Terveisiä työelämästä!

Pääsin takaisin töihin! Paino sanalla pääsin, koska siltä se hoitovapaan jälkeen todella tuntuu.

Yhdestä työnkuvan muutoksesta olen erityisen iloinen: rooliini kuuluu nyt uutuutena lasten- ja nuortenkirjojen viestintä (muiden muassa) ja voitte varmaankin kuvitella, miten innolla tähän hommaan ryhdyn, kun lastenkirjoja on viime vuosina tullut kahlattua ja ihan joka päivä. Genrestä on siis jonkun verran omakohtaista kokemusta ja kotonakin ankara kirjaraati valmiina. Lisäksi olen jotenkin onnistunut innostamaan kaksi pientä poikaa lukemisesta ja aion jatkaa tästä teemasta paasaamista nyt ihan viran puolesta.

Ja sitten viikon kulttuurivinkki: iloisena yllärinä pääsin jo ekan viikon aikana hauskalle dinnerille tapaamaan tuttuja bloggareita, kun Baba Lybeck kertoi syksyn Kirja vieköön -tapahtumista. Hieman yllätyin, kun meille alettiin tarjoilla neljän ruokalajin illallista juomineen (skål!) ja totesin vierustovereille, että nyt on kirjabloggaajien status selvästi noussut poissaoloni aikana. Selitys piili siinä, että Hotelli Presidentti halusi ystävällisesti tarjota meille testimielessä uuden Manun illallisen, joka olikin oikein hyvä, alkupaloja tässä:

Ruokabloggaajan tontilla: kuvasta huolimatta voin vakuuttaa, että ruoka oli hyvää. 

Baba Lybeckin emännöimät ja supersuositut Kirja vieköön! -tilaisuudet Savoy-teatterissa starttaavat syyskauden jo ensi viikon keskiviikkona 13.9. Jos tilaisuus kiinnostaa, lippuja voi ostaa täältä. Luvassa on siis sekä kiinnostavia kirjailijoita että teatteriesityksiä kirjoista - olen kuullut tästä niin paljon kehuja, että yritän päästä paikalle ihan livenä.

Ihanan Baban kirjailijahaastatteluja kannattaa mennä kuuntelemaan Savoyhin. Täydellistä syysohjelmaa!

Nähtäväksi jää, mitä ehdin tänne blogiin postailla uuden arjen myötä, mutta ainahan voin ryhtyä ainakin kirja-alan seurapiiribloggaajaksi. Hmm? Hauskaa viikonloppua teille kaikille arjen, kodin tai työn ahkeroijille!

Kommentit

Rita A sanoi…
Onneksi olkoon töihinpaluun johdosta ! Niin se aika kuluu 🙂

Kuulostaa ihan unelmalta saada olla lasten- ja nuortenkirjojen keskellä 📕💚📗
Ina sanoi…
Kiitos Rita! Lapsetkin ovat sitä mieltä, että aika kiva duuni äidillä - varsinkin kun esikoinen kuuli, että äidin töissä on myös Lego- ja Pokemon-kirjoja. :D
Minna Vuo-Cho sanoi…
Go Ninja Go... Meillä on Ninjago-fani, joka varmasti olisi aika vaikuttunut työstäsi.
Seurapiiribloggaaja kuulostaa hauskalta - jään innolla odottamaan kirjamaailman juoruja... ;-)
Ina sanoi…
Ninja Go -kirjoilla on kieltämättä saanut aika monta papukaijapistettä kotona. ;) Yritän päästä seurapiiriraportointiin pian - tai edes kirjajuttuihin, luen viittä kirjaa yhtä aikaa, mutten ehdi kirjoittaa niistä, tällaista on kirja-alalla... :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan