Piiloviktoriaanin tunnustukset


Summa summarum: Puhuttiin lukupiirissä kunkin lemppariklassikoista ja siitä, jäikö niistä paljonkin tajuamatta teininä. No jäi. Mutta ei hätää: klassikon tietää klassikoksi vasta, kun sen avaa kädet täristen 15 vuoden kuluttua ja riemastuu, koska kirja on vielä parempi kuin nuorena. Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva kuuluu näihin helmiin ja on ilmestynyt uutena suomennoksena. Onneksi - se on huippu!

Arvio: En tiedä, mikä häiriö itselläni on päässä 1700-1800-lukujen kirjallisuuden suhteen, koska suurimmat klassikko-idolini ovat siltä ajalta kaikki. Jos uskoisin reinkarnaatioon, arvelisin olleeni hento ja kalpea perijätär-neitokainen, joka pimputteli päivät pianoa ja huokaili runoja kyykyssä palvoville kosijoille. Mutta kun en usko, niin täytyy vain todeta, että silloin kirjoitettiin yksinkertaisesti pirun hyvää kirjallisuutta - ehkä siksi, että yläluokan koko elämä kului antiikin kirjailijoita tankatessa ja kirjeitä kirjoitellessa muun huokailun lomassa. Loputhan eivät osanneet edes lukea.

Asiaan: Dorian Grayn muotokuva on upea monesta eri näkökulmasta. Ensinnäkin Wilde (kuvassa) oli irlantilainen - kirja on siis hauska. Toiseksi Wilde oli päätyönään näytelmäkirjailija: ainoaksi jäänyt romaani sisältää säkenöivää dialogia. Kolmanneksi Wilde oli aikansa tunnettu dandy, shokeeraaja ja homo (avioliitosta huolimatta), joten kirjan mies- ja ystävyysasetelmia voisi luonnehtia vähintäänkin vekkuleiksi. Wilden vallankumouksellisuus korostuu yli sata vuotta myöhemmin - hän kuvailee kaunista nuorta miestä täsmälleen samoilla termeillä kuin aikalaiskuvauksessa ihailtiin nuoria neitokaisia. Hilpeää! ;D

Säkenöivä verbalistiikka ei vielä tee kirjasta klassikkoa, vaan siihen tarvitaan sopiva ikuisuusteema. Mikä voisi olla omalle ajallemme osuvampaa kuin narsismi? Kirja on niin luettu ja tunnettu, etten käytä tilaa juonikuvailuun lausetta enempää - pointtina on nuori kaunis mies, joka on valmis myymään sielunsa, kunhan välttyy rupsahtamiselta. Avatkaa ensimmäinen aikakauslehti ja hämmästykää: Dorian Gray -hahmoja kaikki aukeamat täynnä. Wilde ei uskoisi silmiään.

Kirjan voi siis lukea joko puhtaasti viihtyen tai nerokkaana esteettis-filosofisena julistuksena kauneudesta ja moraalista - miten vaan. Lisäksi se on traaginen ja jännä. Inahtaja ilahtui myös johdannon kirjallisuusmääritelmästä, jonka taidan pölliä tämän blogin sloganiksi:

"Sellaista asiaa kuin moraalinen tai moraaliton kirja ei ole. Kirjat ovat hyvin kirjoitettuja tai huonosti kirjoitettuja. Eivät muuta."

Ah - pyhä yksinkertaisuus! Terkkuja 1800-luvulta.

Kenelle: Dandyille, wanna be -dandyille, gooteille, viktoriaaneille, piiloviktoriaaneille, teineille, esteetikoille, filosofeille tai ihan taviksille hyvän kirjan ystäville.

Alkulause: Taiteilija on kauneuden luoja.

Jälkimaku: Neron kosketus.

Starat: Viisi. Silmääkään räpäyttämättä.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Kuvauksesi siitä mitä olet mahdollisesti ollut edellisessä elämässä osui aivan varmasti AIVAN NAPPIIN!! Näen sen sieluni silmillä. :D

- Lukupiirin T
Ina sanoi…
God damn it! ;D Mutta kuinka siihen elämään pääsee siis takaisin??

Kysyy nimim. Epätietoinen 2000-luvulla
Anonyymi sanoi…
Teet "riittävästi" töitä riittävän pitkän aikaa, sekoat totaalisesti ja onnelisesti päässen elämään ihan omaan maailmaan - todellisuudessa Hesperiassa, mutta mielessäsi ihan missä vain, esim. just tuolla pianoa pimputtamassa ja kosijoita härnäämässä? ;) Eiköhän tällainen setti nykyajan työelämässä onnistu suht helpostikin.

-T
Ina sanoi…
Ai kauheeta, ei pyritä kuitenkaan siihen! Pääsiäislomaa odotellessa siis.. ;)
almafiina sanoi…
Luin tämän viime viikolla ja arvioin omaan blogiini, jos kiinnostaa :)
http://almafiinankirja-jalevyblogi.blogspot.com/2010/07/oscar-wilde-dorian-grayn-muotokuva.html

Oli kyllä mukava kirja! Miksihän sitä aina suhtautuu klassikoihin niin eri tavalla, jotenkin asennoituu aloittaessaan, että "no niin, tämä onkin sitten varmaan vaikea". Ei ainakaan tämä klassikko ollut, paitsi ehkä ihan se alku vaati tietyn paneutumisen ennen kuin tuli flow. Mutta 1800-luvun kirjat tuntuvat usein vaativan sitä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kirjoitetaanko seksistä?

Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinalla

Mitäs me hirviöt