Petri Tamminen: Mitä onni on
Summa summarum: Suomalaista miestä ahistaa sohvalla. Lue mieluummin Enon opetukset.
Arvio:
Mahtavan hupaisan, jopa nerokkaan ja ehdottomasti suositeltavan Enon opetusten jälkeen Mitä onni on oli vähän pettymys. Kirjan lukee kevyesti viikonlopussa tai illassa. Teos on kuin Enon opetusten uusi versio (miehet etsivät taas Totuutta elämästä kuten aina), mutta vaisumpi - päähenkilöt eivät ole yhtä hulvattomia, tapahtumat rullaavat väkinäisemmin ja väistämättä tulee mieleen, onko Tamminen tarvinnut kirjaa perheen puurossa pitämiseksi. Joku Enon opetusten miehinen itseironia jää tällä kertaa puuttumaan; masennus ja onnen etsintä lienee liian suuri aihe kenelle tahansa.
Sääli, koska Tamminen on niitä hyviä suomalaisia Mieskirjailijoita, jotka naurattavat naistakin. Kirjassa on hyvät ja jopa loistavat hetkensä ja lauseensa, mutta kokonaisrakenne on jotenkin löysä. Masentuneen vetämättömän miehen sijaan tulee samastuneeksi tarmokkaaseen vaimoon, joka jää harmillisen ohueksi tyypiksi. Odotin vaimon räjäyttävän pankin koko kirjan ajan, mutta turhaan; Tamminen onkin sanonut, ettei osaa kirjoittaa naisista. No pisteet rehtiydestä, mutta suosittelisin silti yrittämään.
Juonirakenne on jokseenkin obvious jo kirjan puolivälissä, vaikka katharsista yritetään kovasti rakentaa. Suomalaisen parisuhteen todellisuus on taas kerran karu kuin se viimeinen erhe, mutta se ei jaksa tällä kertaa naurattaa kuin ajoittain - eri kysymys on, pitäisikö sille itkeä vai nauraa, mutta ei tämä jaksa itkettääkään. Tammisen seuraavaa odotellessa siis.
Kenelle: Suomalaiselle miehelle, joka säälii itseään sohvalla ja vaimolle, joka yrittää kestää sitä.
Alkulause: Makasin sohvalla ja katselin urheiluruutua.
Jälkimaku: Mhmh.
Starat (1-5): 3-. Lue jos kaipaat kevyttä ja nopeaa, ei tämä jää keskenkään.
Arvio:
Mahtavan hupaisan, jopa nerokkaan ja ehdottomasti suositeltavan Enon opetusten jälkeen Mitä onni on oli vähän pettymys. Kirjan lukee kevyesti viikonlopussa tai illassa. Teos on kuin Enon opetusten uusi versio (miehet etsivät taas Totuutta elämästä kuten aina), mutta vaisumpi - päähenkilöt eivät ole yhtä hulvattomia, tapahtumat rullaavat väkinäisemmin ja väistämättä tulee mieleen, onko Tamminen tarvinnut kirjaa perheen puurossa pitämiseksi. Joku Enon opetusten miehinen itseironia jää tällä kertaa puuttumaan; masennus ja onnen etsintä lienee liian suuri aihe kenelle tahansa.
Sääli, koska Tamminen on niitä hyviä suomalaisia Mieskirjailijoita, jotka naurattavat naistakin. Kirjassa on hyvät ja jopa loistavat hetkensä ja lauseensa, mutta kokonaisrakenne on jotenkin löysä. Masentuneen vetämättömän miehen sijaan tulee samastuneeksi tarmokkaaseen vaimoon, joka jää harmillisen ohueksi tyypiksi. Odotin vaimon räjäyttävän pankin koko kirjan ajan, mutta turhaan; Tamminen onkin sanonut, ettei osaa kirjoittaa naisista. No pisteet rehtiydestä, mutta suosittelisin silti yrittämään.
Juonirakenne on jokseenkin obvious jo kirjan puolivälissä, vaikka katharsista yritetään kovasti rakentaa. Suomalaisen parisuhteen todellisuus on taas kerran karu kuin se viimeinen erhe, mutta se ei jaksa tällä kertaa naurattaa kuin ajoittain - eri kysymys on, pitäisikö sille itkeä vai nauraa, mutta ei tämä jaksa itkettääkään. Tammisen seuraavaa odotellessa siis.
Kenelle: Suomalaiselle miehelle, joka säälii itseään sohvalla ja vaimolle, joka yrittää kestää sitä.
Alkulause: Makasin sohvalla ja katselin urheiluruutua.
Jälkimaku: Mhmh.
Starat (1-5): 3-. Lue jos kaipaat kevyttä ja nopeaa, ei tämä jää keskenkään.
Kommentit