Kun muutkin, niin kyllä minäkin

...avaan sanaisen arkkuni vielä kerran aiheesta Finlandia.

Lukupäiväkirjan Sallalla on hauska postaus: hän keräili blogistien Finlandia-listan kirjablogien arvioiden perusteella ja kuten blogeissa kuuluu mutuna ja vastoin sääntöjä (mukana myös novellikokoelma) ;). Voitte lukea keskusteluineen täältä.

Uskokaa tai älkää, aion kirjoittaa Finlandia-voittajasta arvion vielä. Ei se niin vaikeaa ole. Tiedän jo, mitä kirjoitan, pidän vain pientä breikkiä edellisten paatosarvioiden jälkeen. Sen sijaan paatostan ihan vähän Sallan innoittamana siitä, miksi Finlandia saa niin ison painoarvon kirja-alalla ja mediassa.

No siksi, että kaikki ostavat voittajan ja osan ehdokkaista. Piste. Tämä on markkinataloutta: the winner takes it all. Ei aina, mutta useimmiten. Näin tänään joulukuun myydyimpien kirjojen listan (joka kylläkään ei ole koko totuus - listalla esim. on mukana Fingerpori, mitä en itse osaisi pitää kaunokirjallisuutena sen muusta nerokkuudesta huolimatta).

Ykkösenä komeili Rimmisen Nenäpäivä, sijalla 10 Jalosen Poikakirja. Siinä välissä oli Finlandia-ehdokkaita useampi, poikkeuksina Mielensäpahoittaja ja omassa erikoishaamusarjassaan toissavuoden (!) Finlandia-voittaja Puhdistus sijalla kaksi. Siitä ilmiöstä ei sen enempää, siinä puhutaan poikkeuksesta, joka rikkoo kaikki kirja-alan yleiset lait. ;)

Mitä haluan sanoa? Sitä, että puoli Suomea saa joululahjapaketissa Finlandia-voittajan. Etenkin ne, jotka ostavat tai lukevat sen yhden kirjan vuodessa. Sitten kirja luetaan tai ei lueta ja toivoa sopii, että teos on sillä lailla hyvä, että mahdollisimman moni jaksaa sen lukea ja tuomita sen perusteella koko kotimaisen kirjallisuuden vuoden. Puhdistus täytti tämän toiveen erinomaisesti ja enemmänkin. Uuni taisi jäädä vähemmälle.

Ymmärrätte, että liioittelen. Mutta vain vähän - tältä kuva näyttää kirja-alalla. (Toim huom: on mainittava, että Suomessa elää silti huomattavan paljon sivistyneitäkin ihmisiä, jotka eivät tiedä, kuka viimeksi voitti Finlandian. Tunnen sellaisia. He ovat ihan kivoja, jopa ystäviäni.)

Toisaalta katoavaa on mainen valta ja kunnia: Jennin hauskassa Finlandia-haasteessa saamme havaita, että moni palkittu teos on jos ei nyt kadonnut niin ainakin osittain unohtunut historiaan. Vai muistatteko Irja Raneen Nauravan neitsyen? Minä muistan, koska Rane oli yliopistolla töissä ja voitti palkinnon silloin, kun opiskelin siellä itse. ;)

Loppuun tietoisku siitä, että elämme Kansallista Novellinkirjoituskuukautta: jos haluatte viimeinkin kirjoittaa novellin ja saada siihen vertaistukea, käykää täällä. Jos ette saa sitä omin päin aikaiseksi, mainostan Avaimen helmikuussa alkavaa luovan kirjoittamisen kurssia, jolle on vielä muutamia paikkoja jäljellä, lisätietoja täältä - mainostan siksi, että huomattavan moni blogisti on käynyt aiemmin näillä kirjoittajakursseilla ja tykännyt (myös allekirjoittanut kävi toimittajakurssin pari vuotta sitten ja kannatti). Opettajina Anu Silfverberg ja Elina Hirvonen, lupaan, ettei ole mahdollista olla oppimatta kirjoittamisesta aika paljon. ;)

Kommentit

lumiomena sanoi…
Minäkin muistan Irjan Ranen. En tosin hänen kirjaansa, mutta muistan kun Rane kävi Joensuussa jokasyksyisessä kirjallisuusseminaarissa puhumassa. Finlandia-voittajan saapuminen Joensuuhun oli tapaus. :)
Salla sanoi…
Minäkin muistan Nauravan neitsyeen - on hämärä mielikuva että olisin saanut sen joululahjaksi tai sitten joku läheinen on saanut ja yritin lukea sitä. Jäi vaan kesken heti alkumetreillä.

Olen tainnut aiemminkin sanoa, mutta kerran Finlandia-ehdokaslistan innoittamana etsin kirjastosta vanhan ehdokkaan Voijaa minun poroni ja se vasta pudotuspeliä olikin, en tainnut kestää kahtakaan sivua kun kirja jäi jo kesken.

Mutta joo, on siellä ehdokkaissa ja voittajissa silti sellaisia jotka ovat ihan kiinnostavia, vaikka olenkin Finlandiasta natissut. :D
Luru sanoi…
Minäkin yritin Nauravaa neitsyttä, mutta kesken jäi. Innostuin Finlandia-haasteesta, joten täytyy ehkä yrittää antaa Raneelle uusi mahdollisuus...
Maija sanoi…
Pakko sanoa, että jos en olisi kirjastoalalla, en varmaan viitsisi Finlandiapörinöitä seurata. Ei se juurikaan vaikuta omiin lukuvalintoihini, vaikka yritänkin kovasti sivistyneisyyttä tavoitella.


Ehkä pitäisi sittenkin tarttua Finlandiahaasteeseen? Äh, liikaa kirjoja, liian vähän aikaa.
penjami sanoi…
Kaupallinenhan tuo Finlandia-palkinto on, eikä siihen kannata kovin ryppyotsaisesti suhtautua. Mutta aivan hyödytön se ei kirjallisuuden kannalta ole. Vaikka ehdokkaat ovatkin ainoastaan raadin näkemys kirjavuodesta eikä siten mikään absoluuttinen "kuuden kärki", madaltaa ehdokasasettelu kirjallisuuskeskustelun kynnystä.

Ei ole huono asia, että muutama kirja nostetaan esille ja niistä voittajaa ostetaan jopa kymmeniä tuhansia kappaleita. Tällainen kaupallinen menestys mahdollistaa lukukokemuksen, josta voi puhua sellaisenkin henkilön kanssa, joka lukee vain muutaman kirjan vuodessa - ja niistä yksi on juuri se F-voittaja.

Enemmän lukevien kanssahan voi puhua mistä vain, luultavasti löytyy aina jokin kirja, jonka molemmat ovat lukeneet.

Ja onhan tuo F-ehdokkaiden spekulointi kaikessa naiiviudessaankin ihan hauskaa puuhaa. Ainakin minusta ...

Kirjallisuuspalkinnoista hivenen mielenkiintoisempi tai ainakin Finlandiaa hyvin täydentävä on Runeberg-palkinto, jossa huomioidaan myös runot, novellit ja esseekokoelmat. Se ei tosin saa samanlaista mediasirkusta ympärilleen.

Omaa kirjaharrastustani ajatellen tärkein palkinto lienee kuitenkin tuo HS:n esikoiskirjapalkinto. Esikoisteosten valitseminen luettavaksi on aina melkoista lottoa, jollei kyseessä ole jokin ennestään tunnettu julkkis - ja silloin melkein kirja kannattaa jättää lukematta ...

Esikoiskirjaehdokkaatkin ovat tietenkin vain raadin mielipiteitä, mutta on se minulle tyhjää parempi seula uutukaisia ihmetellessäni.
Kristiina sanoi…
Minä tiedän ja tunnen Nauravan Neitsyen. Se on yksi lempikirjojani. Olin aika nuori, kun se voitti Finlandian, ja sain sen lahjaksi. Tykkäsin ja tykkään siitä hirmuisesti.Onkohan se jäänyt niin vähälle huomiolle vain sen takia, että Rane ei ole ainakaan kovinkaan paljon julkaissut sen jälkeen?
Riikka sanoi…
Siis mitä, Naurava neitsythän on parhaimpia Finlandia-palkittuja! Tai ainakin sellainen, jonka minä olen saanut luettua... :)
Hanna sanoi…
Voisikohan Finlandia-palkinnolla olla sellainenkin hyvä vaikutus,että kirjailijat yrittäisivät se mielessään kirjoittaa vieläkin paremman opuksen, kuin muuten kirjoittaisivat?

Ainahan kirjailija yrittää parastaan, mutta kyllähän toiveissa oleva Finlandia saattaa antaa lisäpotkua kirjoittamiseen...?

Mielenkiintoinen postaus, pitää tutustua mainitsemaasi Finlandia -haasteeseen.
Ina sanoi…
Itse asiassa en ole ollenkaan Finlandian tai muidenkaan palkintojen vastainen, päinvastoin! Kuten Penjami totesi, ne tuovat kirjallisuudelle ylipäänsä hienoa julkisuutta alkaen ehdokas-spekuloinneista ja päättyen jälkipuintiin (josta nämä kaikki postaukset ovat hyviä esimerkkejä ;). Finlandian kautta vähintään 10-20 kirjaa saa lisäjulkisuutta, jos lasketaan mukaan varsinaisten ehdokkaiden lisäksi ennakkosuosikit ja jälkipuinnissa mainitut.

Siitä olen tosin vähän eri mieltä, että ns. "tavallisten" vähemmän lukevien ihmisten keskuudessa Finlandia on menettänyt merkitystään, koska monet palkintokirjat ovat olleet aika korkeakirjallisia - poikkeuksena jälleen kerran esim. Puhdistus.

Ts. aika paljon saan itse kuulla siitä, että joopa joo, taas tuli yksi Finlandia-palkittu, jonka lukemista ei tarvitse edes harkita. Kun kyseessä on kuitenkin puhtaasti kaupallinen ja kaupallisiin tarkoituksiin perustettu palkinto, en tiedä onko tämä alun perin ollut tarkoitus. Muiden kustantajien kirjoista mainitsen jälleen kerran esim. Viinakortin, joka edustaa mielestäni laadukasta, mutta silti sen verran vetävää kirjallisuutta, että se uppoaisi ns. tavalliseen lukijaankin. Poikakirjaa pidän samaan kategoriaan kuuluvana, ehkä Nenäpäivääkin. Mutta en tiedä - vaikeita kysymyksiä ja raadille haastava tehtävä kaiken kaikkiaan.

Lisäksi palkinnot ja ehdokkuuksien tuoma lisämyynti ovat kirjailijoille merkittäviä lisätuloja, joten pois se meistä, että kisoista haluttaisiin eroon. Kiinnostaahan Nobelkin aina, vaikka maailma on täynnä kaltoinkohdeltuja ilman Nobelia jääneitä kirjailijoita. Runeberg on munkin mielestä merkittävä ja kiinnostava palkinto, joten sitä odotellessa!
penjami sanoi…
Totta, Finlandian korkeakirjallisuus kyllä karsii joukosta passiivisempia lukijoita - vaikka he olisivat voittajan joululahjaksi saaneetkin.

Puhdistus ja Juoksuhaudantie ovat olleet 2000-luvulla poikkeuksia, Oksasen Puhdistuskin on tavallaan vakavasta aiheestaan huolimatta rakenteeltaan aika helposti luettava kirja - mikä ei sen arvoa heikennä.

Enemmän lukevien (mikä minun tuttavapiirissäni taitaa tarkoittaa keski-ikäisiä opettajanaisia - luullakseni tärkeä yksittäinen kohderyhmä kustantamoille) parissa suosittuja kokemukseni mukaan tuntuvat olleen nuo Westön Missä kuljimme kerran ja Väisäsen Toiset kengät. Ensimmäinen kuvaa hyvin Helsinkiä ja lähihistorian kipupisteitä, mikä tietysti puhuttelee monia, ja jälkimmäinen Oulua tavalla, joka käy maakunnissa kasvaneiden suurten ikäluokkien sydämiin.

Mutta sitten on kieltämättä Nenäpäivää, Uunia, Carpelania, Sinervoa ja Raittilaa. Ns. korkeakirjallisuuden asteesta en näiden kohdalla lähde tekemään arvioita, mutta eivät ne mitään kovin vetäviä tai viihteellisiä lukukokemuksia ole.

- Toisaalta, jos mitään korkeakirjallisuudesta johdettuja kriteerejä ei palkinnolla olisi, menettäisi se merkityksensä. Jos haluaisi selvittää lukijoiden suosikin, kuusi parasta löytyisi kaiketi silloin myyntilistojen kärjestä - siis jo ennen ehdokasasettelua, nyt ehdokkaista moni nostaa myyntiään, mutta vasta päästyään ehdokkaaksi.
Anna-Riikka sanoi…
Palkkintoja täytyy olla monesta syystä, mutta olisi hyvä, jos valtamedioissa ja kirjakaupoissakin uskallettaisiin tehdä rohkeammin omia valintoja ja käydä varjo-finlandia-keskusteluja, nostaa esille toimittajien omia suosikkeja tai tehdä kirjakauppaan "kirjakauppias suosittelee" -hyllyjä (tällaiseen juuri Turussa törmäsin). Tämä monipuolistaisi keskustelua ja myyntikin voisi jakaantua vähän tasaisemmin. Minusta on aika surullista, että aika sattumanvaraisten makuseikkojen vuoksi jokin kirja myy kymmeniä tuhansia, toinen (joka on saanut vähintään yhtä paljon positiivista palautetta kriitikoilta ja lukijoilta) myy moninkertaisesti vähemmän. Tämä kaikki vain siksi, että F-ehdokkaat ovat monien mielestä "virallisesti" hyviä - ja turvallisia lahjavalintoja - vaikka rinnalla on lukuisia muita hyviä. Peräänkuulutan siis blogikeskustelujen rohkeutta sanomalehtien palstoille ja kirjakauppojen valintoihin!
Salla sanoi…
Tuo laumasieluisuus minuakin kovasti ihmetyttää. Vaikka tavallaan ymmärrän sen, jos mietin itseäni vaikka elokuvien katsojana. En ole mikään aktiivinen elokuvaharrastaja, käyn katsomassa ehkä viisi elokuvaa vuodessa (elokuvateatterissa) ja kaipa ne ovat sieltä hypetetyimmästä päästä olevat.

Tosin elokuvissa ällöän kamalia romanttisia komedioita, typeriä toimintaelokuvia ja 3d-hittejä. Joten en nyt ihan mainonnan uhrina mene elokuviin.

Mutta valottaa se hieman sitä, miksi joku ei tutustu mihinkään muuhun kirjallisuuteen, ostaa vain sokkona Finlandiaa lahjaksi läheisilleen.

No. Kai yksi nimekäs ja näkyvä kirjallisuuspalkinto on parempi kuin ei kirjallisuuspalkintoja ollenkaan.
Salamatkustaja sanoi…
Kiitos tuosta novelliviikkovinkistä, menenkin heti tutustumaan!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Mitäs me hirviöt