Jennifer Egan: Aika suuri hämäys

Summa summarum: Amerikkalaisen Jennifer Eganin Aika suuri hämäys (Tammi 2012) oli kesän paras kirja. Pulitzer-indeksi ei pettänyt tälläkään kertaa. Haluaisin lukea häneltä lisää - suomentakaa nyt pian ne kolme muuta romaania!

Arvio: Kirjan rakenne on ihana. Jokainen luku on oma, itsenäinen tarinansa, mutta kaikki kietoutuvat silti jollain lailla toisiinsa kahden päähenkilön, levypomo Bennien ja hänen kleptomaani-assarinsa Sashan kautta. Samat tyypit seikkailevat välillä eri tarinoissa, mikä pitää lukijan hereillä. Ajassa pompitaan 1970-luvulta 2020-luvulle ja yleensä liikutaan musa- tai showbisneksessä ja maantieteellisesti mennään Afrikkaan asti.

Kirjan liepeissä rakennetta verrataan muodikkaasti Facebookiin, mutta se ei välttämättä tee kirjalle oikeutta. Itse puhuisin ennemmin verkostomaisuudesta. Pidän myös siitä, että lukujen tyyli vaihtelee, eikä koskaan tiedä, miten ja mistä seuraava tarina alkaa. Mukana on mm. yksi lehtijuttu ja power point -esitys.

Kuulostaa ehkä kikkailevalta, mutta asiansa osaavan kirjailijan luomana ei ole sitä - ainoastaan yllätyksellistä.

Kirjaa on vaikea verrata mihinkään muuhun lukemaani. Egan on vähemmän sliipattu kuin monet amerikkalaiset kollegansa, mistä annan heti pisteitä. Hän on vähemmän tosikko kuin Paul Auster ja nokkelampi kuin Siri Hustvedt. Kirjalliselta lahjakkuudelta voisin silti verrata häntä heihin.

Sanotaan vaikka näin: Italo Calvino meets Paul Auster?

Mielikuvituksen puutteestakaan Egania ei voi syyttää: yksi lempparitarinoistani kertoo karmeasta diktaattorista ja hänen pr-kampanjastaan, joka ei mene ihan putkeen, kun sekaisin oleva amerikkalainen filmitähtönen pestataan hänen tyttöystäväkseen. Eganin henkilöt ovat uskottavia ja eläviä, vaikka eivät ihan peruspertsoja olekaan.

Kirjan edetessä päähenkilöt Bennie ja Sasha ikääntyvät ja heidän elämänkulkunsa pidetään mukana loppuun asti - sen ansiosta romaani ei hajoa liikaa ja voidaan edelleen puhua romaanista eikä tarinakokoelmasta. Lopussa palataan vielä viittaamaan alkuun, mistä lukijalle syntyy palkitseva tunne ympyrän sulkeutumisesta kaiken polveilun jälkeen.

Egania täytyy oikein ihailla. Tällainen rakenne vaatii taitoa ja luovuutta. Arvostan. Lisäpisteitä annan siitä, että kaikki päiväuniajat oli lomalla uhrattava Eganille kunnes kirja oli luettu, mikä kuvastaa sen koukuttavuutta.

Egan lainaa teoksen alussa Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä - aika rohkea veto. Mutta tällä kertaa lainauksella on perusteluja: jos Proust kirjoittaisi nyt, hän olisi saattanut päätyä johonkin tällaiseen. Kadonnutta aikaa haetaan tässäkin, ja sen lisäksi vähän tulevaa.

Kenelle: Koukuttavaa, mutta laadukasta lukuromaania etsivälle. Jos pidät Jhumpa Lahirista tai Siri Hustvedtista, kokeile tätä. Jostain syystä mieleen tulee myös Kjell Westön varhaistuotanto (esim. Leijat Helsingin yllä), mutta sille en keksi mitään perusteluja.

Jälkimaku: Virkistynyt ja vähän haikea. Time flies..

Alkulause: "Se alkoi tavalliseen tapaan, tällä kertaa hotelli Lassimon naistenhuoneessa."

Starat: 4, mutta lähinnä siksi, etten tiedä onko Egan klassikkoainesta ennen kuin olen lukenut häneltä muuta.

Kotiäiti-indeksi (uusi mittari, joka kertoo siitä, kannattiko kirjaan uhrata arvokasta lukuaikaa ja veikö se ajatukset arjesta): Asteikolla 1-5 annan 5. Täydellinen kotiäitikirja: voi lukea luku kerrallaan, imaisee mukaansa väsyneenäkin ja viihdyttää olematta höttöä.


Kommentit

bleue sanoi…
Mahtava viimeinen lisäasteikko :D!
Tämä on mulle ehdottomasti parhaita tänä vuonna lukemiani kirjoja. Ihan mahtava jo lukiessa ja muutaman kuukauden nyt kuluttua voi sanoa, että jälkimakukin vain paranee tai ainakin kirja on jäänyt vahvemmin mieleen kuin moni muu keväällä lukemani tosi hyvä teos.
Ina sanoi…
Kiva kuulla! :) Meillä on se seuraavassa lukupiirissä, raportoin sieltä innostuiko muut yhtä paljon. Melkein ois pitänyt antaa vitonen, mutta korvasin sen kotiäiti-indeksin pisteillä. ;)
Laura sanoi…
Ihanaa, minäkin luin tämän kesällä. :) On kyllä hyvä kirja, tarttui kirjaston uutuuskärrystä junamatkan viihdykkeeksi. Siinähän se tuli luettuakin :)
Anonyymi sanoi…
Lukulistalle suoraan. Kiitos että olet takaisin. Mahtavia nämä suositukset ja sitäpaitsi kiitos sinun löysin Jhumpa Lahirin, yhden suurista suosikeistani, Tuore maa ja Kaima, ai mitä kirjallisuuden juhlaa!
Tuulia sanoi…
Mahtava uudistus, kotiäiti-indeksi, kiitos! Meillä kun on vähän sama elämäntilanne nyt.
Ina sanoi…
Onpa motivoivaa kuulla teistä! :) Ei ole ihan yhtä helppoa löytää enää aikaa bloggailulle, joten on kiva tietää, että lukijoita vielä on, vaikken edes ehdi paljon muiden blogeissa kommentoida (lukemassa käyn kyllä). Eganiin täytyy palata, menee mulla samaan suosikkisarjaan kuin Lahiri.
Anonyymi sanoi…
Täällä ollaan mekin! Tosi, tosi kiva kun bloggaat taas.
Minä puolestani pääsin heti plokkaamaan. Tämän kirjan. Lukulistalle.

t håå måilanen

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Paluu menneisyyteen

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan