Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo
Summa summarum: Sain vinkkejä Aikamatkustajan vaimosta sekä lukijoilta että kavereilta - kirja on jonkinlainen kultti-bestseller. Yli 600-sivuinen pläjäys oli sopivan addiktoiva joululomalle: pidän sitä hyvänä lukuromaanina, jos ei ole kiire. Kyseessä on ajassa ees taas pomppivan miehen ja hänen vaimonsa rakkaustarina, outo stoori muttei kuitenkaan scifiä. Nopealukuinen.
Arvio: Erikoispiirteenä mainittakoon, että sain kirjasta jostain syystä painajaisia, mutta luulen olevani tämän ilmiön kanssa aika yksin. Jossain kohtaa aikamatkustajan kohtalo rupesi ahdistamaan, mutta johtunee siitä, että luin 300 sivua putkeen ennen nukkumaanmenoa. Pelottavahan kirja ei ole. Ainoastaan vähän weird.
Kun olen nyt kehunut kirjaa hyväksi lukuromaaniksi, jossa on omaperäinen ja vetävä juoni, seuraa sarja muttia:
Mutta 1: Mutta miksi yli 600 sivua? Jossain välissä pitkästyin jo saman aikahyppelyn toistoon, uusiin sivuhenkilöihin ja suuren, ajankin ylittävän rakkauden vähän naiviin hehkutukseen. Vähempikin olisi riittänyt. En tiedä montaa romaania, joissa idea kantaa 600 sivun ajan eikä niin käynyt ihan tässäkään. Pienestä tyhjäkäynnistä huolimatta kirja parani loppua kohti, mistä pisteitä.
Mutta 2: Mutta miksi lievästi tekotaiteellinen vertaus Penelopeen ja Odysseukseen? Vertausta ei käytetä riittävän johdonmukaisesti koko tarinan ajan, vaikka yhdenmukaisuutta on kilpakosijasta lähtien. Tässä kohtaa myönnän heti olevani kirjallinen snobi, koska tein gradun modernista Penelopesta ja rakastan Odysseiaa ja Homerosta.
Olen vähän tiukkis siinä, että jos vanhoja myyttejä lähdetään modernisoimaan, se pitää tehdä huolella. Parit viittaukset, sitaatit ja juonen yhdenmukaisuudet eivät riitä perustelemaan alkumyytin käyttöä ja nostamaan modernin version taiteellisuusarvoa. Märta Tikkanen teki tämän paremmin Arnaia, mereenheitetty -proosarunoissaan. Päähenkilö Clare ei sovi mielestäni moderniksi Penelopeksi muutenkaan. Vastustan Homeroksen väärinkäyttöä. Grr!
Mutta 3: Mutta miksi falskia ajankuvaa ja epäloogisia yksityiskohtia? Teoksen aikamatkustaja hyppii 1960-luvulta 2000-luvulle, mutta ajankuvaus ei ole aina ihan viimeisen päälle mietittyä. Esim. naishenkilöiden vaatteet tuntuvat mielestäni välillä typeriltä ja 80-lukulaisilta kaiken aikaa (puhutaan persikanvärisistä samettimekoista, what??).
Sekaan heitellään aikaan kuuluvia bändejä, mutta ei se riitä: ajankuvaus pitäisi tehdä Westömäisen huolellisesti tai antaa olla. Päivämääräkin riittäisi ja lukija voisi kuvitella loput. Lisäksi vilautellaan vähän scifimäistä geeniteknologiaa aikamatkustajan sairauden selittämiseksi, mutta sekin jää pintapuoliseksi; geneetikot tuskin kiittävät. ;)
Lopetan kitisemisen, koska kyseessä oli kuitenkin mukaansatempaava ja suositeltava romaani. Tuntui silti ajoittain siltä, että tarina vei kirjailijan mukanaan ja erittäin tärkeä "kill your darlings" -vaihe jäi tekemättä.
Kenelle: Niille, jotka eivät yleensä lue scifiä. Naisille, jotka kaipaavat pitkää ja perusteellista ihmissuhderomaania ja joilla on on aikaa lukea. Tulee mieleen viihteellisempi versio Siri Hustvedtistä.
Alkulause: "Clare: On raskasta aina odottaa."
Jälkimaku: Viihdyttävä. Mukavan yllätyksellinen. Seuraavaksi silti jotain muuta kuin jenkkiläistä.
Starat: 3,5.
Arvio: Erikoispiirteenä mainittakoon, että sain kirjasta jostain syystä painajaisia, mutta luulen olevani tämän ilmiön kanssa aika yksin. Jossain kohtaa aikamatkustajan kohtalo rupesi ahdistamaan, mutta johtunee siitä, että luin 300 sivua putkeen ennen nukkumaanmenoa. Pelottavahan kirja ei ole. Ainoastaan vähän weird.
Kun olen nyt kehunut kirjaa hyväksi lukuromaaniksi, jossa on omaperäinen ja vetävä juoni, seuraa sarja muttia:
Mutta 1: Mutta miksi yli 600 sivua? Jossain välissä pitkästyin jo saman aikahyppelyn toistoon, uusiin sivuhenkilöihin ja suuren, ajankin ylittävän rakkauden vähän naiviin hehkutukseen. Vähempikin olisi riittänyt. En tiedä montaa romaania, joissa idea kantaa 600 sivun ajan eikä niin käynyt ihan tässäkään. Pienestä tyhjäkäynnistä huolimatta kirja parani loppua kohti, mistä pisteitä.
Mutta 2: Mutta miksi lievästi tekotaiteellinen vertaus Penelopeen ja Odysseukseen? Vertausta ei käytetä riittävän johdonmukaisesti koko tarinan ajan, vaikka yhdenmukaisuutta on kilpakosijasta lähtien. Tässä kohtaa myönnän heti olevani kirjallinen snobi, koska tein gradun modernista Penelopesta ja rakastan Odysseiaa ja Homerosta.
Olen vähän tiukkis siinä, että jos vanhoja myyttejä lähdetään modernisoimaan, se pitää tehdä huolella. Parit viittaukset, sitaatit ja juonen yhdenmukaisuudet eivät riitä perustelemaan alkumyytin käyttöä ja nostamaan modernin version taiteellisuusarvoa. Märta Tikkanen teki tämän paremmin Arnaia, mereenheitetty -proosarunoissaan. Päähenkilö Clare ei sovi mielestäni moderniksi Penelopeksi muutenkaan. Vastustan Homeroksen väärinkäyttöä. Grr!
Mutta 3: Mutta miksi falskia ajankuvaa ja epäloogisia yksityiskohtia? Teoksen aikamatkustaja hyppii 1960-luvulta 2000-luvulle, mutta ajankuvaus ei ole aina ihan viimeisen päälle mietittyä. Esim. naishenkilöiden vaatteet tuntuvat mielestäni välillä typeriltä ja 80-lukulaisilta kaiken aikaa (puhutaan persikanvärisistä samettimekoista, what??).
Sekaan heitellään aikaan kuuluvia bändejä, mutta ei se riitä: ajankuvaus pitäisi tehdä Westömäisen huolellisesti tai antaa olla. Päivämääräkin riittäisi ja lukija voisi kuvitella loput. Lisäksi vilautellaan vähän scifimäistä geeniteknologiaa aikamatkustajan sairauden selittämiseksi, mutta sekin jää pintapuoliseksi; geneetikot tuskin kiittävät. ;)
Lopetan kitisemisen, koska kyseessä oli kuitenkin mukaansatempaava ja suositeltava romaani. Tuntui silti ajoittain siltä, että tarina vei kirjailijan mukanaan ja erittäin tärkeä "kill your darlings" -vaihe jäi tekemättä.
Kenelle: Niille, jotka eivät yleensä lue scifiä. Naisille, jotka kaipaavat pitkää ja perusteellista ihmissuhderomaania ja joilla on on aikaa lukea. Tulee mieleen viihteellisempi versio Siri Hustvedtistä.
Alkulause: "Clare: On raskasta aina odottaa."
Jälkimaku: Viihdyttävä. Mukavan yllätyksellinen. Seuraavaksi silti jotain muuta kuin jenkkiläistä.
Starat: 3,5.
Kommentit
Kommenttini liittyi kirjan loppuratkaisuun, joka mielestäni nosti koko kirjan keskinkertaisesta paljon paremmaksi. Jäin nimittäin pohtimaan loppuratkaisun vaikutuksia ja viimeisen kohtauksen mahdollisuutta, että miten sellainen oikein sitten voisi tapahtua... (Ja tässä spoilasin pahasti). Joten nyt todettakoon vain, että ehkäpä tuo Penelope-vertaus koskeekin vain loppukohtausta? Ei sitä, että miestä odotellaan koko kirjan verran, vaan sen viimeisen kerran? Tai en minä tiedä odottiko Penelope, en ole perehtynyt Odyesseiaan niin paljoa. Mutta tuli vaan mieleen.
Lisäksi on mielenkiintoista miten paljon tämä kirja jakaa mielipiteitä. Itse hehkuttaisin tätä kenelle vain. Ja kuten olen tehnytkin; vain osa on oikeastaan pitänyt. Mielenkiintoinen ilmiö.
Leffakin on tulossa ja traileri nähtävillä jossain netissä. Minulla on kuitenkin henkilökohtainen ongelma sen kanssa, että Eric Bana näyttelee Henryä. Trailerin perusteella se ei vaan onnistu. Ei sitten millään. Mutta mikäpä olen tuomitsemaan :)
Teresita: kyllä vaan, Penelope nimenomaan odotti ja pitkään, siihen viitataan kirjassakin jo alusta asti, mutta vähän epäselvästi. Jos ei tunne Homerosta, niin sillä ei ole lukijalle mitään väliä, mutta mua se lähinnä häiritsi, kun etsin sitä "lisäarvoa". ;) Leffa voi olla ihan kiinnostava ja toimiva!
Anonyymi: mietin IHAN samaa, ja montaa muutakin epäloogista kohtaa, joissa teot vaikuttivat tulevaisuuteen (esim. Albasta kertominen??). Toisin kuin muissa kirjoissa, scifissä ja dekkareissa takerrun kiinni epäloogisuuksiin ja pikkuseikkoihin. Johtuisko siitä, että yksityiskohtien ja logiikan toimivuus ratkaisee kirjan uskottavuuden?
Mutta huomatkaa: annoin kuitenkin 3,5 eli kannattaa lukea!
Niffenegger näyttää olevan myös kuvataiteilija ja siitä annan krediittiä, kirjassa oli Claren taiteen kuvausta just sopivasti ettei tarvinnut pomppia. ;)
Kirjaa en ole lukenut, mutta en uskoisi pitäväni siitä. ;)