Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2009.

Voihan Tolstoi

Olen pitkään miettinyt, mikä on tämä Joyce Carol Oates, jota kaikkialla kehutaan ja josta en tiedä mitään. Hesarissa olikin tänään koko sivun juttu, joten täti täytyy laittaa lukulistalle. Kertokaa, jos olette lukeneet, mistä kannattaisi aloittaa? Uutuus Haudankaivajan tytär kuulostaa vähän pelottavalta, mutta ehkä sitä voisi testata keväällä. Sitten pieni hämmästely, sattuu sitä paremmissakin piireissä. Hesarin Oatesin kirja-arviossa on käynyt kämmi, joka nosti omat kulmat aamulla ylös, soo-soo-sormen pystyyn ja joka vaatii välitöntä oikaisua. Sitaatti "Kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan" on pistetty Tsehovin piikkiin. Nå MEN! Huutava vääryys! Sehän on tietenkin Tolstoin Anna Kareninan kuuluisa aloitus. Tsot tsot! Tällaista sattuu kaikille, mutta yllättävää, että pääsi painettuun lehteen asti - ei nyt ole hirveän vakavaa, mutta olin ilahtunut siitä, että huomasin. ;) Sain muuten joulupukilta ihan ykköslahja

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo

Kuva
Summa summarum: Sain vinkkejä Aikamatkustajan vaimosta sekä lukijoilta että kavereilta - kirja on jonkinlainen kultti-bestseller. Yli 600-sivuinen pläjäys oli sopivan addiktoiva joululomalle: pidän sitä hyvänä lukuromaanina, jos ei ole kiire. Kyseessä on ajassa ees taas pomppivan miehen ja hänen vaimonsa rakkaustarina, outo stoori muttei kuitenkaan scifiä. Nopealukuinen. Arvio: Erikoispiirteenä mainittakoon, että sain kirjasta jostain syystä painajaisia, mutta luulen olevani tämän ilmiön kanssa aika yksin. Jossain kohtaa aikamatkustajan kohtalo rupesi ahdistamaan, mutta johtunee siitä, että luin 300 sivua putkeen ennen nukkumaanmenoa. Pelottavahan kirja ei ole. Ainoastaan vähän weird. Kun olen nyt kehunut kirjaa hyväksi lukuromaaniksi, jossa on omaperäinen ja vetävä juoni, seuraa sarja muttia: Mutta 1 : Mutta miksi yli 600 sivua? Jossain välissä pitkästyin jo saman aikahyppelyn toistoon, uusiin sivuhenkilöihin ja suuren, ajankin ylittävän rakkauden vähän naiviin hehkutukseen. Vähempiki

Voittaja varjoista

Kuva
Miten onnistuin kämmäämään gallupin ajoituksen niin, että lähden lomalle ennen kuin äänestysaika päättyy? Hämmentävää. Koska olen tämän blogin ylivaltias ja valtio, julistan siis tulokset jo ennakkoon ja luotan siihen, ettei kukaan ehdi enää äänestää tulosta nurin. ;) (Enkö kuitenkin keksinyt hienon otsikon postaukseen? Kuulostaa ihan jonkun nobelistin post-deduktiiviselta itsesuggestoivalta yhteiskuntaromaanilta jälkeen ilmastonmuutos-vedenpaisumuksen. Jos multa kysytään. Alla myös ehdotus kansikuvaksi, ihan itte otettu!) Gallupin ykkössijan jakavat siis Kari Hotakaisen Ihmisen osa sekä joku ikuiseksi arvoitukseksi jäävä todellinen Varjo-Finlandian voittaja "Väärät ehdokkaat". Koska gallupiin ei saa vapaata kenttää, emme saa koskaan tietää, ketkä olisivat ansainneet tulla nostetuiksi varjoista julkisuuteen. Ihanan enigmaattista! Ehdotan tätä vaihtoehtoa otettavaksi käyttöön heti ensi vuonna virallisen Finlandia-palkinnon jaossa. Kuuden virallisen ehdokkaan lisäksi raati vois

Jouluenkeli!

Kuva
Jopas jotakin - sain enkelin ja "Christmas Spirit Award" -blogitunnustuksen! :) Sehän sopii, koska tykkään joulusta (enkä nyt ala kitistä siitä, että enkelin kuva on hieman, öö, kitchinen, vai eikö teistä? ;). Kiitos vaan kunniasta Hreathemukselle ja Kirjapedolle , olen vallan otettu! Enkeli pitää tietysti lähettää eteenpäin ja laitan sen kiinnostavien uusien haasteiden kimppuun hyppäävälle Mamalle . ;) (H ja K - oli hauska lukea teidän yllättyneet kommenttinne siitä, että joku lukee blogianne; se tuntuu kieltämättä olevan kaikille jossain vaiheessa iso ylläri. Kun nettiin huutaa niin joku vastaa...) Joulu menee niin sosiaalisissa merkeissä, etten tiedä ehdinkö lukea mitään. Löysin silti loistavan kirjan, jota voi lukea ähkyn keskellä luvun kerrallaan: Tuomas Kyrön kokoelma Taide ja tolkku . Olen kokenut Kyrö-herätyksen, ei auta. Harvat kokoelmat ovat muuta kuin pitkäksi venyneen romaani-projektin hätävararahastusta, mutta koska Kyrö tunnustaa tämän faktan jo esipuheessa, läh

Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti. Merkintöjä elämästäni.

Kuva
Summa summarum: Kun on elänyt kiinnostavan elämän, ei tarvitse kikkailla. Tuntuu siltä kuin viisas isoisä tarinoisi mieleenjuolahteluja takkatulen ääressä punkkulasi kädessä parin ekstra-konjakin jälkeen niin, että mukaan tulevat ne vähän lapsille sopimattomatkin jutut. Ihana kirja. Ja vuoden paras kirjan lopetus. Kerron sen postauksen lopussa tiiserinä, vaikkei se avaudu kirjaa lukematta. Arvio: Mitä näille pula-ajan lapsille oikein syötettiin - tai ehkä pikemmin jätettiin syöttämättä? Andersson tuntuu melkein masentavalta persoonalta: kilpajalkapalloilija, levyttänyt jazz-pianisti, menestyskirjailija, psykiatri, poliitikko ja kulttuuriministeri... Mitä hän EI osaisi? ;) Itseironia ja vaatimattomuus pelastaa paljon, muuten alkaisi rassata. Vaikka edellytyksiä olisi, kirjasta puuttuu kaikki pompöösi. Seitsemänkymppisen ei tarvitse enää miettiä, mitä muut ajattelevat vapaalla tai töissä - siksi elämäkertaa harvoin kannattaa sitä nuorempana kirjoittaa. Saavutukset on saavutettu ja asett

12. luku, jossa Inahtaja menee itseensä

On retrospektion aika. Avaan vuoden lopuksi Varjo-Finlandia-äänestyksen. Olen koonnut gallupiin tämän vuoden parhaat kotimaiset (joille annoin staroja 3,5 - 5). Totuuskin tuli samalla julki: missä ovat vuoden tähtinaiskirjailijat? Olen siis jättänyt lukematta heidät (tsot tsot!) tai vuosi on normaalia vaisumpi. Mm. Monica Fagerholm, Kristina Carlson ja Leena Parkkinen (Sinun jälkeesi, Max) ovat vielä lukematta, mikä saattaa vääristää valikoimaa. Tai sitten ei. Näyttää kuitenkin siltä, että tänä vuonna parhaan vaikutuksen ovat tehneet ulkomaiset naiskirjailijat. Sofi Oksanen todella tyhjensi viime vuonna pajatson. ;) Odotan parempaa ensi vuotta. Kysynkin nyt siis lukijoilta, mikä näistä kirjoista olisi teidän mielestänne vuoden paras - äänestäminen ei tietenkään edellytä kirjan lukemista. Voitte äänestää myös sitä, joka oli arvion perusteella mielestänne kiinnostavin. Subjektiivisuus kunniaan! Ei tässä tietoa tarvita, vaan näkemystä! Ja sekin mieluiten ihan fiilis-pohjalta! Vielä lopp

Viisastelua pukin konttiin

Kuva
Kuittaan syksyn blogiunohduksia joululahjavinkkeinä. Kaksi kirjaa on oman kustantamon, mutta suosittelen, koska olen ostanut niitä itse lahjoiksi (siinä meni pukin yllätykset taas..). Kaikki kolme ovat tietokirjoja, koska ne ovat loistavia lahjoja - kaunokirjallisuutta on vaikeampi ostaa, jos ei ole toisen kirjamausta ihan varma. Tässä kolme kirjaa kohderyhmä-luokittelulla. Kenelle: Siskolle, tädille tai ystävälle, joka kaipaa elämään rauhaa ja viisautta ja on vähän itäänpäin kallellaan. (Lue: lievästi hörhö) Mikä: Yu Dan: "Kiinan viisauden sydän. Mitä Konfutse nyt sanoisi?" Ihana lahjakirja - kauniit itämaiset kuvat, helppolukuinen, mutta ah silti niin viisas kirja! Kiinan myydyin tietokirja (kevyet 10 miljoonaa kpl) ja kaiken lisäksi nuorehkon naisproffan kirjoittama. Yu Dan on Kiinassa huikean menestyksen saavuttanut mediapersoona, joka on yksinkertaisesti tuonut Konfutsen oppeja nykypäivään. Mikään väitöskirja tämä ei ole enkä suosittele itämaisen filosofian suurtuntijoil

Isoisän tuhmemmat muistelmat

Kuva
Seuraa joululahjavinkki kulturelleille äijille ikään katsomatta - arvio tulee perässä, mutta en malta olla hehkuttamatta heti! Kaikkien syksyn suurmies-muisteloiden jälkeen on ilahduttavaa lukea vaihteeksi pienmuistelo suuresta miehestä. Kollega suositteli kaamosväsymykseen Claes Anderssonin anekdoottimaista omaelämäkertaa Jokainen sydämeni lyönti, josta olikin tänään arvio Hesarissa. Olen vasta alussa, mutta ihastunut jo nyt. Pois tunnepitoinen vuolaus, kielellinen kikkailu ja verbaalirehentely. Tässä kulturelli isoisä muistelee villiä 60- ja 70-lukua niin, että Sinkkuelämää-sukupolvenkin silmät meinaavat välillä vähän levähtää. Jassåå, vai semmosta peliä??! Ja silti suomenruotsalaisella charmilla ja tyylillä liikoja paljastelematta tai lööppejä kerjäämättä - kas, tuli petettyä ja heiluttua sinne sun tänne, oh mon dieu, mutta niinhän silloin kaikki! Mitäpä noista, sånt är livet! Aikamoinen vastanäkökulma Laura Honkasalon Eropapereihin, muuten. Olisipa kiinnostava tietää, mitä Andersso

Satunnaisotantaa kiireisille

Joululoman lähestymisen tietää siitä, että ruuhkavuosi-ystävät aikovat lukea lomalla kirjan. Sen yhden, jonka vuoden aikana ehtii ja joka pitää suorittaa ennen uutta vuotta. ;) Sitten seuraa kirjaihmisen painajainen: "Sano nyt yks hyvä kirja, joka kannattais lukea." Viime vuonna oli helppoa - no Puhdistus! Ja kaikki tulivat onnellisena vielä kiittelemään, että olipas kerrankin hyvä kirja! Tämä postaus EI siis ole teille massiivilukijoille, jotka olette lukeneet jo nämä kaikki. ;) Teen vielä erikseen lahjalistaa, mm. Olivian blogissa on hyvä listaus uudemmista kirjoista. Kaivoin tähän pari vanhaa suosikkia, jotka olen maininnut ennenkin. Näissä teoksissa on ns. suosio-takuu - eivät ole ihan viihdettä, mutta tarpeeksi helppoja siihen, että ovat nousseet aikanaan lukulistojen ykkösiksi. 1. Miina Supinen: Liha tottelee kuria . Tästä ei joululomakirja parane, jos etsit jotain hauskaa ja silti nokkelaa. Miina on ihan omaa luokkaansa. Kerrankin olen samaa mieltä esittelytekstin kan

Kässäriä odotellessa

Kuva
Näin Julie & Julia -elokuvan , josta en hirveästi pitänyt, mutta synnytti ajatuksia. Amerikkalainen ruokabloggaaja neurotisoi itsensä maailmanmaineeseen ja elokuvasopimukseen asti (mikä on - kuten kuvakin todistaa - jokaisen amerikkalaisen unelman todellinen täyttymys, jopa presidenttiyttä suurempi). Aloin miettiä, tuliko menestyskateus enkä siksi pitänyt leffasta. Kuvittelin elokuvaa Inahduksesta, mutta kaurismäkeläistä "Elämäni lukutoukkana" -filmiä en jaksaisi katsoa itsekään, vaikka Kati Outinen sopisi teemaan epäilemättä hyvin. Tämän kaiken piti alunperin taustoittaa teille uutta gallup-innostustani. Leffan bloggaaja pohdiskeli nimittäin pitkään, lukeeko äidin lisäksi blogia kukaan ja jos, niin ketkä. Kävi mielessä, että tämä on bloggaajan hämmentävimpiä kysymyksiä. Siksi kommentit on aina niin ihquja! Seuraavaksi hoksasin, että voisin joskus valita kirjoja senkin mukaan, millaisia ihmisiä te olette? Tilan ja tilastotieteen tutkinnon puutteen takia keksin kysyä vain

Lukijat ovat aina oikeassa

Kuva
Voi teitä tuhmeliineja! 40 prosenttia vastanneista lukijoista on sitä mieltä, että Finlandia-palkinnon voittaa Aivan sama. ;D Onnittelut hänelle! Olette ihania. Olen ihan samaa mieltä. Sen lisäksi olette myös tosi viisaita, koska äänestitte kakkoseksi oman ehdokkaani eli Hotakaisen - helppo ja subjektiivinen valinta, kun en ole muita kirjoja lukenut. Mukavaa olla poliittisesti epäkorrekti ja puolueellinen bloggaaja. Niukoilla äänieroilla olitte sitä mieltä, että Hotakaisen jälkeen tulisi Mazzarella ja sen jälkeen Hyry. Kulttuurineuvos Tuula Arkio on puhunut. Voittaja on - kuten kollegani ennustelivat - Antti Hyryn Uuni. Lainaan Ylen uutista : "Tuula Arkio pitää Uunia kuvauksena ihmiselämän perusasioista, hyvästä arjesta ja työnteosta. Romaanissa seurataan 400 sivun verran uunin muuraamista. Arkion mukaan kiireetön kerronta imaisee mukaansa lähes hypnoottisella tavalla ja uunin rakentaminen alkaa vertautua ihmisen elämän rakentamiseen." Nyt kuulkaa saattaa olla niin, että tämä

Maritta Lintunen: Heijastus

Kuva
Summa summarum: "- Aina tarvitaan toinen, joka näkee olennaisen. Eikä sellaisia ihmisiä ole välttämättä kuin yksi kutakin kohti koko maailmassa." Arvio: Taitava kirjamyyjä sai kirjamessuilla myytyä Lintusen Heijastuksen vastoin aikeita. Tuli fiilis, että tässä on kirja-alan salattu helmi, niitä ihania kirjoja, joiden olemassaolosta ei tiedä mitään, mutta jotka yllättäen muuttavat loppuelämän. No ei ihan. Mutta joka tapauksessa kirja, joka - kerrankin ;) - kannattaa lukea loppuun asti. Harmi, kun en voi kertoa miksi. Ensin ei oikein vakuuta: on pikkukylä, isä, poika ja paha henki ja turhan perinteistä kotimaista kerrontaa. Tarkoitan sillä vähän kulmikasta kieltä, taitavia tokaisuja ilman kieli-kikkailua ja ironiaa. Paljon päälauseita. Angstia ja elämätöntä elämää - sitten yhtäkkiä kunnon kaksoiselämien tulva. Tämähän on Twin Peaks? Näkökulmia on monia ja niiden kautta kiinnostus alkaa herätä: toisen sadistinen isä ja aviomies on toisen hellä salarakas. Ensin pitää silti jaksa

Lukuhaaste - huu!

Tuli lukuhaaste Tytöltä . Olen haasterajotteinen ihminen, mutta nyt pitää pikkujoulukauden kunniaksi olla ihan wild & crazy ja kerrankin vastata. Rajoitteinen olen siksi, etten ikinä keksi mitään erityisen näppärää vastattavaa ennen kuin seuraavana päivänä. Niin että olkaapa hyvä, Inahtajan kootut tylsät lukutunnustukset, joista iso osa on jo tunnustettu blogissa aiemmin (kaikki paitsi 3, 5, 8 ja 10): 1. Mikä kirja itketti? Yleensä lähes kaikki, mutta koska sotakirjat itkettää eniten valitsen Adichien Puolikas keltaista aurinkoa . Josta pidin muutenkin. 2. Mikä nauratti? Tämä on helppo: Pauli Kohelon Ohessa tilinumeroni . Naurattanut eniten vuosiin. Ja ääneen. 3. Mikä oksetti? Rhonda Byrnen kammottava "elämäntaito-opas" Salaisuus - The Secret . Hirveää. Viimeistään pergamenttia imitoiva paperi aiheuttaa kuvotusta siitä, että tällaista yleensä tehdään ja sitten se myy miljoonia! Tähän verrattuna Coelho ansaitsisi Nobelin. 4. Mihin henkilöhahmoon samaistuit? Helppo! Tiet

Virallinen Finlandia-tiedoitus

Kuva
Tällä viikolla on julkistettu kaksi Finlandiaa, joista en kummastakaan keksi oikein mitään sanottavaa. Finlandia Juniorin voitti Mari Kujanpään Minä ja Muro -teos - kuulostaa hyvältä kirjalta, jossa on paljon tärkeää asiaa lapsista ja yksinäisyydestä. Erikoiskiitos siitä, että kirjoittaja on kirjastonjohtaja. ;) Kuvittaja Aino-Maija Metsolaa on kehuttu myös. Ja kansi on hauska! Huomatkaa asiantuntemukseni taso. Tieto-Finlandia meni tänään Henrika Tandefeltin teokselle Borgå 1809 . Ceremoni och fest. En keksi siitäkään mitään sanottavaa, kun en ole lukenut. Herätti näemmä netissä kiukkua siitä, että Nalle Wahlroos suosii suomenruotsalaista. No voi hitsi. Ja nainenkin vielä! Entä, jos Nalle vaan tykkäsi siitä eniten..? Kolmannen Finlandian on jo tilastollisesti pakko mennä miehelle, mutta se ei ole kovin vaikeaa, kun naisehdokkaita on tasan yksi. Koska Inahduksen lukijaäänestyksen tulos näyttää parhaillaan siltä, että Finlandia-palkinnon voittaa yllätysehdokas eli vaihtoehto "Aivan

Kiukkua kirjastojen puolesta

Nyt pitää inahtaa kirjastoista. Olen ärsyyntynyt enkä onneksi ole ainoa. Helsingissä pohditaan viiden lähikirjaston sulkemista (juu juu, se on vasta ehdotus, joka ei välttämättä toteudu sellaisenaan ja muutkin kunnalliset palvelut joutuvat tekemään säästöehdotuksia). Sehän onkin hieno säästökohde lama-aikana, jolloin kirjastot ovat jälleen nostaneet kävijämääriään - katsokaas hyvät päättäjät, kun niillä köyhimmillä ja työttömäksi jääneillä ihmisillä ei ole enää varaa ostaa kirjoja, käydä leffassa tai maksaa nettiyhteyttä niin ne menevät sinne kirjastoon - oletteko muuten käyneet viime vuosina? Tai koskaan? Siellä kun ei mikään maksa mitään. Mutta ensin niiden pitäisi löytää se kirjasto ja mielellään jostain kävelymatkan päästä kun ei niillä ole varaa julkiseen liikenteeseenkään. Aaaargh, menee hermo! Lisäksi olin tänään kirjastoalan seminaarissa, jossa oli sopivasti tarjolla kansainvälisiä tilastoja: Suomi on kirjastolainojen kärkimaa ja tässä voitamme kerrankin Ruotsin: lainoja on 19

Laura Honkasalo: Eropaperit

Kuva
Summa summarum : Siis kääk. Olen pulassa Eropapereiden kanssa. En ole avioerolapsi ja tuntuu, että oma kokemus toisi aiheeseen lisää perspektiiviä. Otetaan siis kirja kirjana. Jos olet traumaantunut avioerolapsi, lue tämä - voi helpottaa. Jos olet eroamassa tai podet syyllisyyttä erosta, lue tämä - helpottaa, jos et toimi näin. Itseäni vaivasi sekin, että Honkasalo on kertonut omista lapsuuden avioerotraumoistaan lehdissä; tuli väkisin mieleen, että kirja on kostotarina. Ainakaan hänen isänään en olisi kovin iloinen. Arvio: Plussat: hyvä kirja äideistä, tyttäristä, sukupolvista ja tärkeästä ilmiöstä nimeltä avioero. Miinukset: yhden asian kirja, joka haksahtaa välillä tyttökirjamaisen naiiviuden puolelle. Alku on mainiota ajankuvausta ja nostalgiaa - Honkasalo on kunnostautunut 60- ja 70-lukujen kuvaajana ja pidän siitä, että kerronta on tarkkaa ja aitoa. Henkilöt elävät, heille rakennetaan taustaa ja tarinaa huolellisesti. Aikatasojen vaihtelut tuntuvat välillä rasitteelta, toisaalta

Kerrankin rehellinen kirjalista

Monet tykkäävät kirjalistoista, joten lisäänpä tähän yhden aika hauskan version City-lehdestä - listoja on valkattu esim. proffien, varastetuimpien ja varatuimpien kirjojen mukaan. Aika virkistäviä näkökulmia! En tiedä, saako näitä listoja lainata blogiin missä määrin (toimittaja Maria Pettersson: jos tämä on rikos, ota yhteyttä ennen haastetta oikeuteen), mutta lainaan ihan vähän kumminkin. Muiden hauskojen listojen lisäksi lopussa on kustannusalan ihmisten suosikit: juu kyllä, meidän Valkoinen tiikeri on listoilla ja uskokaa tai älkää, ihan yllätyksenä meille itsellemmekin (ilman lahjontaa tai muuta koplausta siis ;). Mutta se ei ollut pääasia, vaan tarkoitus ottaa kantaa tähän Syksyn kiinnostavat -listaan, joka näyttää tältä (LÄHDE: CITY-LEHTI NRO 20/2009, TOIMITTAJA MARIA PETTERSSON): "Syksyn kiinnostavat 1. Kang Chol-hwan: Pjongjangin akvaariot 2. John Simon: Koneen ruhtinas - Pekka Herlinin elämä 3. Laura Honkasalo: Eropaperit 4. Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri 5. Miika No

Esikoiskirjakummajainen

Kuva
Hesarin kirjallisuuspalkinnon (josta en ymmärrä, miksei sitä voida kutsua enää esikoiskirjapalkinnoksi) on voittanut Leena Parkkisen (30) romaani Sinun jälkeesi, Max . Kirja kertoo siamilaisista kaksosista 1920-luvun Suomessa ja Euroopassa. Kriitikot ovat näemmä kehuneet kovasti. Hesarin uutisessa lisää . Ei ihan tavanomainen esikoiskirja-aihe. ;D Pitäisi tietysti lukea, mutta olen kohta niin kyllästetty kotimaisella kirjallisuudella, että odottelen jonkun luottolukijan arviota ensin. Ja luen tähän väliin pari eurooppalaista kirjaa. Oletteko huomanneet, kenet olen laiminlyönyt kokonaan? Monica Fagerholmin Säihkenäyttämön. Lukijat ovat kyselleet siitä ja puhuttiin lukupiirissäkin - sori, mutta ei pysty venymään. Ihanat naiset rannalla oli loistava. Diivan luin ja pelästyin sen verran, että Amerikkalainen tyttö jäi aikeeksi. Ei ole ollut tässä välissä sitä elämää, jossa ehtisi buutata aivot ja varata viikon verran intensiiviseen aamusta iltaan lukemiseen. Ja sen Fagerholmin uusimmat ilme

Helmi Kekkonen: Kotiin.

Kuva
Kapinoin. Helmi Kekkosen Kotiin-novellikokoelma ei ole Hesarin esikoiskirjapalkinnon ehdokaslistalla. Pitäisi olla - tai sitten kaikki muut 10 ehdokasta ovat poikkeuksellisen hyviä esikoisia. En tiedä, kun en ole lukenut niitä, mutta tästä teoksesta tekisi mieli huokailla "hätkähdyttävän kirkas debyytti kotimaisen kerronnan tähtitaivaalle" tai jotain vastaavaa. Kekkosen tiivis kokoelma sopii haikeilla tarinoillaan loistavasti kaamosaikaan, mutta kannattaa varautua aikamoiseen syksyn sävel -tunnelmaan. Tarinat ovat lyhyitä otoksia arkisesta elämästä ja ihmisistä, mutta pienessäkin ajassa ne onnistuvat koskettamaan. Mitään erityisen ihmeellistä ei tapahdu, mutta tarinat tiivistetään siitä kaikkein tavallisimmasta elämästä niin, että tulee hämmästeltyä tuttuja tunteita ja hetkiä. Hyvillä novellisteilla on ajan tihentämisen taito - Kekkosella se on. Pitää tarkistaa kannesta hänen ikänsä; syntynyt vuonna -82, ei uskoisi. Muutama tarina tuntuu vielä vähän kirjoitusharjoitukselta, m

Finlandia-ehdokkaat

Kuva
Jaaha. Eipä osunut arvailu oikeaan: ainoastaan Hotakaisen Ihmisen osa pääsi Finlandia-listalle omista veikkauksistani. ;) Merete Mazzarella puuttuu tästä melko äijämäisestä rivistöstä. Muita kirjoja en ole lukenutkaan: Turkka Hautalan Salo on esikoiskirjaedustaja, Marko Kilven Kadotetut kohauttaa dekkariehdokkaana, Antti Hyryn Uuni edustaa ei-viihteellistä klassikko-osastoa, Merete Mazzarellan Ingen saknad, ingen sorg (Ei kaipuuta, ei surua) täyttää sekä nais- että suomenruotsalaiskiintiön ja Tommi Melenderin Ranskalainen ystävä edustaa ilmeisesti eurooppalaisuutta. Kirjailijoiden kuvat ja kirjalinkit löytyvät kootusti Ylen uutisesta , Hesarissa on samoin jo juttua. Westö ja Monica Fagerholm jäivät siis ilman ehdokkuutta tällä kertaa - kumpaakaan kirjaa en ole lukenut, joten en osaa tuomaroida asiaa enempää. Muuten Finlandia-raati oli tuomitsevaisella tuulella: 130 kotimaista romaania luettuaan olivat sitä mieltä, että "vakavakin" kirjallisuus viihtellistyy ja väkivaltaa käy

Huomenna se tulee

Finlandia-palkintoehdokaslista nimittäin. Menen aamulla julkistustilaisuuteen ja raportoin kommentit tuoreeltaan, mutta ensin on tehtävä asiaankuuluva veikkaus, jota voi sitten selitellä huomenna. Jos lista on jotenkin perinteinen, niin sieltä pitäisi löytyä taitavat, mutta ei niin yllättävät Westö ja Monica Fagerholm. Itse pistäisin sinne Hotakaisen ja Tuomas Kyrön 700 grammaa. Luen parhaillaan Laura Honkasalon Eropaperit -romaania; samaan ikäluokkaan kuuluvana pidän siitä, mutta se ei taida olla Finlandia-matskua. Jos taas lista noudattelee Tieto-Finlandian yllättävyyttä, niin se koostuu kirjoista, joista en ole kuullutkaan. Se on sitten ihan oma puhinansa. ;) Viime vuonnahan palkinnon sai Sofi Oksasen Puhdistus ja syystäkin. Huomiseen!

Tuomas Kyrö: 700 grammaa

Kuva
Summa summarum: Olen jotenkin onnistunut välttämään Tuomas Kyrön teokset , vaikka kaikki häntä kehuvat. Käry kävi ja onneksi lopulta luin. Omalla yhden naisen raadillani päästän Kyrön Suomen nykykirjailijoiden ehdottomaan Toppeniin. Suositellaan äijille ja kaikille, joihin uppoaa Riku Korhonen. Jos vihaat kielikikkailua ja postmodernia, jätä väliin. Arvio: Muissa kritiikeissä on viitattu Elmoon, itselleni tulee lievästi mieleen Paasilinna. Teemana on isä, poika ja pituushyppy jumalallista väliintuloa unohtamatta. Tarinan kertoo jumalhahmoinen paha enkeli ja taivaallinen Valmentaja. Hilpeää. Ja lopultakin on tietty kyse rakkauesta! Vaikka välttelin teosta alunperin yleisurheilullisen teeman takia, aihe laajenee onneksi suomalaiseksi sukuromaaniksi. Ennen kaikkea se on hauska ja Kyrön kieli on omaa luokkaansa. Jos tämä ei ole postmodernia niin en tiedä mikä on: kirjassa on hulvattomia lainauksia ja pätkiä erilaisista medioista, äänistä ja tekstityyleistä. Kyrö hallitsee ne kaikki. Laina

Moka

Kävipä kämmi: Tieto-Finlandia-ehdokkaissa ON yksi nainen: Henrika Tandefeltin Porvoo 1809. Olin lukenut Henrikan Henrikiksi, pahoittelut... ;) No, ei yksi nainen kesää tee: Hesarissa on tänään kiinnostava kirjoitus valinnoista ja lisäksi on listattu varjoehdokkaat (juttu löytyy vain maksullisesta digilehdestä, ääh). Vaikken tiedä, löytävätkö nämä teokset suuren yleisön kirjahyllyyn ehdokkuudesta huolimatta, on silti tietysti aika poikkeuksellista, että kaikki teokset ovat pienemmiltä kustantamoilta. Halutaan nostaa tietoisuuteen muutakin kuin valmiita puheenaiheita. Tosin vähän pönöttäviä puheenaiheita ovat nämäkin kieltämättä... Eniten itseäni huvittaa Antti Majanderin mainio puinti siitä, miksei yhtäkään näistä teoksista ole arvosteltu Hesarissa.. Hehee. Lukekaa, jos kuulutte tilaajiin. Kirja-alan surullinen totuus on vähän liioteltuna se, että kirja on olemassa, kun arvio on julkaistu Hesarissa. Ei se nyt ihan näin mene, mutta Hesarin painoarvo on valtava ja näkyy myyntiluvuissa. Jo

Kirjavideoita ja tietokirjaa

Olen unohtanut kertoa mainiosta kirjafanien saitista: www.kirjavideo.fi , jonne kerätään kustantajien tekemiä kirjaesittelyjä eli ns. maksettua mainontaa. ;) Mainontaa tai ei, itse katson mielelläni hyvin tehtyjä videoita, joissa kirjailija kertoo itse kirjastaan - pituuskin on YouTube-sukupolville sopiva 2-3 minuuttia. Tapaamisia-sivulle on koottu lisäksi kaikkea muutakin alaan liittyvää tietoa ja häppeninkiä. Tykkään! Tieto-Finlandia-ehdokkaat julkistettiin tänään, enkä ole lukenut kirjoista yhtäkään. Oletteko te? Menköön tämä nyt feminismin puolelle, mutta sanonpa silti, että aika miehistä settiä. Eikä yhtään nais-tietokirjailijaa; viime vuonna palkittiin nainen ja naisaihe (Marjo T. Nurmisen hieno Tiedon tyttäret ), mutta nyt on sitten majakoita, kirvestä, Karjalaa ja metsähallitusta. No, on tämä naisellekin kiinnostavaa tietysti, mutta kunhan ihmettelen.. ;)

Jenni Haukio: Sinä kuulet sen soiton

Kuva
Marraskuu. Täydellinen kuukausi runojen lukemiseen, mielellään synkkien sellaisten (varsinkin jos kuuluu niihin onnettomiin, jotka ovat menneet syntymään kuukausista ankeimpana - en kerjää onnitteluja, ainoastaan selitän kärttyisyyttä ;). Niin että pahoittelut Jenni Haukio. Olisin varmaan voinut arvioida mitä tahansa marraskuun ekana kirjana ja lopputulos olisi ollut ymmärtämätön ja ilkeä. Olisin mielelläni pitänyt Haukion Sinä kuulet sen soiton -runokokoelmasta. Hän on jotenkin symppis ja fiksun oloinen eikä ainakaan mikään naistenlehtityrkky. Aavistin pahaa, koska kyse on luontorunoudesta - lajista, josta en tajua mitään - mutta olin optimistinen, koska inspiraatio on haettu saaristosta. Luin Montgomeryn Runotytöt noin 10-vuotiaana ja Haukion runot olisivat varmasti uponneet silloin. Eivät enää. Otetaan hyviä ja huonoja otoksia lupaavasta luvusta Lokakuu, runon nimi on Elegia: "Unessa herään aamuyöllä istumaan eteisen oven eteen asettamalleni tuolille. Puoli neljän aikaan takerr

Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri

Kuva
Nyt se on viimeistään varmaa: olen Booker-tasoinen ihminen, en Nobel. Tämä on totuus. Aloin eilen kirjoittaa poikkeuksellisesti arviota oman kustantamon kirjasta, mutta kas - Hesarin Jukka Petäjä ehti ensin. ;) Koska Petäjän arviosta löytyy kaikki olennainen, en toista samoja asioita, vaan tapani mukaan menen mutun puolelle. Summa summarum: Vuoden 2008 Booker-palkittu Valkoinen tiikeri on sen verran rajua kamaa, että meni joogahengitykset hetkeksi väärään kurkkuun. Olen epäillyt aina, haluanko Intiaan. Hinku mennä sinne ei mitenkään vahvistunut. Mutta yhdyn Petäjään ja suosittelen! Arvio: Sadan sivun testi kannatti taas: itse en päässyt heti kelkkaan mukaan, toisin kuin Petäjä. Stooriin lähdetään mielestäni vähän kaukaa, mutta kyllä se siitä virkistyy. Sadan sivun jälkeen ei malta enää lopettaa. Juoni paljastetaan jo alussa: köyhä autonkuljettaja murhaa isäntänsä saadakseen rahat ja uuden elämän. Loppukirja kerrotaan miten - kertoja itse kuvaa tätä "tarinaksi yksityisyrittäjyydest

Maailman paras kirja selvitetty ;)

Messut on messuttu taas tältä vuodelta. Vaikken ole taipuvainen tungos-paniikkiin, niin lauantaina ei ollut kaukana - olin vakaasti sitä mieltä, että näin paljon ei ole ollut porukkaa ikinä ja mutu-tuntuma toimi: kävijäennätys 77 000 ihmistä... Huh. Katsokaa vaikka Ylen uutinen . Järjestimme messuilla puolivallattoman äänestyksen siitä, mikä on maailman paras kirja. ;) Ääniä tuli 990 kpl ja ykköseksi selviytyi Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen (97 ääntä) - Raamattu tuli (omasta mielestäni onneksi) kakkoseksi (87 ääntä) ja Tolkienin Taru sormusten herrasta sai 43 ääntä. Laitanpa Top tenin tähän kokonaan: 1. Mika Waltari, Sinuhe egyptiläinen (97) 2. Raamattu (87) 3. J.R.R. Tolkien, Taru sormusten herrasta (49) 4. Väinö Linna, Täällä Pohjantähden alla (32) 5. Gabriel Garcia Marquez, Sadan vuoden yksinäisyys (24) 6. Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä (22) 7. J.K. Rowling, Harry Potter -sarja (17) 8. Cervantes, Don Quijote (15) 9. Fedor Dostojevski, Rikos ja rangaistus (14) 10. Väinö Linna, T

Euroopan eka Kindle ;)

Kuva
Kävi ilmi, että Amazonin asiakaspalvelu oli kertonut meidän saaneen Euroopan ensimmäisen Amazon Kindlen - hupaisaa! ;D Tältä se nyt sitten näyttää (vieressä vertailun vuoksi vanhempi Booken-lukulaite): Hintaakin oli jo laskettu suuren kysynnän vuoksi: tulleineen hinnaksi tulee n. 250 euroa, laitteen voi tilata Amazonin sivulta. Langattomuus ei Kindlessä vielä Suomessa toimi, mikä on harmi - kirjojen lataaminenkin on itselleni vielä hieman epäselvää, mutta teen tässä joku päivä blonditestin. Veikkaan, että Kindlen tulo Euroopan markkinoille vauhdittaa kehitystä, mutta saa nähdä; jos aihe kiinnostaa niin katsokaa edellisen postauksen kommentit. ;) Ekan kirjamessupäivän kuumimmasta (?) hitistä ei ole mitään epäilystä: ylimmässä kuvassa ei ole kyseessä messujen normipäivä, vaan Paavo Lipponenhan se siellä avautuu tuoreista muistelmistaan. En päässyt edes kuvausetäisyydelle, mutta kurkin varpaillani yleisön yli.

Mitä tapahtui kirjamessuliitteelle?

Ja nyt reklamoin itselleni - miten hönö voi ihminen olla? Tajusin vasta luettuani Hesarin hupaisan Leena Lander ja Hannu Raittila -jutun, että Hesarissa on vissiin aiemmin ollut kokonainen kirjamessuliite?! Joka on nyt siis ympätty kulttuurisivujen joukkoon. Vai olenko ihan seniili? Jos muistan oikein ja liite on jätetty painamatta, voi vain todeta, että se on kuulkaa lama nyt. Ja lohduttautua sillä, että säästyi kuitenkin puuta ja paperia ja ehkä vähän ilmakehää. Pääsin tänään hipelöimään paljon puhuttua Amazon Kindle -lukulaitetta. Osasin käyttää. Insinööri-kollega oli osannut ladata sinne kirjojakin! Se oli ihan tyylikäs, jotenkin Applemainen, siis kevyt ja valkoinen. ;) Näytti hienolta. Mutta en minä sitä sänkyyni ota. Luen noin sataa kirjaa parhaillaan, joten ne, joita kirjamessut eivät kiinnosta yhtään, koittakaa kestää. Tiiserinä kerrottakoon, että olen ärsyyntynyt Jenni Haukion runoista. Pysykää linjoilla.

Messuamista

Ensin reklamoin. Miksi kirjamessuilla on niin lattea teema "Mitä tapahtuu todella?". Se on tietysti korkeakulttuurinen lainaus Pentti Saarikoskelta, muttei mielestäni sano messujen teemasta oikein mitään. Tosin ihmiset tulevat massoina silti, joten samapa se. ;) Päivän Hesari antaa kirjamessuteemallaan paljon hyviä vinkkejä messuahdingosta kärsiville - itse ahdistuin, kun en aamulla ehtinyt lukea koko kulttuuriosastoa, mutta ehkä illalla.. ;) Samalla innolla Hesari julisti pyytävänsä lukijoilta klassikkoarvioita, jotka julkaistaan verkkoversiossa, ihan positiivista lukija-aktivointia! Vielä yksi kirja/kirjailijavinkki: luen parhaillaan italialaista, palkittua ja erittäin kiinnostavaa naiskirjailija Melania Mazzuccoa - tässä kohtaa parasta linkata Jennin blogiin. Mazzucco on mielestäni kirjamessujen kiinnostavin ulkomainen kirjailijavieras ja esillä moneen otteeseen viikonlopun mittaan, aion ehtiä johonkin tilaisuuteen tsekkaamaan. Esiintymiset löytyvät Avaimen sivuilta . Sitk

Ja arvonnan voittajat

Tulipas paljon hyviä kirjavinkkejä, kiitos kaikille! Kannattaa kysyä lukijoilta, eikä vain mesota siitä, mistä itse tykkää. ;) Suoritin tieteellisen arvonnan numeroimalla vastaajat ja pyytämällä kollegaa valitsemaan kaksi numeroa: arpaonni suosi Arhi Finnsanityä ja anonyymiä , joka äänesti Veetiä ja kiusaajia. Arhi ja anonyymi: lähettäkää jonkunlainen postiosoite sähköpostiini niin lähetän kutsun tiistaina tai heti kun saan osoitteen! Ja sitten pari messuvinkkiä: tärkein vinkki on, että hakekaa esim. Stockalta messulehti ja rengastakaa sieltä itseänne kiinnostavat kirjailijaesiintymiset tai muut ohjelmat. ;) Itse olen ympyröinyt mm. Laura Honkasalon esiintymisen (pe 17.30, takauma), perjantain Sähkökirja tulee -paneelin (klo 16 Mika Waltari), Kari Hotakaisen (pe 15.30 Hesarin osasto) ja Riku Korhosen (to klo 13.30. Aleksis Kivi). Yleensä en kuitenkaan mene juuri minnekään minne aioin, vaan ihan muualle, joten suosittelen go with the flow -taktiikkaa messujen excelöinnin sijaan. Eikä

Kirjamessuille!

Koska en ehdi tehdä paljon muuta kuin Hesan kirjamessuja ja alkaa koko aihe tulla kohta korvista, täytyy järjestää arvonta niin kauan kuin jaksan: Arvon lukijoiden kesken oman ja kollegan lahjoittaman kirjamessukutsun, siis 2 kpl (arvo 13 € /kutsu). ;) Koska ilmaista lounasta ei olekaan, kiristän teitä samalla auttamaan löytämään syksyn kirjapaljoudesta jotain ihan uutta: arvontaan osallistuakseen tarvitsee vain kertoa kommentti-kentässä ensi maanantaihin mennessä, mikä on omasta mielestäsi syksyn kiinnostavin kirja? Ei ole väliä, oletko jo lukenut sen vai aiotko lukea, onko kirja mainittu blogissa, onko ulkomaalainen tai kotimainen, mitä lajityyppiä edustaa - kaikki vastaukset ovat oikein! Messut ovat siis ensi viikon torstaista sunnuntaihin Helsingin messukeskuksessa ja mikä parasta, samalla kutsulla pääsee Viini&Ruoka ja Musiikkimessuille! Kulttuuria! Arvonnan voittajilta pyydän maanantaina osoitetiedot sähköpostiini. Ja pahoittelut Helsinki-keskeisyydestä. Saa osallistua kommen

Murheellisten laulujen maa

Miksen olen koskaan lukenut Tuomas Kyröltä mitään? Kyrö on kirjoittanut mm. tunnetun ja kiitetyn kirjan nimeltä Tilkka . Teoksia ovat monet kehuneet vuolaasti, mutta joko aiheissa tai takakansiteksteissä on ollut jotain vikaa, kun en ole Kyröön ryhtynyt. Nyt viimeistään: uusimmassa Parnassossa oli Kyrön hulvaton teksti ikikulahtaneesta aiheesta "Missä kirjani ovat syntyneet". Teksti puhui puolestaan ja nyt on pakko lukea Kyrön uusin 700 grammaa - sekin teos, jonka olen työntänyt luokkaan boring vain siksi, että siinä on jotain äijämäistä pituushyppyjuttua. Kylläpä taas hävettää. Parnassosta ja häpeästä puheenollen: laittoivat lehden kritiikit nettiin avoimeen jakoon, aplodeja! Löytyvät osoitteesta www.parnasso.fi/kritiikit Sen sijaan päätoimittaja Papinniemen perustelut sille (Parnasson blogissa 4.10), miksi kritiikkejä ei avattu kommentoinnille on aika murheellisten laulujen maa: Parnasson blogissa käydyn keskustelun taso on ajoittain niin alkeellista ja asiatonta, että krit

Go Aleksis!

Kuva
Jatkan mieskehuotsikointia. Jos kaipaatte todistusta Aleksis Kiven päivänä siitä, että äijä rulaa edelleen, niin pistän kiertoon meiliin tulleen sitaatin: "Mutta parasta ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn." Jumalavita! :D

Ooh, Obama!

Kuva
Nyt menee kyllä itsekehun ja markkinoinnin puolelle, mutta tätä on pakko hehkuttaa, kun olen niin fiiliksissä - sorry jo etukäteen! Joimme nimittäin juuri skumpat töissä Obaman Nobelin rauhanpalkinnolle ; sattui niin, että odotamme painosta tänään Obaman kakkosteosta "Rohkeus toivoa" (en ole lukenut vielä, mutta se on ilmeisesti aika pitkälti poliittinen opus)! Uskomaton ajoitus! Jos totta puhutaan, hieman ihmettelen sen sijaan palkinnon ajoitusta ja perusteluja näin pian - voisi kai sanoa, että tuli Obamalle vähän äkkiä ja pyytämättä, jos esim. Ahtisaareen vertaa, mutta viis politiikasta: kustantajan (ja maailmanrauhan?) näkökulmasta tämä on mainiota (vaikka en siis ole kustantamossamme töissä ja olen täysin ansioton kirjan suhteen). Sääli, kun Obama ei kiireiltään pääse Hesan kirjamessuille, höh. ;) Niistä puheen ollen: eilen kysyttiin ekan kerran, onko kirjamessuilla jotain erityistä. Jäin kiinni rysän päältä ihan hölmistyneenä - teen messuihin liittyen joka päivä töissä j

Kirja-alan syyshässäkkä

En ole taaskaan lukenut uutta nobelistia . Huoh. Saksalaista Herta Mülleria on kuitenkin julkaistu suomeksi jo aiemmin, kertokaa, jos on kokemuksia. Menee lukulistalleni osastoon "jonain päivänä, kun kävelee vastaan". Sen sijaan tällä viikolla valittu Booker-palkinnon voittaja Hilary Mantel kiinnostaa kovasti. Hyviä historiallisia romaaneja ei olekaan tullut hetkeen vastaan. Mainontaa pitää harrastaa sen verran, että oma kustantamomme julkaisi tänä syksynä suomeksi viime vuoden Booker-voittajan, joka oli Aravind Adigan Valkoinen tiikeri - luen sitä parhaillaan ja palaan. Paavo Haavikosta: Virpi Salmi kirjoitti loistava kolumnin Haavikon haaskalla . Mainio kiteytys "geriatris-pornografisesta" sodasta, jossa äijät kiistelee siitä, kenestä Haavikko tykkäs enemmän. Pakko ottaa yksi sitaatti Salmelta: "Juttujen asia-anniksi jäi se, että toisin kuin tutkimusten mukaan useat muut suomalaiset vanhukset, Paavo Haavikko ei vähiin käyvien elinvuosiensa aikana kärsinyt yks

John Simon: Koneen ruhtinas. Pekka Herlinin elämä.

Kuva
Pitäisi olla kriittinen. Pitäisi todeta, että teos on Koneen ja sen nykyisen pomon Antti Herlinin tilausteos, jolla nostetaan Koneen asemaa Nokian esitaistelijaksi ja Pekka Herlin Jorma Ollilan esikuvaksi. Pitäisi sanoa, että Antti Herlin on tilannut kirjan puolustuspuheenvuorokseen isän perintöprinssinä, joka sai koko muun sisaruslauman kääntymään itseään vastaan ja riitautumaan muutenkin. Aivan sama. En sano, vaan sanon, että olen ollut liikuttunut, ihastunut, järkyttynyt, tyrmistynyt ja muutamien kymmenien sivujen verran myös pitkästynyt. Erinomainen elämäkerta ja yhden aikakauden rehti kuvaus, joka valotti itselleni ihan uudella tavalla Suomen bisneshistoriaa. Jos vanhemmat, kaupallisemmat ja kokeneemmat mieskoelukijani tyrmäävät kirjan, lupaan kertoa senkin myöhemmin. Ja kyllä: rva Kirsti Herlin sai vielä lopussa sanansa. Ei montaa sanaa, mutta riittävästi siihen, että ymmärsin hänen tehneen kuten edustusrouvat siihen aikaan tekivät: parhaansa. Ihailen häntä. En pystyisi vastaavaa

Elämäkerran mittainen ihminen

Keksin elämän(i) tarkoituksen: elää sellainen elämä, etteivät omaiset kirjoita minusta tällaista kirjaa. Viittaan edelleen Koneen ruhtinas Pekka Herliniin. Haaste lienee helppo, koska en usko ryhtyväni enää elämäkertojen bestsellermatskuksi, mutta parempi niin: vaikka lapset yrittävät Niklasta lukuunottamatta jotenkin jo isäänsä ymmärtää, kommentit ovat silti vähintäänkin surullisia. Suurmieheydellä on kova hinta. Suurin mysteeri on rouva Herlin, Pekan palvottu rakkaus. Tässä meillä on edustusrouvan koko kuva, joka jää sympaattisen etäiseksi sitaateista huolimatta: mitä hän ajatteli kaikkina vuosina suurmiehen ja täysalkoholistin vaimona? Järein ilmaus, joka hänestä saadaan irti on "se oli kovin ikävää." Ikävää? Että mies oli vuosikymmeniä kännissä, pääosin poissa ja rouva kasvatti viisi lasta yksin? Ahaa. Joku olisi voinut keksiä jotain muutakin sanottavaa. Pitäisikö häntä ihailla itsesäälin puutteesta vai sääliä itsepetoksen määrästä? En tiedä. Tuntuu siltä, että tällaisia

Hämmentävä, hurmaava Herlin

Kuva
Tässä on syksyn kovin isänpäiväkirja. Itse pöllin kirjan omalta isältäni suoraan kädestä ennen kuin hän ehti sitä avatakaan kommentilla "saanko ihan nopeesti vaan vilkasta ainakin ne lasten paljastukset". Sen sijaan meni koko viikonloppu tätä tankatessa - but why?? Jos ette ole tietoisia syksyn suurkohusta, niin vilkaiskaa Hesarin juttu siitä, miten Suomen rikkain sisarusjoukko paljastaa menestyksen takana piilleen perhehelvetin. Itse kiinnostuin vasta, kun luin kirjoittaja John Simonin haastattelun samoin Hesarista - enkä turhaan, kirja on juuri niin hyvin ja kiinnostavasti kirjoitettu kuin toivoinkin. Vaikka hissifirma Koneen maailmanmenestykseen nostanut Pekka Herlin vaikutti kauheudessaan mielenkiintoiselta tyypiltä, en osannut silti kuvitella, että kirja kaivaisi itsestäni esiin piilevän kauppislaisen - miten yhden firman maailmanvalloituksesta kaikkine bisnesdetaljeineen voikin tehdä näin kiinnostavaa?? Siitä kirjassa on oikeasti kysymys: pahimmat paljastukset alkohol

Huonosti käyttäytyvät (ihanat) koirat

Kuva
Summa summarum: Huono Hollywood-leffa, mahtava kaamoskirja. Jos ymmärrät, miksi John Groganin "Marley ja minä" on alaotsikoitu "Elämää ja rakkautta maailman kauheimman koiran kanssa", lue tämä. Jos sen sijaan kuulut niihin, joiden mielestä koirat ovat vain koiria, ei varmaankaan kannata. ;) Arvio: Sain kirjan lainaan ystävältä, jonka oma koira ei ole ihan siitä puudeleimmasta päästä, mutta silti on maailman ihanin ja persoonallisin koira. Ihastuin kirjaan heti alkusivuilta - koiraviihdettä parhaimmillaan! Toimii myös terapiakirjana kurittomien koirien kasvattajille. John Grogan on monesti palkittu toimittaja ja vaikkei tästä Pulizeria tule, kirja on hauskan vetävästi kirjoitettu. Luin sen yhteen putkeen parissa päivässä, koska en voinut päästää irti. Marley oli jättikokoinen labbis, joka sai potkut koirakoulusta. ;D Se söi kaiken, oli kuriton ja tottelematon, kerta kaikkiaan rasittava riiviö (huuto, jonka kuulen usein ystäväni luona heidän ihanan riiviönsä pompat