INAhdus

Kaiken elämäntapaopas-kritiikin keskellä on syytä esitellä yksi syksyn ehdoton piristys. Harvemmin näitä itse luen, mutta onneksi luin tämän. Loistava lahjakirja äidille, siskolle tai kelle vaan kiireiselle. Summa summarum : Isoäitifilosofiaa. Tämä on ehdottomasti naisenergiaa, mutta vanhemman naisen rauhoittavalla viisaudella, jossa nuoruuden pahin feministiuho on kohdannut arkotodellisuuden ja oppinut elämään sen kanssa. Jos koet ettet sinä tai aika riitä, lue tämä. Jos isoäitisi vielä elää, voit toisaalta yhtä hyvin jutella hänen kanssaan about life, universe and everything. Hän tietää. Arvio : Epäilytti. Mikäs tämä Olkinuora nyt taas onkaan, jaa – pastori? Hmm. Onkohan tämä nyt taas jotain ylioptimistista rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi -syyllistystä. Ei niitä jaksa aina rakastaa. Itseään vielä vähemmän. Sepä se. Siinä Olkinuoran sanoma. Kerrankin pappi, joka tajuaa jotain tämänpuoleisesta elämästä ja osaa kertoa siitä hyvin, yksinkertaisesti ja osuvasti. Ilman saarnaa, mut...

Nyt nolottaa. Tuli sitten kehuttua ulkomaalainen kirja Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä. Jep jep. Oli siellä onneksi se kotimainen Kohelokin, mutta kuitenkin. Vaan mitäpä sitä pohdiskelemaan: lukekaa Seitsemän veljestä, vaikka uudestaan, jos yläasteen äidinkielenopettaja yritti teiltä tuhota sen kokemuksen pistareillaan ja ääneenlausunnalla luokan edessä. Paras suomalainen kirja nyt tai koskaan – melkoinen lähtölaukaus kirjallisuudellemme siis. Aleksille staroja viisi. Ei lisättävää.

Starojen antaminen ei ole mitenkään johdonmukaista tai Gaussin käyrän mukaan vedettyä - päivän sää ja bad hairday voivat heilauttaa arviota suuntaan tai toiseen. Yleisesti starat voi kuitenkin verbalisoida näin: 1 = Ajan ja rahan tuhlausta, pääsee blogiin vain, koska kyseessä on mediailmiö tai huonoudessaan muuten vain arvion ansaitseva teos (esim. Pääministerin morsian). 2 = Jotain hyvää. Vilkaise, jos kirjan aihe kiinnostaa. 3 = Lue itse. Kirja voi kallistua kumpaan suuntaan tahansa lukijasta riippuen. 4 = Suositeltava, tehnyt vaikutuksen. 5= Klassikkokamaa, nyt tai tulevaisuudessa. Kestää aikaa ja lukukertoja.

Summa summarum: Eurooppa meets Etelä-Amerikka. Jos pidät John Irvingistä, kokeile tätä. Arvio: Tässä yksi mainio Romaani isolla R:llä, joka jäi suurelta yleisöltä keväällä vähän paitsioon. Hollantilaisen Tommy Wieringan kansainvälinen läpimurtoteos Joe Speedboat on sitä vanhaa kunnon Tarinan kerrontaa, johon nykyään ei törmää liian usein. Wieringa vietti lapsuutensa Aruballa Etelä-Amerikassa, jossa kirjoitustyyliin on päässyt tarttumaan jotain Gabriel García Márguezmaista maagista realismia - hupaisa yhdistelmä! Joe Speedboat kertoo pikkukylän pojista (ja vähän tytöistäkin), heidän kasvustaan ja elämästään hauskasti ja vetävästi. Wieringa on näitä anekdootti-automaatteja, joiden kertomukset sinkoilevat sinne tänne ja totuus sekoittuu kuvitelmaan, mutta silti tarina pysyy kasassa. Näkökulma on hyvä: kertoja on pyörätuoliin tuomittu Fransje, joka ei pysty liikkumaan tai puhumaan – perinteinen Sivullinen siis. Lähimpänä esimerkkinä tulee mieleen John Irvingin loistava Ystäväni Owen Meany...

Nyt on pakko epäviisaasti johdattaa lukijat ammattikriitikon luo: Hesarissa on tänään mainio arvio "Pauli Kohelon seikkailuista". Pauli Kohelo on siis tämän syksyn salanimi-kohu (jokaiseen itseään kunnioittavaan kirjasyksyyn on saatava niitä ainakin yksi) - ja noloa tunnustaa, mutta itseltäni meni ensi alkuun täysin ohi Coelho-yhteys, kun keskityin arvailemaan kuumeisesti kuka on tämä metsuri Kohelo. No, Hotakainenhan se, vaikka mies kiistää vielä tänään Hesarissakin. Joka tapauksessa debatti mystiikka-kirjallisuudesta ja elämäntapaoppaista kiihtyy; nyt on kyllä pakko lukea Hotakaisen näkemys ko. genrestä, voi olla aika hulvatonta kamaa ainakin kirjan nimestä päätellen: "Ohessa tilinumeroni". ;D SILTI jaksan kaikesta huolimatta puolustaa Coelhon mystiikka-elämäntapafilosofiaa sitkeästi: mies kirjoittaa liikaa ja liian usein, mutta joukkoon mahtuu helmiäkin. Jos et usko, suosittelen seuraavia: 11 minuuttia (aika järkyttävä prostituoidun elämäkerta, väitetään perustuv...

Jaha. Akatemia on puhunut. Tämän vuoden kirjallisuuden Nobelin sai ranskalainen kirjailija Jean-Marie le Clézio, joka palkitaan erityisesti "hänen tarjoamastaan poeettisesta seikkailusta" (??) (kertoo Hesari, www.hs.fi ). Romaanikirjailija joka tapauksessa ja jopa suomennettukin - onneksi on itseä sivistyneempiä kollegoita, jotka tuntevat tapauksen. Ihan tuoreita suomennokset eivät kuulemma ole, mutta saan viimeisimmän jostain 90-luvulta lainaan, joten palaan asiaan... Viime vuonnahan tulikin populistinen valinta, kun palkittiin Doris Lessing - tämä le Clézio saa nyt poeettisista seikkailuistaan 1,1 miljoonaa euroa. Onnea Cléziolle, odotan mielenkiinnolla; inahtakaa, jos olette lukeneet! ;)

Hui, nobelisti! Lukeeko niitä kukaan? Tässä yksi tuore lukuyritys tämän päivän Nobel-julkistusta odotellessa. Summa summarum : Saramago on nobelisti vm-98, eikä ihan vaativimmasta päästä. Pystyy lukemaan iltaisinkin, noin 10 sivua kerrallaan. Arvio: Saramagon karismaattisen telkkarihaastattelun jälkeen piti tarttua pitkästä aikaa nobelistiin, ihan vain todistaakseen itselleen, että vielä pystyy. Saramagon tunnetumpi romaani on tätä edeltänyt Kertomus näkevistä. Kirjailija itse pitää itseään suurena humoristina ja toivoo lukijoiden nauravan katketakseen, mutta eh – itse löydän lähinnä aika karua mustaa huumoria ja korkeintaan takakannessa luvattua satiiria. Saramago kirjoittaa allegorioita. Lähtökohta on loistava: kaupunkilaiset lakkaavat kuolemasta. Siitä seuraa hyvää ja osuvaa yhteiskuntakritiikkiä ja hauskojakin kohtauksia, mutta pullamössösukupolven edustajana en ihan tajua Saramagon vaikeasti pureskeltavaa tajunnanvirtatyyliä. Välillä lauseet kestävät koko sivun tai enemmänkin ja v...