INAhdus

Tuli lukuhaaste Tytöltä . Olen haasterajotteinen ihminen, mutta nyt pitää pikkujoulukauden kunniaksi olla ihan wild & crazy ja kerrankin vastata. Rajoitteinen olen siksi, etten ikinä keksi mitään erityisen näppärää vastattavaa ennen kuin seuraavana päivänä. Niin että olkaapa hyvä, Inahtajan kootut tylsät lukutunnustukset, joista iso osa on jo tunnustettu blogissa aiemmin (kaikki paitsi 3, 5, 8 ja 10): 1. Mikä kirja itketti? Yleensä lähes kaikki, mutta koska sotakirjat itkettää eniten valitsen Adichien Puolikas keltaista aurinkoa . Josta pidin muutenkin. 2. Mikä nauratti? Tämä on helppo: Pauli Kohelon Ohessa tilinumeroni . Naurattanut eniten vuosiin. Ja ääneen. 3. Mikä oksetti? Rhonda Byrnen kammottava "elämäntaito-opas" Salaisuus - The Secret . Hirveää. Viimeistään pergamenttia imitoiva paperi aiheuttaa kuvotusta siitä, että tällaista yleensä tehdään ja sitten se myy miljoonia! Tähän verrattuna Coelho ansaitsisi Nobelin. 4. Mihin henkilöhahmoon samaistuit? Helppo! Tiet...

Tällä viikolla on julkistettu kaksi Finlandiaa, joista en kummastakaan keksi oikein mitään sanottavaa. Finlandia Juniorin voitti Mari Kujanpään Minä ja Muro -teos - kuulostaa hyvältä kirjalta, jossa on paljon tärkeää asiaa lapsista ja yksinäisyydestä. Erikoiskiitos siitä, että kirjoittaja on kirjastonjohtaja. ;) Kuvittaja Aino-Maija Metsolaa on kehuttu myös. Ja kansi on hauska! Huomatkaa asiantuntemukseni taso. Tieto-Finlandia meni tänään Henrika Tandefeltin teokselle Borgå 1809 . Ceremoni och fest. En keksi siitäkään mitään sanottavaa, kun en ole lukenut. Herätti näemmä netissä kiukkua siitä, että Nalle Wahlroos suosii suomenruotsalaista. No voi hitsi. Ja nainenkin vielä! Entä, jos Nalle vaan tykkäsi siitä eniten..? Kolmannen Finlandian on jo tilastollisesti pakko mennä miehelle, mutta se ei ole kovin vaikeaa, kun naisehdokkaita on tasan yksi. Koska Inahduksen lukijaäänestyksen tulos näyttää parhaillaan siltä, että Finlandia-palkinnon voittaa yllätysehdokas eli vaihtoehto "Aivan...

Nyt pitää inahtaa kirjastoista. Olen ärsyyntynyt enkä onneksi ole ainoa. Helsingissä pohditaan viiden lähikirjaston sulkemista (juu juu, se on vasta ehdotus, joka ei välttämättä toteudu sellaisenaan ja muutkin kunnalliset palvelut joutuvat tekemään säästöehdotuksia). Sehän onkin hieno säästökohde lama-aikana, jolloin kirjastot ovat jälleen nostaneet kävijämääriään - katsokaas hyvät päättäjät, kun niillä köyhimmillä ja työttömäksi jääneillä ihmisillä ei ole enää varaa ostaa kirjoja, käydä leffassa tai maksaa nettiyhteyttä niin ne menevät sinne kirjastoon - oletteko muuten käyneet viime vuosina? Tai koskaan? Siellä kun ei mikään maksa mitään. Mutta ensin niiden pitäisi löytää se kirjasto ja mielellään jostain kävelymatkan päästä kun ei niillä ole varaa julkiseen liikenteeseenkään. Aaaargh, menee hermo! Lisäksi olin tänään kirjastoalan seminaarissa, jossa oli sopivasti tarjolla kansainvälisiä tilastoja: Suomi on kirjastolainojen kärkimaa ja tässä voitamme kerrankin Ruotsin: lainoja on 19 ...

Summa summarum : Siis kääk. Olen pulassa Eropapereiden kanssa. En ole avioerolapsi ja tuntuu, että oma kokemus toisi aiheeseen lisää perspektiiviä. Otetaan siis kirja kirjana. Jos olet traumaantunut avioerolapsi, lue tämä - voi helpottaa. Jos olet eroamassa tai podet syyllisyyttä erosta, lue tämä - helpottaa, jos et toimi näin. Itseäni vaivasi sekin, että Honkasalo on kertonut omista lapsuuden avioerotraumoistaan lehdissä; tuli väkisin mieleen, että kirja on kostotarina. Ainakaan hänen isänään en olisi kovin iloinen. Arvio: Plussat: hyvä kirja äideistä, tyttäristä, sukupolvista ja tärkeästä ilmiöstä nimeltä avioero. Miinukset: yhden asian kirja, joka haksahtaa välillä tyttökirjamaisen naiiviuden puolelle. Alku on mainiota ajankuvausta ja nostalgiaa - Honkasalo on kunnostautunut 60- ja 70-lukujen kuvaajana ja pidän siitä, että kerronta on tarkkaa ja aitoa. Henkilöt elävät, heille rakennetaan taustaa ja tarinaa huolellisesti. Aikatasojen vaihtelut tuntuvat välillä rasitteelta, toisaalta ...

Monet tykkäävät kirjalistoista, joten lisäänpä tähän yhden aika hauskan version City-lehdestä - listoja on valkattu esim. proffien, varastetuimpien ja varatuimpien kirjojen mukaan. Aika virkistäviä näkökulmia! En tiedä, saako näitä listoja lainata blogiin missä määrin (toimittaja Maria Pettersson: jos tämä on rikos, ota yhteyttä ennen haastetta oikeuteen), mutta lainaan ihan vähän kumminkin. Muiden hauskojen listojen lisäksi lopussa on kustannusalan ihmisten suosikit: juu kyllä, meidän Valkoinen tiikeri on listoilla ja uskokaa tai älkää, ihan yllätyksenä meille itsellemmekin (ilman lahjontaa tai muuta koplausta siis ;). Mutta se ei ollut pääasia, vaan tarkoitus ottaa kantaa tähän Syksyn kiinnostavat -listaan, joka näyttää tältä (LÄHDE: CITY-LEHTI NRO 20/2009, TOIMITTAJA MARIA PETTERSSON): "Syksyn kiinnostavat 1. Kang Chol-hwan: Pjongjangin akvaariot 2. John Simon: Koneen ruhtinas - Pekka Herlinin elämä 3. Laura Honkasalo: Eropaperit 4. Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri 5. Miika No...

Hesarin kirjallisuuspalkinnon (josta en ymmärrä, miksei sitä voida kutsua enää esikoiskirjapalkinnoksi) on voittanut Leena Parkkisen (30) romaani Sinun jälkeesi, Max . Kirja kertoo siamilaisista kaksosista 1920-luvun Suomessa ja Euroopassa. Kriitikot ovat näemmä kehuneet kovasti. Hesarin uutisessa lisää . Ei ihan tavanomainen esikoiskirja-aihe. ;D Pitäisi tietysti lukea, mutta olen kohta niin kyllästetty kotimaisella kirjallisuudella, että odottelen jonkun luottolukijan arviota ensin. Ja luen tähän väliin pari eurooppalaista kirjaa. Oletteko huomanneet, kenet olen laiminlyönyt kokonaan? Monica Fagerholmin Säihkenäyttämön. Lukijat ovat kyselleet siitä ja puhuttiin lukupiirissäkin - sori, mutta ei pysty venymään. Ihanat naiset rannalla oli loistava. Diivan luin ja pelästyin sen verran, että Amerikkalainen tyttö jäi aikeeksi. Ei ole ollut tässä välissä sitä elämää, jossa ehtisi buutata aivot ja varata viikon verran intensiiviseen aamusta iltaan lukemiseen. Ja sen Fagerholmin uusimmat ilme...

Kapinoin. Helmi Kekkosen Kotiin-novellikokoelma ei ole Hesarin esikoiskirjapalkinnon ehdokaslistalla. Pitäisi olla - tai sitten kaikki muut 10 ehdokasta ovat poikkeuksellisen hyviä esikoisia. En tiedä, kun en ole lukenut niitä, mutta tästä teoksesta tekisi mieli huokailla "hätkähdyttävän kirkas debyytti kotimaisen kerronnan tähtitaivaalle" tai jotain vastaavaa. Kekkosen tiivis kokoelma sopii haikeilla tarinoillaan loistavasti kaamosaikaan, mutta kannattaa varautua aikamoiseen syksyn sävel -tunnelmaan. Tarinat ovat lyhyitä otoksia arkisesta elämästä ja ihmisistä, mutta pienessäkin ajassa ne onnistuvat koskettamaan. Mitään erityisen ihmeellistä ei tapahdu, mutta tarinat tiivistetään siitä kaikkein tavallisimmasta elämästä niin, että tulee hämmästeltyä tuttuja tunteita ja hetkiä. Hyvillä novellisteilla on ajan tihentämisen taito - Kekkosella se on. Pitää tarkistaa kannesta hänen ikänsä; syntynyt vuonna -82, ei uskoisi. Muutama tarina tuntuu vielä vähän kirjoitusharjoitukselta, m...

Jaaha. Eipä osunut arvailu oikeaan: ainoastaan Hotakaisen Ihmisen osa pääsi Finlandia-listalle omista veikkauksistani. ;) Merete Mazzarella puuttuu tästä melko äijämäisestä rivistöstä. Muita kirjoja en ole lukenutkaan: Turkka Hautalan Salo on esikoiskirjaedustaja, Marko Kilven Kadotetut kohauttaa dekkariehdokkaana, Antti Hyryn Uuni edustaa ei-viihteellistä klassikko-osastoa, Merete Mazzarellan Ingen saknad, ingen sorg (Ei kaipuuta, ei surua) täyttää sekä nais- että suomenruotsalaiskiintiön ja Tommi Melenderin Ranskalainen ystävä edustaa ilmeisesti eurooppalaisuutta. Kirjailijoiden kuvat ja kirjalinkit löytyvät kootusti Ylen uutisesta , Hesarissa on samoin jo juttua. Westö ja Monica Fagerholm jäivät siis ilman ehdokkuutta tällä kertaa - kumpaakaan kirjaa en ole lukenut, joten en osaa tuomaroida asiaa enempää. Muuten Finlandia-raati oli tuomitsevaisella tuulella: 130 kotimaista romaania luettuaan olivat sitä mieltä, että "vakavakin" kirjallisuus viihtellistyy ja väkivaltaa käy...

Finlandia-palkintoehdokaslista nimittäin. Menen aamulla julkistustilaisuuteen ja raportoin kommentit tuoreeltaan, mutta ensin on tehtävä asiaankuuluva veikkaus, jota voi sitten selitellä huomenna. Jos lista on jotenkin perinteinen, niin sieltä pitäisi löytyä taitavat, mutta ei niin yllättävät Westö ja Monica Fagerholm. Itse pistäisin sinne Hotakaisen ja Tuomas Kyrön 700 grammaa. Luen parhaillaan Laura Honkasalon Eropaperit -romaania; samaan ikäluokkaan kuuluvana pidän siitä, mutta se ei taida olla Finlandia-matskua. Jos taas lista noudattelee Tieto-Finlandian yllättävyyttä, niin se koostuu kirjoista, joista en ole kuullutkaan. Se on sitten ihan oma puhinansa. ;) Viime vuonnahan palkinnon sai Sofi Oksasen Puhdistus ja syystäkin. Huomiseen!

Summa summarum: Olen jotenkin onnistunut välttämään Tuomas Kyrön teokset , vaikka kaikki häntä kehuvat. Käry kävi ja onneksi lopulta luin. Omalla yhden naisen raadillani päästän Kyrön Suomen nykykirjailijoiden ehdottomaan Toppeniin. Suositellaan äijille ja kaikille, joihin uppoaa Riku Korhonen. Jos vihaat kielikikkailua ja postmodernia, jätä väliin. Arvio: Muissa kritiikeissä on viitattu Elmoon, itselleni tulee lievästi mieleen Paasilinna. Teemana on isä, poika ja pituushyppy jumalallista väliintuloa unohtamatta. Tarinan kertoo jumalhahmoinen paha enkeli ja taivaallinen Valmentaja. Hilpeää. Ja lopultakin on tietty kyse rakkauesta! Vaikka välttelin teosta alunperin yleisurheilullisen teeman takia, aihe laajenee onneksi suomalaiseksi sukuromaaniksi. Ennen kaikkea se on hauska ja Kyrön kieli on omaa luokkaansa. Jos tämä ei ole postmodernia niin en tiedä mikä on: kirjassa on hulvattomia lainauksia ja pätkiä erilaisista medioista, äänistä ja tekstityyleistä. Kyrö hallitsee ne kaikki. Laina...

Kävipä kämmi: Tieto-Finlandia-ehdokkaissa ON yksi nainen: Henrika Tandefeltin Porvoo 1809. Olin lukenut Henrikan Henrikiksi, pahoittelut... ;) No, ei yksi nainen kesää tee: Hesarissa on tänään kiinnostava kirjoitus valinnoista ja lisäksi on listattu varjoehdokkaat (juttu löytyy vain maksullisesta digilehdestä, ääh). Vaikken tiedä, löytävätkö nämä teokset suuren yleisön kirjahyllyyn ehdokkuudesta huolimatta, on silti tietysti aika poikkeuksellista, että kaikki teokset ovat pienemmiltä kustantamoilta. Halutaan nostaa tietoisuuteen muutakin kuin valmiita puheenaiheita. Tosin vähän pönöttäviä puheenaiheita ovat nämäkin kieltämättä... Eniten itseäni huvittaa Antti Majanderin mainio puinti siitä, miksei yhtäkään näistä teoksista ole arvosteltu Hesarissa.. Hehee. Lukekaa, jos kuulutte tilaajiin. Kirja-alan surullinen totuus on vähän liioteltuna se, että kirja on olemassa, kun arvio on julkaistu Hesarissa. Ei se nyt ihan näin mene, mutta Hesarin painoarvo on valtava ja näkyy myyntiluvuissa. Jo...

Olen unohtanut kertoa mainiosta kirjafanien saitista: www.kirjavideo.fi , jonne kerätään kustantajien tekemiä kirjaesittelyjä eli ns. maksettua mainontaa. ;) Mainontaa tai ei, itse katson mielelläni hyvin tehtyjä videoita, joissa kirjailija kertoo itse kirjastaan - pituuskin on YouTube-sukupolville sopiva 2-3 minuuttia. Tapaamisia-sivulle on koottu lisäksi kaikkea muutakin alaan liittyvää tietoa ja häppeninkiä. Tykkään! Tieto-Finlandia-ehdokkaat julkistettiin tänään, enkä ole lukenut kirjoista yhtäkään. Oletteko te? Menköön tämä nyt feminismin puolelle, mutta sanonpa silti, että aika miehistä settiä. Eikä yhtään nais-tietokirjailijaa; viime vuonna palkittiin nainen ja naisaihe (Marjo T. Nurmisen hieno Tiedon tyttäret ), mutta nyt on sitten majakoita, kirvestä, Karjalaa ja metsähallitusta. No, on tämä naisellekin kiinnostavaa tietysti, mutta kunhan ihmettelen.. ;)

Marraskuu. Täydellinen kuukausi runojen lukemiseen, mielellään synkkien sellaisten (varsinkin jos kuuluu niihin onnettomiin, jotka ovat menneet syntymään kuukausista ankeimpana - en kerjää onnitteluja, ainoastaan selitän kärttyisyyttä ;). Niin että pahoittelut Jenni Haukio. Olisin varmaan voinut arvioida mitä tahansa marraskuun ekana kirjana ja lopputulos olisi ollut ymmärtämätön ja ilkeä. Olisin mielelläni pitänyt Haukion Sinä kuulet sen soiton -runokokoelmasta. Hän on jotenkin symppis ja fiksun oloinen eikä ainakaan mikään naistenlehtityrkky. Aavistin pahaa, koska kyse on luontorunoudesta - lajista, josta en tajua mitään - mutta olin optimistinen, koska inspiraatio on haettu saaristosta. Luin Montgomeryn Runotytöt noin 10-vuotiaana ja Haukion runot olisivat varmasti uponneet silloin. Eivät enää. Otetaan hyviä ja huonoja otoksia lupaavasta luvusta Lokakuu, runon nimi on Elegia: "Unessa herään aamuyöllä istumaan eteisen oven eteen asettamalleni tuolille. Puoli neljän aikaan takerr...