Kreetta Onkeli: Kutsumus
Summa summarum: Onkelin esikoinen Ilonen talo oli huippu. En ole sittemmin lukenut Onkelilta mitään (miksi?), mutta uusin romaani Kutsumus (Sammakko) on saanut kehuja. Kun sen vielä luvattiin paljastavan ilkeästi kaikki kustannusmaailman salat, niin olihan se pakko lukea. Kiitän päälauseita ja huumoria. Moitin juonen hajoamista. Ilonen talo on parempi, mutta tämäkin satiiri viihdyttää.
Arvio: Kun aiheena on taiteilijan kutsumus ja kirjailijaelämän rankkuus, alkaa pakostakin miettiä, kuinka monilla kirjailijoilla riittää lahjakkuudesta huolimatta sanottavaa elämäntyöksi asti? Ja miksi ne, joilla ei oikein riitä silti jatkavat? Onkeli on nyt muodikkaasti ilmaisten ajan hermolla. ;)
Kutsumus kertoo tästä ristiriidasta. Päähenkilö Sanelma on drop-out, joka ajautuu kirjoittamaan ja kirjailijaksi, kun ei muutakaan osaa. Elämä on köyhää ja ankeaa, vähälevikkiset kirjat kirjoitetaan kotona ja kotielämästä, kun muutakaan elämää ei ole. Tämä itseironinen osio huvittaa kovasti.
Mukaan tulee kutsumuskirjailija Sanelman vastapainoksi ns. vahinkokirjailija Gunnevi: rikas ystävätär, jonka järjetön runokokoelma julkaistaan ja menestyy hurjasti. Teos rakentuu näiden kahden sekoiluille, vastakkainasettelulle, ryyppyreissuille ja keski-ikäisten naisten irrotteluille. Välissä irvaillaan sekä kirjailijoille että kustantajille ja ajoittain tosi hauskasti.
Kutsumuksessa on loistavat ainekset. Onkelin kieli muistuttaa Petri Tammista osuvassa tokaisevuudessaan. Nälkäkirjailijan kitinä naurattaa. Jotain sekavaa stoorissa silti on.
Itseäni hämmentää minä-kertojan ja hän-muodon vaihtelu näkökulman muuttuessa Sanelmasta Gunneviin - kenen tarina tämä nyt on? Lukija on yleensä konservatiivi kertojan äänen suhteen ja muutokset pitää tehdä perustellusti ja huolella.
Porukkaa ja yllätyskäänteitä on muutenkin vähän liikaa. Kirjan loppupuolella aletaan yhtäkkiä seurata sivuhenkilönä pysyneen Gunnevin aviomiehen matkaa Bonairelle, mikä tuntuu täysin irralliselta kuviolta. Bonairella käyneenä vaikuttaa siltä, että kirjailijakin on käynyt siellä, mutta miten se tähän liittyy? Pitikö mieskuvaa jotenkin monipuolistaa kesken kaiken or what? Ei ymmärrä.
Nämä hajanaiset hyppelyt estävät kirjaa tulemasta nerokkaaksi. Hyvä se on silti, jos kirjailijuuden syvissä vesissä ryömiminen noin ylipäänsä kiinnostaa. ;) En osaa sanoa, onko tällä tirkistelyarvoa ns. tavallisille lukijoille. Itselleni ei tullut vastaan mitään suuria paljastuksia alalta - onhan meillä jo Sofi Oksanen.
Alkulause: "Työväentalolla oli huonekaluliike."
Kenelle: Kirjailjaksi haluaville. Kevyttä ja nopeaa satiiria kaipaaville.
Jälkimaku: Kylläpä näitä kirjailijaelämän rankkuuden kuvauksia riittää. Onko niillä oikeesti näin vaikeaa..? Ja montako kirjaa lukijat vielä aiheesta jaksavat lukea? ;)
Starat: 3,5. Alkoi hyvin, hiomisella olisi tullut nelonen.
Arvio: Kun aiheena on taiteilijan kutsumus ja kirjailijaelämän rankkuus, alkaa pakostakin miettiä, kuinka monilla kirjailijoilla riittää lahjakkuudesta huolimatta sanottavaa elämäntyöksi asti? Ja miksi ne, joilla ei oikein riitä silti jatkavat? Onkeli on nyt muodikkaasti ilmaisten ajan hermolla. ;)
Kutsumus kertoo tästä ristiriidasta. Päähenkilö Sanelma on drop-out, joka ajautuu kirjoittamaan ja kirjailijaksi, kun ei muutakaan osaa. Elämä on köyhää ja ankeaa, vähälevikkiset kirjat kirjoitetaan kotona ja kotielämästä, kun muutakaan elämää ei ole. Tämä itseironinen osio huvittaa kovasti.
Mukaan tulee kutsumuskirjailija Sanelman vastapainoksi ns. vahinkokirjailija Gunnevi: rikas ystävätär, jonka järjetön runokokoelma julkaistaan ja menestyy hurjasti. Teos rakentuu näiden kahden sekoiluille, vastakkainasettelulle, ryyppyreissuille ja keski-ikäisten naisten irrotteluille. Välissä irvaillaan sekä kirjailijoille että kustantajille ja ajoittain tosi hauskasti.
Kutsumuksessa on loistavat ainekset. Onkelin kieli muistuttaa Petri Tammista osuvassa tokaisevuudessaan. Nälkäkirjailijan kitinä naurattaa. Jotain sekavaa stoorissa silti on.
Itseäni hämmentää minä-kertojan ja hän-muodon vaihtelu näkökulman muuttuessa Sanelmasta Gunneviin - kenen tarina tämä nyt on? Lukija on yleensä konservatiivi kertojan äänen suhteen ja muutokset pitää tehdä perustellusti ja huolella.
Porukkaa ja yllätyskäänteitä on muutenkin vähän liikaa. Kirjan loppupuolella aletaan yhtäkkiä seurata sivuhenkilönä pysyneen Gunnevin aviomiehen matkaa Bonairelle, mikä tuntuu täysin irralliselta kuviolta. Bonairella käyneenä vaikuttaa siltä, että kirjailijakin on käynyt siellä, mutta miten se tähän liittyy? Pitikö mieskuvaa jotenkin monipuolistaa kesken kaiken or what? Ei ymmärrä.
Nämä hajanaiset hyppelyt estävät kirjaa tulemasta nerokkaaksi. Hyvä se on silti, jos kirjailijuuden syvissä vesissä ryömiminen noin ylipäänsä kiinnostaa. ;) En osaa sanoa, onko tällä tirkistelyarvoa ns. tavallisille lukijoille. Itselleni ei tullut vastaan mitään suuria paljastuksia alalta - onhan meillä jo Sofi Oksanen.
Alkulause: "Työväentalolla oli huonekaluliike."
Kenelle: Kirjailjaksi haluaville. Kevyttä ja nopeaa satiiria kaipaaville.
Jälkimaku: Kylläpä näitä kirjailijaelämän rankkuuden kuvauksia riittää. Onko niillä oikeesti näin vaikeaa..? Ja montako kirjaa lukijat vielä aiheesta jaksavat lukea? ;)
Starat: 3,5. Alkoi hyvin, hiomisella olisi tullut nelonen.
Kommentit
Parasta antia oli Sanelma Salmisen stoori, muut näkökulmat enemmän tai vähemmän irrallisia eikä niin mielenkiintoisia.
Ymmärrän halun tehdä seikkailuromaanimainen juoni, mutta sitä olisi pitänyt vähän kehitellä vielä. Sanelmastakin olisi saanut enemmän irti - miksei Sanelma lähtenyt Bonairelle, jos se reissu piti saada mukaan? Helppo täällä tietysti huudella, koko kirjahan kertoo siitä, miten vaikeaa kirjailijan työ ja kirjoittaminen on.. ;)
Mutta muuten olen lukenut Onkelia paljonkin. Erityisesti "Beige" jäi mieleen, kun se oli niin hauska ja kamala.