Inahtaja is back

Täällä ollaan taas, kovaa arkeen paluuta tahkoamassa, mutta onneksi hyvän loman jälkeen! :) Pidin lupaukseni ja keskityin hiihtämiseen lukemisen sijaan; asiaan vaikutti myös se tosiasia, että otin mukaan jotenkin väärän kirjan. Sain lainaan supersuositun ja kehutun Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa, joka kertoo nuoren afgaaninaisen karusta elämästä. En meinaa päästä sen kanssa vauhtiin millään. En edes maagisen sadan sivun jälkeen. Mutta aihe on kiinnostava eikä maailmanlaajuisen bestsellerin kanssa voi luovuttaa ihan vähällä, joten kitisen lisää vasta, jos on aihetta. Ystävä tosin jo kommentoi pitäneensä saman kirjailijan Leijapojasta enemmän - kommentoikaa, jos on kokemusta!

Viikonloppuna ehdin lukea melkein kokonaan yhden aika erikoisen ja kiinnostavan novellikokoelman, joten palaan siihen pian - on muuten aina huono merkki, jos lähtee käymään vieraissa kesken kirjan (Hosseinin kannalta siis).

Yksi hauska yllätys odotti eteisen lattialla: pokkarikierrätys toimii sittenkin! ;D Ensimmäinen pokkari kyllä tosiaan oli yllätys, Danielle Steeleä - eipä ole tullut luettua ennen, mutta ideanahan olikin saada uusia lukukokemuksia. Älkää nyt kuitenkaan pidätelkö henkeä arviota odotellessa... ;)

Kommentit

Dona sanoi…
Mun täytyy vain sanoa että inhosin sydämeni pohjasta Tuhatta loistavaa aurinkoa. Tarina kyllä käynnistyi lopulta, mutta mun vatsaani käänsi melodramaattinen kerronta ja se että paperinukeillakin on enemmän substanssia kuin noilla henkilöhahmoilla. Kirjasta jäi suttuinen olo, kuin kirjailija olisi mässäillyt vaikeassa asemassa olevien naisten tilanteella. Kiduin kirjan läpi, halusin päästä siitä eroon, ja sain joululahjaksi uuden kappaleen samaa englanniksi. Huoh.
Mama sanoi…
Täh!? Mikä teitä vaivaa?? :D Sehän on aivan tajuttoman mukaansatempaava ja koskettava! Kirjasta jäi ikävä olo siksi että siitä sai perspektiiviä. Mut mussa on ehkä se vika että rakastan kiduttavaa kirjallisuutta, mitään kepeää en jaksa lukea ellei se ole Fingerporia. ;)
Anonyymi sanoi…
Komppaan Mamaa - kirja oli mielestäni kaunis, valloittava, vangitseva (jumituin Thaimaan lomalla hotellin poolille kirjan takia, ei kiinnostanut resortin ulkopuolinen elämä yhtään kun olin kirjan lumoissa), koskettava ja traaginen - minusta kirjassa ei mässäilty vaan nimenomaan mietin, että niin karmeaa kuin se onkin, niin kirjan kuvaama on todellisuutta joillekin koko ajan. Sen lisäksi minusta oli mielenkiintoista lukea Afganistanin historiaa ja menneisyyttä ujutettuna tarinan sisään. Puhumattkaan Kabulin tragediasta - sivistyskaupungista takaisin menneisyyteen. Luin tosin kirjan englanniksi, suomeksi teksti olisi voinut tuntua ehkä liian kuvailevalta? Englanniksi lukien jää luonnollisesti osa vivahteista ymmärtämättä.

-Lukupiirin T :)
marikki sanoi…
Jep, ei voi kehuja säästellä kun on puhe Tuhannesta loistavasta auringosta, joka karuista kohtaloistaan huolimatta on aivan - loistava! Tykkäsin myös Leijapojasta, mutta en osaa enkä halua arvottaa näitä kahta keskenään. Molemmat upeita lukukokemuksia!
Eppu sanoi…
Minullakin kesti, ennenkuin Tuhat loistavaa aurinkoa imaisi kunnolla mukaansa. En ole vielä ihan lopussa, mutta luulen, että tulen pitämään kokonaisuudesta. Näin jälkikäteen olisin toivonut, että olisin tarttunut enkunkieliseen ensin, kun molemmat versiot sattumien kautta hyllystä löytyy. Suomennos jotenkin ontuu, kun välissä vilisee todella runsaasti farsinkielisiä sanoja. Älä luovuta vielä.
Ina sanoi…
Kiitos kannustuksesta! ;D Tällä tsempillä täytyy kyllä todellakin lukea se loppuun (kun ehdin, hieman haastava työviikko meneillään, ääh..). Yksi ystävä mietti samaa, että se saattaa olla englanniksi parempi, itseäni tökkii käännös välillä pahasti. Mutta odotan eniten Afganistanin historiaan pääsemistä, toistaiseksi on tuntunut, että olen lukenut tämän saman stoorin ennenkin - mutta paremmin kirjoitettuna.

Hyvä kuulla, että muillakin on käynnistysvaikeuksia, palaan (ja toivottavasti nopeammin kuin Lääkäriromaanin kanssa, köh).
Anonyymi sanoi…
Luin eli kuuntelin itse kirjan äänikirjana. Se oli aivan järkyttävän hyvä ja kamala. Että voi ihmisillä olla kurjasti asiat ja tuskin toivoa paremmasta. Leijapoika tai se osa mikä kuvasi Afganistania oli melkein niin kamala, että sen hädin tuskin pystyi lukemaan.
Oletkos Ina lukenut norjalaisen Anne Ragden Berliinin poppelit? Olis hauska kuulla, mitä siitä ajattelet.
Ina sanoi…
En - Anne Ragden on ihan uus mulle! NIIN paljon kirjoja ja NIIN vähän aikaa...

Luin tän arvion netistä: http://www2.pirkkala.fi/kirjasto/viikonkirja/viikko1408.htm

Ilmeisesti on siis hyvä, oletan?
Anonyymi sanoi…
Komppaan kaikkia kirjaa kehuneita: minusta se oli AIVAN loistava, kuin tuhat aurinkoa (olimpas nokkela!). Synkistelystä puheen ollen, onko teistä kukaan lukenut Andrè Brinkin Hiljaisuuden tuolla puolen? Siinä sitä on kiduttavaa kirjallisuutta.
Berliinin poppelit lukaisin, sain facebookkaverilta ystävänpäiväksi.. mankelmaista synkistelyä pienin, elintärkein valonpilkahduskin. Suosittelen Inahtajalle, ja muillekin.

tee håå måilanen
Ina sanoi…
Voi kauhea. Tämä on kyllä nyt iso kriisin ja itsetutkiskelun paikka. Luen Hosseinia joka ilta sitkeästi, mutta suuresti innostumatta. Voi itku. Joudun puolestani komppaamaan Donaa melodramaattisen kerronnan suhteen - kieli ja kerrontatyyli tökkivät edelleen, vaikka juoni on laajentunut kiinnostavammaksi. Mutta tutkitaan nyt loppuun ennen kuin hutkitaan, oonhan mä näitä takinkääntöjä ennenkin tehnyt..

Brinkiä olen lukenut ja pitänyt, mutta en ko. kirjaa. Berliinin poppelit lisätään siis pitkään listaan, kiitti vinkeistä! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Unohtakaa Guggenheim, nyt tarvitaan Junibacken!

Mitäs me hirviöt