Claire Castillon: Äidin pikku pyöveli
Summa summarum: Claire Castillonin Äidin pikku pyöveli (Gummerus, 2007) oli kesäkirjojen kauhulukemistoa. Jos olet lukenut Shriverin Poikani Kevinin, se oli tähän verrattuna suht kesy. Novelleja äiti-tytär-suhteista, joista ei mieluiten tietäisi mitään.
Arvio: Pakko ne oli tietysti lukea, vaikka meinasi välillä puistattaa. Kirjailija on omistanut kirjan äidilleen ja hänen äitinään en luultavasti näyttäytyisi enää koskaan missään.
Castillon on ehdottoman taidokas novellisti: muutamien sivujen pituiset jutut maalaavat stoorit lukijan mieleen niin intensiivisesti, ettei ihan heti tee mieli lukea lisää. Mutta koska pahuus on hyvyyttä kiinnostavampaa, kirja on pakko lukea loppuun.
Näissä hyvän yön saduissa seikkailevat ne psykopaattiäidit ja tyttäret, joita löytyy uutisistakin. Ääriesimerkkinä on lapsen tappaminen tai lääkkeillä myrkyttäminen. Itse pidän enemmän novelleista, jotka ovat lähempänä normaalia. Niissä kuvataan uskoattavasti äidin hylkäämistä tai lapsen yksinäisyyttä, vanhenemista, eroja ja petoksia, monimutkaisia ja peruuttamattomia perhekuvioita. Ei nyt ihan perussettiä, mutta sentään asioita, joihin voi samastua.
Castillon on kiinnostava ja nerokas kirjailija, mutta suosittelen lähinnä niille, joita kiinnostaa äitiyden tabujen rikkominen ja ihmismielen synkimpien komeroiden tonkiminen.
Kenelle: Ei mikään äitienpäivälahja.
Erikoisin alkulause: "Astun luokkahuoneeseen puristaen pakaroitteni välissä vitamiiniperäpuikkoa."
Jälkimaku: Hulluja nuo ranskalaiset.
Mitä äiti tykkäsi: Voin vain kuvitella: pidän äitini tästä kirjasta kaukana.
Starat: Novellien taso vaihtelee kakkosesta neloseen. Siksi 3.
Arvio: Pakko ne oli tietysti lukea, vaikka meinasi välillä puistattaa. Kirjailija on omistanut kirjan äidilleen ja hänen äitinään en luultavasti näyttäytyisi enää koskaan missään.
Castillon on ehdottoman taidokas novellisti: muutamien sivujen pituiset jutut maalaavat stoorit lukijan mieleen niin intensiivisesti, ettei ihan heti tee mieli lukea lisää. Mutta koska pahuus on hyvyyttä kiinnostavampaa, kirja on pakko lukea loppuun.
Näissä hyvän yön saduissa seikkailevat ne psykopaattiäidit ja tyttäret, joita löytyy uutisistakin. Ääriesimerkkinä on lapsen tappaminen tai lääkkeillä myrkyttäminen. Itse pidän enemmän novelleista, jotka ovat lähempänä normaalia. Niissä kuvataan uskoattavasti äidin hylkäämistä tai lapsen yksinäisyyttä, vanhenemista, eroja ja petoksia, monimutkaisia ja peruuttamattomia perhekuvioita. Ei nyt ihan perussettiä, mutta sentään asioita, joihin voi samastua.
Castillon on kiinnostava ja nerokas kirjailija, mutta suosittelen lähinnä niille, joita kiinnostaa äitiyden tabujen rikkominen ja ihmismielen synkimpien komeroiden tonkiminen.
Kenelle: Ei mikään äitienpäivälahja.
Erikoisin alkulause: "Astun luokkahuoneeseen puristaen pakaroitteni välissä vitamiiniperäpuikkoa."
Jälkimaku: Hulluja nuo ranskalaiset.
Mitä äiti tykkäsi: Voin vain kuvitella: pidän äitini tästä kirjasta kaukana.
Starat: Novellien taso vaihtelee kakkosesta neloseen. Siksi 3.
Kommentit
Ja aiheeseen sopiva on sanavahvistuskin: ensimmäinen konnotaatio on verinen kissa. O_o
Myös se Castillonin toinen suomennos, "Pieni sydän jaksaa rakastaa" on rautaa. Sitä ei voisi periaatteessa suositella kenellekään parisuhteessa elävälle. Mutta juuri heidän täytyy se lukea.
Toivottavasti häneltä käännetään suomeksi vielä muutakin!