INAhdus

Keksin vasta kestovaippakeskustelun innoittamana luvata yhden kappaleen Vaippailmiö-kirjaa pienen lapsen äidille tai isälle, joka haluaisi koelukea kirjan ja ehkä jopa kokeilla kestovaippailua sen ohjeilla? Jos tällainen rohkea eko-vanhempi löytyy, niin ilmoittaudu meiliini tai kommentointikenttään 5.3. mennessä. Vastineeksi haluan vain sopivan ajan kuluttua lyhyen (tai pitkän) ja rehdin avautumisen blogissa julkaistavaksi siitä, onnistuiko. En vaadi mitään perusteellista testimonialia, mutta kiinnostaisi kuulla, mitä vanhemmat kirjasta tuumaavat? Kiinnostavinta olisi itse asiassa kuulla molempien vanhempien mielipide, mutta se voi olla jo aika paljon vaadittu.. ;) Kun kerran päästiin ekoiluun, niin kerron samalla yhdestä mainiosta blogiuutisesta: Kemikaalicocktailin Noora ja Project Maman Katja ovat alkaneet tehdä Ylelle Uusi musta -saittia, radio-ohjelmakin on tulossa maaliskuussa. Saitilla käydään nyt jo aika kiivasta keskustelua luonnonkosmetiikasta, ravinnosta ja kaikenlaisesta ek...

Laiminlyön blogissa kahta aihetta: ekoilua ja lapsia. Vaikka molemmista tykkään, kummastakaan on harvemmin mitään kirjallisuuteen liittyvää sanottavaa, joten paikkaan aukon kerralla. Painosta tuli tänään kustantamomme uutuus, joka on herättänyt meillä suurta hilpeyttä ja naurattaa lapsetontakin: Tiina Törnströmin tietokirja Vaippailmiö kertoo kaiken mitä olet ja et ole halunnut tietää kestovaippailusta. Luomuvauvat tulevat! :D Hilpeyttä tämä sinänsä vakava aihe herättää siksi, etten tosiaankaan tiennyt kestovaippailun olevan melkein uskonnollinen ilmiö. Se on kyllä hienoa. Ketään syyllistämättä on ikävä lukea, että keskimäärin yksi lapsi käyttää n. 5000 vaippaa ennen kuivaksi oppimista. Eivätkä ne todellakaan maadu. Kirja ei kuitenkaan saarnaa, vaan on varsin hauska eikä vähiten tyytyväisten vauvakuvien takia. Kestovaippailu taustoitetaan ja perustellaan hyvin: rahalla, terveellisyydellä (allergisille lapsille), esteettisyydellä ja ekoilulla. Kestovaippoja ja kertiksiä yhdistelemälläki...

Olen palannut sairastamasta töihin, eikä ole sitten paljon muuta tarvinnut tehdäkään. Työpöydällä odotti työmatkalukemistoon ehdoton hitti: KirjaIN-lehden vuosikertapokkari. Veikkaan, että olette suht Hoo Moilasena ja se on sääli. Kirjallisuuden vuosikertapokkarissa on pari virkistävintä kirjallisuusartikkelia aikoihin ja sen lisäksi viime vuoden sadan kiinnostavimman kirjan lyhyet arviot. Kaikki tämä 10 euroa (enkä saa tästä mainoksesta mitään). Toimittaja Karo Hämäläinen pöllyttää artikkelissaan "Finlandian anatomia" instituutiota nimeltä Finlandia-palkinto niin, ettei yhtäkään tabua unohdeta palkintoraadista ja esikoiskirjakiintiöstä katkeriin kirjailijoihin. Nauratti. Hämäläinen ei tyydy vain paljastamaan totuutta vaan kertoo lisäksi, miten Finlandia-kirja kirjoitetaan ja miten palkintosääntöjä voisi muuttaa niin, että päästään jokavuotisesta ininästä. Lyhyt sitaatti säännöstä, jonka mukaan huumorikirja ei voi voittaa: "(--) humoristin saa asettaa ehdolle vasta, kun ...

Taina Latvalan Paljastuskirja ärsytti sen verran, että virkosin kevätflunssasta. Suosittelen siis flunssalukemistoon. Pahoittelen ylipitkää arviota. Sairastajalla on aikaa ja Asiaa. Summa summarum: Naisen (parempi) versio Jari Tervon Koljatista . Latvalan Paljastuskirja herätti syksyllä samoin kohua: nyt paljastetaan paitsi salarakkaan näkökulma suhteessa ulkoministeriin (boring) myös totuus iltapäivälehtien moraalittomista toimituksista (vähemmän boring). Kohtuullisen viihdyttävä, mutta aika hajanainen teos, josta täytyy muistaa kirjoittajan olevan vielä nuori ja kehittyvä. Arvio: Olen ärtynyt siitä, että kirjassa on potentiaalia parempaan. Mukaan on päässyt liikaa turhaa huttua. En ymmärrä myöskään vihjailua omaelämäkerrallisuuteen: päähenkilö on kirjailijaa kovasti muistuttava Latvala-niminen naistoimittaja, joka kirjoittaa kostoksi paljastuskirjaa. Leikitäänkö tässä nyt piiloleikkiä persoonallisuuksilla or what? Kannatan aina sitä, että joko ollaan rehdisti fiktiota tai sitten olla...

Olen järkyttävän kevätflunssan takia sairaslomalla - järkyttävää flunssassa on se, etten jaksa edes lukea kaiken aikaa, vaikka kerrankin olisi mahdollisuus. Lahirin Kaiman sentään sain loppuun, kirjoitan siitä, kun pää skarppaantuu kirjoituskuntoon (mutta pysyn näkemyksessäni siitä, että Tuore maa on Lahirin paras). Huomaan, että lukeminen on sittenkin kivointa täysissä järjissä ja silloin, kun se on vapaaehtoinen vaihtoehto muille harrasteille. Tänään sairastelu-masennukselta pelasti onneksi loistava yllätys: postiluukusta putosi Olivian blogin kirjapalkinto! Historiallista sinänsä, että osallistumalla kilpailuun voitin jotain ja vielä historiallisempaa on osuva aikataulutus sairasteluun. Kirja vaikuttaa sitä paitsi koomaiseen mielentilaan sopivan kevyeltä: Valérie Tong Cuongin Pariisissa, sattumalta . Palaan siihen myöhemmin, sitä ennen luen loppuun Taina Latvalan Paljastuskirjan , josta on kohistu paljon. Kirjalla on ansionsa, mutta ongelmat ovat samat kuin Jari Tervon Koljatissa. E...

Päätin brändätä maanisiin mittasuhteisiin päässeen Jhumpa Lahiri -innostukseni uudelleen. Kas näin: Olen kerrankin lukijoiden iloksi päättänyt lukea yhden kirjailijan koko tuotannon putkeen ja tehdä siitä vertailevan arvion. Vuorossa Lahirin esikoisteos, novellikokoelma Tämä siunattu koti. Summa summarum: Onneksi Lahiri on kirjailija, joka petraa vanhetessaan. Esikoisnovellikokoelma keräsi suunnilleen kaikki jenkkien kirjallisuuspalkinnot (Pulitzerinkin), mutta uusin novellikokoelma Tuore maa on mielestäni paljon parempi. Lukekaa se. Arvio: Ei tämä huono ole, kiittäviä arvosteluja näytti löytyvän runsaasti. Mutta jos on lukenut parhaan kirjan ekana, siitä on vaikea enää nousta. Huikeaan Tuore maa -teokseen verrattuna tässä kokoelmassa on esikoisen hapuilua: teemat ovat samoja toisen polven siirtolaisten tarinoita, tosin tällä kertaa USA:n lisäksi liikutaan Intiassakin. Uusin teos Tuore maa sisältää oikeastaan novellien sijaan pienoisromaaneja: kertomukset ovat pidempiä ja ehkä siksi h...

Huijasin. Testi on aika pieni: kuultuani, että Jhumpa Lahirin Kaima on loppuunmyyty, päätin epätoivoissani testata kahta verkkokauppaa. Ylipitkäksi ja hyvin tunnepitoiseksi muotoutunut raportti tässä: Aloitin ensin tutummasta ja kotimaisesta Booky.fi:stä . Aiemmin olen ollut tyytyväinen - Booky on ulkoasultaan selkeä, helppokäyttöinen, nopea ja kattava. Maksaa voi miten vaan (verkkopankit, laskut ja luottokortit) ja kirjan saa halutessaan lähimmälle R-kiskalle. Tilauksen etenemisestä meilataan. Erinomaista! Lisäpisteitä Booky saa Vihreiden kirjojen kaupasta, jonka kautta yksityishenkilöt voivat myydä käytettyjä tai uusia kirjoja. Mahtava ekoidea! Uusista vihreistä kirjoista voi tilata itselleen RSS-syötteet. En uskalla. Ostan kirjoja muutenkin liikaa, mutta myyntiä voisi kokeilla. Saan Lahirin Kaiman tilattua ja hihkun innosta. Mutta voi pettymysten pettymys! Seuraavana päivänä (!!) sähköpostiini tulee ilmoitus, että kirja on, yllätys yllätys, loppuunmyyty. No kiitti. Ymmärrän, että ve...

Summa summarum: Äidit ja tyttäret, voiko sen kovempaa settiä kotipsykologin sohvalle enää löytää? Valitettavasti Äidit ja aikuiset tyttäret lupaa vähän enemmän kuin antaa. Se toimii luullakseni hyvänä terapiakirjana yleisesti äiti-traumaantuneille, saattohoitajille tai äitinsä jo menettäneille. Tällä kertaa tunnetta on kuitenkin enemmän kuin tietoa, mikä ei ole välttämättä huono juttu; itse vain olisin kaivannut enemmän sitä tietoa. Riippuu siis lukijan elämäntilanteesta. Mainittakoon myös, että Tuula Vainikainen sai 4.2.2010 Vuoden tiedetoimittajan palkinnon, ajankohtainen ja arvostettu tekijä siis. Arvio: Perustellaan ensin, miksi en ole täysin kirjan kohderyhmää: olen luultavasti vielä vähän nuori (tai lapsellinen muuten vaan). Lisäsyvyyttä kirjaan voisi tulla omasta äitiydestä, joten odotan mielenkiinnolla lukukokemuksia äiti-ystäviltä. Teos koostuu pääasiassa erilaisten naisten kertomuksista ja muistoista äideistään. Kirja on syntynyt kirjoittajan oman äidin kuoleman jälkeen, mis...

Tästä tuli näemmä sitä sun tätä -bloggausviikko. Harvoin kirjoitan mitään sarjakuvista, joten kerrankin: uusi Fingerpori on ilmestynyt! Jahuu! Sain sen työpöydälle, mutta piti siirtää laukkuun, menee muuten päivä hihittelyn puolelle. Taattua Fingerpori-kamaa kuitenkin, suosittelen faneille. Kohderyhmä tietää kyllä miksi. Sitten kevään ekaan kirjaILMIÖÖN. Mitä pitäisi ajatella tästä prostituutiokirjasta , joka on breikannut läpi sekä lööpeissä että telkkarissa? En tiedä. Kyse on tietysti Elina Tiilikan omaelämäkerrallisesta esikoiskirjasta Punainen mekko. Olen perehtynyt aiheeseen vasta telkkari- ja lehtihaastattelujen perusteella, tänään arvostelu oli Hesarissa . Blogeissa hyvä arvio löytyy ainakin Oliviasta . Lukisin, jos kirja tulisi pöydälle. Omaksi en osta, Oliviankaan kommenttien perusteella. Periaatteessa aihe on tietysti tärkeä ja kiinnostava: nuori nainen valitsee rahapulassa siivousduunia mieluummin prostituution. Aikamoista. Tähän asti olemme saaneet lukea aiheesta pääasiassa...

Viimeinkin muistin Jennille lupaamani postauksen kirjafriikeille. Tarkoittaa ihmisiä, jotka ovat vähän normi-himolukijaakin friikimpiä: kirja-alan ammattilaisia, äikän opettajia, opiskelijoita jne. Lukupiirikirja on oman kustantamomme uutuus, jonka esittelen ilman arvioita - se jää objektiivisemmille henkilöille. (Uusille lukijoille pitää taas selittää: en ole kustantamossamme töissä, mutta jäävään itseni silti arvioista.) Johanna Materon, Ritva Hapulin ja Nina Koskivaaran toimittama Lukupiirikirja on sekä tutkijoiden että lukupiiriharrastajien artikkelikokoelma lukemisesta, lukupiirien historiasta ja käytännön vinkeistä - kirjassa on mm. osio "Kirjoja kirjoista ja lukupiireistä" ja ihan oikea piirros siitä, kannattaako perustaa lukupiiri. ;) Luvut ovat aika lyhyitä eivätkä omasta mielestäni liian akateemisia, teksteissä lainataan paljon eri teoksia ja lähdeluetteloista saa kirjaideoita. Kirjoittajat ovat oikeasti aika kirjahulluja, huomaa, että pari kirjaa on tosiaan tullu...

Paha suvantovaihe lukemisessa. Olen aloittanut yhteensä kolme kirjaa, rääpin niitä kaikkia yhtä aikaa enkä pääse mihinkään kiinni. Näin voi hyvä kirja pahimmillaan tehdä - onneksi Jhumpa Lahirin Kaiman pitäisi tulla postista tällä viikolla. Sillä välin olen ilahduttanut itseäni myös isolla naistenlehtipinolla. Mikä on ihan valistavaa ja kehittävää ajoittain sekin. Yksi älkää lukeko -kirjoista on Stan Lauryssenin Dali & minä . Buu. Hesarissa lievästi kehuttiin tätä "taidekauppiaan" eli taidehuijarin tositarinaa (miksi huijari muuten kirjoittaisi tositarinan ylipäänsä? Epäilen.). Äijä teki miljoonia pesemällä rahaa Dali-väärennöksillä. Jossain vaiheessa kirjaa päästään ilmeisesti itsekehusta jonnekin Dalin lähimaastoonkin, mutten jaksa vaivautua niin pitkälle: kirja, jossa minä-kertoja puhuu itsestään muodossa "meikäläinen" herättää liikaa aggressiota. Mitään surrealismia en alaotsikosta huolimatta löytänyt. Tekeillä on tietysti Hollywood-elokuvakin, onnea hankkee...