Taina Latvala: Paljastuskirja


Taina Latvalan Paljastuskirja ärsytti sen verran, että virkosin kevätflunssasta. Suosittelen siis flunssalukemistoon. Pahoittelen ylipitkää arviota. Sairastajalla on aikaa ja Asiaa.

Summa summarum: Naisen (parempi) versio Jari Tervon Koljatista. Latvalan Paljastuskirja herätti syksyllä samoin kohua: nyt paljastetaan paitsi salarakkaan näkökulma suhteessa ulkoministeriin (boring) myös totuus iltapäivälehtien moraalittomista toimituksista (vähemmän boring). Kohtuullisen viihdyttävä, mutta aika hajanainen teos, josta täytyy muistaa kirjoittajan olevan vielä nuori ja kehittyvä.

Arvio: Olen ärtynyt siitä, että kirjassa on potentiaalia parempaan. Mukaan on päässyt liikaa turhaa huttua. En ymmärrä myöskään vihjailua omaelämäkerrallisuuteen: päähenkilö on kirjailijaa kovasti muistuttava Latvala-niminen naistoimittaja, joka kirjoittaa kostoksi paljastuskirjaa. Leikitäänkö tässä nyt piiloleikkiä persoonallisuuksilla or what?

Kannatan aina sitä, että joko ollaan rehdisti fiktiota tai sitten ollaan rehdisti Kurosena. Puolivälin malleja en pidä lukijan kannalta onnistuneina, ne sopivat paremmin kirjallisuustieteen luennoille.
Teos rakentuu Marilyn Monroen myytin päälle; päähenkilö tekeytyy Marilyniksi ja ulkoministerin päiväuneksi. Välissä on oikeita lainauksia Marilynin elämästä, mutta en vakuutu täysin. Miksi Marilyn? Jos koko stoorin feministinen tarkoitus on romuttaa stereotypioita naiseudesta tai kuvastaa nuoren naisen identiteettikriisiä, sen olisi voinut tehdä omaperäisemmälläkin kohteella. Antaa Marilynin levätä haudassaan jo. Elviskään ei elä enää.

Sitten ne nykyjulkkikset. Kirjassa viitataan jatkuvasti julkkiksiin ja poliitikoihin, kuten Tervon Koljatissakin. Sillä erotuksella, että tässä kirjassa Matti Vanhanen on Matti Vanhanen ja suhteessa Susan Kuroseen. Tekstiviestikohuun joutuva ulkoministeri on sen sijaan nimeltään Lasse Lax. What ever.

Ongelma julkkiksissa on se, että heihin on lööppien kautta moneen kertaan ehtinyt kyllästyä. Jos haluan lukea Rita Tainolan juttuja, ostan iltapäivälehden (sen toisen niistä, en muista kumman). Jos sen sijaan haluan lukea satiirin nyky-yhteiskunnan lööppimaailmasta, luen romaanin, jossa toivoisin teemaa käsiteltävän ilman, että tarvitsee kerrata lööpeissä jo kuultuja kohuja.

Vai onko käynyt niin, että kirjailijatkaan eivät keksi enää totuutta ihmeellisempiä tarinoita? Vetoan jälleen kerran Hotakaiseen: hän pystyi Ihmisen osassa satirisoimaan nyky-yhteiskuntaa imitoimatta yhtäkään julkkista. Itse pidän sitä merkittävänä taitona kirjailijalle.

Kirjan aidoimmat ja karuimmat paljastukset ovat iltapäivälehden toimitustyön kuvailussa, eivät salarakkaan tarinassa. Tähän olisi kannattanut keskittyä - lukijalle tulee kylmät väreet toimitustyön säälimättömästä arjesta. Välillä naurattaa, välillä itkettää. Päähenkilö työskentelee joka päivä omaa moraaliaan vastaan, mutta ei pysty silti lööppimaailmaa muuttamaan. Se olisi voinut riittää koko romaanin aiheeksi.

Sen sijaan sopassa on Marilyn-teeman ja salarakkaan lisäksi vielä kuvitteellinen Charles Bukowski ja ystävättären kulissielämä ja häät - ihan liikaa. Tiivistäminen olisi jälleen auttanut asiaa (kuten tätäkin arviota, köh).

Latvala on kuitenkin nuori ja lahjakas kirjoittaja ja pidin Paljastuskirjasta enemmän kuin Koljatista. Mikä parasta, antamiini moitteisiin löytyy Latvalan hyviä vastaväitteitä Olivian blogissa. Itse hän mainitsee halunneensa sekoittaa faktan ja fiktion rajaa Bukowskimaiseen tyyliin - annan pisteet rohkeudesta, mutta en kehottaisi häntä jatkamaan Bukowskin osoittamalla tiellä. Se on pitkä ja janoinen. ;)

Kenelle: Nuorille naisille, jotka etsivät itseään. Alle kolmekymppisenä olisin ollut täysin innoissani.

Jälkimaku: Kirjassa on paras lopetuskappale aikoihin. Se on niin hyvä, että kirja kannattaa lukea sen takia.

Alkulause: Haluaisin kirjoittaa alun sijaan loppulauseen, mutta se olisi moraalitonta, joten tässä alkulause sitten: "Hän herättää minussa levottomuuden, jonka vuoksi en voi kirjoittaa enkä puhua, en nukkua enkä tavata ihmisiä."

Starat: 3. Kiinnostuin Latvalasta ja saatan lukea hänen palkitun esikoiskirjansa.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Minusta Paljastuskirja oli lapsellinen, ja sillä selvästi haettiin kohua. Tuli mieleen venytetty iltapäivälehti.
mari sanoi…
Hyvä analyysi, Ina! Minä jostain syystä pidin Paljastuskirjasta, vaikka tunnistan siinä kaiken, mikä sinuakin ärsytti.
Ina sanoi…
Hyvä, että löytyy kaikki ääripäät, toisalta kirja, joka herättää ristiriitaisia fiiliksiä lukijoissa on onnistunut jossain asiassa.. ;)

Ymmärrän sekä niitä, joiden mielestä kirja on rasittava kohuopus (hyvin sanottu muuten tämä venytetty iltapäivälehti) että niitä, jotka tykkäsivät. Latvala on joka tapauksessa kiinnostava nuori nimi.

Iltapäivälehdessä hetken työskennelleeltä toimittajaystävältä tuli muuten kiinnostavia kommentteja myös: Paljastuskirja ei ole kuulemma kaukana totuudesta ainakaan siinä kuvauksessa. ;)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Mitäs me hirviöt