Mitä tapahtui kirjamessuliitteelle?

Ja nyt reklamoin itselleni - miten hönö voi ihminen olla? Tajusin vasta luettuani Hesarin hupaisan Leena Lander ja Hannu Raittila -jutun, että Hesarissa on vissiin aiemmin ollut kokonainen kirjamessuliite?! Joka on nyt siis ympätty kulttuurisivujen joukkoon. Vai olenko ihan seniili? Jos muistan oikein ja liite on jätetty painamatta, voi vain todeta, että se on kuulkaa lama nyt. Ja lohduttautua sillä, että säästyi kuitenkin puuta ja paperia ja ehkä vähän ilmakehää.

Pääsin tänään hipelöimään paljon puhuttua Amazon Kindle -lukulaitetta. Osasin käyttää. Insinööri-kollega oli osannut ladata sinne kirjojakin! Se oli ihan tyylikäs, jotenkin Applemainen, siis kevyt ja valkoinen. ;) Näytti hienolta. Mutta en minä sitä sänkyyni ota.

Luen noin sataa kirjaa parhaillaan, joten ne, joita kirjamessut eivät kiinnosta yhtään, koittakaa kestää. Tiiserinä kerrottakoon, että olen ärsyyntynyt Jenni Haukion runoista. Pysykää linjoilla.

Kommentit

Unknown sanoi…
Mä haluaisin kauheasti oman Kindlen nyt kun siitä on juuri tullut GSM-yhteensopiva versio (joka tosin ei tietenkään toimi Suomessa, ilmeisesti Euroopan maana suunnilleen ainoan Valko-Venäjän ja jonkun Baltian maan kanssa - Suomessa vehjettä pitää siis ilmeisesti edelleen kömpelösti ladata tietokoneen kautta). Koska luen valtaosan kirjoistani englanniksi, olen täysin kyllästynyt kirjapakettien viiveisiin, tullirajoihin ja korkeisiin lähetyskuluihin - haluan luettavani minuuteissa kotiin, en viidessä viikossa ja tullipostin kautta. Haluaisin myös kirjastolleni kompaktin formaatin työmatkoille ja lentokentille - Kindleen voi ladata satoja kirjoja, olisi ihanaa että olisi aina vähän enemmän mukana, että olisi valinnanvaraa.

Oikeasti Kindle tai vastaavat kuitenkin alkavat näyttää mulle kyntensä vasta kun niihin saa ongelmitta ladattu pdf-dokkareita ja painavia oppikirjoja. Olen raskaana, ja sikiöni potkii vihaisena kun yritän lukea parikiloista työni kannalta tärkeää peruskäsikirjaa sängyssä. Ei löydy asentoa joka olisi meille molemmille mukava. Juuri tuollaisten järkäleiden käsittelyyn sähköinen kirja olisi aivan loistava. Kirjan mukana tulee jo valmiiksi CDROM, jolla kirja on sähköisessä muodossa, mutta sen lukeminen kannettavalta on mielettömän rasittavaa, koska yksi sivu ei mahdu näytölle - räätälöity kevyt lukulaite olisi ainoa järkevä ratkaisu. Ei mulla ole mitään tarvetta eliminoida kaikkia paperikirjoja elämästäni, mutta kun lähes koko työpäivä menee jo pdf-muotoisten tai sähköoppikirjamuotoisten asiatekstien kanssa (niitä on minun työalallani jo sadoittain), haluaisin ehdottomasti niihin kannettavani näyttöä paremman käyttöliittymän. Ei kaikkia kirjoja ole edes tarkoitettu kynttilänvalossa kylvyssä fiilisteltäviksi.

Onko Suomessa kustantamoilla mitään aikeita panostaa sähkökirjaan? Sinänsä tuntuu vähän hassulta, että kirjantekoprosessi taitaa olla erittäin pitkälle sähköinen, mutta sitten kuitenkin kuluttajan lopullinen ainoa käyttöliittymävaihtoehto on paperi, jonka jakelureitit ovat aivan eri lailla hankalat ja mutkikkaat kuin tietoverkoista ladattavan sisällön.
Ina sanoi…
Asiaa Dona! :) Ja kyllä - kustannusalalla on lukuisia hankkeita meneillään ja nyt Viestinnän keskusliitollakin on iso, virallinen ja alan yhteinen hanke, mutta hidasta on. Ei: langattomuus ei tosiaan näytä vielä toimivan Kindlessä Suomessa. :(

Hitaus johtuu lukulaite- ja standardisekavuuden lisäksi mm. Euroopan hajanaisesta kielialueesta (vrt. USA), tekijänoikeuskysymyksistä sekä siitä, että bisneslogiikka ei ole vielä ihan klaari - saadaanko kuluttajat oikeasti maksamaan sähköisistä kirjoista ja lukulaitteista ja onko se kannattavaa bisnestä kustantajille.. Ihan vain pari haastetta mainitakseni. ;) Akateemisessa maailmassa tosin ollaan jo kovasti edellä, iso osa lehdistä ja kirjallisuudesta ostetaan sähköisessä muodossa.

Mutta sun kommentista innostuneena lataankin seuraavaksi pari kuvaa itse laitteista ja raportoin huomisen Sähkökirja tulee -paneelin tulokset! En ole aina ihan varma, kiinnostavatko nämä aiheet lukijoita yhtään, mutta yksi kysyjä riittää. ;)
Mikko Levo sanoi…
Se on näköjään tänä vuonna vain sähköinen, ehkä sisältökin on hieman erilainen: http://www.hs.fi/juttusarja/kirjamessut2009

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Paluu menneisyyteen

Anna Elina Isoaro: Rakkautta ja vasta-aineita