Riku Korhonen: Hyvästi tytöt


Summa summarum: 37-vuotias mies ikäkriisiytyy kun tytöt eivät enää katsele perään. Pitää aikuistua siis. Tästä seuraa hauskaa ja surrealistista tyttöhistorian muisteloa tiiviiden ja nopealukuisten tarinoiden muodossa. Suosittelen riippumatta siitä, pitikö Lääkäriromaanista vai ei.

Arvio: Viimein Riku Korhonen ja minä löysimme toisemme! Korhosen äijätyyli on tässä kokoelmassa parhaimmillaan - ja ennen kaikkea monien eri kerrontatyylien kokeiluissa Korhosen verbaalivirtuoosimaisuus riemastuttaa. Vallatonta vekkuliutta tytöt, pojat ja tykkääminen -tematiikan ytimessä!

Sitten ei kaunokirjallisiin ansioihin: naislukijalle teoksessa on ihana tirkistely-efekti. On aina yhtä liikuttavaa ja itsetuntoa hivelevää lukea siitä, miten miehet yrittävät ratkoa naisen ikuista ja selittämätöntä mysteeriä. (Ei kerrota niille, että mitään mysteeriä ei ole: on vain erilainen sukupuoli, joka on aina yhtä mysteerinen siksi että se on erilainen. Myös naisille.)

Ikäkriisinkin tästä kirjasta voisi saada kun oivaltaa olevansa jo auttamattomasti tyttöyden tuolla puolen tilassa, jossa komeat nuoret miehet alkavat rouvitella baarissa (god damn it!). Ikäkriisin sijaan kaduin oikeastaan vain sitä, että olisipa tyttöytensä hurmaavimpina vuosina tajunnut kaiken oman vaikutusvaltansa sen sijaan, että rämpi toivottomassa ja angstisessa muka-ulkonäkökriisien suossa.

TÄMÄ on tragedia: vastustamattomimmat vuotensa keskivertotyttö potee itsetuntoangsteja ja tuijottelee epätoivoisena peiliin miehille lirkuttelun ja huomiosta nauttimisen sijaan. Angsteista päästyään ja havaittuaan olevansa ihan ok paketti kaikkine puutteineenkin hän huomaa tulleensa yks kaks naiseksi (mahdollisesti jopa äidiksi) ja tyttövuodet ovat ohi. Toisaalta niitä ei osaa enää kaivatakaan - tasapainoisempaa elämää arvostaa yksinkertaisesti liikaa.

No. Takaisin Korhoseen. Vaikka kirjan tytöt ja naiset ovat enimmäkseen vähintään kliseisiä, omituisia tai jopa monstereita, naisia kuvataan kuitenkin suurella rakkaudella. Lisäksi feministikin sulaa, koska kirja on täynnä nurin käännettyjä sukupuolirooleja. Mikään ei ole näissä tarinoissa itsestäänselvää tai valmiiksi annettua.

Pieni kielinäyte täydellisestä Teresasta: "Hän oli hyvä matikassa ja musiikissa ja katsoi toista niin, että elämästä ja musiikista oli oltava samaa mieltä. -- Hänen komea, hyväihoinen ja suoraryhtinen isoveljensä oli lukiossa ja näytti ylimieliseltä pystynaulakolta."

Lisäksi Korhonen ironisoi (mielestäni tahallisesti) myös koko äijäkirjallisuuden suurta traditiota: surrealistisimmista tarinoista tulee mieleen Don Quijote, Gargantua ja jopa good old Kafka. Nyt jään enää odottamaan, että Anna-Leena kirjoittaa maailmojasyleilevän vastaiskun Hyvästi pojat.

Kenelle: Eniten niille, joilla kirja on omistettukin: "Teille joista tulee naisia".

Paras alkulause: "Ymmärsin tarvitsevani vähän kuuluisuutta päästäkseni naimisiin."

Jälkimaku: Kerran olin tyttö. Onneksi en enää.

Starat: Neljä. Täysosuma.

Kommentit

annitanni sanoi…
Palataan vanhaan aiheeseen; sain vihdoinkin hankituksi ja luetuksi, eikä harmita yhtään.
Olkoonkin ehkä kliseinen, kirja oli hulvaton ja teksti kovin koukuttavaa. Näin 16-kesäisen tytöntyllerön näkökulmasta voi todeta, että I've got the power!

Korhosta ei ole tullut aikaisemmin luettua, mutta tämän perusteella jatko vaikuttaa lupaavalta :) Kaikki tiet vievät siis kirjakauppaan.

Pistin myös sekä armaan isän että enon lukemaan opuksen, ja jäänkin jännityksellä odottamaan herrasmiesten mielipidettä...
Ina sanoi…
Onpas hauska kuulla, että osu ja uppos enkä ollut ihan väärillä jäljillä kun menin suosittelemaan sweet sexteenillekin - you got the power! ;D

Kerro jos kuulet mitä äijät olivat mieltä, nehän kuuluvat siihen kirjan toiseen kohderyhmään (mutta ketkä nyt sitten ovat säälittävämpiä, äijät vai me entiset tytöt, mene tiedä.. ;)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Mitäs me hirviöt