Hätäapua klassikkohimoon


Tammen Keltainen kirjasto -klassikkosarja on ainakin omassa mielessäni jonkunlainen klassikkosarjojen klassikko. Angstisina teinivuosina piti kahlata niitä kotikirjastosta läpi suurella kirjahimolla - those were the days! Oli vielä aikaa ja kaikki suuret tarinat lukematta. Olen Keltaiselle kirjastolle muutenkin kiitollisuudenvelassa siitä, että merkkasivat Syvää Sivistystä hakevalle teinille ne kirjat, jotka ainakin pitää lukea; vanhempiahan ei voinut siinä asiassa kuunnella tietenkään.


No kuulkaa. Keltainen kirjasto täyttää 55 vuotta ja sen kunniaksi Tammi on päättänyt pläjäyttää osan klassikoista keltaisiksi pokkareiksi! Nyt on siis mahdollisuus ostaa edullisesti (= alle kympillä) kokeilumielessä niitäkin nobelisteja tai klassikoita, joita ei ole saanut aikaiseksi tähän asti ja jos löytää hyvän syyn olla edelleen saamatta, vahinko ei ole suuren suuri.

Pitäisi varmaan vastustaa periaatteesta tällaista klassikoiden halpamyyntiä ja kertakäyttöistämistä, mutten vastusta kuitenkaan. Kaikki keinot, jolla vanhempaakin kirjallisuutta saadaan uudelleen lukijoiden ulottuville ovat sallittuja.

Enää puuttuu aikaa.


Kommentit

Anonyymi sanoi…
Oi joi joi... Tää tyttö haluaa koko satsin ja heti! Ja mun kun on ollut tarkoitus vähentää kirjojen hamstraamista ja yrittää lukea jo olemassa olevat ensin pois. Enkä kyllä tiedä, et miten kummassa piilotan koko pokkarisatsin miehen silmiltä...

Vielä täytyy opiskelijanäkökulmasta todeta, että pokkarit on aivan mahtavia. Usein tulee ostettua pokkareita, sillä "oikeisiin" kirjoihin ei vain pysty tällä hetkellä näillä tuloilla panostamaan. Toki kirjastosta löytyy vaikka mitä ja sieltä tulee paljon lainattua kirjoja, mutta omaa kirjaa ei voita mikään :).
26. helmikuuta 2009 klo 9.33
Ina sanoi…
Pokkareissa on musta sekin mainio puoli, että niitä on helpompi kierrättää ja lahjottaa eteenpäin. Pokkariin ei synny ainakaan mulle ihan sitä samaa omistussuhdetta kuin kovakantiseen (ja kalliimpaan...) kirjaan.

Viikonlopun kirjaprojektina on yrittää ehtiä jossain välissä lukemaan Lääkäriromaani loppuun. Siitä tuli mulle aikamoinen via dolorosa. Mutta en voi enää jättää keskenkään. ;) Palaan.
27. helmikuuta 2009 klo 9.26
Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uutisia!

Kerrankin kuulkaa uutisia! Sain syksyllä puhelun, joita ei elämässä ikinä odota ja kun sellaisen puhelun saa, sitä ei usko. Pyysivät Inahdusta mukaan uuteen naisten verkkolehteen. Luulin, että myyvät mainostilaa. Kun lopulta uskoin, että eivät halua mun maksavan mitään tai mainostavan mitään, aloin ymmärtää, että nyt ollaan jonkun aika vekkulin kuvion äärellä. Kävin tapaamassa toimituksen innostunutta ja ihanaa porukkaa ja katsomassa konseptia. Totesin, että aika mun näköinen juttu ja tällaisiin taidetaan pyytää max kerran elämässä mukaan. En tosin myöskään keksinyt yhtään syytä kieltäytyä. Mistä on kyse? A-lehdet on kaikessa hiljaisuudessa kehittänyt useamman vuoden ajan uutta 18-34 -vuotiaille naisille suunnattua verkkolehteä Lilyä, joka lanseerataan ensi helmikuussa. Tänään oli eka julkkaritilaisuus ja saan viimein tulla kaapista Lilyn tulevana kirjabloggaajana. ;) Lily rakentuu aika vahvasti blogien ympärille - toimituksessa on peräti neljä henkeä, sen lisäksi on lukuisia bloggaaj...
Lue lisää

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan

Kuva
Kävipä hassusti. Sain kirjan arvostelukappaleen töihin. Siis arvostelukappaleen , se on: kirjekuoren, jonka sisällä on kirja ja kuoren päällä tarra "arvostelukappale". OMG! Tarkoittaako tämä sitä, että kirjabloggaajille aletaan vähitellen lähettää kirjoja ihan luettavaksi asti?? Maailma muuttuu eskoseni, todellakin! Olen saanut arvostelukappaleita ennenkin, mutta lähinnä kirja-alan tutuilta ja useimmiten itse pyytämällä. Mutta tässä kirjassa on arvostelukappale-tarra ja aion kehystää sen seinälle. Ja mikäs se kirja sitten on: Matthew MacDonaldin "Näin kehosi toimii. Käyttäjän käsikirja." (Docendo) Arvioin tekijän edellisen teoksen "Aivot - käyttäjän käsikirja", joka oli hyvä (arvio täällä ). Nyt ne olivat Docendolla osanneet ajatella, että saattaisin tykätä tästäkin. Olen niin hämmentynyt, että aion ehdottomasti arvioida ja kehua kirjan. Aihe liittyy väljästi Hesarissa viime viikolla olleeseen juttuun blogien suosion kasvusta ja jopa blogilla tienaamisesta...
Lue lisää

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Miksi muuten novelleja julkaistaan nykyään niin vähän? Nehän ovat loistavia kirjoja kaikkien kiireisten bussimatkoille tai väsyneen arki-illan pikalukemiseksi. Lisää novelleja! Toivoo Ina. Summa summarum : Osaa se, novellitkin. En aio sortua enää ylisanoihin Itkosen kohdalla, vaan suhtaudun teokseen viileän analyyttisesti. Säästän vielä pari novellia viikonloppuun, mutta uskoisin saaneeni jo riittävän käsityksen. Arvio : Ihana nimi novellikokoelmalle: Huolimattomia unelmia. Juuri niistä näissä tarinoissa on kyse. Hassua kyllä, Itkosen välillä vuolaskin kirjoitustyyli on mukautunut novelleihin uusiksi: kerronta on romaaneja tiivimpää ja ytimekkäämpää. Uutta on siirtyminen pari astetta äijäkirjallisuuden suuntaan: osasta novelleja tulee mieleen Antti Tuuri tai Petri Tamminen. Itkosen kyky erilaisiin kertojiin ja näkökulmien uskottavaan vaihteluun korostuu hyvin novelleissa, joissa on uusia tyyli- ja kerrontakokeiluja: ei tule toistoa tai kyllästymistä, tunnetta siitä, että kerrotaan sama...
Lue lisää