Vaikea paisti
Jos pidit Mikko Rimmisen Nenäpäivää hauskana ja nerokkaana romaanina, suosittelen ehdottomasti Satu Taskisen Täydellistä paistia (Teos 2011). Jos et ymmärtänyt Nenäpäivän suosiota, en suosittele tätäkään.
Täydellisen paistin kerrotaan kuvaavan ulkopuolisuutta ja kyllä: sellaiseksi itseni koen, kun yritän lukea eteenpäin ja ymmärtää, miksi tämä on kaikkien muiden mielestä sekä hauska että kiinnostava romaani.
Tulee tunne, että nyt multa menee jotain ohi ja pahasti ja epäilemättä meneekin. Taskinen kirjoittaa hyvin ja ihan omaperäisesti, ja ymmärrän mitä hän haluaa kuvata: vähän sekopäistä ja yksinäistä naista vieraan kulttuurin keskellä.
En tykkää moittia varsinkaan esikoisromaaneja, mutta olen pahoillani - en pysty tätä kehumaankaan. Ongelma on sama kuin Rimmisellä: hermostun ja ikävystyn tällaisesta kirjallisuudesta, jossa seurataan epäonnisen ja vähän sekavan ihmisen poukkoilevaa ja mielestäni pitkästyttävää ajatuksenjuoksua. Se on mielestäni yksinkertaisesti tylsää - olen lukenut yli sata sivua ja odotan koko ajan, milloin kirja alkaa ja lakkaan nukahtamasta sen äärelle. Tai missä kohtaa naurattaisi? Lähinnä päähenkilö säälittää tai ärsyttää.
Koska tämä on kuitenkin varsin vakuuttavan raadin epäilemättä ansiosta palkitsema, myönnän puutteeni rehdisti. Mun ei kannata lukea tällaisia tajunnanvirtaromaaneja, en vain ole sen tyyppinen lukija, että saisin niistä kicksejä.
Poden huonoa omaatuntoa tästä ikävästä lausunnosta, ja niinpä ehdotan, että kiinnostuneet katsovat muita arvioita, joissa Taskisen teosta kehutaan: esim. Susa , Arja ja Leena tykkäsivät.
Täydellisen paistin kerrotaan kuvaavan ulkopuolisuutta ja kyllä: sellaiseksi itseni koen, kun yritän lukea eteenpäin ja ymmärtää, miksi tämä on kaikkien muiden mielestä sekä hauska että kiinnostava romaani.
Tulee tunne, että nyt multa menee jotain ohi ja pahasti ja epäilemättä meneekin. Taskinen kirjoittaa hyvin ja ihan omaperäisesti, ja ymmärrän mitä hän haluaa kuvata: vähän sekopäistä ja yksinäistä naista vieraan kulttuurin keskellä.
En tykkää moittia varsinkaan esikoisromaaneja, mutta olen pahoillani - en pysty tätä kehumaankaan. Ongelma on sama kuin Rimmisellä: hermostun ja ikävystyn tällaisesta kirjallisuudesta, jossa seurataan epäonnisen ja vähän sekavan ihmisen poukkoilevaa ja mielestäni pitkästyttävää ajatuksenjuoksua. Se on mielestäni yksinkertaisesti tylsää - olen lukenut yli sata sivua ja odotan koko ajan, milloin kirja alkaa ja lakkaan nukahtamasta sen äärelle. Tai missä kohtaa naurattaisi? Lähinnä päähenkilö säälittää tai ärsyttää.
Koska tämä on kuitenkin varsin vakuuttavan raadin epäilemättä ansiosta palkitsema, myönnän puutteeni rehdisti. Mun ei kannata lukea tällaisia tajunnanvirtaromaaneja, en vain ole sen tyyppinen lukija, että saisin niistä kicksejä.
Poden huonoa omaatuntoa tästä ikävästä lausunnosta, ja niinpä ehdotan, että kiinnostuneet katsovat muita arvioita, joissa Taskisen teosta kehutaan: esim. Susa , Arja ja Leena tykkäsivät.
Pieni lohtu tässä on se, että raadissa mukana ollut Esa Mäkinen kirjoitti Hesariin aika nuivan kritiikin - ehkä tämä on teos, joka jakaa ihmiset huumorin ja kirjamaun suhteen? Sehän ei ole kirjalle huono juttu, ei kaikkia tarvitse miellyttää. Multa tämä paisti tuntuu nyt vain menevän ihan sivu suun, joten kehotan lukemaan itse.
Kommentit
Voi Jenni ja Anni, jos mä nyt pilasin teiltä suuren lukunautinnon... Mutta en ole aioa Nenäpäivään verrannut, ei se ihan kaukaa haettu fiilis voi olla. Eihän, eihän?
Katja: ota Kyrön uusin. Siinä päähenkilö on ainoa normaali tapaus, hyvin selväjärkinen kerjäläinen.
Mutta tosiaan Täydellinen paisti on lopulta aika sisimmässään sekaisin olevan naisen tajunnanvirtaa ja ymmärrän, ettei se miellytä tyyliltään kaikkia. Jännä juttu, koska olen jotenkin pitänyt itse lukijan, joka juuri ei tykkää sellaisesta, mutta joudun muuttamaan mieltäni, koska olen tykännyt niin Nenäpäivästä kuin Taskisesta. Loppuhuomautuksena kuitenkin, Kyrö on silti paras ;) Kerjäläinen ja jänis oli ihan huippu!!
Siis unohdetaan nuo raadit. Kuvittele nyt, että joku Finlandia raati on valinnut kerran voittajaksi kirjan, jossa mies muuraa uunia ja fundeeraa, sitten mies fundeeraa ja muuraa uunia...nukahdin kolmnnella sivulla.
Ja tänä vuonna Finlandia ehdokkaissa ei ollut Kätilöä eikä Kirjeitä kiven alle. Siellä oli kirjoja, joita en ole lukenut, enkä lue. Boring!
Täydellinen paisti kannattaa ottaa ihan omanaan. Kun luin Hallandin murhan, pidin siitä, ja sen jälkeen huomasin miten muut lukijat jakautuivat. Se tosiaan jakaa. Tämä 'paisti' taitaa tehdä saman, mutta silti uskon tämän saavan enemmn suosiota, koska tässä on muitakin neurootikkoja kuin vain yksi oikein vaikea tapaus. Osa kirjasta oli minulle hyvinkin tuttua, mutta en tajua mistä;-) Ai niin...ne entisen elämän sukujoulut exän perheen kanssa. Kestin jopa eräät samaistumsikokemukset ja pidän Täydellisestä paistista niin paljon, että ellei kirjavuosi olisi ollut todella laadukas tasoltaan, ties missä tämä teso olisi, kun listaan vuoden parhaita.
Kiva kun olet taas Blogistaniassa. Aina kun yritin sinne Lilyyn vai mikä se nyt olikaan, meni jotain pieleen.
Totta muuten, että ulkosuomalaiset saavat tästä varmasti enemmän irti, vaikka mua kyllä kiinnosti aihe kovasti just siks, että se tapahtuu Wienissä ja kuvaa kulttuurieroja.
Edelleen kaikkea kannattaa kokeilla lukea: jos kirja jakaa mielipiteitä, se kertoo siitä, että tyyli on omaperäinen.
Leena: ihana Finlandia-kommentti, nyt mun onkin pakko laittaa siitä äänestys sun inspiroimana! ;)
Mutta älä luulekkaan että sinä sitä olisit pilannut, sen verran vastarannankiiskeä mussa on että haukut saattaa vaan innostaa etsimällä etsimään kirjasta jotain hyvääkin;)
Ja muutenkin musta on parempi että kerrotaan sekin jos ei tykätä!
Luin Täydellisen paistin. Samana päivänä, kun se oli valittu parhaaksi. Raskas kirja luettavaksi. Kuitenkin siinä oli jotain, mikä sai lukemaan sen loppuun. Pidin ja en pitänyt. Blogiarvioni vaikuttaa jälkeenpäin yllättävänkin positiiviselta.
Rimmisen Nenäpäivää en ole lukenut. (Pitäisi kai lukea, kun tavoitteena on lukea kaikki f-voittajat, ja kirjahyllyssä on niitä varten oikein oma paikkakin.) Rimmisen Pölkystä pidin. Ja sen, jos jonkun, kuvittelen monen mielestä olevan puuduttava kirja. Pussikaljaromaani jäi ainakin ensiyrittämällä kesken, enkä muista olenko lukenut sitä koskaan loppuun.
Nenäpäivä- ja kyröihmiset? Kyröä, sen mitä tiedän, on hauska ja helppo lukea, samaan sarjaan laitan Nousiaisen. Ehkä näistä pitämiseni paistaa omasta tekstistäkin läpi.
Ja saavathan kirjat vaatia vaivannäköä, aina ei vaan jaksa. ;) Sillon voi katsoa laatu-tosi-tv-sarjoja telkkarista, niitähän riittää.