Kirjailijan tylsempi elämä


Seuraa ekan sadan sivun analyysi Juha Itkosen uutuudesta Seitsemäntoista (Otava).

En ole kirjoittanut elämäkertaa, kun olen arvellut sen olevan suht tylsää luettavaa. Itkonen nyt kuitenkin päätti ryhtyä hommaan. But why?

Tulos vaikuttaa yhtä ristiriitaiselta kuin aiemmin hihittämäni kirjan mainosvideo. Toisaalta Itkonen on oman sukupolveni suuri tulkki. Tietysti toisen lama-nuoruuden kokeneen lukutoukan kokemukset kiinnostavat. Tuttuus ilahduttaa: kaupassa tienasin reissurahoja itsekin, koulua käytiin kiltisti, kapina oli minimaalista, ensirakkaus huumaavaa ja suuri tulevaisuus odotti jossain muualla.

Syntyykö tästä suurta draamaa? Ei oikein. Itkonen purki aiemmin jossain loistavassa kolumnissaan tuskaansa siitä, ettei nykymieskirjailijoiden elämästä synny edes kunnon elämäkertoja: vaippoja vaihdetaan ja kirjoja kirjoitetaan aikataulussa ja odotusten mukaan, toista oli Saarikosken aikaan. Romaanissa asiaa kuvataan näin:

"Mutta mahdollista on sekin, että hän vain toteuttaa kohtalonsa, syntyy viallisena ja elää viallisen elämän. Jättää elämättä, kirjoittaa sen sijaan. Kaikki on hänelle fiktiota, koko elämä, toisten ihmisten elämät ja hänen omansa. Niin hän on ajatellut aina, pikkulapsesta asti."

Koska Itkonen on lahjakas kirjailija, hän tajuaa alennustilansa itsekin. Niinpä kirjassa on mukana toinen tarina, kiinnostavampi: keski-ikäinen Päivi, joka kyllä on elänyt ja rajusti, mutta jättänyt sen sijaan kirjoittamatta. Tämä vastakkainasettelu on kiinnostavaa.

Olen ihmetellyt Itkonen aiemmissakin romaaneissa, miten hyvin hän osaa asettua naisen nahkoihin ja kirjoittaa siitä aidosti. Se on harvinainen lahja. Onneksi Itkonen ei jätä lahjaansa paitsioon. Odotan eniten Päivi-osioita ja ennen kaikkea odotan sitä, mikä yhteys tarinoiden välille lopulta syntyy. Jotain nerokasta Itkonen tästä vielä kehittelee väkisinkin.

Päivin suulla kerrotaan myös parhaat oivallukset ihmisistä ja kaikesta siitä sotkusta, mitä ihmissuhteiksi kutsutaan. Kommentti ex-aviomies Karista: "Kari luulee edelleen olevansa mies, joksi minä Karia luulin."

Tylsänäkin Itkonen on hyvä.

Kommentit

Unknown sanoi…
Mä en enää kestä yhtään Itkos-pettymystä ja tää antaa kyllä viitteitä siihen suuntaan. EIIII! Mutta jospa ne loput sivut olisivat sitten jotain nerokasta. Laitan käteni ristiin.
30. elokuuta 2010 klo 18.22
Ina sanoi…
Meibii... ;) Kirja kyllä vetää, mutta vähän laiskanlaisesti Itkoseksi (olen fani, huom). Pidän toistaiseksi eniten kahdesta ekasta romaanista, joista ehkä ykkönen on Anna minun rakastaa enemmän. Kohti oli sen sijaan mulle pettymys, jotkut taas pitävät sitä parhaana.

Katellaan. Annan muuten tässä väärän kuvan: kyse ei tietenkään ole mistään elämäkerrasta, vaan fiktiosta, jossa on omaelämäkerrallisia aineksia. Aivan. Niinhän meillä kaikilla.
30. elokuuta 2010 klo 21.28
Valkoinen Kirahvi sanoi…
Luulen, että jätän väliin tämän Itkosen. Novellikokoelma oli niin läpihuutojuttu, että petyin ja Kohtikaan ei tehnyt vaikutusta. Annan minun rakastaa enemmän teki myös minuun suurimman vaikutuksen.
31. elokuuta 2010 klo 17.20
Jenni sanoi…
Itkosen uusinta lukematta luulen, että olen siitä samaa mieltä kuin Savon Sanomat: http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/itkonen-kadottaa-tarinan-erilaisten-kertojien-kudelmaan/590651
Kuulostaa pahasti "väliteokselta" - jonka jälkeen toivottavasti saadaan taas hyvää Itkosta. Tosin toive ei ole kovin vakaalla pohjalla, kun musta Itkonen on petytyttänyt kirja kirjalta aina enemmän. Eka oli paras ja toka hyvä, mutta sitten...
1. syyskuuta 2010 klo 12.03
Ina sanoi…
Aijai. Mulla on kiireen takia kirja edelleen puolivälissä, pitää lukea se pian loppuun, että voin päättää onko kyseessä postmodernin nerouden tuote, joka ymmärretään vasta ensi vuosituhannella vai pakollinen välityö.

Kovin hyvää ei kerro se, että kirja ON puolivälissä, edellisiä luin yöunista tinkien. Nyt alkaa nukuttaa. ;)

Sanon jo tässä vaiheessa, että yksi tiivistyskierros olisi tehnyt hyvää.
1. syyskuuta 2010 klo 13.24
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uutisia!

Kerrankin kuulkaa uutisia! Sain syksyllä puhelun, joita ei elämässä ikinä odota ja kun sellaisen puhelun saa, sitä ei usko. Pyysivät Inahdusta mukaan uuteen naisten verkkolehteen. Luulin, että myyvät mainostilaa. Kun lopulta uskoin, että eivät halua mun maksavan mitään tai mainostavan mitään, aloin ymmärtää, että nyt ollaan jonkun aika vekkulin kuvion äärellä. Kävin tapaamassa toimituksen innostunutta ja ihanaa porukkaa ja katsomassa konseptia. Totesin, että aika mun näköinen juttu ja tällaisiin taidetaan pyytää max kerran elämässä mukaan. En tosin myöskään keksinyt yhtään syytä kieltäytyä. Mistä on kyse? A-lehdet on kaikessa hiljaisuudessa kehittänyt useamman vuoden ajan uutta 18-34 -vuotiaille naisille suunnattua verkkolehteä Lilyä, joka lanseerataan ensi helmikuussa. Tänään oli eka julkkaritilaisuus ja saan viimein tulla kaapista Lilyn tulevana kirjabloggaajana. ;) Lily rakentuu aika vahvasti blogien ympärille - toimituksessa on peräti neljä henkeä, sen lisäksi on lukuisia bloggaaj...
Lue lisää

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan

Kuva
Kävipä hassusti. Sain kirjan arvostelukappaleen töihin. Siis arvostelukappaleen , se on: kirjekuoren, jonka sisällä on kirja ja kuoren päällä tarra "arvostelukappale". OMG! Tarkoittaako tämä sitä, että kirjabloggaajille aletaan vähitellen lähettää kirjoja ihan luettavaksi asti?? Maailma muuttuu eskoseni, todellakin! Olen saanut arvostelukappaleita ennenkin, mutta lähinnä kirja-alan tutuilta ja useimmiten itse pyytämällä. Mutta tässä kirjassa on arvostelukappale-tarra ja aion kehystää sen seinälle. Ja mikäs se kirja sitten on: Matthew MacDonaldin "Näin kehosi toimii. Käyttäjän käsikirja." (Docendo) Arvioin tekijän edellisen teoksen "Aivot - käyttäjän käsikirja", joka oli hyvä (arvio täällä ). Nyt ne olivat Docendolla osanneet ajatella, että saattaisin tykätä tästäkin. Olen niin hämmentynyt, että aion ehdottomasti arvioida ja kehua kirjan. Aihe liittyy väljästi Hesarissa viime viikolla olleeseen juttuun blogien suosion kasvusta ja jopa blogilla tienaamisesta...
Lue lisää

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Miksi muuten novelleja julkaistaan nykyään niin vähän? Nehän ovat loistavia kirjoja kaikkien kiireisten bussimatkoille tai väsyneen arki-illan pikalukemiseksi. Lisää novelleja! Toivoo Ina. Summa summarum : Osaa se, novellitkin. En aio sortua enää ylisanoihin Itkosen kohdalla, vaan suhtaudun teokseen viileän analyyttisesti. Säästän vielä pari novellia viikonloppuun, mutta uskoisin saaneeni jo riittävän käsityksen. Arvio : Ihana nimi novellikokoelmalle: Huolimattomia unelmia. Juuri niistä näissä tarinoissa on kyse. Hassua kyllä, Itkosen välillä vuolaskin kirjoitustyyli on mukautunut novelleihin uusiksi: kerronta on romaaneja tiivimpää ja ytimekkäämpää. Uutta on siirtyminen pari astetta äijäkirjallisuuden suuntaan: osasta novelleja tulee mieleen Antti Tuuri tai Petri Tamminen. Itkosen kyky erilaisiin kertojiin ja näkökulmien uskottavaan vaihteluun korostuu hyvin novelleissa, joissa on uusia tyyli- ja kerrontakokeiluja: ei tule toistoa tai kyllästymistä, tunnetta siitä, että kerrotaan sama...
Lue lisää