Lionel Shriver: Poikani Kevin

Summa summarum: Ikävän ajankohtainen ja kansainvälisesti palkittu kirja, joka yhtä aikaa vie mukanaan ja puistattaa. Koulusurmaajan äidin kertomus on yksi viime vuosien vaikuttavimpia ja tabuja rikkovimpia kirjoja pahuudesta ja perhesuhteista. Ei ihan herkkähermoisille tai herkässä tilassa oleville; moni äiti on suositellut ja kokenut ilmeisesti jollain lailla vapauttavanakin kirjana. Huom: kyseessä ei silti ole tosiaankaan mikään äitiys-kirja.

Arvio: Huh huh. Tuli sanottua jo aika paljon lukemisen aikana ja melko tyhjäksi tämä lukukokemus jättääkin. On pakko ihailla Shriverin kerrontatekniikkaa ja analyyttistä mutta kylmäveristä tyyliä, joka pistää miettimään kuka tarinan todellinen psykopaatti oikein on.

Kirjasta on bushilainen hyvän ja pahan akseli kaukana: se pakottaa näkemään harmaan alueita ja miettimään uusiksi omia sovinnaisia käsityksiä hyvästä, pahasta ja perhesuhteista. Kirjassa on niin paljon erilaisia teemoja ja rikottuja tabuja, että sitä on mahdotonta käsitellä kattavasti - mutta yhtä kammottavalla tavalla kiehtovaa kirjaa en ole lukenut aikoihin. Mikä hirveintä, kertoja saa lukijan myös samastumaan huonoon äitiin jollain tasolla. Kuka tässä todella on syyllinen ja mihin, en edes tiedä.

Kirja pistää myös miettimään sitä, mikä kaikessa pahassa ja likaisessa meitä kiehtoo? Koulusurmaajista tehdään juttuja ja dokumentteja (tai ainakin heidän vanhemmistaan, jos sattuivat itse kuolemaan), Big Brother kiinnostaa sitä enemmän mitä törkeämmiksi kilpailijat intoutuvat, kokonainen lehdistölaji elää pääasiassa suttuisten kännykkäkamerakuvien voimin - perustelen tämän kirjan suosittelemista itselleni sillä, että ehkä se auttaa myös kyseenalaistamaan osan tästä shitistä enkä yritä edes asettua jonnekin kansakunnan kaapin päälle muita tuomitsemaan: kirja koulumurhaajasta kiehtoo, piste.

Juonta sen enempää paljastamatta kirjaa kuvaa yksi sana, jota käytetään myös koulusurmaaja Kevinistä: nerokas.

Kenelle: Kenelle vain, paitsi ehkä lasta odottaville.

Jälkimaku: Uh. Toivottavasti tästä ei todellakaan tehdä elokuvaa.

Alkulause: En oikein tiedä, miksi haluan kirjoittaa sinulle pienestä vastoinkäymisestä, jonka koin tänään iltapäivällä, mutta nyt kun emme enää ole yhdessä taidan surra kaikkein eniten sitä, etten voi enää selostaa töistä palattuani päivän sattumuksia sinulle kuin kissa, joka laskee pyytämänsä hiiret isäntänsä jalkojen juureen.

Starat: 4,5. Pakko suositella. Kaikesta huolimatta tai juuri siksi.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Pakko kysyä Inalta: aavistitko loppuratkaisun jo etukäteen? Itselleni se tuli täysin yllätyksenä, mutta tiedän, että kirjan kääntäjä oli arvannut, mitä tulee tapahtumaan ja oli tosi tarkka käännöksen kanssa, ettei käännös vaan jollakin pienellä sanavalinnalla paljaistaisi mitään, mitä alkuteoksessakaan ei käy alussa selville. Viestini on aika kryptinen, kun en halua puhua loppuratkaisusta konkreettisemmin, etten itse sorru paljastamaan mitään...
Ina sanoi…
Tässä joutuu aika kieli keskellä suuta olemaan, mutta sanotaanko näin: osittain aavistin ja se kävi mielessä, mutta teos on niin ovela, että tuli se silti pyytämättä ja tilaamatta. ;)

Sen voi sanoa, että koko kirjan ajanhan kyllä odottaa aika pistoksissa, mitä hirveää seuraavaksi tulee ja se jännitys pitää loppuun asti.
Anonyymi sanoi…
Erinomaisen hieno opus, kiitos suosittelusta! En olisi muuten ymmärtänyt ryhtyä tätä lukemaan. Wau. Kerrankin kirja, jonka loppua ei oltu hutaistu äkkiä kokoon, vaan oikeesti pohdittu.
Ina sanoi…
Kiva kuulla! Se on kyllä tehnyt vaikutuksen kaikkiin, jotka ovat kirjasta puhuneet, suuntaan tai toiseen. Kaikki eivät ole pitäneet, mutta harva on vissiin jäänyt ihan kylmäksikään.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Paluu menneisyyteen

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita