voisi kertakaikkiaan vähempää kiinnostaa.

Tarkoitukseni ei ole väheksyä Larssonia kirjailijana, päinvastoin: kieli on hyvää, kirjailija on todella tehnyt perusteellista ja huolellista taustatyötä ja tuntee alueen, josta kirjoittaa. Tästä tehty leffa on varmasti hyvä ja jännittävä.

Ongelma on ihan puhtaasti henkilökohtainen: tykkään dekkareista leffoina ja tv-sarjoina, mutta harvemmin jaksan lukea niitä kirjoina. En edes pidä dekkareita helppoina viihdekirjoina, kuten monet ystävät sanovat, vaan äärimmäisen haastavina ja vaivalloisina lukukokemuksina, joissa on tankattava hirveä määrä kaikenlaista faktaa ennen kuin päästään asiaan.

Koska olen luvannut antaa jokaiselle kirjalle 100 sivun mahdollisuuden, annan sen myös Larssonille ja toivon katuvani tätä postausta vielä.

Sillä välin dekkari-ihmiset voivat kyllä mielellään puolustautua ja hämmästellä sitä, että edes kehtaan tunnustaa tällaisen dekkarilukutaidottomuuden julkisesti. :-/ Help.

Kommentit

Katja sanoi…
No toi ei kyllä kuulosta mitenkään kauhean vetävältä.. Mutta ilmoittaudun lainausjonoon ihan nimen takia. ;)
Anonyymi sanoi…
Joo, se koko ensimmäinen kirja on tosi puuduttava, ainakin alussa. Mutta tahti kiihtyy seuraaviin mennessä, mut ainakin imasi jossain tokan kirjan puolivälissä mukaan.
Anonyymi sanoi…
Lukukokemuksen pitäisi olla todella palkitseva trilogian lopussa, jotta jaksaisin 1,5 kirjaa, ennen kuin teksti imaisee mukaansa... Kun on niin paljon kirjoja, jotka vievät mukanaan heti ensimmäisestä sivusta lähtien. Kiitos Ina avoimesta ja rehellisestä dekkarivuodatuksesta, nämä ovat ihanaa vastapainoa ikuisuuksia jatkuvalle dekkaribuumille.
Karhuherra sanoi…
Larssonista tai muista svenssoneista en tiedä, koska olen dekkarivammainen, mutta ajattelin jakaa positiivisen kokemuksen tältä saralta. Arktisen banaanin dekkaripokkarisarja on parin koeajon perusteella tehnyt hyvän vaikutuksen vähän rajoittuneempaan lukijaan. Etenkin Kevin Wignallin "Kuka on Conrad Hirst?" vakuutti ennen kaikkea ajatusten tasolla puhuttelevana opuksena. Nähdäkseni tyyliltään melko poikkeava dekkari, vaikka "kovaksikeitettyä" meininkiä piisaakin.
Jamppa sanoi…
Larsson oli toimittaja ja se näkyy tekstissä. Tästä on laaja konsensus lukijoiden ja kriitikoiden keskuudessa. Hän osaa rytmittää kerrontansa HYVIN – moni dekkaristi/thrilleristi kaatuu juuri tuohon. Kun kuvataan toimintaa, sen pitää pysyä hanskassa. (Vrt. Taavi Soininvaara, jonka syksyn uutuuden luin hampaita kiristellen. Tai Dan Brown, joka pitäisi julistaa ympäristörikokseksi. Jotkut osaa ja jotkut ei niin millään.)

Olen itse huomannut, että lähipiirin dekkari-inhoajat ovat syttyneet Larssoniin täysillä. Ei siksi, että se on "suurta kirjallisuutta", vaan siksi, että se on sujuvaa ja että siinä on muutamia (yksinkertaisia, mutta toimivia) jippoja; mm. eräät henkilöhahmot pelaavat gender-mielessä "vääriä" rooleja.

Ensimmäinen osa lainattiin meille kirjastosta. Kaksi seuraavaa piti ostaa pokkareina ihan vain siksi, että hermo ei kestänyt lainausjonoissa odottamista.

Eka osa on aina eka osa. Se on pilotti. Tokasta osasta alkaa oikeastaa ihan eri juttu, mutta me tietenkin tarvitsemme ekan osan tiedot sen ymmärtääksemme. Voin myös vakuuttaa, että osat 2-3 ovat järjettömän koukuttavaa kerrontaa jopa juonellisesti.
Ofelia sanoi…
Itse olen lukemassa parhaillaan tätä "Miehet jotka vihaavat naisia". Olen nähnyt elokuvan ja loppuratkaisun tietäminen varmasti jossain määrin haittaa lukemista, mutta kyllä nyt (olen lukenut 2/3) kirja jo vetää mukaansa ainakin jossain määrin.

Ihmettelin itsekin alussa tuota valtavaa taustoitusta. Uskon, että se on tehty koko sarjaa varten ja on siksi niin perusteellinen. Toivon kuitenkin itsekin, että trilogian kaksi seuraavaa osaa vetävät paremmin mukaansa, sillä vielä en ole päässyt sisälle siihen, miksi tämä kirjasarja on aiheuttanut niin valtavan kohun. Elokuvasta tosin tykkäsin todella paljon.
Jenni sanoi…
Haa, arvasin, että luet (yrität lukea) juuri tuon kirjan! Minulla on siis samaan aikaan sama koe ja kirja eli tuo dekkari koedekkarina. Itse asiassa luinkin sen viikonloppuna, yritän kirjoittaa oman tuskaraporttini vielä alkuviikosta. Voin sanoa, että kyllä se parani loppua kohden, mutta itse ihmettelin vielä sivulla 205 ääneen, että MIKÄ tässä nyt niin hyvää on. Äh. Mutta tarkempaa juttua siis tulossa mun blogiin, kunhan loma-aikataulu suo. Mulla on tuosta vähän kehuttavaa ja aika paljon purnattavaa. Enkä aio liittyä dekkarinlukijoiden sankkaan joukkoon vieläkään!
Ina sanoi…
Kiitos kommenteista, niitähän pukkasi! Edettyäni sivulle 80 alan lämmetä lievästi, koska mukaan on tullut sopivan kiinnostavaa ihmisuhdesössöä. ;)

En vielä soita fanfaareja, mutta arvelen selviäväni loppuun asti ja totesin, että tämä on hyvää työmatkalukemista.
Anonyymi sanoi…
Dekkareiden ahmijan mielestä Larsson on aivan loistava, parasta pohjoismaista tällä saralla sitten Mankellin ensimmäisten kirjojen! Täytyy myöntää että noin 60 % lukemistani kirjoista on juuri dekkareita, ja Larsson on tällä alueella aivan omaa luokkaansa, tosin yhteneväisyyksiä muiden pohjoismaisten dekkaristien tyyliin löytyy runsaasti, etenkin yhteiskuntakritiikin saralla. Miehet jotka vihaavat naisia on mielestäni trilogian paras, mutta kolmas, Pilvilinna joka romahti, yltää lähes samalle tasolle juonen käänteiden kehittelyn osalta. Mutta kaikkihan eivät dekkareista piittaa, joten silloin ne on ehkä parempi jättää ne suosiolla hyllyyn. Ugh, olen puhunut ;-)
Ina sanoi…
Hyvä, kiitos että yksi dekkarifanikin tuli kaapista!! ;) Mietin jopa voinko edes arvioida Larssonia blogissa, kun tunnen genreä liian huonosti. Mutta kun kerran olen tunnustanut etten asiasta mitään ymmärrä, niin voin varmaan kirjoittaa siitä puhtaasti kirjallisena kokemuksena.

Ei se muuten huono ole, paranee koko ajan. Mutta en ehkä koko trilogiaa...
Katja sanoi…
Asiasta kukkaruukkuun:

"En vielä soita fanfaareja, mutta arvelen selviäväni loppuun asti ja totesin, että tämä on hyvää työmatkalukemista."

Sähän kuljet ymmärtääkseni fillarilla?! :D
Ina sanoi…
Paitsi silloin kun jatkan töistä johonkin muualle kuin kotiin ja istun erilaisissa toinen toistaan yllättävämmissä julkisissa liikennevälineissä 45 min sen fillarilla kestävän 20 min sijaan. Pääsin siis maanantaina Larssonissa tosi pitkälle.

Ehdotin kollegalle, että voisin aloittaa uuden blogin erilaisista kafkamaisista työmatkakokemuksista teemalla "Kuinka yritin töihin tänään".

Tiesittekö muuten, että Helsingissä kulkee huhupuheiden ja HKL:n tiedotteiden mukaan mystinen 8-ratikan korvaava 8x-bussi, josta edes ratikkakuskit eivät tiedä, missä se kulkee todella, milloin ja miksi? Tämän ei tietämisen sentään onneksi tiedotti yksi rehellinen ratikkakuski matkustajien iloksi. En ole 8x:ää vielä useista yrityksistä huolimatta nähnyt, kyytiin pääsemisestä puhumattakaan, mutta kertokaa ihmeessä, jos on havaintoja!

Päätän HKL-blogini tältä erää tähän ennen kuin bussikorttikin lakkaa salaperäisesti toimimasta. Tarvitsen sitä vielä toisinaan.
marikki sanoi…
Haa! 8X nähty!! Bongasin sen eilen neljän ruuhkassa Mechelininkadulla, Leppäsuon huoltoaseman nurkilla. Luultavasti se oli ainakin melkein oikealla reitillä...?
Unknown sanoi…
Mä annoin Larssonin ykköselle mahdollisuuden ja luin kirjan loppuun. Siinä oli sitten lopulta ihan tosi perinteinen arvoitusdekkarijuoni. Kirja haiskahti misogyyniseltä, sen päähenkilöt olivat tökköjä ja parin keskushenkilön seksielämästä lukeminen harvinaisen puuduttavaa.

Mä olen lukenut paljon dekkareita, ja parasta pohjoismaista Larsson ei kyllä mitenkään ole. Mä ainakin pidän paljon enemmän vaikka Karin Alvtegenista (kokeile vaikka Koditon). Tuo lajityyppi kyllä vähän katkoo monien kirjoittajien siipiä. Lähelle kunnon romaaneja yltäviä dekkareita voi bongata vaikka PD Jamesia.

Mulla on Larssonin kakkonenkin, mutten ole millään kyennyt aloittamaan sitä - elämä on liian lyhyt kirjoille joista ei oikeasti pidä - joten olen tosi onnellinen kun lainasin sen tutulle, joka 1) piti siitä 2) unohti palauttaa kirjan.
Ina sanoi…
Kyllä mullakin Larssonin lukuprojektista saattaa tulla yllättävän pitkä, onneks on kollegoita jonossa, joten sosiaalinen paine auttaa kiristämään tahtia.

Saan alkuviikosta uusimman Hotakaisen, pitää lukea Larsson niin pitkälle viikonloppuna kuin ravuilta ehtii, Hotakainen täytyy varmaan huitasta menemään HETI!
Anonyymi sanoi…
Fossum ja Altvegen rules!

håå måilanen
Ina sanoi…
Otan nämä lukulistalle heti, kun on taas syysflunssa.. ;)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan