INAhdus

Inahdus on muuttanut uuteen kotiin osoitteeseen www.lily.fi/palsta/inahdus Toisin kuin väitin aiemmin, voit seurata sitä edelleen Bloggerin kautta lisäämällä syötteen http://lily.fi/palsta_rss/644 Bloggerin seurantalistaan tai Blogilistan kautta. Kuullaan! :)

Voi kauhia. Tämä on viimeinen postaus täällä. Oijoi sentään. Mistä tämä haikeus nyt pukkaa, vaikken edes lopeta mitään, siirrän vaan... Sitä kutsutaan muutosvastarinnaksi ja se yllättää meidät kaikki. Aina. Toisin sanoen Inahduksella on nyt uusi koti. A-lehtien verkkomedia Lilyn soft launch alkoi tänään - suomeksi se tarkoittaa sitä, että avataan netissä vähän keskeneräinen saitti ja katsotaan mitä tapahtuu. Se on nykyaikaa. Tekijät pääsevät testailemaan sivustoa, valittamaan ongelmista ja kutsumaan lukijoita mukaan etsimään ongelmia ja valittamaan niistä. Jotka toivottavasti korjataan ennen virallista lanseerausta 14.2. Tiedän - kun minä olin nuori, asiat tehtiin valmiiksi ja kerrottiin vasta sitten, mutta ei enää. Niinpä toivotan teidät, rakkaat lukijat, tervetulleeksi käymään uudessa osoitteessa ja kertomaan, jos joku tökkii, kehuakin saa. Yhden ongelman löysin itsekin: en osannut siirrellä kuvia omin päin, joten parin (vanhan) kirjapostauksen alussa näkyy vain kuva, vaikka pitäisi ...

Onni suosi arvontaa! Lupasin arpoa kaksi Nuku!-romaania, mutta sainkin niitä töistä arvontaan viisi ja lisänumeroina kaksi kappaletta toista hienoa Uni-aiheista teosta nimeltä Uni. ;) Viisi onnellista Nuku!-romaanin voittajaa ovat: Markka Mari A Tomomi håå måilanen Teresita sekä lisänumerot Uni-tietokirjaan: Lauren Maija Onnea voittajille, laittakaapa mulle sähköpostiini postiosoitteenne, niin saatte palkinnot! Vastaukset olivat kiinnostavia muutenkin, oma suosikkini nukahtamisvinkeistä oli äänikirja. Mikä loistava idea! Kirjan kanssa joutuu pitelemään kirjaa ja olemaan valossa, joten nukahtaminen on haastavampaa. Tämä testataan!

Hesarissa oli tänään kirja-alan ilmiöistä kiinnostava kirjoitus viime vuonna aloittaneesta Crimetime-kustantamosta, joka keikauttaa kustannusalan perinteiset mallit nurin. Perinteisten mallien keikautus on aina kannatettavaa alan uudistamiseksi, mutta kun Hesari ei muuten ansiokkaassa jutussaan keksinyt haastatella minua (!!! tämä on aitoa ironiaa, huom), niin kommentoin itse. Crimetime on Hesarin mukaan kirja-alan Ryanair, mikä onkin hyvä vertauskuva: kirjailijat toimivat ikään kuin osuuskuntana, päättävät itse kirjansa markkinointikuluista, saavat enemmän käteen kirjan myynnistä, mutta kantavat myös riskin. Toistaiseksi toiminta on perustunut jo tunnettuihin ja hyvin myyviin dekkaristeihin eikä olekaan yllätys, että he ovat päässeet tienaamaan hyvin. Hesari valotti asiaa monipuolisesti, mutta jätti mainitsematta pari pointtia, jotka haluan tuoda esiin kustantajien näkökulmasta. Huomautan, että kuvaus on yksinkertaistettu eikä liity Crimetimen kirjailijoihin (joista en tiedä mitään). ...

...avaan sanaisen arkkuni vielä kerran aiheesta Finlandia. Lukupäiväkirjan Sallalla on hauska postaus: hän keräili blogistien Finlandia-listan kirjablogien arvioiden perusteella ja kuten blogeissa kuuluu mutuna ja vastoin sääntöjä (mukana myös novellikokoelma) ;). Voitte lukea keskusteluineen täältä. Uskokaa tai älkää, aion kirjoittaa Finlandia-voittajasta arvion vielä. Ei se niin vaikeaa ole. Tiedän jo, mitä kirjoitan, pidän vain pientä breikkiä edellisten paatosarvioiden jälkeen. Sen sijaan paatostan ihan vähän Sallan innoittamana siitä, miksi Finlandia saa niin ison painoarvon kirja-alalla ja mediassa. No siksi, että kaikki ostavat voittajan ja osan ehdokkaista. Piste. Tämä on markkinataloutta: the winner takes it all. Ei aina, mutta useimmiten. Näin tänään joulukuun myydyimpien kirjojen listan (joka kylläkään ei ole koko totuus - listalla esim. on mukana Fingerpori, mitä en itse osaisi pitää kaunokirjallisuutena sen muusta nerokkuudesta huolimatta). Ykkösenä komeili Rimmisen Nenäpä...

Summa summarum: On hyvin omituista ja käsittämätöntä, että Olli Jalosen Poikakirja (Otava) ei ollut edes Finlandia-ehdokkaana (siitä huolimatta, että Jalonen on jo kerran voittanut Finlandian). Jalosen teokset ovat monesti jääneet itseltäni kesken, mutta tämä imaisi ekalta sivulta. Pienen pojan kasvukertomus 60-luvun sodan jälkeisessä Suomessa on tyylillisesti, juonellisesti ja kielellisesti täysosuma. Aamen. Arvio: Yhtä koskettavia ja vetäviä kasvukertomuksia olen lukenut suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa: Monica Fagerhomin Ihanat naiset rannalla ja Kjell Westöltä esim. Leijat Helsingin yllä ovat kirjallista lähisukua, vaikka kertovat ihan eri porukasta. Jalosen Olli-poika kasvaa pikkukaupungissa maailmassa, joka sinnittelee edelleen pula-ajan jälkimainingeissa. Kahtia jakautunut taisi olla Suomi silloinkin, vaikka jotenkin uutena ilmiönä sitä tarjoillaan. Perheen lisäksi keskeisiä henkilöitä ovat kaverit ja tiukkakurinen opettaja, sotaveteraani, jonka sotatraumat kostautuvat oppi...

Tunnetteko belgialaista nykykirjallisuutta? En minäkään. Tuli sattumalta töissä vastaan Belgian suosituimpiin kuuluva naiskirjailija, jota kollega suositteli. Sillä välin kun otan etäisyyttä Rimmiseen kirjoittaakseni jotain ammattimaisen objektiivista, kannustavaa ja neutraalia, kerron teille Annelies Verbeken omituisesta esikoisromaanista nimeltä Nuku! (Avain, 2006). Suositellaan unettomille. Huom! Lopussa myös teemaan liittyvä uniarvonta, jossa voi voittaa romaanin omaksi hyvän (tai ehkä pahan) yön saduksi. ;) Arvio: En tiedä, saako kirjasta mitään irti, jos ei ole koskaan potenut edes lievää unettomuutta. Totaalisen unettomuuden kuvauksena kirja on joka tapauksessa osuva ja välillä lähes hysteerinen. Tyylistä ja yleisestä sekoilusta tulee mieleen sekä Hanif Kureishi että Sonja O. Teoksessa on kaksi unetonta Belgiassa, nuori nainen ja vanhempi mies, jotka löytävät ja kadottavat toisensa vuorotellen. Juoni vaihtelee näiden kahden valvojan yöllisissä seikkailuissa, päiväelämän sekoilus...

Oma mies voitti. Ei voi mitään - se oli ylivoimaisesti kiinnostavinta seuraa ja sai houkuteltua Rimmisen parista jäälle ja saariin hiihtämään ja seikkailemaan. Näin ollen olen jälleen kerran lukenut lomalla peräti yhden kirjan eli Finlandian voittaneen Mikko Rimmisen Nenäpäivän (Teos). Syytän tästä myös Rimmistä. Nenäpäivä oli mielestäni (edelleen kesken jäänyttä) Pussikaljaromaania parempi, mutta ei kuitenkaan ihan mun juttu, tai ainakaan en olisi itse palkinnut sitä Finlandialla: vähän kuin Mielensäpahoittaja, mutta ilman hillitöntä huumoria. Se on vähän rumasti sanottu kirjasta, jolla on kuitenkin tärkeä sanoma. Riittääkö se? Palaan koottuihin selityksiin ja toivotan tässä välissä hyvää uutta vuotta! (Kuvassa todistusaineistoa lukutoukan uudesta ykköstalvilajista, nimittäin moottorikelkkahiihdosta. Ei niin ekologista, mutta voitti tällä lomalla Rimmisen. ;) Lohduttaudun sillä, että pysyimme Etelä-Suomessa, joten Lappiin matkustamisen sijaan pieni moottorikelkkailu on kai ihan ok..?)...