INAhdus

Arvaatte: yhden kirjan olen tänään kaupasta hakenut ja lukenut melkein kokonaan, vauva on saanut makoilla lattialla (ja oppikin sitten heti kääntymään, kops, näin äidin lukuharrastus kehittää lasta välittömästi!). Nimittäin Tuomas Kyrön uusimman elikkä Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike (WSOY 2012). Tolkun kirja se on. Tällä kertaa uhkaa Mielensäpahoittajaa liian kaunis kodinhoitaja ja siitä sitten huostaanotto sekä nälkäkuolema. Ei auta kuin alkaa opetella kokkaustaitoa ja alkaa se ruskea kastikekin syntyä siinä perunaohjeiden ohessa. Ihan helmi on tämä, jos nauratti se edellinen. Kyllä en kyllästy, vaikka arvaan että moni jo marisee että keksisi jotain uutta. Ei tarvitse ihmisen keksiä kuin yksi hyvä idea elämässä sanon minä ja jos on tarpeeksi hyvä niin elää sillä lopun ikää, ehkä perikuntakin vielä, näin uskon tälle Kyrölle tässä käyvän Paasilinnat että yksi hyvä tarina joka vuosi niin pysyy perunoissa. Siellä on tämmöistä itseironiaakin, lukekaa vaikka kuvaus aamu-tv:n kirjailij...

Uskomatonta: pääsin sittenkin käymään lukupiirissä, lyhyesti mutta kuitenkin. Sen verran, että kuulin Tommi Melenderin alustuksen Ranskalaisesta ystävästä ja sain esittää pari kysymystäkn. Olipa taas kiinnostavaa ja kylläpä kaipaan kirjailijoita ja kirjaihmisiä. :) Oli jotenkin liikuttavaa, kun Melender kertoi, että kirjan vastaanotto oli yllättänyt: hän luuli kirjoittaneensa siihen selkeän sanoman, mutta sen enempää lukijat kuin kriitikotkaan eivät tätä sanomaa oikein löytäneet, vaan ihan kaikkea muuta. Kertoi oppineensa, että kirja syntyy lukijan päässä eikä ole siinä mielessä kirjailijan kynästä lähtiessään koskaan valmis. Puhuimme kirjan sanomastakin pitkät pätkät, mutta enpä osaa sitä tähän enää kiteyttää - miesten välinen ystävyys jäi itselleni mieleen tärkeänä teemana ainakin. Muiden lukupiiriläisten mielestä kirjan maailma oli kovasti kaurismäkeläinen. Ehkä, mutta koska en itse ole niin suuri Kaurismäki-fani, pidän edelleen kiinni Camus-yhteydestä, ja Melender myönsikin ottanee...