INAhdus

Yksi työni loistoetuja on, että iso osa uutta ammattikirjallisuutta kulkee ainakin lyhyellä visiitillä työpöytäni kulman kautta (tietyillä aiherajauksilla luonnollisesti). Yllätyttekö, jos väitän, että kantavia teemasanoja tällä hetkellä 90 prosentissa ammattikirjallisuutta ovat Muutos, Innostus ja Inspiraatio. Parhaat virittäjät ovat onnistuneet tunkemaan kirjan nimeen ao. sanoista kaikki. Kuulostaako tutulta? Taisivat samat sanat vilahtaa eräissä tietyissä virkaanastujaisissakin taannoin. Kaksi uudehkoa esimerkkiä kirjoista: Petteri Kilpisen "Liekeissä! Miten johtaja inspiroi ihmiset syttymään muutokselle" ja Petri Parvisen "Marketing Spirit. Oppi realimista ja innostuksesta liiketoiminnassa". En pitkästytä teitä ammattikirja-arvioilla, vaan lausun sanasen ikäkriisistä: mistä tietää lähestyvänsä keski-ikää? Siitä, että oman sukupolven suosikki-etunimiä ja lemppari-ilmaisuja alkaa ilmestyä tihenevessä tahdissa ammattikirjojen kansiin. Ja sitten tekijät tituleerataa...

Hupaisa juttu päivän Hesarissa "verkon kuningatar" Arianna Huffingtonista, joka on blogillaan noussut "vallan keskiöön" ja saanut verkkolehdelleen miljoonia lukijoita. Tämähän pitää tutkia! HuffPost on ajat sitten laajentunut yhden rikkaan amerikkalais-kreikkalaisen rouvan blogista uutismediaksi ja poliittiseksi vaikuttajaksi - trendi, joka ei ole ehtinyt vielä rantautua Suomeen. Sen sijaan Hesarin mukaan "kotimaisissa blogeissa kommentoidaan uutisia, joita bloggaajat ovat lukeneet sanomalehdistä, joiden toimintaa blogit yleensä arvostelevat". No näin on, enkä ole ainoa. ;D Mutta tuota, pari juttua: Ensinnäkin HuffPost on kyllä saittina vähän pettymys. En jaksanut lukea edes Obama-sivuja, ei tämä mielestäni mantereiden rajoja ylitä ihan vielä ainakaan. Sen sijaan yksi HuffPostin idea, josta pidän ja jonka olisin halunnut mukaan blogiin ovat vierailevat bloggaajat, enkä ole teknisistä ja julkaisuoikeudellisista haasteista huolimatta luopunut siitä unelmast...

Huh. Kävi vanhanaikaiset: pääsin tällä viikolla pitkästä aikaa ihan oikeisiin kirjahommiin lukemisen ja lätisemisen sijaan (missä syy myös hiljaiseloon blogissa, pahoittelut..). Eilen päädyin hetkeksi yllättäen kirjamyyjän hätäapuresurssiksi ja viiden sekunnin paniikin jälkeen löysin sisäisen kirjakauppiaani ja ryhdyin toljottamisen sijaan päässälaskuun. Luojan kiitos olin opiskeluaikoina kaupan täti niin ei tullut itku! Tai toivottavasti kovin paha kassasekaannuskaan. Kääk. Ote viikon kirjakeskusteluista: mies aloitti Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin -romaanin, jota on moni suitsuttanut. Sai kilarit n. ensimmäisen 20 sivun jälkeen: kysymys kuului "Miksi tässä ei ole dialogin merkkejä?" (= sitaatteja tai ajatusviivaa merkiksi siitä, että joku sanoo jotain). En ole vielä(kään) lukenut ko. kirjaa joten olin heikoilla, mutta olisin hävinnyt keskustelun joka tapauksessa: kaiken kirjallisuustieteellisen teorian ja kirja-alan kokemukseni voiminkaan en keksinyt yhtään järjellistä...

Aaargh! Voi tätä Inahtajan tuskaa: luin eilen loppuun Revolutionary Roadin ja piti kirjoittaa arvio uusiksi, koska kirja todellakin paranee ja oikeastaan käynnistyy vikan kolmaosan aikana - ja kuinka ollakaan, tämän aamun Hesarissa on Antti Majanderin hillittömän hyvä koko sivun arvio kirjasta osuvalla otsikolla "Unelmaparin loistava tulevaisuus jää taakse": kilpaile nyt sen kanssa sitten.. ;) En kilpaile: Majanderin arvio on erinomaisen tyhjentävä, joten lukekaa se, jos Hesari on jossain lähettyvillä. Jos ei ole, niin lukekaa takinkääntöni alla - korkeakirjallisen kritiikin sijaan käsittelen kirjan sukupolviromaanina, päähenkilöt kun ovat melkein kolmekymppisiä, mikä herätti itsessäni lopulta eniten ristiriitaisia tuntemuksia. En puutu myöskään Amerikka-näkökulmaan enää, sen voi lukea aiemmasta arviostani. Summa summarum: Revolutionary Road -elokuva saa Suomen ensi-iltansa 30.1. Suosittelen kirjaa siitä huolimatta. ;) Helpotuksekseni Majanderkin toteaa kirjan maistuvan jonki...

Hyvät lukijat. Teen radikaalin poikkeuksen blogini linjassa ja sotken työt ja vapaa-ajan, koska koen, että nyt on pakko. Esittelen blogissa oman firman kustantamon kirjan - äänestäkää heti jaloillanne ja poistukaa blogista, jos vastustatte. ;) Pohdittuani asiaa tulin toisaalta myös siihen tulokseen, että olisi epäreilua sensuroida oman kustantamon kaikki kirjat, jos olen jostain innoissani - pääasia, että tiedätte millä kytköksellä tässä hehkutetaan. Sain tänään painosta uunituoreen Barack Obaman suomennetun muistelmateoksen Unelmia isältäni, jonka Obama on kirjoittanut 33-vuotiaana - kyseessä ei siis ole mikään poliittinen pamfletti (sen Obama teki myöhemmin eikä tulos ole mitenkään mainitsemisen arvoinen), vaan aika räväkkä stoori: jopa siinä määrin, että Obama on kirjoittanut vuoden 2004 uusintapainokseen hieman selittelevät alkusanat. Olen kirjan arvioijaksi tuplasti jäävi: ensinnäkin olen itse Obamanian vallassa (Obama vaan on ihana eikä sitä tarvitse sen rationaalisemmin selitt...

Sain kollegalta lainaan hienon näköisen klassikon uunituoreena painoksena. Takakansitekstin jälkeen tuli tuttu ja kauhea nolostus: ai tällanen, miten mä nyt oon tänkin voinut missata täysin... Päästyäni vähän yli puoliväliin selvisi tänään, mistä TODELLA on kysymys: Kate Winslet voitti jonkun palkinnon elokuvasta nimeltä Revolutionary Road - siinäpä selitys siihen, miksi tämä Richard Yatesin vuonna 1961 ilmestynyt Revolutionary Road -esikoinen on herätetty henkiin suomeksikin (ja huom: todella harvinaislaatuisesti englanninkielisellä nimellä - että kaikki hoksaavat leffa-yhteyden, ehkä ;). Innostuin kirjasta takakannen perusteella kovasti - Kurt Vonnegut vertaa teosta Kultahattuun. Virhe: liikaa odotuksia. Ei tämä kyllä mikään Kultahattu ole (yksi lemppariklassikoitani muuten, lukekaa, jos on jäänyt väliin - kirjailija on F. Scott Fitzgerald ja kyllä, siitä on se kuuluisa Robert Redford - Mia Farrow -leffa "The Great Gatsby"). Amerikkalainen keskiluokka on ilmeisesti Bushin j...

Pääsin mukaan kulturellien trendien aallonharjalle: ystävä perusti lukupiirin ja sain kutsun - jipii! Itse asiassa aika hauskaa päästä keskustelemaan livenä luetuista kirjoista ilman blogin monologi-auktoriteettiasemaa ja vieläpä osittain ihan uusien ihmisten kanssa. Ensimmäinen kirja on valittu ja tapaamista odotellaan; voin siis jatkossa valistaa teitä myös lukupiirikokemuksistani. Olettaen, että saan lukupiirin kirjat luettua jotenkin kunnialla ja aikataulussa. :-/ Hesarissa oivallettiin näemmä myös, että Umayya Abu-Hanna on ihana (tai ainakin identiteetillisesti kiinnostava). ;) Tämän päivän lehdessä oli suht koht valaiseva lähi-Itää koskeva kaksoishaastattelu, jossa Umayya edusti arabi- tai palestiinalaisnäkökulmaa tai mitä näkökulmaa hän nyt edustaakaan myös israelilaisena.. Itse asiassa Umayya edustaa mielestäni enemmän naisnäkökulmaa kuin mitään poliittista tai uskonnollista kantaa, lainaus Umaayan kommentista: "Suomessa mietitään, miten palestiinalaiset voivat tehdä itsem...

Kun nyt tuli intouduttua maahanmuuttajakirjallisuudesta, niin otetaanpa kehuttu ja kohuttu esimerkki naapurimaasta Ruotsista. Summa summarum: Iranilaismimmin esikoisromaani kuvaa maahanmuuttajien elämää kansankodissa. Umayya on parempi. Arvio: Hirveästi porukkaa. Ensin teos tuntuu täyttävän lupaukset takakannen kehujen "tyrmäävästä, valloittavasta" ja ties mistä hävyttömän hauskasta kirjasta. Sitten alkaa tulla liikaa jengiä. Onko se tehokeino, ehkä, mutta loogislineaariseen ajattelutapaan jumiutunut länsimainen pääni meinaa hermostua ja kadottaa keskittymiskyvyn. Päähenkilö on teini-ikäinen Bahar, jonka perhettä, kasvua ja lähiympäristöä seurataan lapsuudesta aikuisuuteen. Yhteiskuntakritiikkiä revitään Baharin ruotsalaisen poikaystävän perheen ja iranilaisen perheen kohtaamisista - ihan hauskaa. Rasisti-setäkin pääsee kuvioon mukaan. Välissä on kaikenlaisia enemmän ja vähemmän sekoilevia teini-ikäisiä ja vanhempia pakolaisia, ruotsalaisia ja iranilaisia ja eri sukupolvien e...

Aloitan uuden vuoden yhdellä viime vuosien lempikirjoistani, josta tuli ikävän ajankohtainen: lähi-Idässä soditaan - taas. Jos haluat saada käsitystä lähi-Idän historiasta ja siitä, millaista oli kasvaa Israelissa palestiinalaisessa kristityssä ateistiperheessä (!), lue Umayyan esikoinen Nurinkurin. Ensisijaisesti tai sen lisäksi suosittelen vuonna 2007 ilmestynyttä sekä hulvatonta että koskettavaa Sinut-kokoelmaa, joka on kielellisesti nautittavampi. Summa summarum: Umayya Abu-Hannan vauhdikas elämä siirtolaisena Suomessa 80-luvulta nykypäivään - alkaen yrityksestä muuttaa nimi ja identiteetti Maija Hänniseksi (!!) huonolla menestyksellä. Harvinainen kirja, joka saa sekä viihtymään että ajattelemaan. Arvio: Suomessa ei ole juurikaan maahanmuuttajakirjallisuutta (vielä), mutta Umayya on tehnyt genreen aikamoisen startin. Umayyan suomen kielen kehityksen näkee hyvin siirryttäessä vielä vähän hajanaisesta ja hapuilevasta Nurinkurin-teoksesta Sinut-kokoelmaan, joka on jo täynnä hillitöntä...

Täällä ollaan taas - olettehan tekin? ;) Elämä on yllätys: meni loma kalakirjoja lukiessa. Oho. Mutta joskus on elettävä lukemisen sijaan, sen tietää kovinkin lukutoukka. Aloitetaan siis harrastevinkillä ja jatkan viikonloppuna muulla: Jos sukellus tai snorklaus kuuluu harrastuksiin, parhaaseen a-ryhmään kuuluu Paul Humanin ja Ned Deloachin Reef Fish Identification -sarja , hankittiin innoissamme ne kaikki ja nyt erotan ainakin rauskut toisistaan sekä pari koralliakin. ;) Mahtavat kuvat, selkeät ja ytimekkäät selostukset ja hyvät hakemistot. Sarjaan kuuluu myös tekstipainotteisempi ja erinomaisen suositeltava kalojen käyttäytymisopas omana teoksenaan. Näitä pitäisi käsittääkseni saada myös Suomesta, tai ainakin Amazonista. Sitten muuta havainnointia: Päiväntasaajan seudulla helle hidastaa aivojen lisäksi lukunopeutta, siksi kalakuvakirjat ovat mainiota luettavaa. Ymmärrän karibialaista ja etelä-amerikkalaista lievästi löysää ja hitaasti tuumailevaa ja polveilevaa kirjallisuutta tämän m...