José Saramago: Oikukas kuolema

Hui, nobelisti! Lukeeko niitä kukaan? Tässä yksi tuore lukuyritys tämän päivän Nobel-julkistusta odotellessa.

Summa summarum: Saramago on nobelisti vm-98, eikä ihan vaativimmasta päästä. Pystyy lukemaan iltaisinkin, noin 10 sivua kerrallaan.

Arvio:
Saramagon karismaattisen telkkarihaastattelun jälkeen piti tarttua pitkästä aikaa nobelistiin, ihan vain todistaakseen itselleen, että vielä pystyy. Saramagon tunnetumpi romaani on tätä edeltänyt Kertomus näkevistä. Kirjailija itse pitää itseään suurena humoristina ja toivoo lukijoiden nauravan katketakseen, mutta eh – itse löydän lähinnä aika karua mustaa huumoria ja korkeintaan takakannessa luvattua satiiria.

Saramago kirjoittaa allegorioita. Lähtökohta on loistava: kaupunkilaiset lakkaavat kuolemasta. Siitä seuraa hyvää ja osuvaa yhteiskuntakritiikkiä ja hauskojakin kohtauksia, mutta pullamössösukupolven edustajana en ihan tajua Saramagon vaikeasti pureskeltavaa tajunnanvirtatyyliä. Välillä lauseet kestävät koko sivun tai enemmänkin ja välimerkit on päätetty jättää kotiin lukijan hämäämisen varmistamiseksi.

Jos sen on tarkoitus etäännyttää, niin kyllä se minut etäännyttää muiden kirjojen pariin aina yhden luvun jälkeen. Mieluummin kuitenkin luen kirjoja, jotka imaisevat mukaansa niin, että hukkaa tajun ajasta ja sivujen kääntämisestä. Projekti jatkuu: lasken olevani valmis jouluun mennessä.

Kenelle: Aidoille tai wanna be -intellektuelleille sekä Kafka-faneille. Ei pahasti kiireisille ja uupuneille.

Jälkimaku: Työvoitto.

Alkulause: Seuraavana päivänä kukaan ei kuollut.

Starat: 3. Ei kai nobelistille kehtaa vähempääkään antaa?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Mitäs me hirviöt