Blogi bloo

Tänään julkaistiin Hesarissa viestintätoimisto Manifeston tekemä blogitutkimus, jossa sain olla mukana vastaajana. Oli vallan kiinnostavaa päästä tutkimuskohteeksi ja vielä kivempaa tietysti taas vaihteeksi puhua itsestään, joten tässä tulee aiheeseen liittyviä "paljastuksia", joita lukijat joskus kysyvät.

Ei, en tosiaan tienaa tällä blogilla mitään eikä blogeilla tienaa Suomessa paljon kukaan muukaan. ;) Se tuskin on yllätys. Tutkimuksessa kyseltiin myös yritysten yhteydenotoista, joita bloggaajat saavat hämmästyttävän vähän siihen nähden, että bloggaajat itse suhtautuvat asiaan ihan positiivisesti.

Entä haluaisinko itse tienata tällä jotain? Kyllä, jos sen pystyisi tekemään ilman vaatimuksia blogin sisältöön. En, jos bloggaus ja markkinointi menisivät sekaisin tai lukijat eivät enää luottaisi objektiivisuuteen.

Itse olen sikäli onnellisessa asemassa, että olen saanut yhdistettyä työn ja harrastuksen (= kirjat) - saan silloin tällöin kirjoja blogia varten luettavaksi. Osan niistä saisin työn takia tosin muutenkin. Jotkut kustannusalan tutut ovat jopa kehottaneet pyytämään arvostelukappaleita, mutta sitä tulee tehtyä aika harvoin. Mitään tökeröitä toiveita tai tuputuksia ei ole tullut vastaan, mutta se taitaa olla enemmän muotiblogien ongelma.

Muotibloggaajilla lukijoita on jo Suomessakin hillittömästi, jopa tuhansia päivässä. Koska tätäkin usein kysytään, niin kerrottakoon, että Inahduksella on lukijoita keskimäärin noin 300 viikossa. Sitä en voi tietää, paljonko lukijoita on kaiken kaikkiaan, monet kertovat käyvänsä kerran, pari kuussa, jotkut päivittäin. Kokonaislukijamäärää en lähde edes arvailemaan, eikä sillä ole niin väliäkään - teitä on riittävästi siihen, että jaksan kirjoittaa. :) Yksi toimittaja tosin piti kirjablogille 300 viikkolukijaa isona määränä, joten kiitos kun olette täällä!

Käytän bloggaamiseen aikaa melko vähän: yhden kirja-arvion kirjoittaminen kestää noin puoli tuntia, tällainen pikapostaus vartin. Se näkyy monesti jäljessäkin, mutta kirjoitan blogia mieluiten työn vastapainona nopeasti ja spontaanisti pilkkua liikaa viilaamatta.

Pitäisikö avautua vielä muuta? Kysykää nyt kaikki, mitä ette ole ikinä kehdanneet kysyä - lupaan vastata kaiken, mitä en ole ennen kehdannut kertoa! ;)

Kommentit

Reeta Karoliina sanoi…
No kysytään:
-Minkä verran itse luet muiden (kirja)blogeja? Joitain olet listannut tuohon viereen, luetko muitakin?
-Koetko tärkeäksi kommunikoinnin blogin lukijoiden kanssa? Haluaisitko saada enemmän kommentteja? Tai lisää interaktiivisuutta muiden bloggaajien kanssa?
-Luetko enemmän kirjoja, koska pidät kirjablogia?
-Luetko joskus myös niin huonoja kirjoja, että et kehtaa kirjoittaa niistä tänne?
-Luuletko, että kirjailijat lukevat lukijoiden blogeja? Oletko saanut joskus palautetta kirjailijalta itseltään blogistasi? (Ystäväni kirjoitti aikoinaan blogiinsa näkemästään pienestä argentiinalaisesta taide-elokuvasta ja elokuvan ophjaaja otti häneen yhteyttä, Se pisti miettimään, että saattavatkan kirjailijatkin seurata mitä heistä blogeissa kirjoitetaan.)

Niin ja kiitos vielä blogistasi, tykkään siitä kovasti! :-)
Ina sanoi…
No jopas on hyviä kysymyksiä, näitähän joutuu oikein miettimään!

- Luen muitakin viikoittain, mutta vaihdellen vähän sen mukaan, mitä milloinkin sattuu löytämään. Lukijoiden blogeja käyn katsomassa aina kun sellaisia löydän nimimerkkien takaa. Luen aika paljon myös kirjastojen ja lehtien kirjablogeja (Kirsi Piha, MeNaiset, Olivia jne). Yritän seurata niin paljon kuin vain ehdin.

- Kommentointi on bloggauksen hienoin juttu! Jos kukaan ei kommentoisi koskaan, olisin lopettanut ajat sitten. Keskustelun syntyminen ja sen seuraaminen on ihan parasta, mitä tästä saa. Ilahdun kommenteista aina ja kyllä - onneksi ystävissä on bloggaajia, mutta olisi kiva tavata enemmän. Tämä on virtuaalisosiaalista toimintaa. ;)

- Luen blogin ansiosta enemmän kirjoja ehdottomasti ja katson vähemmän telkkaria. Luen myös kirjoja, joita en lukisi muuten.

- Jep: aloitan (ja luenkin) jatkuvasti kirjoja, jotka ovat niin surkeita, etten keksi mitään sanottavaa (uskokaa tai älkää, sitäkin sattuu! ;). Joskus kirjoitan niistäkin edes jotain, mutta silloin kun ei pääse alkua pidemmälle on turha antaa blogista kirjalle tilaa. Pitää syntyä edes joku tunne, hyvä tai huono. Otetaan yksi esimerkki: Juha Ruusuvuoren Stallari. En tajunnut siitä mitään. Mutta monet pitivät, olin vain vissiin väärää sukupolvea...

- Olen saanut kerran yhden kustantajan kautta palautetta kirjailijalta, mutta senkin siksi, että kustantaja lähetti linkin kirjailijalle. ;) Mutuna luulen, että kirjailijat lukevat blogiarvioita itsestään aika vähän, mutta en tiedä, suoraa kommenttia ei ole koskaan tullut. Voisi mennä pasmat sekaisin jos joku kirjailija yhtäkkiä kommentoisi! ;) Se olisi tietysti kivaa, paitsi jos kirjailija ottaisi tosissaan herneen nenään. Luulen, että tämäkin yleistyy, kun kustantajat alkavat seurata blogeja enemmän ja lisätä niitä mediaseurantaansa.

Kiitos hyvästä haastattelusta! :)
Tuure kirjoittaa sanoi…
Hei Ina!

Tämä merkintäsi oli mielenkiintoinen. Olen miettinyt, että blogia olisi hauska kirjoittaa jopa työkseen - kun työnteon aika koittaa. Kirjojen ja kirjoittamisen kanssa ainakin toivon elävän.

Luulen, kuten sinäkin, että blogittaminen vahventuu mediana tulevaisuudessa. Muotiblogeja on, mutta kyllä, niillä on lukijoitakin. Harmi vain että kirjojen lukijat eivät ole yhtä tietoisia kirjallisuusblogien määrästä ja laadusta sekä ajatuksista.

Luin juuri kirjan, joka ei laittanut minua oikein kirjoittamaan siitä. Se oli kummallista, sillä ennen sitä ei ole tapahtunut.

terveisin Tuure
Ina sanoi…
Moi Tuure,
päädyin itse blogitutkimuksen perusteella siihen tulokseen, että muotiblogien valtavat lukijamäärät johtuvat osittain myös iästä: muotibloggaajat ovat enimmäkseen parikymppisiä tyttöjä ja parikymppiset tytöt ovat kirjoittamisen lisäksi mielettömän aktiivisia blogien lukijoita ja etsijöitä!

Mikä on erittäin positiivinen ilmiö: ainahan tyttökulttuuriin on liittynyt kirjoittaminen (päiväkirjat, kirjeenvaihtokaverit jne) ja nyt se on siirtynyt uudessa muodossa nettiin. Sama ilmiö jatkuu tietysti vanhempana hää- ja äitiyssaiteissa, joilla on tolkuttomasti kävijöitä ja vilkasta keskustelua.

Sen sijaan kulttuurimaailma tuntuu tulevan tässä vähän jäljessä, ihmettelen edelleen sitä, että kirjailijoilla on niinkin vähän blogeja. Kertokaa vinkkejä, jos löydätte hyviä!

Heräsi uteliaisuus, kerro jos kehtaat mikä kirja jätti sanattomaksi..? ;)
Tuure kirjoittaa sanoi…
Timo K. Mukan Lumen Pelko ... se ei vain iskenyt. Olihan se nerokas, noine henkilöiden asetteluineen, ja linjoillaan tarinoiden välin, mutta jotenkin siitä jäi sanattoman mykistynyt tunnelma, ehkä ahdistunutkin.

Kirjaväki on kyllä aika myöhässä!
Tuure kirjoittaa sanoi…
Nyt kun ajattelin sitä syvemmin taidan kirjoittaakin siitä jotain! Kiitos!

Tervetuloa blogiini siis pian lukemaan tuosta kirjasta! :))
Ina sanoi…
Kiitos - kävin jo, odotan mielenkiinnolla avausta Timo K. Mukasta, huh! Luin joskus tosi nuorena yhden teoksen ja jäi kieltämättä sama aika sanattoman mykistynyt tunnelma mieleen.. Pitäisi varmaan kokeilla uudelleen joskus.
Salla sanoi…
Mielenkiintoinen blogi sinulla! Kirjsblogeja on aivan liian vähän! Postauksestasi on hetki aikaa mutta tuollainen viestintätoimiston tekemä tutkimus on mielenkiintoinen. Tekevät varmasti lähitulevaisuudessa tuoreemmaan tutkimuksen kun blogien suosiokin on noussut niin paljon!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Paluu menneisyyteen

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita