Sofi Oksanen: Puhdistus

Summa summarum: Vuoden puhutuimpia ja kehutuimpia teoksia Viron menneisyydestä ja vähän nykypäivästäkin. Alun perin kiitetty näytelmä, jota en itse nähnyt, mutta moni kehui. Jos olet vieroksunut Oksasta (kuten itse tein ja nolon pinnallisista syistä), niin lue tämä: pitäisi kuulua suomalaisten peruslukemistoon Viron sukulaiskansana. Varoitus: vie aikaa ja mielenrauhaa. Tämän kirjan jälkeen ei ole myöskään yhtään sen helpompi matkustaa Tallinnaan häpeämään maanmiesten porsastelua.

Arvio: Aika tarkkana olla pitää, kun aikoo arvioida melko varmaa Finladia-palkintoehdokasta ja potentiaalista voittajaakin. Varsinkin kun ei aio antaa vitosta. Miksi ei?

Alku on vähän kankea ja siinä näkyy hankalimmin se, että teos on ollut ensin näytelmä. Nykypäivän ja historian vuorottelu ja nivoutuminen yhteen on draamallisesti onnistunut ratkaisu, mutta romaanissa se hidastaa alkua, jossa keskitytään lähes nykypäivään, 1990-lukuun. Ensimmäinen osa sujui itseltäni hitaasti - aihepiiri ahdisti sen verran, että jaksoin lukea vain luvun kerrallaan. Ehdin jo miettiä, mikä omassa kirjamaussani on vikana kun en innostu, mutta toisessa osassa, jossa siirrytään 1930-1940 -luvuille ymmärsin onneksi kaiken hehkutuksen.

Ehkä itselle etäistä raakaakin historiaa on lukijana helpompi käsitellä kuin nykypäivää, jonka mafia- ja prostituoitukuviot ovat liiankin tuttuja mediasta. Sen sijaan Viron traagiseen historiaan ei ole ennen tullut eläydyttyä tällä intensiivisyydellä. Historia-osiossa tarina alkaa oikeasti elää ja vetää mukanaan - ts. kirjaa on pakko alkaa ahmia.

Kun en ole Oksasta ennen lukenut, olin aika yllättynyt tyylin realistisuudesta ja perinteisyydestäkin. Tämän teoksen perusteella sanoisin, että Oksanen on ehdottomasti hyvä kirjailija, mutta ei verbaalivirtuoosi. Kielellinen karuus toisaalta sopii rankkaan aiheeseen.

Silti: pidän Puhdistusta merkittävänä kirjana nimenomaan aiheen sekä fiktion ja todellisuuden taitavan yhdistämisen kannalta, en esim. kielellisen uudistavuuden tai omaperäisyyden takia. Eroa on vaikea kuvailla, mutta Oksasen kohdalla en koe kielellisiä vau -elämyksiä tai pysähdy ihailemaan sanoja tai lauserakenteita. Siitä tulee itselleni lukuelämykseen pieni miinus. Kirja teki vaikutuksen, eikä vähiten kaikella historiallisella taustatiedollaan, mutta ei tullut fiilis, että haluaisin heti lukea Oksasen kaikki muutkin kirjat. Tai ainakin pitää vähän hengittää välillä.

Yhteenveto: hieno kirja järkyttävästä aiheesta. On Finlandiansa ansainnut, jos niikseen tulee - toivotan onnea ja mahdollisimman laajaa lukijakuntaa.

Jälkimaku: Ehkä sillä onko just tässä kuussa varaa trendikkäimpiin talvisaappaisiin ei nyt ole niin hirveästi väliä verrattuna siihen, että Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen.

Alkulause: On yritettävä kirjoittaa muutama sananen, jotta järki pysyisi päässä eikä mieli murtuisi.

Starat: 4.