Kirjailijaa ei voi brändätä
Tätä aihetta tulee nyt joka töötistä ja ajattelin jättää asian kommentoinnin valistuneemmille tahoille. Mutta nyt kun teema tulee vastaan Itkosen romaanissakin ja vähän uudesta näkökulmasta, osallistun sittenkin töötöttämiseen. Olen tuohtunut. Syystä, että mielestäni pidetään paljon melua tyhjästä asiassa, jossa ei oikeasti ole mitään meluttavaa. Asia: mediassa paljon puhuttu kirjailijoiden brändäys, pakkojulkisuus ja mediarumba, jota ilman kirjat eivät myy.
Minä sanon teille:
Kirjailijaa ei voi brändätä.
Toistan.
Kirjailijaa ei voi brändätä. Tämä on totuus.
Miksi? Koska kirjailija on hallitsematon elävä mekanismi, joka ei siinä annetussa brändissä pysy vaikka markkinointiosasto itkisi, rukoilisi ja lupaisi tehdä Finlandian lisäksi Oksaset.
Kirjan voi kyllä brändätä. Kirjasarjan voi brändätä, samoin kustantamon ja minkä tahansa firman. Mutta ei kirjailijaa. Kirjailija voi korkeintaan brändätä itse itsensä ja onnistuukin siinä yleensä paremmin kuin yhdenkään mainostoimiston päiväuni. Otamme esimerkkejä.
1) Sofi Oksanen. Kenen mielestä Sofi Oksanen ei alunperin ollut vähän ärsyttävä ihme hippiäinen, joka ei mitenkään asetu heteronormatiiviseen käsitykseen siitä, miltä nuori naiskirjailija näyttää? Olisiko Sofi Oksanen päässyt markkinointiosaston fläppitauluun menestyskirjailijan prototyyppinä: "Hei nyt me rakennetaankin tähän syksyyn tämmönen rastatukkanen punkkari-gootti-feministi joka vastustaa kaikkea ja kirjottaa Viron historiasta kaikkien aikojen kansainvälisen menestyskirjan!" Jepjep. Kenkää sille markkinointitiimille eikä tartte palailla.
Ja kun Sofi Oksasesta sitten TULI kaikkien aikojen menestyskirjailija ihan itse luomalla brändillään, pysyikö hän ruodussa ja puhui sitä, mitä kustantajan pr-porukka toivoo? No ei. Oksanen - brändilleen uskollisena - aloitti vallankumouksen.
2) Ilkka Remes. Oksasen vastaesimerkki, jonka brändi on se, että mies ei näy, ei kuulu, ei esiinny yleisölle, ei medialle, vaan istuu jossain komerossa kirjoittamassa menestyskirjoja vuosi toisensa jälkeen. Oman elämänsä sankari tämäkin.
3) Ne muut. Kävin Tammen kirjaillassa katsomassa välimuotoa: Märta Tikkasta, Leena Lehtolaista ja monta muuta kirjailijaa, jotka taistelevat mediatilasta ja kirjakauppahyllyistä keskenään. He ovat niitä kirjailijoita, jotka mielellään antavat haastatteluja (ovat jopa niistä kiitollisia), käyvät messuilla, haluavat kohdata lukijoita ja luultavasti ottavat jopa kustantamon brändiavun kiitollisina vastaan.
Mutta eivät hekään mitään ihmeellistä brändäystä tarvitse: he olivat tässäkin tilaisuudessa (ilmeisesti) omia itsejään ja sellaisina sympaattisia, aitoja ja hyviä esiintyjiä. Kirjailijan etuna on nimittäin se, että heillä tuppaa yleensä olemaan jotain sanottavaa. Ja sillä pääsee tässä huutokulttuurissa jo suht pitkälle.
Ymmärrän, että kirjailijoita rassaa esilläolon paine ja taistelu elintilasta ja apurahoista ja kehityssuunta on sikäli huono. Moni ujo, mutta lahjakas kirjailija jää ilman lukijoita. Hyvä kirjailijabrändi voi auttaa kirjoittamaan enemmän ja hosumaan vähemmän. Sofi Oksanen voi vetäytyä maan alle bunkkeriin kolmeksi vuodeksi ja seuraava kirja myy silti paljon. Jos kirja on huono, sitä seuraava enää ei.
Silti, loppujen lopuksi kaiken töötötyksen keskellä pitäisi palata takaisin asian ytimeen. Itkonen kiteyttää sen romaanissaan Seitsemäntoista näin:
"Kirjailijan ainoa moraalinen velvollisuus on kirjoittaa hyviä kirjoja."
Vai luetteko te huonon kirjan, koska kirjailijan brändi on niin hot?
Minä sanon teille:
Kirjailijaa ei voi brändätä.
Toistan.
Kirjailijaa ei voi brändätä. Tämä on totuus.
Miksi? Koska kirjailija on hallitsematon elävä mekanismi, joka ei siinä annetussa brändissä pysy vaikka markkinointiosasto itkisi, rukoilisi ja lupaisi tehdä Finlandian lisäksi Oksaset.
Kirjan voi kyllä brändätä. Kirjasarjan voi brändätä, samoin kustantamon ja minkä tahansa firman. Mutta ei kirjailijaa. Kirjailija voi korkeintaan brändätä itse itsensä ja onnistuukin siinä yleensä paremmin kuin yhdenkään mainostoimiston päiväuni. Otamme esimerkkejä.
1) Sofi Oksanen. Kenen mielestä Sofi Oksanen ei alunperin ollut vähän ärsyttävä ihme hippiäinen, joka ei mitenkään asetu heteronormatiiviseen käsitykseen siitä, miltä nuori naiskirjailija näyttää? Olisiko Sofi Oksanen päässyt markkinointiosaston fläppitauluun menestyskirjailijan prototyyppinä: "Hei nyt me rakennetaankin tähän syksyyn tämmönen rastatukkanen punkkari-gootti-feministi joka vastustaa kaikkea ja kirjottaa Viron historiasta kaikkien aikojen kansainvälisen menestyskirjan!" Jepjep. Kenkää sille markkinointitiimille eikä tartte palailla.
Ja kun Sofi Oksasesta sitten TULI kaikkien aikojen menestyskirjailija ihan itse luomalla brändillään, pysyikö hän ruodussa ja puhui sitä, mitä kustantajan pr-porukka toivoo? No ei. Oksanen - brändilleen uskollisena - aloitti vallankumouksen.
2) Ilkka Remes. Oksasen vastaesimerkki, jonka brändi on se, että mies ei näy, ei kuulu, ei esiinny yleisölle, ei medialle, vaan istuu jossain komerossa kirjoittamassa menestyskirjoja vuosi toisensa jälkeen. Oman elämänsä sankari tämäkin.
3) Ne muut. Kävin Tammen kirjaillassa katsomassa välimuotoa: Märta Tikkasta, Leena Lehtolaista ja monta muuta kirjailijaa, jotka taistelevat mediatilasta ja kirjakauppahyllyistä keskenään. He ovat niitä kirjailijoita, jotka mielellään antavat haastatteluja (ovat jopa niistä kiitollisia), käyvät messuilla, haluavat kohdata lukijoita ja luultavasti ottavat jopa kustantamon brändiavun kiitollisina vastaan.
Mutta eivät hekään mitään ihmeellistä brändäystä tarvitse: he olivat tässäkin tilaisuudessa (ilmeisesti) omia itsejään ja sellaisina sympaattisia, aitoja ja hyviä esiintyjiä. Kirjailijan etuna on nimittäin se, että heillä tuppaa yleensä olemaan jotain sanottavaa. Ja sillä pääsee tässä huutokulttuurissa jo suht pitkälle.
Ymmärrän, että kirjailijoita rassaa esilläolon paine ja taistelu elintilasta ja apurahoista ja kehityssuunta on sikäli huono. Moni ujo, mutta lahjakas kirjailija jää ilman lukijoita. Hyvä kirjailijabrändi voi auttaa kirjoittamaan enemmän ja hosumaan vähemmän. Sofi Oksanen voi vetäytyä maan alle bunkkeriin kolmeksi vuodeksi ja seuraava kirja myy silti paljon. Jos kirja on huono, sitä seuraava enää ei.
Silti, loppujen lopuksi kaiken töötötyksen keskellä pitäisi palata takaisin asian ytimeen. Itkonen kiteyttää sen romaanissaan Seitsemäntoista näin:
"Kirjailijan ainoa moraalinen velvollisuus on kirjoittaa hyviä kirjoja."
Vai luetteko te huonon kirjan, koska kirjailijan brändi on niin hot?
Kommentit
kyllä, näin markkinointiakin lukeneena sanoisin että kyllä se ihmisen ulkopuolinen brändäys on vaikeaa jollei mahdotonta ainakaan pitkällä aikavälillä: Nykänen nyt on osannut brändätä itsensä miksi on ja Sofi Oksanen on tosiaan loistava esimerkki. Niin ja tosiaan Remes, mikä esimerkki antibrändäyksestä joka kyllä nousee brändäykseksi! Mutta varmasti henkilökohtaisen elämän kannalta loistava valinta pitää tuollainen linja.
Toisaalta sitten taas pieni kirjailijan etukäteishypetys voi yksittäistapauksissa nostaa mielenkiintoa tulevaan kirjaankin, sattumalta juuri tänään kirjoitin yhdestä esimerkistä blogissani (osoite profiilissa).
Kirjoitan parhaillaan opusta "Tee itsestäsi brändi" ja uskon vahvasti henkilöbrändäykseen. Henkilöbrändäys ei kuitenkaan koskaan saa lähteä ulkoisista vaatimuksista. Sofi Oksanen on upea brändi, koska hän on oma itsensä. Hänen brändiinsä kuuluvat dramaattinen ulkoasu, voimakkaat mielipiteet, rohkea ulostulo ja tietenkin upeat kirjoittajanlahjat.
Kirjassani haluan lähinnä rohkaista lukijaa olemaan oma itsensä, koska siitä syntyy brändi - kohderyhmän kokonaiskäsitys tietystä ihmisestä.
Surkeinta mukabrändäämistä on, jos ihminen yrittää keinotekoisesti säntäillä sinne tänne joidenkin irrallisten toiveiden perässä. Tulee mieleen silikonikuningattaret, jotka hankkivat huuliruiskeita ja rinnantäytteitä ollakseen sitä, mitä he luulevat kuluttajien kaipaavan. Muutos ei silloin lähde omasta itsestä vaan yleisön kuvitellusta toiveesta.
Uskon, että olemme samaa mieltä asiasta, mutta miellämme vain brändi-sanan eri tavoin. Brändi ei ole ulkopäin luotu, keinotekoinen rooli, vaan brändi tehdään karsimalla ihmisestä ylimääräiset ja turhat kuorrutteet pois, jolloin saadaan hänen oma persoonansa näkyviin.
Esimerkiksi voisi ottaa Marja-Sisko Aallon brändin. Se vapautui vasta, kun hän pystyi korjaamaan oman sukupuolensa takaisin julkisesti. Siihen asti hän ei ollut saanut olla aito, oma itsensä, vaan hän joutui elämään keinotekoisuuden varjon alla.
Kysyit lopussa, lukisitko huonon kirjan siksi, että kirjailijalla on hyvä brändi. En oikein tiedä, miten kirjailijalla voisi olla hyvä brändi, jos hän ei osaa kirjoittaa. Kirjailijabrändin osa on aina kirjoitustaito, samoin kuin urheilijabrändiin kuuluu kunnostautuminen tietyssä lajissa. Etsimättä tulee mieleen Eddie Edwards, brittien oma mäkihyppääjä. Häntäkään ei voi pitää urheilijabrändinä, vaan pikemminkin viihdebrändinä.
Tessa: hyvä postaus ja hyvä uusi blogi! :) Totta, etukäteishypetys voi kyllä toimia, mutta silloinkin kirjan pitää vastata odotuksia.
Katleena: saanhan tietoa, kun kirjasi ilmestyy (voin jopa ostaa sen töihin ammattikirjana ;)?
Hyviä tarkennuksia ja kyllä, olemme samalla linjalla. Viestintäihmisenä kannatan itse ehdottomasti ja aina aitoutta. Persoonasta pitää löytää joku oma ydin, jota voi kyllä tukea ja vahvistaa, mutta ei muuttaa. Nyt kun tapaan työn puolesta enemmän kirjailijoita ja puhun mm. esiintymisistä heidän kanssaan, olen yhä vakuuttuneempi siitä, että kukin taaplaa tyylillään.
Toiset ovat suvereeneja esiintyjiä ja valmiita henkilöbrändejä. Toiset eivät ole eivätkä halua olla - he haluavat työrauhan kirjoittaa hyviä kirjoja.
Kritisoinkin postauksessa eniten sitä, että julkinen keskustelu on ajoittain antanut sen kuvan kuin kirjailijabrändi nimenomaan olisi kustantajan luoma ja ulkopuolelta päälleliimaama (jopa pakottama) rooli. Ei ole. Ken yrittää, epäonnistuu. Poikkeuksia tästäkin tietysti on varsinkin maailmalla. Ovatko lopputulokset onnistuneita, vai haiskahtaako tekemällä tehty brändi epäaidolta, se riippuu tietysti lukijasta/katsojasta/kuulijasta.
Vikan kappaleesi kysymys on hyvä - tästä ehkä esimerkkinä voisi mainita julkkiskirjailijat, joilla on ensin henkilöbrändi ja vasta sitten - jos osaavat kirjoittaa - kirjailijabrändi.
Esim. Katariina Souri (ent. Kata Kärkkäinen) varmaankin halusi nimen muutoksella vahvistaa taitelijabrändiään. Mutta Sourinkin kirjailijabrändi toimii vain siksi, että hän osaa kirjoittaa romaaneja, joille on löytynyt oma lukijakunta.
Rivikuluttajana pohdin, että mulle brändaystä varmaan on se, että jonkun kirjailijan aiemman tuotannon valossa (oli kyse kirjasarjasta tai yksittäisteoksista) hankkii etukäteistutustumatta uusimman saman tekijän kirjan. Näissä menee aika usein harhaan ennakkomielikuvien vuoksi. Ina mainitsi juuri McEwanin. Sofi Oksaseltakin löytyy aivan kamala kirja - onko teillä ollut epäonni tutustua kakkosteokseen Baby Jane, kammottavan napanöyhtää nyppivä tekele lupaavan ykkösen ja hienon kolmosen välissä?
Brändi-käsitettä käytetään hyvin väljästi, ja näidenkin kahden esimerkin kohdalla mietin, onko kyse oikeastaan brändistä:
1. Marja-Sisko Aalto
Vapautuiko tässä Marja-Siskon brändi? Ehkä pikemminkin hänen seksuaalinen identiteettinsä ja sitä kautta laajemmin koko hänen minuutensa? Hän ei ollut miehenä onnellinen oma itsensä, nyt on lähempänä sitä, mutta tässä ei ole mistään tietoisesta brändayksestä kyse, enkä ajattele, että Marja-Sisko on brändi, hän on hyvin koskettava esimerkki siitä, miten ihminen on olla kuin vankilassa omassa kehossaan.
2. Eddie Edwards
Hän ei ollut huippu-urheilija vaan eräänlainen viihdyttäjä. En tiedä, onko hän loppujen lopuksi enempää brändätty kuin joku toinen, tosikomman oloinen urheilija. Oman tiensä kulkijoita mahtuu joka alalle, jotkut tekevät sen tosissaan, toiset kieli poskessa. Mutta oliko tässäkään kyse tietoisesta brändäämisestä?
Jos brändäämisessä on loppujen lopuksi kyse siitä, että kehotetaan ihmisiä olemaan sellaisia kuin oikeasti ovat, niin etteivät yritä muuta ja karttavat kaikkea päälleliimattua, mikä tässä tarkkaan ottaen on brändäämistä?
Tuotteiden ja yritysten kohdalla tämä on helpompi hahmottaa, mutta henkilöbrändäys jää käsitteenä hämärämmäksi. Hienoa siis, että tästä on tulossa kirja! Luen sen varmasti.
Tuo henkilöbrändäys kuulostaa todella kaukaa haetulle, anteeksi vain, mutta tuleva kirja kyllä kiinnostaa, koska ymmärrän varmaan koko käsitteen 'brändi' aivan väärin. Mielenkiintoista olisikin lukea mitä sillä yksittäisten fyysisten henkilöiden kohdalla tarkoitetaan. Kuten Annakin tuossa kommentoi..
Maailma tarvitsee näemmä kipeästi Katleenan kirjaa!
Baby Jane sen sijaan on lukematta, koska sitä ei ole erityisesti suositeltu, sen olisi vissiin pitänyt päästä huono kirja -kisaan mukaan.. ;) Toisaalta monet lahjakkaat kirjailijat ovat tuotteliaita ja kokeilevat kaikenlaista, sekin kai kuuluu kehityskaareen.
Kiinnostaisi kyllä kuulla, kokevatko kirjailijat brändäyspaineita. Itkosen uutuudesta voisi päätellä niin, palaan siihen.
Määrittelen henkilöbrändin kahdella tavalla:
a) Tietyn ryhmän muodostama kokonaiskäsitys jostakusta ihmisestä.
b) Se ihminen itse, jota tämä kokonaiskäsitys edustaa.
Tiukasti ajateltuna jokainen meistä on henkilöbrändi omassa perheessään tai kaveripiirissään, mutta yleensä henkilöbrändin luomisen tavoitteena on tulla isomman yleisön tietoisuuteen.
Pidän siis Eddie Edwardsia brändinä. Mäkihyppyä seuraavilla ihmisillä oli melkolailla samantyyppinen käsitys hänestä: iloinen heppu, hyppää surkeasti, punertava tukka ja viikset, kotoisin briteistä. Mielipide on sitten eri asia: yksi piti häntä valloittavana ja toinen ärsyttävänä.
Anna kysyi, että jos brändinä olo on vain aitoa itsenään olemista, niin mikä ihme on enää brändäämistä. Tässä tuleekin se vaikein juju:
Heti kun astumme julkisuuteen (vaikkapa vain pienen erikoisalan julkisuuteen), monet meistä alkavat toimia itsensä vastaisesti. Joku on tekopirteä, toinen yrittää päteä, kolmas machoilee, neljäs sulkeutuu kuoreensa ja viides hapuilee lausunnoissaan. Yritän kirjallani antaa tukea siihen, kuinka ihminen saa tehtyä itsestään brändin luontevasti ja omana itsenään, ilman keinotekoisia maneereja tai turhia puolustusmekanismeja.
Toinen puoli brändäämisessä on tietenkin viestintä. On aivan eri asia viestiä isommalle yleisölle kuin omalle perheelle. Niinpä annan vinkkejä myös eri kanavien hallintaan (sosiaaliseen mediaan, julkisiin esiintymisiin ja semmapuheenvuoroihin).
Ina, toimitan sulle brändäyskirjastani arvostelukappaleen, kun se ilmestyy. Käsikirjoitus on valmis tämän kuun lopussa, mutta WSOY julkaisee sen käsittääkseni keväällä.
Joskus mietin, olisiko se sittenkin media, joka pyrkii brändäämään taiteilijan kirjoittamalla hänestä vain tietynlaisia juttuja, lokeroimalla hänet jonkin tietyn stereotypian mukaan: "Tämä on sellainen maahanmuuttajakirjailija, ja tämä toinen taas semmoinen homo-kirjailija." Mutta "media" ei ole yhtenäinen olio. Meillä on todella paljon hienoja toimittajia, joita kiinnostaa tarkastella taidetta ja taiteentekijöitä monisärmäisesti, vaihtoehtoisista näkökulmista.
Minäkin uskon, ettei ihmistä voi oikeasti "brändätä". Eikä kirjailijan näkyvilläolo ole kenenkään yritys "brändätä" häntä. Todennäköisesti kirjailija vain haluaa puhua työstään ja toivoo, että kirja löytää lukijansa. Miten ihmiset muuten saisivat tietää uusista kirjoista, jos niistä tai niiden kirjoittajista ei saisi puhua? Pitäisikö kirjailijan ja kustantajan laatia pelkkä kuiva infoteksti tulevan sesongin kirjoista ja antaa "brändäysvalta" medialle ja isoille kirjakauppaketjuille? Siitäkö tässä on kyse? Että ne, jotka itse haluaisivat olla Ylimpiä Brändinluojia ja brändätä koko luomakunnan, valittavat kirjailijoiden olevan ketkuleita nousukkaita, jotka brändäävät itse itsensä?
Monilla kirjailijoilla on painavaa sanottavaa esimerkiksi kehitysyhteistyöstä tai perheväkivallasta. Eivät he siinä itseään brändää vaan pyrkivät vaikuttamaan maailmanmenoon ja osallistuvat julkiseen keskusteluun.
Sitäpaitsi lukijana olen itsekin kiinnostunut tutustumaan kirjailijoihin teosten takana. Se on mielenkiintoista. Eivät kirjat (tai maalaukset tai musiikki) tyhjästä putkahda. On mielenkiintoista saada tietää, miten joku ihminen keksi ja halusi tehdä tällaisen minua koskettaneen teoksen.
Kirjailijana nautin siitä, että saan tavata lukijoita, se on ihanaa. Ja tietenkin toivon, että ihmiset saisivat kuulla kirjastani. Valheellinen on se, joka sanoo: "Ihan sama lukeeko tätä kukaan, ajankulukseni tämän naputtelin." Ei kirjan kirjoittaminen mikään perverssi nöyryysharjoitus ole: "Kirjoitanpa nyt kirjan ja yritän sitten kaikkeni, ettei kukaan näe tai lue sitä, koska haluan kehittää vaatimattomuutta itsessäni. Haluan olla nöyrä ja näkymätön."
Taitaa loppujen lopuksi olla keisarin uusia vaatteita nämä brändäys-puheet, kun ei järkevämpääkään keksitä. Tai kateellisten panettelua: "Ei tuo mitään osaa kirjoittaa, on vaan brändänny ihtensä."
Mutta sanokaas, mitä tulee mieleen Leonardo da Vincistä tai Marcel Proustista? Brändäsikö joku heidät? Tekeekö se heidän taiteestaan vähemmän merkittävää tai jotenkin epäilyttävää?
Seija Vilén
Minusta tuntuu, että kiivaimmin tätä keisarinvaatetta vastustavat ne, jotka itse tahtoisivat olla Ylimpiä Brändinlaatijoita ja brändätä koko luomakunnan. Sitten heitä ärsyttää, kun viekas kirjailija tai kustantaja ehtikin muka ensin.
Monilla kirjailijoilla on tärkeää sanottavaa esimerkiksi kehitysyhtiestyöstä tai perheväkivallasta. Miksi heidän pitäisi olla hiljaa?
Eikä kirjoittaminen mikään perverssi nöyryysharjoitus ole: "Tämän kirjan nyt kirjoitin, mutta toivottavasti kukaan ei näe tai lue sitä. Haluan olla vaatimaton ja nöyrä." Hmph.
Seija Vilén
Katleenan lisäys oli valaiseva: harva ihminen osaa luonnostaan olla luonteva julkisessa esiintymisessä tai tilaisuudessa. Toisilla on se taito syntymästä asti, useimmilla ei.
Suomessa varsinkin tuntuu vallitsevan tiukka rehtiyden ja aitouden vaatimus julkisen ja yksityisen persoonan välillä: aika äkkiä julkkiksista tai poliitikoista aletaan puhua negatiivisessa mielessä valmennettuina, brändättyinä tai muuten vaan epäaitoina. Oma ittensä olla pitää perkele vaikka olis eduskunnassa! ;) Eikös Jutta Urpilainen ole joutunut tästä kritisoiduksi, toisaalta Timo Soinin menestyksen sanotaan usein perustuvan rehtiin (?) kansanmiehen olemukseen ja epäpoliitikkomaiseen kommunikointiin? Tämä lipsuu jo aiheesta kauas, mutta kuitenkin.
Seija: kiitos rehdistä kirjailijakommentista! ;D Todellakin, jos julkisuutta kammoaa, niin voihan sitä kirjoitella nimimerkillä piilopirtissä tai jättää julkaisematta..
Mielestäni hyvää kirja/kirjailijabrändäystä on se, että saadaan oikea lukija löytämään oikea kirja, mikä se milloinkin on.
Näkisin, että brändäyksen tarkoitus onkin korostaa niitä puolia, joista henkilö (tai mikä tahansa muu brändättävä asia) tunnetaan ja erotetaan. Esimerkiksi kirjailijan brändi perustuu hyvin vahvasti hänen tuottamansa sisällön ympärille.
Kirjailijan brändiin vaikuttaa toki pelkän tekstin ohella myös kaikki muu, missä hän näkyy. Jotkut antavat lausuntoja aiheesta kuin aiheesta, osa promoaa näyttävästi kirjaansa, Sofi Oksanen näyttää huomiota herättävältä… Osa brändiä on myös se, jos kirjailija ei näy missään, vaan tulee julkisuuteen ainoastaan nimenä kirjojensa kansissa (esimerkki Ilkka Remes).
Brändäys perustuu siis aina kirjailijan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, mutta kyllä mainostoimisto/kustantaja pystyy korostamaan ja luomaan kirjailijan brändiä esimerkiksi mainoksilla, tilaisuuksia järjestämällä, uutisoinnilla jne jne… Samalla tavalla musiikissakin jotkut bändit tunnetaan paremmin ulkomusiikillisista seikoista, kun taas toiset keskittyvät vain ja ainoastaan sataprosenttisesti tekemään musiikkia ja julkaisemaan levyn tietyin väliajoin.
Henkilön, kuten minkä tahansa yrityksenkin brändäämisessä on tärkeää, että brändi ja siihen liittyvä viestintä tukevat itse tuotetta. Jos yrityksen asiakaspalvelu on huonoa, ei auta vaikka markkinointiosasto kuinka yrittäisi takoa kuluttajien päähän, että meiltä saa hyvää palvelua. Yhtä lailla kevyttä proosaa kirjoittavaa kirjoittajaa ei voi brändätä yhteiskuntakriitikoksi ja kapinalliseksi, jos hän ei oikeasti sitä ilmaise kirjoissaan tai julkisissa esiintymisissään. Pidemmän päälle mikään päälle liimattu teennäinen brändi ei voi toimia, sillä totuus tulee esiin ennemmin tai myöhemmin.
Väittäisin siis, että todellakin kirjailijan voi brändätä ihan kuten kenen tahansa ihmisen, tuotteen, palvelun tai yrityksen. Ja mitä tahansa brändääkin, pitää brändin perustua tosiasioille.
Hyvin kyllä voi ja kannattaakin, se on ehkä jopa lukijoiden etu.
Remestä minulta on miehet ruikuttaneet, mutta kun nyt ei käy. Hän ei ole huono, ei ollenkaan, mutta ei vain mun juttu. Yhdestä pdiin, mutta senkin luin ennen blogielämää ja nimi taisi olla jotain Pahan perimä tms. Jos aikaa on rajattu määrä, joutuu priorisoimaan!
Brändäys on taas tietoisia tekoja muokata yritystä, tuotetta, palvelua tai henkilöä tietynlaiseksi. Brändäyksellä siis pyritään muuttamaan sitä mielikuvaa, mikä muilla ihmisillä on.
Uskon myös, että jokainen meistä ymmärtää, että brändäys myös tehoaa. On naiivia ajatella toisin. Vuosia tupakkayhtiöt pystyivät ylläpitämään savuverhoaan ja kertomaan, kuinka tupakointi ei ole vaarallista terveydelle.
Esimerkiksi itse tulen aivan varmasti ostamaan Katleenan uuden kirjan, vaikka en ole hänen teoksiaan ennen lukenut. Tämä sen takia, että minulla on mielikuva, millainen tämä kirja tulee olemaan. Minulla on mielikuva, että Katleena on hyvä kirjailija. Absoluuttisen todellisuuden kanssa tällä ei siis ole mitään tekemistä. Kirja, jos mikä arvotetaan hyvin subjektiivisesti.
Kirjailija ideoidensa myyjä. Hän markkinoi sanojaan. Ja kirjailija, joka ei ymmärrä brändin arvoa tai kuinka oleellista markkinointi on 2010-luvun maailmassa, on houkka. Kilpailu lukijoiden vapaa-ajasta on kireämpää kuin koskaan. Kirjailijoita on myös enemmän kuin koskaan.
Jos kirjailija pystyy luomaan myyvän mielikuvan omista hyvistä puolistaan niin hyvä, erinomaista. Mutta toisin kuin muut näyttävät ajattelevan, en jättäisi asiaa tähän. Jos itse olisin kirjailija, en jättäisi menestymistäni sattuman varaan. En haluaisi antaa lukijoitteni valita olenko mielenkiintoinen ihminen vai en.
PS. Sofi Oksanen EI ole mediassa oma itsensä. Vaikka hän ei sitä tietoisesti ajattelekkaan, hän silti toimii mediassa siten, kuin hän uskoo, miten hänen kuuluisi käyttäytyä.
Kuluttajatuotteiden markkinoinnissa brändi otettiin käyttöön siinä vaiheessa, kun saippuapaketit saivat nimen kylkeensä. Eli oikeastaan jokainen kirja, joka kannessa on tekijän nimi, on jo brändätty.
Brändi syntyy loppujen lopuksi vasta kuluttajan päässä. Markkinointiviestintä voi yrittää vaikuttaa siihen ja tavoitella tiettyä mielikuvaa. Toiset onnistuvat siinä paremmin, toiset huonommin.
Toiset kirjailijat rakentavat itsestään tietoisesti brändiä, toiset eivät. Silloin brändi voi muodostua millaiseksi tahansa.
On kuitenkin turha kuvitella, ettei kirjailijaan liittyisi aina jonkinlaisia brändimielikuvia.
Ja jotenkin tragikoomistakin, jos alkaa miettiä yhteyttä nykyiseen julkkiskulttuuriin ja lööppilehtien nautakarjaan..
Keskustelu on polveillut kiinnostaviin suuntiin. Olen samaa mieltä siitä (kuten alkuperäisessä postauksessakin), että kirjailijan kannattaa (ja erottautuakseen on ehkä pakkokin) olla jonkinlainen brändi. Mutta brändiä ei voi tuupata ulkopuolelta ja valheellisin perustein.
Kirjailijat muuten ovat näistä asioista kiitettävän tietoisia. Aika monet haluavat vaikuttaa esim. kirjan kanteen ja heillä on kansiin hyviä perusteluja ja näkemyksiä. Esiintymisiä ja medianäkyvyyttä mietitään paljon.
Tarkoitus ei ollutkaan sanoa, etteikö tätä tehtäisi ja olisi syytä tehdä. Mun kokemuksen mukaan kuitenkin paras tulos syntyy, jos sitä voidaan tehdä kirjailijan kanssa yhdessä.
Aina ei voida, aina ei onnistuta. Silloin päädytään helposti euron alelaariin ja se on murheellista aina.
@Loydykirja löytyy Twitteristä ja Facebookista sekä osoitteesta loydy.fi
Näkökulma on muuten verkon takia bloggaajillekin kiinnostava. Olettaen, että bloggaaja halua löytyä, mutta useimmat kai toivovat lukijoita..
Ei ketään kiinnosta, että kirja on Otavan tai WSOY:n julkaisema. Heitä kiinnostaa, että se on Westön tai Hotakaisen kirjoittama.
Isot kustantajat näyttävät taviksille yleensä aika samalta, mutta erikoiskustantamot kyllä brändäävät itseään, tästä esimerkkinä muinoin Like. Likellä oli paljon lukijoita, jotka seurasivat Liken kirjoja ihan vain siksi, että sieltä tuli usein jotain vähän erilaista.
Mutta joo: kyllähän lukijat ostavat onneksi tietyn kirjailijan teoksia, vaikka kirjailija vaihtaisi kustantajaa, sehän on nähty. ;)
Kyllä mielestäni kirjailijan voi brändätä siinä missä artistinkin. Muusikolla ainutlaatuinen leima liittyy musiikkiin (toki myös ulkomusiikillisiin juttuihin), kuvataiteilijoilla usein on jokin tietty asia mistä he tulevat tunnetuksi - ja kirjailijoilla kyllä taitaa olla myös omanlaisensa kädenjälki. Tätä kaikkea voi sitten korostaa henkilön persoonaa tukevalla "pakkauksella" eli ulkoisella olemuksella ja media/viestintäkeinoin. Taitava pr-ihminen saa ihmeitä aikaan.
Jos henkilöbrändiä verrataan tuotebrändiin, tulee asia mielestäni peilata aina liiketoiminnan kautta: miten brändin rakentaminen vaikuttaa kassavirtaan ja markkina-arvoon. Kuten Fazerin sinisessä tai Applessa, kyse on ydinidentiteetin pitkäaikaisesta kehittämisestä. Sama pätee henkilöihin.
Brändi on aito, mutta ankkuroitu rahaan brändiarvon ja yrittäjän menestyksen mittarina.