Inahdus - paluu!

Näin kauan se tauko sitten kesti. Aika tarkalleen kolme vuotta.

Juha Itkonenkin teki jatko-osan, ihan reippaasti ja keski-ikäisesti, eikä edes flopannut. Eikös tämä jatko-osailu ole ihan trendikästä sitten?

Kaipasin blogia pitkään, jopa siinä määrin, että kun ei ehtinyt blogata piti kirjoittaa kirja (Syliin, jota tietysti mainostan aina jokaisessa sopivassa välissä). Mietin blogin aloittamista vuoden verran ja ihmettelin miten ja missä ja ennen kaikkea miksi? Pitäisi varmaan keksiä jotain uutta ja mullistavaa ja vähintäänkin alkaa vlogata ja tubettaa hulluna, ettei olisi ihan 90-luvulta, omg ja kaikki muut lyhenteet, joita en enää osaa.

Sitten tuli Juha Itkonen jatko-osineen ja aloin miettiä, miksen menisi ruuhkavuosina läpi siitä, mistä aita on matalin (kuten kaikessa muussakin) ja jatka ihan vaan suosiolla Inahdusta?

Itkosen Anna minun rakastaa -romaanin jatko-osassa Palatkaa perhoset keski-ikäinen mieskirjailija potee maailmantuskaa, puntaroi elämäänsä ja yrittää kirjoittaa uutta kirjaa. Tadaa! Ihan ku minä! Melkein. Nyt aionkin siis muuttaa Inahduksen epämääräiseksi kirjailijablogiksi, jossa yritän kirjoittaa toista romaania, mutta oikeasti jaarittelen blogissa mitä sattuu. Sitä kutsutaan tajunnanvirraksi.

Kaikki ylläkirjoitettu on kuitenkin bullshittiä. Oikeasti kirjoitan blogia siksi, että se on niin paljon helpompaa kuin tokan romaanin kirjoittaminen, joka on helvetillisen vaikeaa, kuten kliseisesti aina sanotaan. Siitäkin kuulette varmaan jotain.

Yksi iso muutos tässä on. Vaihdoin kirjasinkoon isompaan. En tietenkään tarvitse lukulaseja, mutta ihan vain siltä varalta, että joku lukija tarvitsee. Että vähän isoa tämä teksti on, mutta parempi näin.

Tervetuloa keski-ikäiseen jatko-osaan!




Kommentit

Satu sanoi…
Jee, ihanaa!!! Tervetuloa takaisin blogosfäärin sisällöntuottajapuolelle :)
Katja sanoi…
Tätä on odotettu!! <3
Ina sanoi…
Kiitän! Huomenna lisää, nyt kun vauhtiin päästiin.
Amma sanoi…
Jei, tervetuloa takaisin! Ja onnea kirjasta!
LadyQ sanoi…
Jee :) Tervetuloa takaisin. Onnea ja kiitos <3
LadyQ sanoi…
Jee :) Tervetuloa takaisin. Onnea ja kiitos <3
Hurraa ja tervetuloa takaisin. Kyllä hyville jatko-osille on aina tarvetta! ♥
Kaikkea kirjasta sanoi…
Täällä yksi reippaasti keski-ikäinen kirjakaupantäti ja kirjastoalan opiskelija odottaa innolla blogijuttuja - tervetuloa takaisin 💕
Erja Metsälä sanoi…
Tervetuloa takaisin!

Sitä on liikkeellä, isojen kirjainkokojen tarvetta. Minäkin yritin vaihtaa, mutta kun otin käyttöön ne dynaamiset mallit vähän aikaa sitten, en enää osannutkaan. Pitää tihrustaa vaan sitten.
Rooibos sanoi…
Jeeeee täältäkin! Tervetuloa takaisin ja onnea kirjan johdosta!
Anonyymi sanoi…
Kun kirjankin on kirjoittanut, niin luulisi pilkkusääntöjen olevan hallussa. Sattuu aivoihin lukea tuollaista pilkutonta suolletta. Harmi, koska asioistasi tykkään. Ulosannista vain en. (Vinkki: kun subjekti vaihtuu, lauseiden väliin tulee pilkku. Samoin listoihin.)
Anonyymi sanoi…
Ihanaa! Kiitos kun jatkat. Se vain, että mistä pirusta voit tietää, että olen juuri nyt (siis ihan juuri juuri nyt) joutunut aloittamaan lukulasien käytön? Kiitos fontista siis :-)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Paluu menneisyyteen

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita