Maritta Lintunen: Heijastus


Summa summarum: "- Aina tarvitaan toinen, joka näkee olennaisen. Eikä sellaisia ihmisiä ole välttämättä kuin yksi kutakin kohti koko maailmassa."

Arvio: Taitava kirjamyyjä sai kirjamessuilla myytyä Lintusen Heijastuksen vastoin aikeita. Tuli fiilis, että tässä on kirja-alan salattu helmi, niitä ihania kirjoja, joiden olemassaolosta ei tiedä mitään, mutta jotka yllättäen muuttavat loppuelämän.

No ei ihan. Mutta joka tapauksessa kirja, joka - kerrankin ;) - kannattaa lukea loppuun asti. Harmi, kun en voi kertoa miksi.

Ensin ei oikein vakuuta: on pikkukylä, isä, poika ja paha henki ja turhan perinteistä kotimaista kerrontaa. Tarkoitan sillä vähän kulmikasta kieltä, taitavia tokaisuja ilman kieli-kikkailua ja ironiaa. Paljon päälauseita. Angstia ja elämätöntä elämää - sitten yhtäkkiä kunnon kaksoiselämien tulva. Tämähän on Twin Peaks?

Näkökulmia on monia ja niiden kautta kiinnostus alkaa herätä: toisen sadistinen isä ja aviomies on toisen hellä salarakas. Ensin pitää silti jaksaa tahkota suomalaiskansallista ikävyyttä ja marinaakin, mutta vaiva kannattaa. Ihmiset eivät ole yksiulotteisia ja pidän siitä, että lukijan käsitys heistä muuttuu matkan varrella. Kerronta ei ole ihan luotettavaa, ehkä.

Tulee mieleen Magnolia-tyyppiset leffat, joissa eri kulmista lähtevät ihmiset osuvat lopulta yhteen kasaan ja syntyy rumaa jälkeä. Pidän myös siitä, ettei kaikkia virheitä ihmisten välillä saa pyyhittyä eikä korjattua - ei elämässäkään. Kaksoiselämä-näkökulma on vähän mystinen oman sukupolveni ihmisille, joilla on tapana ottaa hatkat heti kun ei enää huvita, mutta kiinnostavaa tämäkin; ennen ei tehty niin. Ennen vain elettiin kuka silmät enemmän, kuka vähemmän auki.

Joka tapauksessa kirja oli lukemisen väärti. Pidin sitä ensin keski-ikäisten täti-ihmisten kirjana, mutta tyylillisine heikkouksineenkin olen sitä mieltä, että kirjassa on jotain Lintusen ihan omaa. En osaa selittää mitä, mutta Suomi-kirjojen massatunkiolle tämä teos ei kuitenkaan joudu. Ja jos kirjaa jää vähänkin miettimään, lukeminen kannatti.

Kenelle: Vähän väsyneille. Nopealukuinen ja aika mukaansatempaava. Välillä tulee mieleen Reidar Palmgren - jos pidät hänen kirjoistaan, kokeile tätä.

Jälkimaku: Jaa. Jos olemme kaikki toistemme heijastuksia, niin ketkä näkevät minusta olennaisen?

Alkulause: "Ääni kantautuu kilometrien takaa tyynessä kevätyössä." (Ymmärrättekö, mitä tarkoitan ajoittain häiritsevällä lievällä kliseisyydellä?)

Starat: 3,5. Seuraan Lintusta jatkossakin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Mitäs me hirviöt