Jari Tervo: Koljatti



Summa summarum: On olemassa kaksi mahdollisuutta: Jari Tervo on kirjoittanut nerokkaan mestariteoksen ja minä olen idiootti tai joku on mokannut jotain. Olen valmis ottamaan riskin ja idiootin leiman otsaan. Olkaa hyvä.


Arvio: Unohdetaan Pekkarisen tupeet, puolihauskat nälvinnät Stubbista ja Kataisesta – unohdetaan jopa, että on olemassa pääminsteri, joka muistuttaa Lahnasta yksi yhteen. Otetaan ihan vain romaani romaanina.


Se on silti huono.

Miksi?

Punainen lanka puuttuu. Kirja on tyylillinen sekasikiö. Ajoittain mennään poliittisella satiirilla, sitten lipsutaan väsyneen veijaritarinan puolelle. Tiukka mediakritiikki sentään toimii, parhaimmillaan naurattaa, terävin Tervo vilahtaa.

Väliin tulee kaikenlaista epäselvää huttua kuten pääministerin kellariin vangitsema nainen - miksi? Outoa, ettei media pidä tätä tupeeta huonompana vitsinä aikana, jolloin Euroopasta paljastuu jatkuvasti naisia kellareissa pitäneitä psykopaatteja. Mielestäni kellariin vangittu pääministerin morsian on mauton vitsi ja yksi vähintäänkin turhista sivujuonista.

Seuraa pääministerin outoja hallusinaatioita, puolihauska matka kansan pariin ja vielä oudompi sivujuonne Putinin elämästä sekä väistämättä viimeinen valtioselkkaus. Media saa kyllä ansaitsemansa haukut, mutta ihan kokonaisen kirjan aiheeksi se ei näillä eväillä riitä. Pääministerin burnout ja ahdinkokin jää oudon yhdentekeväksi. Loppua kohti kirja hyytyy, vaikka vauhti kasvaa.

Kun en tajua, niin en tajua. Jos Tervo olisi palautettu omaan kellariinsa kirjoittamaan Koljatti numero kaksi, tästä olisi voinut tulla kelvollinen kirja. Silti olen sitä mieltä, että liika yhdennäköisyys Vanhasen kanssa on kirjan suurimpia ongelmia – se ei jaksa huvittaa koko kirjan ajan, vaikka esimerkiksi kuvaus kielitaidottomasta Lahnasesta maailmalla on liikuttava ja kirjan parhaita jaksoja.

Kun olen ikävälle linjalle lähtenyt, niin olen sitä loppuun asti: kiitos lööppien, huonoksi kirjaksi tämä myy hyvin. Ostakaa te parempaa luettavaa.

Kenelle: Jari Tervo -fanit lukevat anyway ja hyvä niin. Ei suositella alle 45-vuotiaille ainakaan.


Alkulause: ”Alussa oli Kekkonen.”


Jälkimaku: Miksi, Jari, miksi??


Starat: 2. Pidin Tervon Rovaniemi-veijariromaaneista. Toivon pikaista paluuta siihen settiin.

Kommentit

Tuure kirjoittaa sanoi…
Ajattelin jossain vaiheessa lukea jotta pysyn ajan tasalla. Ainakin puhetta on kirjasta sikiänyt, jos se oli sen tarkoitus.
20. syyskuuta 2009 klo 21.29
Tuure kirjoittaa sanoi…
Mut musta kyllä toi alkulause on aika nerokas: 'Alussa oli Kekkonen'!! :)
20. syyskuuta 2009 klo 21.30
Ina sanoi…
No se olikin kieltämättä ihan hyvä. ;) Kirjan alku on parempi kuin loppu, ja kuten sanottu: aina kannattaa kokeilla itse niin näkee..
21. syyskuuta 2009 klo 16.23
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Miksi muuten novelleja julkaistaan nykyään niin vähän? Nehän ovat loistavia kirjoja kaikkien kiireisten bussimatkoille tai väsyneen arki-illan pikalukemiseksi. Lisää novelleja! Toivoo Ina. Summa summarum : Osaa se, novellitkin. En aio sortua enää ylisanoihin Itkosen kohdalla, vaan suhtaudun teokseen viileän analyyttisesti. Säästän vielä pari novellia viikonloppuun, mutta uskoisin saaneeni jo riittävän käsityksen. Arvio : Ihana nimi novellikokoelmalle: Huolimattomia unelmia. Juuri niistä näissä tarinoissa on kyse. Hassua kyllä, Itkosen välillä vuolaskin kirjoitustyyli on mukautunut novelleihin uusiksi: kerronta on romaaneja tiivimpää ja ytimekkäämpää. Uutta on siirtyminen pari astetta äijäkirjallisuuden suuntaan: osasta novelleja tulee mieleen Antti Tuuri tai Petri Tamminen. Itkosen kyky erilaisiin kertojiin ja näkökulmien uskottavaan vaihteluun korostuu hyvin novelleissa, joissa on uusia tyyli- ja kerrontakokeiluja: ei tule toistoa tai kyllästymistä, tunnetta siitä, että kerrotaan sama...
Lue lisää

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan

Kuva
Kävipä hassusti. Sain kirjan arvostelukappaleen töihin. Siis arvostelukappaleen , se on: kirjekuoren, jonka sisällä on kirja ja kuoren päällä tarra "arvostelukappale". OMG! Tarkoittaako tämä sitä, että kirjabloggaajille aletaan vähitellen lähettää kirjoja ihan luettavaksi asti?? Maailma muuttuu eskoseni, todellakin! Olen saanut arvostelukappaleita ennenkin, mutta lähinnä kirja-alan tutuilta ja useimmiten itse pyytämällä. Mutta tässä kirjassa on arvostelukappale-tarra ja aion kehystää sen seinälle. Ja mikäs se kirja sitten on: Matthew MacDonaldin "Näin kehosi toimii. Käyttäjän käsikirja." (Docendo) Arvioin tekijän edellisen teoksen "Aivot - käyttäjän käsikirja", joka oli hyvä (arvio täällä ). Nyt ne olivat Docendolla osanneet ajatella, että saattaisin tykätä tästäkin. Olen niin hämmentynyt, että aion ehdottomasti arvioida ja kehua kirjan. Aihe liittyy väljästi Hesarissa viime viikolla olleeseen juttuun blogien suosion kasvusta ja jopa blogilla tienaamisesta...
Lue lisää

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita

Kuva
Koska viimeksi luit runoja? Aivan. En muista minäkään (Bob Dylanin kuuntelemisestakin on vuosia). Vaan nyitpä luin, onneksi. On taas ollut pientä hässäkkää (ja koskapa ei olisi) ja runot ovat täydellinen vastaus puoli-levottomaan olotilaan, jossa ei ehdi keskittyä mihinkään. Olen harrastanut vartin minimeditaatioita Anna Elina Isoaron loistavan runokokoelman Rakkautta ja vasta-aineita (Into, 2016) parissa. Alaotsikkona on Runoja äidiksi tulemisesta. Tykkään kirjasta niin paljon, että palaan aiheeseen vielä yhdessä Anna Elinan kanssa. Kuvan lapsi ei liity kirjaan mitenkään, ja kuitenkin kaikin tavoin. Mutta sitä ennen runoista. Pidän itse eniten siitä lajista runoutta, jota ymmärrän. Tämä on sellainen kirja. En ehdi lukea yhtä runoa koko päivää ja miettiä upeiden metaforien syviä merkityksiä. Valitettavasti. Mutta kirjat ovat ihmistä eivätkä ihmiset kirjoja varten, on valittava siitä kasasta, johon kulloinkin kykenee. Isoaron runot käsittelevät kaikkea mahdollista äitiyteen...
Lue lisää