INAhdus

Knausgårdin Taisteluni (Like 2011, suom. Katriina Huttunen) on kyllä vaikea rasti. Tykkään ja en tykkää. En oikein tiedä, mitä ekasta osasta sanoisin, joten nyt on vedottava siihen viimeiseen valttikorttiin: kirjalliseen makuun. Nimittäin. Ymmärrän, miksi Knausgård on niin järjettömän suosittu. Hän tekee taidetta omasta elämästään, sen kaikista tylsistäkin yksityiskohdista ja imitoi elämää lukijoiden ikävystyttämisen uhallakin. Ja niin siinä käy: ajoittain ikävystyn ja jään jumiin. En voi sille mitään - osa kirjasta on mielestäni jonninjoutavaa jaarittelua, joka ei vie tarinaa mitenkään eteenpäin. Knausgårdista jää pieni pettymyksen sivumaku, vaikka menestystäkin ymmärtää. Kirjassa on myös henkeäsalpaavan hienoja hetkiä. Yksi järkyttävimmistä on kuvaus isän kuolemasta alkoholismiin ja tilanteen valkenemisesta lapsille, kun he lähtevät isän tuhoamaan isovanhempien taloon. Hävityksen keskellä kyyhöttää kuihtunut ja hylätty isoäiti. Veljekset alkavat kuurata taloa puhtaak...

No siksi, kun Katja ehdotti. Suunnilleen niin se meni: keväällä hyvä ystäväni Project Maman Katja ehdotti, että pistetäänkö pystyyn novelliblogi? Mietin noin kolme sekuntia (jona aikana yliminäni huusi, että ei ei, älä tee sitä, et kuitenkaan osaa) ja sanoin, että erinomainen idea, pistetään vaan. Perjantaina julkaistiin  Pienen novelliblogin ensimmäinen lukupaketti. Nettiteksteissä ja blogeissa on se hyvä puoli, että aina voi tarjoilla tekijän kootut selitykset (kirjojen kanssa se on vaikeampaa), joten tässä tulee. Meillä on tässä projektissa ollut hauskaa, toivottavasti jatkossa jollain lukijallakin. Kirja-alalla fiktion julkaisemista netissä on mietitty pitkään ja monet sitä tekevätkin. Esimerkiksi runous näyttää siirtyvän vähitellen pääosin nettiin, kun runokirjojen myynti hiipuu harvoja poikkeuksia lukuunottamatta niin, että monet runoilijat ryhtyvät suosiolla romaanikirjailijoiksi. Runoilla ei yksinkertaisesti elä, vaikka olisi todella taitavakin. Toinen ongelma...