tag:blogger.com,1999:blog-24868770988010165842024-03-19T07:41:02.890+02:00INAhdusIna Westman - kirjailijablogi lukutyypeilleInahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.comBlogger429125tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-20041513175450828462020-06-05T14:53:00.000+03:002020-06-05T14:53:15.257+03:00Paluu menneisyyteen<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEidk54VlJiShjU0uWMgT6_ELizZEFr3FB-kjvG3MEU_W2OGoA2HJSNPwoxzfDfSHu7K19eaawqvlwuttsgFl9JuvorN-S4zF7a85oDfKMOrvD3gTlvDVefJLTOryQDzGROumlgKVdTE-YXz/s1600/syliin.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="410" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEidk54VlJiShjU0uWMgT6_ELizZEFr3FB-kjvG3MEU_W2OGoA2HJSNPwoxzfDfSHu7K19eaawqvlwuttsgFl9JuvorN-S4zF7a85oDfKMOrvD3gTlvDVefJLTOryQDzGROumlgKVdTE-YXz/s320/syliin.jpg" width="205" /></a></div>
<br />
<br />
Olen tänä keväänä palannut monta kertaa miettimään aikoja, jolloin esikoiskirjani Syliin (Kosmos 2016) syntyi. Tämän kevään karanteeni ja eristys toi vahvasti mieleen ajat, jolloin olin vielä pahemmin eristyksissä. Esikoista odottaessani jouduin yllättäen vuodelepoon neljän seinän sisälle. Tehtäväni oli maata sohvalla kolme kuukautta ja liikkua niin vähän kuin mahdollista. Ulos ei saanut mennä lainkaan.<br />
<br />
Se ei ollut kovinkaan hilpeää aikaa. Eristyksen ahdistavuutta lisäsi tietysti huoli vauvasta. Lepohoidolla yritettiin estää ennenaikaista synnytystä, ja onnistuttiinkin: lapsi syntyi lopulta reippaasti ylikaisena. Sohvalla maatessani en harmi kyllä tiennyt sitä.<br />
<br />
Ehkä tämän kevään karanteeni ei siksi tuntunut niin isolta yllätykseltä, vaikka olikin karmeaa muuten. Olin jo kerran aiemmin ollut tilanteessa, jossa kansalaisoikeuteni otettiin kerralla pois lääkärien suosituksesta ja kyse oli silloinkin elämästä ja kuolemasta. Olisin tietysti voinut uhmata lepokäskyä, mutta silloin olisin riskeerannut vauvan hengen. Se ei ollut vaihtoehto.<br />
<br />
Tänä keväänä tilanne oli täysin toinen, mutta tunne oli välillä sama. Kokemuksesta sai aikoinaan alkunsa esikoiskirjani Syliin, johon en lopulta kirjoittanut eristyksestä juuri mitään: arvelin, että se olisi romaaniin aivan liian puuduttavaa ja yksitoikkoista luettavaa, kun päähenkilö kääntäisi kylkeä kahden tunnin välein ja miettisi uskaltaako mennä suihkuun tai vessaan ja kukahan kavereista jaksaisi tänään jutella puhelimessa vartin. Sellaista se ihan oikeasti oli, eikä fiktion kannalta kovin kiinnostavaa.<br />
<br />
Omistin aikoinaan kirjani tuntemattomalle hoitajalle. Koin sairaalassa ja kotona olevani täysin hoitajien ja lääkärien armoilla ja ihailin heidän ammattitaitoaan, ystävällisyyttään ja asiallisuuttaan ajoittain henkisesti varsin raskaissa olosuhteissa osastolla, jossa moni nainen menetti syntymättömän lapsensa.<br />
<br />
Olisin voinut jo silloin mennä huutamaan barrikadeille, että hoitajille pitää maksaa lisää palkkaa. En mennyt. Kirjoitin kirjan, jossa halusin kiittää heitä perheemme pelastamisesta.<br />
<br />
Vuonna 2016 äänikirjoja tehtiin vielä vähän. Kirja oli myös äänikirjaksi rakenteeltaan melko monimutkainen ja siinä oli paljon sivuhenkilöitä ja erillisiä tarinoita. Se julkaistiin siksi vain painettuna ja e-kirjana.<br />
<br />
En lue koskaan julkaistuja kirjojani uudelleen. Mutta esikoiseeni palasin viime syksynä: keksimme kustantani Mikko Aarnen kanssa, että editoin sen uudelleen äänikirjaksi.<br />
<br />
Kokemus oli outo. Palasin takaisin kirjan maailmaan ja kokemuksiin, jotka olivat jo pääosin unohtuneet. Tuskailin välillä epätarkkoja lauseita, näin selvemmin naisen elämänkaareen liittyvän punaisen langan, jota kirjassa olisi pitänyt korostaa vielä vahvemmin. Isompien lasten äitinä näin monta asiaa jo toisin, kauempaa ja lempeämmin.<br />
<br />
Toisaalta kirjan ajoittainen vimmaisuus hymyilytti. En editoinut sitä pois. Sen sijaan lyhensin ja tiivistin kirjaa melko paljon niin, että sitä olisi selkeämpää seurata äänikirjana. Kirjasta tuli siis uusi äänikirjaversio, joka poikkeaa alkuperäisestä jonkun verran. <br />
<br />
Omasta mielestäni äänikirjasta saattoi tulla jopa alkuperäistä parempi, kun kirja keskittyy vain päähenkilöihin. Lukijaksi tuli Krista Putkonen-Örn, joka tulkitsee kirjan eri ääniä ja sävyjä taitavasti. <br />
<br />
Neljä vuotta sitten olin vielä univajeinen, hoitovapaalla, väsynyt ja äitiyden kummallisesta kuplasta ja vaarallisista synnytyksistä takaisin pintaan räpiköivä äiti.<br />
<br />
Nyt olen keski-ikäinen nainen, jolla on perheen lisäksi oma elämä ja joka voi kesken koronakevään karanteeninkin lähteä yksin lenkille. Arvet ja palasiksi leikatut vatsalihakset ovat kuroutuneet umpeen, useimmat yöt saa nukkua rauhassa ja aviomieskin on vielä tallella. Vauvoista on kasvanut ihania tyyppejä, joiden kanssa voi käydä kiinnostavia keskusteluja asioista, joita ei ole koskaan osannut edes ajatella.<br />
<br />
Se on ihmeellistä. <br />
<br />
Vaikka tämä kevät on rikkonut maailmassa paljon, olen silti toiveikas tulevaisuuden suhteen.<br />
<br />
Haluan edelleen omistaa myös äänikirjani tuntemattomille hoitajille, tänä keväänä enemmän kuin koskaan ennen.<br />
<br />
Kiitos.<br />
<br />
<br />
<i>Äänikirja löytyy eri palveluista, mm. <a href="https://www.bookbeat.fi/kirja/syliin-18077" target="_blank">BookBeatista</a> ja <a href="https://www.storytel.com/fi/fi/books/1685365-Syliin" target="_blank">Storytelistä. </a></i><br />
<i><br /></i>
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-7657981652760469112018-12-02T07:57:00.002+02:002018-12-02T07:57:10.376+02:00Lasitehdas: kirja meille kaikille juhaneilleNyt on kimurantti kirjapostaus. Ei siksi, etten pitäisi kirjasta, päinvastoin. Vaan siksi, että kyseessä on kirja, joka tuntuu niin läheiseltä, että on kuin omasta kirjasta kirjoittaisi.<br />
<br />
Kyseessä on tietysti ystäväni <a href="http://www.projectmama.info/" target="_blank">Katja Lahden</a> esikoisromaani <a href="https://kustantamo.sets.fi/kirja/lasitehdas/" target="_blank">Lasitehdas</a> (S&S 2018), joka julkaistiin lokakuun alussa.<br />
<br />
Minun päässäni se on tosin julkaistu jo ajat sitten. Pari vuotta sitten Katja pyysi minut lounaalle, jossa kertoi ideastaan, muun muassa kahden hyvin erilaisen suvun joulukohtaamisesta, joka lopulta päätyi kirjaan ihan timanttisena. On ollut lumoavaa seurata näin läheltä ja vaihe vaiheelta ystävän kirjan syntyä - olen myös lukenut sen eri versioita ja lopulta kuunnellut valmista äänikirjaakin.<br />
<br />
Luojan kiitos siitä tuli hyvä. Siitä tuli myös kirja, jota en olisi ikinä keksinyt tai osannut kirjoittaa itse: Lasitehdas käsittelee todentuntuisesti ja koskettavasti niinkin suurta teemaa kuin luokkaerot. Siihen on aika monella suomalaisella samastumispintaa, suuntaan tai toiseen.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjBQGoHXt0TIq-z6nk5yok9iRrIbhLYNFGBvc8fHJAWdMwzUEsfu8OLFA2hW6GhzApx2cSCkMdy53HfiIYQZzc_t3tTmlHVXPe23fEAXmqemB2cNzvyAIFU4hTBKPHXO50gYJwn8T-Dk45U/s1600/lasitehdas.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1080" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjBQGoHXt0TIq-z6nk5yok9iRrIbhLYNFGBvc8fHJAWdMwzUEsfu8OLFA2hW6GhzApx2cSCkMdy53HfiIYQZzc_t3tTmlHVXPe23fEAXmqemB2cNzvyAIFU4hTBKPHXO50gYJwn8T-Dk45U/s640/lasitehdas.JPG" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Onnellinen esikoiskirjailija julkkareissaan. Ihan noviisi Katja ei ole: tätä ennen hän on ehtinyt kirjoittaa pari Vuoden mutsi -tietokirjaa yhdessä Satu Rämön kanssa ja Pikkis-lastenkirjojakin kaksi. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
Tarinaa kerrotaan kahden perheen ja yhden lottovoiton kautta. Katjan <a href="http://www.projectmama.info/" target="_blank">blogin</a> lukijat tietävät, että hänellä on täysin oma, terävä ja hieman sarkastinen ääni. Se kuuluu kirjassakin. Elämää kiteyttävät loistavat tokaisut tuovat välillä mieleen Kari Hotakaisen.<br />
<br />
Lasitehdas nojaa vahvasti henkilöihin, jotka rakentavat sukujen tarinat. Osuva ja elävä henkilökuvaus on ehdottomasti Katjan vahvuus. Pidän heistä kaikista - ehkä siitäkin syystä, että ne joista en ollut ihan vakuuttunut, katosivat kirjoitusprosessin aikana. Porukkaa oli kieltämättä aluksi vähän liikaa, ja tiivistys teki kirjalle hyvää.<br />
<br />
Kirjaan liittyvissä jutuissa ja keskusteluissa nousee melkein aina esiin Juhani, joka on loistava hahmo: konkurssin tehnyt duunari, joka saa lottovoiton tajutakseen, ettei halua ostaa poraa, vaan saada seinään reiän. Tätä sietää miettiä toisenkin kerran: suurimmat unelmat elämässä ovat yleensä jotain, mistä on vaikea saada kiinni ja sen huomaa vasta, kun niitä yrittää ostaa. Ei onnistu.<br />
<br />
Eikä lottovoitto auta sosiaalisessa nousussa tippaakaan, kun Juhani joutuu lapsensa kautta kosketuksiin ns. parempien piirien kanssa.<br />
<br />
Tässä näyte Juhanin ja hänen vaimonsa Irinan dialogista ja ahdistuksesta suomenruotsalaisen suvun joulupöytään mennessä:<br />
<br />
"- Ei vieraisille voi tyhjin käsin mennä, varsinkaan hienoille ihmisille! Kyllä nekin sokeria syövät yhtä lailla kuin takapuoltaan pyyhkivät, Irina kivahti. - Tarpeeksi on jo häpeämistä siinä viinissä.<br />
<br />
- Mitäs menit lupaamaan sellaista. Mitä luulet, että minä viineistä tiedän? Siellä oli ainakin kolmea väriä ja kuohujuomat päälle, ja sitten vielä maa ja rypäle. Maa? Piru vieköön, en minä niistä mitään tiedä muuta kuin että suomalaista ei ollut ja venäläistä ei tarvitse ottaa ihan periaatteesta. Kuinka kukaan osaa minkään pullon sieltä ikinä valita, Juhani puolustautui."<br />
<br />
Katja on mestari kuvaamaan tilanteita, jotka kiteyttävät näkymättömiä luokkaeroja ja etenkin sitä tuskaa, jota ne niin sanottujen parempien piirien ulkopuolisille aiheuttavat.<br />
<br />
Juhani on niin tavis, että hänen tavallisuutensa tekee hänestä kirjan tähden. Jokainen meistä tuntee ainakin yhden Juhanin, ellei ole peräti hänelle sukua. Aika moni on. Itse asiassa uskon, että tietyissä tilanteissa elämässä meissä jokaisessa asuu pieni juhani.<br />
<br />
Tärkeintä Lasitehtaassa on mielestäni sen teema. Sitä on vaikea käsitellä kertomatta, millainen lusikka suussa on itse sattunut syntymään. Luin itse kirjan omien kokemusteni läpi niin vahvasti, etten osaa käsitellä kirjaa mitenkään objektiivisen etäisyyden päästä. Onneksi ei edes tarvitse.<br />
<br />
Minä olen nimittäin "akateemikko". Kaiken lisäksi vielä taustaltani vähän suomenruotsalainenkin - eli osittain sitä sakkia, jonka seurassa Juhani vaimoineen tuntee olonsa äärettömän epämukavaksi ja joiden kanssa seurustellessaan heidän lapsensa kokevat tarvetta peitellä vanhempiensa taustaa ja ammatteja.<br />
<br />
Siitä minä en tiedä mitään. Minulle oli ihan normaalia, että kotona on paljon kirjoja, että en ole suvun ensimmäinen ylioppilas ja että lukioon mennään. Yliopistoonkin, vaikka ei sitä kukaan koskaan ääneen sanonut (vai sanoiko? Mahdoton muistaa jälkikäteen). Mutta mitä muutakaan olisin tehnyt, kun olin kerran pääasiassa vain lukenut koko elämäni?<br />
<br />
En ole aatelinen enkä rikkaasta perheestä. Mutta en ole koskaan erityisesti joutunut ajattelemaan luokkataustan merkitystä: olen kyllä hämärästi tiedostanut sen olemassaolon, mutta en ole valinnut ystäviäni heidän sukunimiensä perusteella, vaan siksi, että olen viihtynyt heidän seurassaan. Perheemme jouluperinteet ovat niitä, joissa pukeudutaan hyvin ja syödään kauniilta astioilta. Tajusin vasta ensimmäisen poikaystävän kautta, että monissa perheissä joulua vietetäänkin rentona verkkarijuhlana ja ihan hyvä niin.<br />
<br />
Laistehdas tuo näitä ristiriitoja ja perheiden välisiä kohtaamisia esiin välillä hillittömän huumorin kautta, välillä suorastaan riipaisevasti niin, että kylmät väreet kulkevat pitkin selkää.<br />
<br />
En ole koskaan ollut niin naiivi, ettenkö olisi ymmärtänyt luokkaeroja olevan ja niiden kasvavan kaiken aikaa, valitettavasti. Mutta Lasitehdas sai minut ymmärtämään, miltä oman taustan tai perheen häpeäminen oikeasti <i>tuntuu</i>, silloinkin, kun taustassa ei ole mitään hävettävää.<br />
<br />
Lisäksi jäin miettimään sitä, mitä asioita tai tilanteita olen itse hävennyt, milloin en ole tuntenut olevani riittävän hyvä, rikas tai muuten vain porukkaan sopiva - ja niitä tilanteita on uskoakseni meistä jokaisella elämässä aika paljon. Siihen ei auta edes kultalusikka suussa syntyminen. Kuningatar Elisabetkin on luultavasti useammankin kerran elämässään kokenut alemmuutta tai epäonnistumista äitinä tai vaimona.<br />
<br />
Uskon, että jopa Elisabet voisi ymmärtää, miltä Juhanin kokema häpeä tuntuu. Se on inhimillistä, ja siksi Lasitehdas on lukukokemuksena nautinnollinen ja puhdistava. Parhaat kirjat kertovat elämästä jonkun sellaisen näkökulman, jota ei ole aiemmin tullut siitä pointista ajatelleeksi. Lasitehdas paljastaa suomalaisessa yhteiskunnassa piileviä luokkaeroja, joista on erityisen tärkeää puhua juuri nyt, kun luokkaerot ovat kasvamassa kaiken aikaa. Siksi Lasitehdas on paitsi erittäin viihdyttävä, myös teemoiltaan merkittävä kirja.<br />
<br />
Suosittelen sitä joululahjaksi oikeastaan ihan kaikille, jotka kirjoja ylipäänsä toivovat - tässä on kerrankin myös naisen kirjoittama kirja, joka pitäisi ehdottomasti saada jokaisen oman elämänsä Juhanin pakettiin.<br />
<br />
Kirjasta ovat kirjoittaneet myös mm. <a href="https://kirjanmerkkina.blogspot.com/2018/11/katja-lahti-lasitehdas.html" target="_blank">Kirjanmerkkinä lentolippu </a> ja <a href="http://www.salamatkustaja.com/2018/11/lasitehdas-nayttaa-palan-sinunkin.html" target="_blank">Salamatkustaja</a>. Sen voi ostaa kätevästi joulupakettiin netistä vaikkapa <a href="https://www.akateeminen.com/lasitehdas-9789515246172.html" target="_blank">Akateemisesta </a> tai <a href="https://www.adlibris.com/fi/kirja/lasitehdas-9789515246172" target="_blank">Adlibriksestä. </a>Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-25799276581757536642018-09-27T06:45:00.001+03:002018-09-27T06:45:21.311+03:00Päivä työssäni: kurkistus Leïla Slimanin kulisseihin Tämän työn parhaita ja joskus hankalimpia puolia ovat ulkomaisten kirjailijatähtien vierailut. Omalle kohdalleni ei ole vielä osunut yhtään ainoaa kiukuttelevaa katastrofia, mutta niitäkin tiedetään.<br />
<br />
Tällä viikolla saimme kylään ranskalais-marokkolaisen supertähden<span style="font-family: Lora, serif; font-size: 19.200000762939453px;"> </span>Leïla Slimanin, joka on kirjoittanyt hyytävän taitavan romaanin <a href="https://www.wsoy.fi/kirja/leila-slimani/kehtolaulu/9789510433331" target="_blank">Kehtolaulu</a> (WSOY 2018, suom. Lotta Toivanen). Siitä lisää myöhemmin.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjT0Qyj-T6d42WnXW6DZvz3EOKglYg46zKjYTHn__mccRvYkhMOufF2QX4L6wFZ7TaVbaVk_EUTza72pi0R4OO_buUUTHcVgtcfjl8Hv1DJGSl94Nd3JMfkfhVTATRK7isUzAxrkZFbJLw-/s1600/slimani+uusi+copy.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="480" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjT0Qyj-T6d42WnXW6DZvz3EOKglYg46zKjYTHn__mccRvYkhMOufF2QX4L6wFZ7TaVbaVk_EUTza72pi0R4OO_buUUTHcVgtcfjl8Hv1DJGSl94Nd3JMfkfhVTATRK7isUzAxrkZFbJLw-/s640/slimani+uusi+copy.jpg" width="480" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Slimanin suurin kirjallinen intohimo on venäläinen kirjallisuus, klassikoista nykypäivään. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
Kerron teille nyt muutaman kurkistuksen kulissien taakse. Slimani oli onneksi älykäs, hauska ja hurmaava, mutta siinä ei ole mitään yllättävää. Useimmat starat ovat. Ilman näitä ominaisuuksia kansainvälistä menestystä on kai nykyään vaikea saavuttaa (menestyksellä tarkoitetaan Slimanin kohdalla mm. Goncourt-palkintoa, 44 käännöskieltä Kiinaa myöten sekä yli 900 000 myytyä Kehtolaulua pelkästään Ranskassa. Voilà!) Itselleni hänen esiintymisissään ja muussa keskustelussa kolahti aika kovaa feministinen näkökulma äitiyden ja työn yhdistämisestä - ei se ole helppoa Slimanillekaan.<br />
<br />
Ranskalaisille se tuntuu olevan silti henkisesti ja kulttuurisesti helpompaa kuin suomalaisille ja tästä puhuimme illallisen naisseurueessa pitkään: äitiys on Ranskassa edelleen osa muuta elämää, ei päinvastoin (alkaen kolmen kuukauden äitiyslomasta). Toisaalta miehet ovat edelleen harvinainen näky koti-isinä ja Slimanin mies oli ehdottomasti edelläkävijä jäädessään vauvan kanssa vuodeksi kotiin, kun Slimani voitti Goncourt-palkinnon ja alkoi kiertää ympäri maailmaa.<br />
<br />
Ihailen Slimanissa etenkin sitä, että hän on monella tavalla lasikattojen murtaja ja tiukka feministi. Lapsena hän oli kuulemma todella villi eikä mikään perinteinen marokkolainen tyttölapsi, mikä on tavallaan helppo uskoa. Koko Hubaran haastattelussa Ranskan instituutissa yleisöstä kysyttiin, miksi Slimani kirjoittaa pääasiassa naisista ja aikooko hän kirjoittaa jatkossa miehistä. Slimani katsoi kysyjää tiukasti silmiin ja vastasi: "Non". Piste. Tämän erittäin kiinnostavan haastattelun voitte katsoa kokonaisuudessaan Youtubesta <a href="https://www.youtube.com/watch?v=E7urcVC4zyE&feature=youtu.be" target="_blank">täältä</a> (alussa on vähän seremonioita, mutta kelaamalla pääsee haastattelun alkuun).<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgq9mxUQQMppdXx2G45iBzJHiVvLzS_rGjye8MQPfe5lvoWj4vYEt5dakUL-_Vghgch4vgLCfA9gMEkY9MLCYV0vAat7_lhjaRjCl5YptbzZGVdHVnNOGoXSQBwf0GwtRh_6y8sK-8_eOEa/s1600/slimani+ja+koko+copy.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="480" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgq9mxUQQMppdXx2G45iBzJHiVvLzS_rGjye8MQPfe5lvoWj4vYEt5dakUL-_Vghgch4vgLCfA9gMEkY9MLCYV0vAat7_lhjaRjCl5YptbzZGVdHVnNOGoXSQBwf0GwtRh_6y8sK-8_eOEa/s640/slimani+ja+koko+copy.jpeg" width="480" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Koko Hubara (vas.) on ollut töissä aupairina Pariisissa. Melkoinen kosketuspinta Kehtolaulun teemoihin siis. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
Minä ja kollegani emme ehkä hämmästy enää ihan vähästä, mutta yksi asia nosti jopa meidän kulmakarvojamme: olimme lähdössä Ranskan suurlähetystön lounaalle, kun Slimani huudahti: "Damn! Onko meillä kiire, pressa soittaa?" Siis Macron tietenkin. Aivan, no ei meillä ihan niin kiire ole. Slimani on presidentti Macronin ranskan kielen kulttuurilähettiläs, ja siksi tällaisissa kilautetaan kaverille -väleissä.<br />
<br />
Suurlähetystön lounas oli tähän astisen elämäni sofistikoitunein, joten luonnollisesti sain suurlähettilään varsin pitkän ranskankielisen puheen aikana karmean yskänkohtauksen. Sellaisen, jossa yskitään lautasliinaan niin paljon kuin kehdataan, niellään räkää, kyyneliä ja epätoivoa ja viittilöidään kollegoille, että oui oui, jään henkiin. Se kesti koko puheen ajan, ja puhe oli siis pitkä. Magnifique.<br />
<br />
Viini auttoi yskään, kun siihen asti lopulta päästiin, mutta en uskaltanut silti avata suutani koko lounaan aikana, koska pelkäsin, että yskin keuhkoni valkohanskaisten tarjoilijoiden päälle, vähintään. Olin siis seurueen mykkä blondi kaikkien ihanien ranskalaisten intellektuellien joukossa. Magnifique2.<br />
<br />
Koska en voinut puhua, ehdin miettiä niitä näitä. Muun muassa sitä, mikä erottaa oikean aristokraatin (Slimani) demokraattisen tasavallan taviksesta (minä). No ainakin se, että aristokraatti istuu lähetystön lounaalla vallan rennosti rupatellen ja kertoo koko seurueelle isoäitinsä seksisuhteesta siten, että myös sana seksi mainitaan moneen kertaan. Liberaali ujo skandinaavi ei kyllä puhuisi siellä seksistä (jos olisi pystynyt puhumaan siis).<br />
<br />
Joka tapauksessa oli erittäin inspiroivaa tavata Slimani. Kehtolaulun pidemmän arvionnin jätän muille, kun en ole subjektiivinen siitä kirjoittamaan. Sen verran voin sanoa, että ensimmäisellä kerralla kirjan aloitus oli minulle liikaa: lastenhoitaja tappaa lapset heti alussa. Kun olin sulatellut tätä pari viikkoa, luin kirjan loppuun ja hyvä niin - kirjassa ei mässäillä murhalla, vaan siinä on kyse yhteiskuntaluokista, äitiydestä, syyllisyydestä, rasismista, roduista, feminismistä... Slimani kirjoittaa yksinkertaisesti ja etäännytetysti, tavalla, josta pidän kovasti. Kehtolaulu ei lopulta ole raaka kirja, mutta mieleenpainuva se kyllä on.<br />
<br />
Sen verran hurja daami Slimani on, että hän ei ole somessa lainkaan - sekä ajankäytön takia että turvallisuussyistä. Kaikki eivät pidä siitä, että marokkolaissyntyinen nainen puhuu seksistä, puolustaa homoseksuaaleja ja puhuu mitä huvittaa. Joissakin maissa Slimani tarvitsee turvamiehiä, mutta Suomessa ja monissa muissakin maissa hän kulkee vapaasti. Hän ei aio antaa pelolle periksi, tappouhkauksista huolimatta. Aika jäätävä keskustelunaihe tämäkin.<br />
<br />
Entä milloin maailmaa kiertävä menestyskirjailija oikein kirjoittaa? Koko ajan. Slimanilla oli mukana musta vihko, johon hän kirjoitti muistiinpanoja seuraavaa kirjaa varten kaiken aikaa ja jokaisen vartinkin tauon aikana. Heillä ei ole kotona telkkaria eikä kukaan pelaa pelejä tai surffaile somessa, mistä vapautuu aikaa kirjallisuudelle. Touché.<br />
<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjGhUDvr-5KhhGUUZ5OtHjEU6xVc263Xc-fYYOZUum_M-3fElYeHLS6e6iMbY2hp2GBIFTOnq7aNklFD_TKQO4G7xYF1E5uUP2aX9U_e89t1qytB8puCx2BmmdPpTmWAo7Bw46ABGIC08uG/s1600/kehtolaulu+copy.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="480" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjGhUDvr-5KhhGUUZ5OtHjEU6xVc263Xc-fYYOZUum_M-3fElYeHLS6e6iMbY2hp2GBIFTOnq7aNklFD_TKQO4G7xYF1E5uUP2aX9U_e89t1qytB8puCx2BmmdPpTmWAo7Bw46ABGIC08uG/s640/kehtolaulu+copy.jpeg" width="480" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-41660406877051362312018-08-20T06:31:00.001+03:002018-08-20T06:31:26.366+03:00Kesän parhaita kirjoja: Nimeni on Lucy BartonKesän paras kirjayllätys oli Elizabeth Stroutin <a href="http://keltainenkirjasto.fi/uutuudet/nimeni-on-lucy-barton/" target="_blank">Nimeni on Lucy Barton</a> (suom. Kristiina Rikman, Tammi 2018). Ihaninta on löytää uusia lempparikirjailijoita, joista ei ole aiemmin tiennyt mitään. Stroutia haluan lukea lisää.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjcmAW1Ew3O8mNwfLST_yHaLcsTlJHGTygV05QcI2r-WmqNP129peQTQgaCgSo8mw4_fHAZy48la3cUHXQJ2fru9t96MlLLHc4kfyvS4VB_mPi5YA7xWJCAmcGCCSv52rdKuXkw4D0_UCdc/s1600/Lucy+Barton.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="480" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjcmAW1Ew3O8mNwfLST_yHaLcsTlJHGTygV05QcI2r-WmqNP129peQTQgaCgSo8mw4_fHAZy48la3cUHXQJ2fru9t96MlLLHc4kfyvS4VB_mPi5YA7xWJCAmcGCCSv52rdKuXkw4D0_UCdc/s640/Lucy+Barton.JPG" width="480" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><br /></td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Lucy Barton on keski-ikäinen nainen, joka makaa sairaalassa viikkokausia sairaalabakteerin takia. Paikalle ilmestyy yllätysvieraana äiti, jota hän ei ole nähnyt vuosiin. Siinä kaikki. Takaumien ja äidin kanssa käytyjen keskustelujen kautta alkaa hahmottua yksinäinen elämä, jossa karu lapsuus johtaa melko onnettomaan avioliittoon ja hapuilevaan äitiyteen.<br />
<br />
Rakastan kirjan rakennetta. Se polveilee eri aikatasoilla, mutta pysyy hienosti kasassa koko ajan. Kirja on niin epäamerikkalainen, että tarkistin pariin kertaan, onko Strout todella (pohjois)amerikkalainen.<br />
<br />
Ei millään pahalla amerikkalaisille - olen vain tällä hetkellä vähän kyllästynyt heihin. Monia taitaviakin amerikkalaisia nykykirjailijoita vaivaa mielestäni sama kuin tv-sarjoja: ylituottaminen. Kirjat ovat liian hiottuja, liian suunnitelmallisia, liian tarkalla sabluunalla toteuttuja niin, että jäljelle jää tyylipuhdasta kirjallisuutta, josta omaan makuuni puuttuu särmää. Yksi näistä esimerkeistä on Siri Hustvedt, jonka kyytiin en pääse millään, vaikka ymmärrän kyllä, miksi häntä rakastetaan.<br />
<br />
Lucy Barton ei ole liian hiottu romaani. Se on vähän poukkoileva, riittävän yllättävä, ajoittain tarkoituksettomasti ajelehtiva, kuten ihmisten ajatukset ja keskustelut ovat.<br />
<br />
Juonta tuskin pilaa sekään, jos mainitsen, että Lucy Bartonin lapsuus ei ole ollut ihan ok. Mutta siihenkin viitataan hienosti: lukija ymmärtää, mistä on kyse, mutta mitään ei väännetä rautalangasta. Katarttista keskustelua äidin kanssa ei tule. Äiti lähtee sairaalasta ja lopulta kuolee. Lucy Barton ei tee mitään erityistä sovintoa menneisyytensä kanssa, elämä vain jatkaa kulkuaan.<br />
<br />
Kohtaus isän kuolinvuoteella on sellainen, jota mietin vieläkin ja jonka muistan sanatarkasti ulkoa. Jouduin lukemaan sen monta kertaa uudelleen ja istumaan välissä hetken hiljaa. Miten hienosti kuvataan Lucy Bartonin elämän koko tragedia muutamalla lauseella ja jätetään kaikki karmeus lukijan mielikuvituksen varaan.<br />
<br />
Huh.<br />
<br />
Pintatason ohella kirjassa on hienoja ja viisaita ajatuksia elämästä. Köyhä lapsuus kylmässä autotallissa on sekin uskottava: lapset lukivat pienenä Pieni talo preerialla -kirjaa ja haaveilivat lämpimästä kodista. Köyhyyden yksityiskohdat ovat musertavia ehkä juuri siksi, että ne kerrotaan lapsen näkökulmasta. Lapsi ymmärtää olevansa erilainen, likainen ja köyhä, mutta hän ei muusta tiedä, eikä kirjassa ole siksi sosiaalipornolla mässäilyn tuntua.<br />
<br />
Äidin ja tyttären suhteen kuvauksena romaani on myös poikkeuksellisen karu. Äiti on ja pysyy etäisenä ja tytär janoaa vielä aikuisenakin äidin rakkautta, jota hän ei saa.<br />
<br />
Sairaalavuoteen äärellä äiti pahoittelee heidän köyhää lapsuuttaan ja toteaa, että äitien pitäisi tehdä kaikkensa lastensa hyväksi. Hienossa kohtauksessa aistii jotain katumuksen kaltaista.<br />
<br />
Oikeasti äidin pitäisi sanoa jotain aivan muuta, mutta sanomatta jää.<br />
<br />
Lucy Barton selvisi omalta preerialtaan ulos, mutta sisaret jäivät sen vangeiksi. Siitäkin hän potee syyllisyyttä, mutta perheen sisäiset suhteet ovat niin häiriintyneitä, että hän ei voi muuta kuin paeta ja jättää sisaruksensa menneisyytensä mukana taakseen. Ilmankos äiti pitää Lucy Bartonia tavallaan vahvana selviytyjänä, mutta toisaalta myös petturina.<br />
<br />
Vaikuttavin tarina, jonka olen lukenut pitkään aikaan. Suosittelen.<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-10180618949817647302018-08-12T19:21:00.003+03:002018-08-12T19:21:43.873+03:00Julkkareiden jälkeen<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhDyOQRg7XUzfiBNaQ1k4N0iNcsCpW-CsoerdjsyW6kb_AFF0Od78ZCYZxdhmda4a1Js5Fkdx25xL4z7Ap1p35ntF4BNoMouH6F0M73vQ6Bf3ZlPZADpBnu0XAeYNdKP_bVBVjhZQzY3Wok/s1600/ina+julkkari.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1024" data-original-width="768" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhDyOQRg7XUzfiBNaQ1k4N0iNcsCpW-CsoerdjsyW6kb_AFF0Od78ZCYZxdhmda4a1Js5Fkdx25xL4z7Ap1p35ntF4BNoMouH6F0M73vQ6Bf3ZlPZADpBnu0XAeYNdKP_bVBVjhZQzY3Wok/s400/ina+julkkari.jpg" width="300" /></a></div>
<br />
<br />
Huh!<br />
<br />
Mitäpä muuta tähän osaisi sanoa - kirja on maailmalla, erittäin hulvattomat juhlat on juhlittu perjantaina ja mitäs nyt sitten.<br />
<br />
Kerroin julkkareissa, etten tiedä yhtään, mitä seuraavaksi ja ehkä hyvä niin. Kai tässä vähän saa huilatakin. Omaksi lohduksi haikeuden keskellä jaan täällä muutamia juhlakuvia ja kivoja kirja-arvioita.<br />
<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgJXKxVaTgro8FIjVLZAvvnhYHuEQzDmO8yqlgSDsznn0iA5t3gydG1dlmVTXgKs2V53jc0xTyHXmlOm-EsisKfXmhgohanB7Fsblj6Y0d4bFjnSe-e0xCn8Sz-NiUSXpkzVFIvR5l3BuSc/s1600/henkien+saari+kirjat.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="972" data-original-width="1296" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgJXKxVaTgro8FIjVLZAvvnhYHuEQzDmO8yqlgSDsznn0iA5t3gydG1dlmVTXgKs2V53jc0xTyHXmlOm-EsisKfXmhgohanB7Fsblj6Y0d4bFjnSe-e0xCn8Sz-NiUSXpkzVFIvR5l3BuSc/s400/henkien+saari+kirjat.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Henkien saari sai syysvärit lopullisessa kannessa (siitä tuli upea, kiitos Joel Melasniemi!) (Kuva: Katja Lahti)</td></tr>
</tbody></table>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMv_pDhd0fS5q6bZO7zYVQk2u0276LIuzNqSq7fkT43aIEy6575TLxpaho0DqNP3nCxwZpOQZfvmNmawHny61Dk2xc_7S13imyWlHAFuOCjqKwNb3W9Rfu5n9CIeogm2nzhuiZ4wlc_8ac/s1600/Inajamikko.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="768" data-original-width="1024" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMv_pDhd0fS5q6bZO7zYVQk2u0276LIuzNqSq7fkT43aIEy6575TLxpaho0DqNP3nCxwZpOQZfvmNmawHny61Dk2xc_7S13imyWlHAFuOCjqKwNb3W9Rfu5n9CIeogm2nzhuiZ4wlc_8ac/s400/Inajamikko.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kosmoksen kustantaja Mikko Aarne yritti kysellä seuraavaa kirjaa. En kerro. Kun en tiedä. </td></tr>
</tbody></table>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<br /><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNBp2d8AGMWQH-p2hQs8HmGvDK78MJPPhMv8jPohyNx1IL-ElvMsSyb9DjsUfc43axp7V4S80Ss6WQpNPgF3y7Ms7BVkhyphenhyphenrINiMuaa3SRzAJ4A6DuJ2XMv3FZi3BEYlJ8IjxdXM6p7NDrN/s1600/drinkki.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1024" data-original-width="852" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNBp2d8AGMWQH-p2hQs8HmGvDK78MJPPhMv8jPohyNx1IL-ElvMsSyb9DjsUfc43axp7V4S80Ss6WQpNPgF3y7Ms7BVkhyphenhyphenrINiMuaa3SRzAJ4A6DuJ2XMv3FZi3BEYlJ8IjxdXM6p7NDrN/s400/drinkki.JPG" width="332" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Henkien saari -drinkki oli sininen GT, joka on sen värinen kuin Itämeren kuuluisi olla.<br /><br /><br /></td></tr>
</tbody></table>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEimKhCyP4GofYM-n2YSXjULmaiwCiAompFbzxsRZTk89VRodsu5rkseKTHOq0lNok2mgcpzUvwos96EWp7NrYnll0zul72HBuDSHSeQ-TLF2hMOOsTqQYgKAr16E5mvq6FVGgDGBdjLVI2j/s1600/ina+ja+paappa.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="972" data-original-width="1296" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEimKhCyP4GofYM-n2YSXjULmaiwCiAompFbzxsRZTk89VRodsu5rkseKTHOq0lNok2mgcpzUvwos96EWp7NrYnll0zul72HBuDSHSeQ-TLF2hMOOsTqQYgKAr16E5mvq6FVGgDGBdjLVI2j/s400/ina+ja+paappa.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kirjan isoisällä on esikuva: appiukkoni, joka esitti shamanistisen rumpusetin juhlissa. Kirjan noitarumpu on siis olemassa, meidän mökkimme seinällä. (Kuva: Katja Lahti)</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Itselleni kirjajulkkarit ovat oikeastaan jäähyväisjuhla. Kirja on olemassa eniten silloin, kun se on koneen ruudulla ja omassa päässä, tilassa, jossa se on vahvasti tulossa kirjaksi, mutta vielä matkalla.<br />
<br />
Sen takia niitä kai kirjoitetaan - koska kirjoittaminen on parhaimmillaan niin ihanaa. Kerroin jo keväällä, että kirjasta irti päästäminen on tälläkin kertaa vaikeaa, ja jotenkin julkkarit ovat tietynlainen lopetusretriitti: luovutan kirjan ystäville iloisen skumppatunnelman vallitessa, kerron mitä tuli tehtyä ja miksi, jakelen nimmareita pitkälle jonolle ikään kuin olisin merkittävä suuruus (oikeassa elämässä kirjailijoiden nimmarijonoksi kutsutaan yli kolmea ihmistä) ja sitten annan mennä.<br />
<br />
Se, mitä kirjalle sen jälkeen tapahtuu, ei oikeastaan kuulu enää minulle - kirjaan liittyvät haastattelut ja tapahtumat ovat kaikki jotain muuta kuin kirjaan liittyvä oikea työ. Pidän niistäkin, mutta eniten pidän kirjoittamisesta.<br />
<br />
Olen ollut iloinen siitä, että ainakin tähän asti julkaistut blogiarviot ovat kaikki tuntuneet siltä, että puhumme samasta kirjasta. Se ei ole itsestäänselvää. Jutuissa on nostettu esiin asioita, joita en itse ole tullut ajatelleeksi, mutta ainakaan vielä ei ole tullut vastaan mitään sellaista, missä kokisin tulleeni täysin väärinymmärretyksi. Kiinnostuneille linkit juttuihin: <a href="http://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2018/08/ina-westman-henkien-saari.html" target="_blank">Kulttuuri kukoistaa</a>, <a href="http://ritamentor.blogspot.com/2018/08/ina-westman-henkien-saari.html" target="_blank">Kieltenopen kotiblogi</a> sekä ystäväni <a href="http://www.projectmama.info/2018/08/henkien-saari-ja-uusien-alkujen.html" target="_blank">Project Mama</a>, jolla on myös blogissa alennuskoodi kirjan ostamiseen. Äänikirjakin on tulossa, toivottavasti jopa aika pian.<br />
<br />
Sanoin julkkareissa, että Henkien saari on se kirja, jota olen kirjoittanut aina. Siinä on itselleni henkilökohtaisesti tärkeitä teemoja, kuten ilmastonmuutos ja adoptio, joista olen lukenut paljon jo nuoruudessani. Ehkä tämä luopumisprosessi on senkin takia vaikeampi kuin viimeksi.<br />
<br />
Tunnereaktioni ymmärtää varmaankin parhaiten videosta, jonka mieheni teki minulle lahjaksi. Kuvasimme lomalla saaristoa kirjaa varten, joten tästä tuli yhdistelmä kesälomavideota ja kirjatraileria. Video kuvastaa mielestäni hienosti kirjan tunnelmaa ja miljöötä, sen voi katsoa <a href="https://gopro.com/v/Pppmqnl4mLaa" target="_blank">täältä</a> (kantsii laittaa äänet päälle).<br />
<br />
Kun tulee ikävä saaristoon, katselen sitä. Ja ehkä saaristosta täytyy jotain vielä kirjoittaakin. Ei se yhdessä kirjassa tyhjene, onneksi.<br />
<br />
Hyvää syksyä - seuraavaksi lupaan kirjavinkin ihan muusta kuin omasta tuotannosta! ;)<br />
<br />
Onnellisena ja vähän väsyneenä,<br />
Ina<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgiBq8oHwBEowLnTj_GPX3tbPXirAo4GiZGZFzzu2vYh4Be-w-LZJ0AAEXHcHWg-MgvBK4UxLRqMw2eTG9RQWmahASEw5oBSRoU5hkI2qomsOOCB0oWezPqeRf8MXmsr3hieS1nxlaoMuc0/s1600/liput.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1024" data-original-width="768" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgiBq8oHwBEowLnTj_GPX3tbPXirAo4GiZGZFzzu2vYh4Be-w-LZJ0AAEXHcHWg-MgvBK4UxLRqMw2eTG9RQWmahASEw5oBSRoU5hkI2qomsOOCB0oWezPqeRf8MXmsr3hieS1nxlaoMuc0/s400/liput.jpg" width="300" /></a></div>
<br />
<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-55701676093651870752018-07-22T10:43:00.000+03:002018-07-22T10:43:12.920+03:00Kirjailija hämmästyy kesken lomanTerveisiä Ahvenanmaalta! Heräsin iloiseen ja erittäin harvinaiseen yllätykseen eli kirjakritiikkionnitteluihin - päivän Hesarissa on hieno arvio <a href="https://www.kosmoskirjat.fi/uutiset/2018/5/25/tutustu-syksyn-2018-katalogiin" target="_blank">Henkien saaresta</a> kriitikko Arla Kanervan arvioimana, kritiikin voi lukea <a href="https://www.hs.fi/paivanlehti/22072018/art-2000005765042.html" target="_blank">tästä. </a><br />
<br />
Miksi yllätys? No siksi, ettei kirjaa oikeastaan ole vielä julkaistukaan, mutta ei se haittaa. Kirjan teema mm. Itämeren tilasta on osoittautunut tänä kesänä ikävän ajankohtaiseksi, kun sinilevätilanne on pahin vuosiin, trumputin käy vierailemassa Helsingissä ja ilmastonmuutos hurjine helteineen tuntuu suomalaistenkin nahoissa. Nämä ovat kirjassa tärkeitä teemoja, vaikka itse kirjoitin kirjan maailman pohdinnan lisäksi repivästä rakkaudesta.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjAmSBuioKf4IsEOgku-iGNgQbfI9ZH0ffrhHejYGe3kw0IqejeMz2IlVbLtOltoS5csiZxxiDaw41nsMSFWytwB8mQA2fnF3CbsCk8upLgf71T5aWzrfvYHTXUxX4KB1-5Z9tBIx1wB4T7/s1600/henkiensaari.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjAmSBuioKf4IsEOgku-iGNgQbfI9ZH0ffrhHejYGe3kw0IqejeMz2IlVbLtOltoS5csiZxxiDaw41nsMSFWytwB8mQA2fnF3CbsCk8upLgf71T5aWzrfvYHTXUxX4KB1-5Z9tBIx1wB4T7/s640/henkiensaari.jpg" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Henkien saari on seikkaillut ennakkopokkarina pitkin saaristoa valekannella - oikea kirja on erivärinen. Tämä kirja jäi Högsåraan.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
On aina kyseenalaista, saako kirjailija kommentoida kritiikkiä, koska kritiikkejä ei tehdä kirjailijoille, vaan lukijoille. Ehkä ei pitäisi sanoa mitään, mutta sekin raja on viime vuosina loiventunut, joten sanon tämän verran: pidin kritiikistä. Se onnistui mielestäni tiivistämään kirjasta olennaiset asiat ja kuvailemaan sisältöä niin, että lukija voi arvioida kiinnostaako kirja ollenkaan. Moitteetkin tulivat ihan aiheesta, jonka tiedostin itsekin. Moitteita oli vähän, joten kritiikistä on helppo olla iloinen.<br />
<br />
Olen jättänyt kirjan kesäpokkariversiota saariston satamiin loman aikana (kirjaa voi seurata Instassa #henkiensaari) ja antanut sitä muutamille paljon lukeville ystäville, joilta on jo tullut palautetta. Siitä olen uskaltanut päätellä, että ei se ihan huono ole. Itse pidän sitä edellistä kirjaa parempana, mutta voi se olla huonompikin. Vaikea sanoa, kun on itse tehnyt joka sanan. Trump ei tästä kirjasta pitäisi, mutta onneksi ei ole riskiä siitä, että hän sitä lukisi tai twiittaisi. Toivon, että muutama muu lukija löytää kirjan ja saa ajatuksia maailmasta ja elämästä. Ei kirjoilla sen suuremmin voi maailmaa oikein parantaa, mutta yrittää täytyy, siitä olen tämän kesän jälkeen entistä vakuuttuneempi.<br />
<br />
Onneksi olen vielä veneilemässä saariston suojissa, niin ei tarvitse alkaa liikaa jännittää tulevaa - kirja julkaistaan 9.8 ja on kaupoissa sillä viikolla, nettikaupoista sitä saa varmaankin jo tilailla ensi viikolla.<br />
<br />
Mutta vielä on vähän aikaa hellettä ja iloista kesää luvassa, nauttikaa!<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgdUCVfEzGQBqrtSvu2a301nRqRE8O5kc9Cw2gUBsa8zsLVVApO3L1nvY-5Dp-Uk3kruw14zICPQ-ToTd3xI-q8o9DEuUqMOxZnPR7s-Lzt850MiQs0bsr11H9c7O_6pfQripi_MGseiEII/s1600/uto%25CC%2588.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgdUCVfEzGQBqrtSvu2a301nRqRE8O5kc9Cw2gUBsa8zsLVVApO3L1nvY-5Dp-Uk3kruw14zICPQ-ToTd3xI-q8o9DEuUqMOxZnPR7s-Lzt850MiQs0bsr11H9c7O_6pfQripi_MGseiEII/s640/uto%25CC%2588.JPG" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Utön helle oli uusi kokemus, vaikka käydään siellä joka vuosi. Ihanaa kesää!</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-88612007322332234172018-06-15T12:25:00.002+03:002018-06-15T12:25:46.310+03:00Melkein lomalla: kesäkirjasuosituksetKesällä on tietenkin aikaa lukea koko vuoden kirjat. Kokosin listalle muutamat omat suosikkini ja kerron, mitä aion itse lukea. Pahoittelen, että kirjat ovat lähes pelkästään omaan työpaikkaan liittyviä - en ole kerta kaikkiaan ehtinyt lukea juurikaan muiden kustantamoiden kirjoja, mutta yritän ryhdistäytyä syksyllä.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMut3yWxIVr3jvTSxCkHnkMJOl7ZFD8Fj26kFScf-pdoCW4HfDOS_7Fy9Ur_6edf64zmkI0Le0L88UYlPGMVXfWFBykH35kXkpX3z0J3K-1VaMLV4afhVL0jlRatVB-LW3NZEY9FD1CUGx/s1600/kirjapino.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMut3yWxIVr3jvTSxCkHnkMJOl7ZFD8Fj26kFScf-pdoCW4HfDOS_7Fy9Ur_6edf64zmkI0Le0L88UYlPGMVXfWFBykH35kXkpX3z0J3K-1VaMLV4afhVL0jlRatVB-LW3NZEY9FD1CUGx/s640/kirjapino.JPG" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tällä pinolla voisi selvitä yhden loman. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Tästä se lähtee:<br />
<br />
<b>Jos olet ruuhkavuosi-ihminen</b> ja sinulla on vaikeuksia keskittyä fiktioon, mutta vertaistuki kiinnostaa, kaksi teosta on ylitse muiden: Jani Toivolan Kirja tytölleni (WSOY, 2018) ja Satu Rämön Islantilainen kodinonni. Perhe-elämää viikinkien malliin (WSOY, 2018).<br />
<br />
Tein töitä molempien kirjojen parissa tänä keväänä, joten olen täysin jäävi, mutta suosittelen niitä silti: sekä Satu että Jani kirjoittavat henkilökohtaisesti, koskettavasti ja kiinnostavasti perhe-elämästä, joka poikkeaa vähän siitä kaikkein tavallisimmasta kuviosta.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4o1FDRtuwzDaadiWfVj5HyQVYPUoK75FVnYAFZ6fgACPv247b9-n_pGPSJxAA3NFhyaiGdMGZNN1obcl2-y-Au83q4WLpMluAVeLtfkFZrqkmmHWESQ-vUTMJWlmU7CYE_9VDqr7H2zSH/s1600/Satu+ja+jani.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg4o1FDRtuwzDaadiWfVj5HyQVYPUoK75FVnYAFZ6fgACPv247b9-n_pGPSJxAA3NFhyaiGdMGZNN1obcl2-y-Au83q4WLpMluAVeLtfkFZrqkmmHWESQ-vUTMJWlmU7CYE_9VDqr7H2zSH/s640/Satu+ja+jani.JPG" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><br /></td></tr>
</tbody></table>
<b style="text-align: center;">Satu Rämön Islantilainen kodinonni</b><span style="text-align: center;"> kertoo hauskasti ja kiinnostavasti Sadun omasta islantilaisesta perheestä ja Islannin erikoislaatuisesta perhemallista ylipäänsä. Olisin voinut kirjoittaa huutomerkin tai muun huudahduksen melkein joka sivulle. Islantilainen järjestelmä poikkeaa Suomesta radikaalisti ja tuloksena on aidosti tasa-arvoinen yhteiskunta, josta todellakin voitaisiin ottaa Suomessa oppia. Lapset otetaan Islannissa mukaan kaikkialle - yliopistolle, töihin, hienoihin ravintoloihin - ja heidän hoitoonsa osallistuu koko suku. Yhteisöllinen kasvatus on todellakin Islannissa arkipäivää. Satu kertoo tästä kaikesta sekä hauskasti että välillä myös kriittisesti. Haluan matkustaa Islantiin pian. Hieno maa ja kummallista porukkaa, kerta kaikkiaan! </span><br />
<br />
J<b>ani Toivolan Kirja tytölleni</b> taas kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta sen vähän karumman ja yksinäisemmän näkökulman: hän sai vauvan yh-isänä, joka on Suomessa melko poikkeuksellista. Janin kertomus vauva-ajan väsymyksestä, yksinäisyyden tuskasta ja haastavan työn hanskaamisesta työuupumukseen asti liikutti itseäni suuresti. Kirja vahvisti näkemystäni siitä, että vanhemmuudessa sukupuoli on oikeastaan toissijainen kysymys: ristiriitaiset tunteet, väsymys ja rakkaus ja huoli lapseen eivät riipu siitä, mitä sukupuolta lähivanhempi on. Kirja tytölleni ravistelee kaikkia vanhemmuuden stereotypioita ja itketti, nauratti ja toi lohtuakin - jos Jani kehtaa kirjassaan kertoa raivareistaan uhmaikäistä kohtaan lomamatkalla ystävien edessä, niin sattuu sitä muillekin. Ei se ole niin vakavaa. Viisas kirja vaikeista asioista siis.<br />
<br />
<b>Jos olet kykenevä lukemaan laadukasta fiktiota</b>, suosittelen tietenkin kaikkein eniten <b>Elena Ferranten Napoli-sarjaa, </b>josta kirjoitin jo <a href="http://inahduskirjat.blogspot.com/2018/01/miksi-ferrante-on-suuri.html" target="_blank">aiemmin</a>. Ah! Luin kaikki kolme ilmestynyttä osaa tänä keväänä ja koin suurta tyhjyyttä kolmososan päätyttyä. Napoli-sarja on täydellistä lomalukemista: kirjoja on ilmestynyt jo kolme eli se ei lopu ihan heti kesken, se kertoo kiehtovan tarinan nuorten tyttöjen ystävyydestä ja kasvusta Napolissa ja mielestäni paranee kirja kirjalta. Viimeinen osa ilmestyy suomeksi lokakuussa. Kirjoitin Ferrantesta jo aiemmin enemmän, joten heitän tässä lisäbonuksen Italiasta:<br />
<br />
<b>Domenico Starnonen Solmut </b>(WSOY, 2018, suom. Leena Taavitsainen-Petäjä) on kirja, joka teki suuren vaikutuksen. Se kertoo pariskunnasta, joka on aviokriisin jälkeen päätynyt palaamaan vuosikymmeniä sitten yhteen, vaikka ei olisi kannattanut. Kirjan rakenne on kiehtova, samoin kieli. Lopputulemana on viiltävä analyysi elämän pituisesta valheesta, jolla on rankat seuraukset koko perheen ja lasten kannalta. Voisin puhua tästä kirjasta koko päivän, mutta totean: lukekaa itse. Se on hyvä.<br />
<br />
Starnone kävi Helsinki Litissä Suomessa ja tapasin hänet vierailun aikana: hän on hurmaava. Mainittakoon, että pidin kirjasta todella paljon jo ennen hänen tapaamistaan. En ota kantaa hänen spekuloituun yhteyteensä Elena Ferranteen, koska en tiedä totuutta sen enempää kuin kukaan muukaan. Asiasta kysyttäessä Starnone vastasi: "En ole Elena Ferrante". Hyvä niin. Starnone kuuluu Solmujen perusteella omaan lempikirjailijakastiini täysin omana itsenään.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiluSV_hPOdn2fIOym-MRbGmp4tP1ruEDNnCKRnzy5qD2kvn-SyuGbW551g16dVuEKydUvZI2-JOdkdDQ-E5PXh7OySHmqzpdOTe-SRstG3P0aG-lSCLLm2i1T7zceq2cdng1H6JIzJklnZ/s1600/Starnone.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="480" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiluSV_hPOdn2fIOym-MRbGmp4tP1ruEDNnCKRnzy5qD2kvn-SyuGbW551g16dVuEKydUvZI2-JOdkdDQ-E5PXh7OySHmqzpdOTe-SRstG3P0aG-lSCLLm2i1T7zceq2cdng1H6JIzJklnZ/s320/Starnone.JPG" width="240" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Harvoin olen katunut keskenjääneitä italian opintoja, mutta nyt kaduin. Vaan sujui se keskustelu Starnonen kanssa tulkin välitykselläkin. Hurmaava ja viiltävän älykäs herra.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<b>Jos pidät novelleista ja vähän vinosta näkökulmasta, </b>suosittelen kovasti <b>Olavi Koistisen kokoelmaa Mies joka laski miljardiin </b>(Kosmos, 2017). Koistinen kirjoittaa oivaltavasti ja koskettavasti ennen kaikkea miehistä. Tekisi mieleni sanoa, että hän kuvailee nykymiehen kriisiä - niitä miehiä, jotka eivät olleet koulun pihan painimestareita ja alfa uroksia, vaan jotka jäivät jyrän alle. Kokoelma oli myös Runeberg-ehdokkaana, mikä on esikoiskirjalle varsin merkittävä saavutus. Tässä on kirja, jonka toivoisin löytävän paljon lisää lukijoita - novellit sopivat muutenkin kesään mainiosti.<br />
<br />
Ja lopuksi vielä kaksi kirjaa, jotka aion (työkässäreiden lisäksi) itse lukea kesällä:<br />
<br />
<b>Alice Munron Jupiterin kuut </b>(Tammi 2017, suom. Kristiina Rikman), koska Munro on ikuinen lempikirjailijani. Kaivoin tämän kokoelman esiin Ferranten jälkeiseen tyhjyyteen, sillä Munro ei ikinä petä.<br />
<br />
Lisäksi aion viimeinkin lukea lähes 1000-sivuisen järkäleen eli <b>Hanya Yanagiharan romaanin Pieni elämä</b> (Tammi 2017, suom, Arto Schroderus), joka on odottanut kirjapinossa vuoden vuoroaan. Tämä teos on jonkinlainen ilmiö ja kaikkien kollegoideni suosittelema, joten odotan siltä paljon.<br />
<br />
Ekstrana kaksi vinkkiä takapenkille tai sadepäivään, että äitikin saisi lukea jotain: Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimisto-sarjaan kuuluva Lasse-Maijan kesälomakirja (Tammi 2018) sekä Peppi Pitkätossun kesälomakirja (WSOY 2018). Näissä hauskoissa kirjoissa on sekä tarinoita että tehtäviä - tuleva koululainen innostui Lasse-Maijasta ja kohta 4-vuotias Pepistä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiLANZktKWm9jgjJ-qET6EN4M0mZ91bzGO7otGYjGvyFGSoZFp4WFsWr5ebB6dMsFgKy-jdg6IIXw5rlwIMwHvwTFJp86lwiUthIw_nbnPCeRWA8xf9bfAivh4hkdH9-zQMX9tlXjfrPZAe/s1600/lasse+ja+peppi.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiLANZktKWm9jgjJ-qET6EN4M0mZ91bzGO7otGYjGvyFGSoZFp4WFsWr5ebB6dMsFgKy-jdg6IIXw5rlwIMwHvwTFJp86lwiUthIw_nbnPCeRWA8xf9bfAivh4hkdH9-zQMX9tlXjfrPZAe/s400/lasse+ja+peppi.JPG" width="400" /></a></div>
<br />
<br />
Hyvää, leppoisaa ja aurinkoista kirjakesää!<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj9oebZWzXMpZVhkf3m-eTfLRK2MOCf1ORodUVJJQSQfOQd3gGNLFMa1IkFRVuA3iXy-vvCGreh323m90iZD2f3G2pcLoCrAQ_-szUcQY4-A1synX0f_liQuqp_6g9HzG7mxqL5EScdEXAt/s1600/Alvar.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="640" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj9oebZWzXMpZVhkf3m-eTfLRK2MOCf1ORodUVJJQSQfOQd3gGNLFMa1IkFRVuA3iXy-vvCGreh323m90iZD2f3G2pcLoCrAQ_-szUcQY4-A1synX0f_liQuqp_6g9HzG7mxqL5EScdEXAt/s400/Alvar.JPG" width="400" /></a></div>
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-65796353066859670502018-05-22T07:27:00.000+03:002018-05-22T07:27:20.490+03:00Kirjailijaelämää, jossa käydään podcastissa ja ostetaan mekko<i>Kaupallinen yhteistyö <a href="https://www.bookbeat.com/fi/?koodi=kirjapodcast" target="_blank">BookBeatin</a> ja Suomen blogimedian kanssa.</i><br />
<br />
Mitä ajattelin tällä viikolla?<br />
<br />
Onpa taas outo kevät. Samalla, kun väänsin seuraavaa kirjaa painoon, päädyin elämäni ensimmäiseen podcastiin puhumaan <a href="https://www.kosmoskirjat.fi/syliin/" target="_blank">Syliin-kirjasta</a> (Kosmos 2016), joka ilmestyi kaksi vuotta sitten. Suomen blogimedia (johon toinen blogini eli <a href="http://pieninovelliblogi.blogspot.fi/" target="_blank">Pieni novelliblogi </a>Katjan kanssa kuuluu) starttasi kirjapodcast-sarjan, jossa haastatellaan bloggaavia kirjailijoita ja selvitetään, miten kirjoja kirjoitetaan pyykkivuorten, päivätöiden ja katkonaisten yöunien kaaoksessa. Jostain syystä arvelivat, että kuulun tähän kategoriaan.<br />
<br />
Päädyin siis ystäväni Katjan haastattelemaksi kirjapodcastiin ja uskallan sanoa, että siitä tuli ihan hyvä setti - ja olisi tullut vielä parempi, jos olisin antanut Katjalle välillä suunvuoroa. En antanut.<br />
<br />
Ihanaa puhua itsestään sillä lailla täysin ilman suodattimia mitä sattuu. Tämä on nyt niitä kirjailijan luontaisetuja, kun lounareitakaan ei ole.<br />
<br />
Jos haluatte kuulla, miksi haluaisin olla Italo Calvinon Kosmokomiikka tai mitä mieheni sanoi tulevasta kirjastani, podcastin voi kuunnella mm. <a href="https://soundcloud.com/kirjapodcast/1-ina-westman-syliin" target="_blank">Soundcloudissa </a>tai <a href="https://www.kieku.com/channel/KIRJA-podcast" target="_blank">Kiekussa </a>(jonka voi ladata Apple Storesta. Ei ole vaikeaa. Minäkin osasin.). Luvassa on 30 minuuttia täyttä tajunnanvirtaa.<br />
<br />
Samalla voin paljastaa teille toisen tämän viikon erikoisen uutisen: sain tietää viime vuoden kirjatuloni. Syliin-romaania myytiin sen toisena olemassaolovuotena huikeat (?) 85 kappaletta, joista peräti 55 kappaletta e-kirjana - eläköön BookBeat ja muut palvelut, joissa kirja elää julkaisuvuoden jälkeenkin! Esikoiskirjaani ei ole saatavilla äänikirjana, mutta toivoakseni seuraava julkaistaan myös siinä formaatissa. Äänikirjat ovat viimeinkin lyöneet jo Suomessakin läpi ja löytäneet oman innostuneen kuuntelijakunnan. Tämä on kirja-alan parhaita uutisia vuosiin.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjFoSVrhC605KHPJymbIF7eUOTOhT0tW_6WScWGqZmcHVHaj0YrOlUkZMjFqBQ7BY5Cqm3Q4klBelEX7ipfFM8S34VlYYu5Ap6vi8DV-D95H9FjWomV4xo3MquDGtpHFGUSH0WX5hm3Tggp/s1600/bookbeat.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjFoSVrhC605KHPJymbIF7eUOTOhT0tW_6WScWGqZmcHVHaj0YrOlUkZMjFqBQ7BY5Cqm3Q4klBelEX7ipfFM8S34VlYYu5Ap6vi8DV-D95H9FjWomV4xo3MquDGtpHFGUSH0WX5hm3Tggp/s1600/bookbeat.jpg" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">BookBeatissa kirjat eivät poistu hyllyvalikoimasta. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Viime vuoden huikeilla kirjatuloilla ostin sitten itselleni elokuun kirjajulkkareihin mekon. Ollakseni rehellinen mekko ylitti kirjatuloni, mutta onneksi on päivätyö.<br />
<br />
BookBeatista tein jo aiemmin <a href="https://inahduskirjat.blogspot.fi/2018/03/method-ina-iltavillien-lasten.html" target="_blank">postauksen</a>, jossa kerroin mm. vinkkejä lastenkirjoista - kirjapodcastin lisäksi yhteistyöhön kuuluu myös blogien lukijoille kuukauden ilmainen kokeilujakso. Suosittelen siis jälleen kerran testaamaan e- ja äänikirjojen ihmeellistä maailmaa: jos haluat kokeilla BookBeatia kuukauden ajan maksutta, kirjaudu osoitteeseen <a href="http://www.bookbeat.fi/">www.bookbeat.fi</a> ja käytä ilmaiskoodia KIRJAPODCAST.<br />
<br />
Jos et muuta keksi, niin ainahan voit ladata sieltä esikoiskirjani, jos saisin vaikka ensi vuonna uuden mekon.<br />
<br />
Loppuun vielä muistutus niille, joita kiinnostaa tuleva kirjani: Facebookissa on myös <a href="https://www.facebook.com/inahtaja/" target="_blank">Inahtajan oma sivu</a>, jonne keskitän kirjaan liittyvät uutiset, arvonnat jne. Tykkää sivusta, jos haluat seurata sitä <a href="https://www.facebook.com/inahtaja/" target="_blank">täältä.</a> Instassa löydyn niinkin vaikeasti kuin @inawestman. Sinne aion postata ainakin niitä mekkokuvia. Kirjasta en tiedä, mutta mekko on hieno.<br />
<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-51508907520624282032018-05-04T15:38:00.001+03:002018-05-04T15:38:59.454+03:00Naisen elämän suuruus ja kurjuus: Saara Turusen SivuhenkilöSaara Turusen Sivuhenkilö on tänä keväänä kirja-alalla se kirja, josta kaikilla on mielipide, niilläkin, jotka eivät ole lukeneet sitä. Syy: Turunen kirjoittaa erään nimettömän naiskirjailijan esikoiskirjavuodesta, romahtaa kritiikistä, haukkuu tunnistettavan mieskriitikon ja velloo taiteilijan tuskassa. Kaikkia tietenkin kiinnostaa kovasti, mikä tässä autofiktiossa on totta ja mikä fiktiota ja mitä siitä pitäisi ajatella, jos mitään.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh4we60pBjhMqdOF3bFe0CAzrsgyg7ttl61Xb2QCbSk95LUwZssMxrKBWdCv36h9OszhaXKNjtD6hoHz4PcojhW_D_DmEuV82pg2Vas41ZuuU0VXGgcwVA9kD37Qv5WZOGIIvzfuphzumnb/s1600/sivuhenkilo%25CC%2588+kukka.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1080" data-original-width="1080" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh4we60pBjhMqdOF3bFe0CAzrsgyg7ttl61Xb2QCbSk95LUwZssMxrKBWdCv36h9OszhaXKNjtD6hoHz4PcojhW_D_DmEuV82pg2Vas41ZuuU0VXGgcwVA9kD37Qv5WZOGIIvzfuphzumnb/s400/sivuhenkilo%25CC%2588+kukka.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kaikilla on mielipide tästä kirjasta, meilläkin.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Itseäni kiinnostavat ihan eri asiat. Kirja on niin monipuolinen kokonaisuus, että voisin käsitellä sitä monesta eri näkökulmasta:<br />
<br />
1) Esikoiskirjailijana. Voisin verrata omaa esikoiskirjavuottani väsyneenä hoitovapaalla laahustavana ruuhkavuosiäitinä nuoreen taiteilijaan, joka istuu yksin omassa perintöyksiössään, itkee huonoa kritiikkiä ja sivullisuuttaan, mutta saa lopuksi kuitenkin palkinnon vuoden parhaasta esikoiskirjasta. En kuitenkaan tee niin, sillä tämä näkökulma olisi kovin pitkästyttävä kaikille muille paitsi itselleni, jolle se voisi toimia lähinnä jonkunlaisena esikoiskirjailijaterapiana.<br />
<br />
2) Kirja-alan työntekijänä. Voisin etsiä kaikki mahdolliset tunnistettavat henkilöt ja tilanteet ja pohtia kirja-alan yleisiä vaikeita rakenteita ja suurta muutosta, jonka häviäjiä ovat aivan kaikki kirjailijasta kustantajaan ja lehtikriitikkoon. En kuitenkaan tee niin, sillä tämän murroksen osaa analysoida moni muu huomattavasti paremmin ja se olisi ikävystyttävää luettavaa kaikille muille paitsi kouralliselle kirja-alan ihmisiä.<br />
<br />
3) Naisena. Kyllä, aion käsitellä kirjaa naisen identiteetin näkökulmasta, sillä se on mielestäni kaikkein kiinnostavin ja osin myös hämmentävissä määrin ohitettu näkökulma, joka tulee esiin kirjassa jatkuvasti ja on siksi nähdäkseni mahdollisesti sen keskeisin teema.<br />
<br />
<b>Tästä pääsemmekin nyt varsinaiseen kirjapostaukseen:</b><br />
<br />
Saara Turusen <a href="https://www.adlibris.com/fi/kirja/sivuhenkilo-9789513198886" target="_blank">Sivuhenkilö</a> (Tammi 2018) on erittäin hauska kirja. Pidin jo Turusen esikoisromaanista Rakkaudenhirviö (Tammi 2015) ja samat teemat jatkuvat tässäkin: naiseus, sivullisuus, taiteen tekemisen oikeutus ja vaikeus, häpeä.<br />
<br />
Kirjaa voisi suositella pakollisena oppikirjana kaikille, jotka haaveilevat kirjan julkaisemisesta: juuri tällaista se on. Ensin kirjoitetaan sydänverellä suuressa yksinäisyydessä merkittäviä sanoja maailmasta ja kun kirja on maailmalla, odotellaan mitä sitten tapahtuu. Usein ei tapahdu kovin paljon mitään. Sitten petytään, odotellaan lisää, toivotaan ja uskotaan, että kirja kuitenkin löytäisi lukijoita ja saisi ansaitsemaansa kiitosta. Jos niin käy, pääsee sen jälkeen esiintymään erilaisiin kummallisiin matineoihin, joita Turunen kuvaa riemastuttavasti.<br />
<br />
Kirjavuoden ohessa päähenkilö kokee kuitenkin jatkuvaa sivullisuuden tuskaa omassa elämässään. Hän on lapseton, itsenäinen nainen, joka ei erityisesti kaipaa elämäänsä ketään muuta. Ystäväpiiri lisääntyy kaiken aikaa, on varpajaisia ja muita perhejuhlia ja hän hoitaa sisartensa lapsia usein.<br />
<br />
Mutta lapseton itsenäinen nainen on kummajainen. Tämä naiseuden identiteettipohdinta on omasta mielestäni kirjan kiinnostavin teema ja vetää suoran jatkumon Virginia Woolfista nykypäivään. Kaikesta tasa-arvosta, omasta huoneesta ja omasta rahasta huolimatta itsenäinen nainen on ja pysyy poikkeuksena, joka joutuu selittelemään olemassaoloaan. Monien mielestä ainakin.<br />
<br />
Ehdin olla sen verran monta vuotta sinkkuna kolmekymppisenä, että tunnistan ilmiön. Osa ystäväpiiristä oli jo ehtinyt naimisiin ja saada lapsia, mutta itse pyörin muiden sinkkuystävien kanssa juhlimassa pitkin poikin maailmaa ja väistelin kysymyksiä miehestä ja perheen perustamisesta. Kirjassa kuvataan mainiosti myös tähän elämäntilanteeseen helposti liittyvää keskenkasvuisuuden tunnetta: siteet lapsuuden perheeseen ja omiin vanhempiin säilyvät usein tiukkoina iästä riippumatta, jos "omaa" perhettä ei ole. Itse kasvoin aikuiseksi vasta, kun sain lapsen. Oli pakko ottaa vastuu jostain toisesta henkilöstä kuin itsestäni ja siirtyä minä minä -elämästä me-vaiheeseen.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEisIAWNzaZ0EFaeJJk6Yl2mUHc7sqU44cfyJEBAnLm_orh1xZtflVewdi8Hch_En_jbv1Gb3uqI3gX8v1HHN0t42NUb461iiFiwvmK14H1uzhVE0KTBmgIvq1Ws8Xq7fiX5oRWgbjfhwKRT/s1600/sivuhenkilo%25CC%2588+fudis.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="640" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEisIAWNzaZ0EFaeJJk6Yl2mUHc7sqU44cfyJEBAnLm_orh1xZtflVewdi8Hch_En_jbv1Gb3uqI3gX8v1HHN0t42NUb461iiFiwvmK14H1uzhVE0KTBmgIvq1Ws8Xq7fiX5oRWgbjfhwKRT/s400/sivuhenkilo%25CC%2588+fudis.JPG" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Äitikirjailija alkoi muistella vapaata menneisyyttään fudiskentän laidalla. Siitä kiitos.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Esikoiskirjailija sanoo suoraan jämähtäneensä 14-vuotiaan tasolle, mutta hänellä ei tunnu olevan halua tilanteen muuttamiseen miehen tai lasten kautta. Ympäristön odotukset perheen perustamisesta rasittavat häntä, mutta hän nauttii omasta rauhasta ja hiljaisuudesta. Aikuistumisen pitäisi siis tapahtua jollain muulla tavalla.<br />
<br />
Tällaista naiskuvaa on virkistävää lukea. Muitakin tuttuja tunteita kirjassa on: esimerkiksi oman arvon epäily ja häpeä. Jotenkin alle nelikymppisenä meinasi usein hävettää vähän kaikki. Ihmeellisintä keski-ikäisyydessä on itselleni ollut se, että lakkaa välittämästä siitä, mitä muut ajattelevat, ei kokonaan, mutta enemmän kuin ennen. Elämän rajallisuuden tajuaminen on saanut itseni ja monet ystävät tekemään asioita, joita emme olisi ennen uskaltaneet tai jotka olisivat hävettäneet liikaa - yhtenä esimerkkinä kirjan kirjoittaminen. En olisi nuorempana mitenkään uskaltanut kirjoittaa juuri niistä asioista, jotka itseäni eniten elämässä hävettävät tai ahdistavat. Nykyään pidän sitä kaiken kirjoittamisen vapauttavana ytimenä.<br />
<br />
Luen Sivuhenkilöä juuri tämän kasvuprosessin osuvana kuvauksena. Esikoiskirjailija häpeää kirjaansa, avuttomuuttaan, sitä, että on lapseton ja yksin elävä nainen, sitä, että mielistelee miehiä (jopa kirjaan nuivasti suhtautunutta kriitikkoa) ja ennen kaikkea kirjaan liittyviä esiintymisiä, joissa ei mielestään saa mitään mielekästä koskaan sanottua.<br />
<br />
Erityisesti itseäni naurattaa kohta, jossa kirjailija tapaa mieskriitikon palkintohaastattelun merkeissä, eikä ole hänelle erityisen tyly, vaan oikein miellyttävä. Tässä on nyt juuri niitä miesten ja naisten välisiä näkymättömiä valtarakenteita, joita on äärettömän vaikea kuvata, mutta jotka uskoakseni monet naiset tunnistavat erittäin hyvin.<br />
<br />
Kirjan vastaanotosta olen saanut sen käsityksen, että kovin moni muu ei pidä kirjaa yhtä hauskana kuin minä. Voi olla, että omakin tulkintani on kirjailijan mielestä väärä, mutta olen lukevinani tekstissä sekä mustaa huumoria että vahvaa taiteilijamyytin tahallista kärjistystä, jossa tunteet ailahtelevat itseinhosta täydelliseen nerouden euforiaan.<br />
<br />
Tällainen ironia on vaikea laji ja joskus tuntuu, että varsinkin Suomessa ollaan vähän tosikkoja. Tämänkin kirjan kohdalla takerrutaan aika usein siihen, onko Sivuhenkilö Saara Turunen vai ei. Ei tietenkään ole. Erityiset pisteet haluan antaa siitä, että päähenkilö ei peilaa itseään suhteessa miehiin, vaan maailmaan. Miehet ovat kirjassa taustahahmoina, henkilöinä, jotka lähinnä kuvastavat kirjailijan armotonta itsekritiikkiä tai aiheuttavat alemmuuden tunteita, kuten mieskriitikko tai kuuluisa ystävä. Entisiä heiloja muistellaan, kuten naiset tuppaavat suhteitaan pohtimaan, mutta onneksi yksikään mies ei karauta paikalle pelastamaan kirjailijan elämää ja identiteettiä, vaan hän tekee sen ihan itse ymmärrettyään, että kirja on vain kirja.<br />
<br />
Tämän oivalluksen ymmärrän omakohtaisesti: vuodessa pääsee yli lähes kaikesta esikoiskirjaan liittyvästä tunnemyrskystä (kirjoitin sattumalta samasta aiheesta <a href="http://inahduskirjat.blogspot.fi/2018/03/uppista-sano-esikoiskirjailija.html" target="_blank">täällä)</a>, hyvästä ja pahasta. Se on välttämätöntäkin, jos aikoo kirjoittaa uusia kirjoja.<br />
<br />
Pidin kirjan lopussa siitä, että kirjailija saa itse itsensä lopulta kasaan ja aikuistumaan ainakin jollain tasolla. Pienen miinuksen annan siitä, että mielestäni kirjan aihetta ei olisi ollut tarpeen avata ja selitellä ihan niin paljon kuin nyt: kirjailija toteaa haluavansa kirjoittaa kirjan tästä prosessista, vaikka niin ei saisi tehdä. Kirja perustelee kyllä itsensä riittävästi.<br />
<br />
Turusen kirjoitustyylissä näkyy teatteritausta. Hän kirjoittaa pelkistettyjä lauseita, mutta tekee erinomaisen tarkkoja havaintoja maailmasta. Ei ole kovin helppoa kirjoittaa kokonaista kirjaa elämästä, jossa ei tapahdu juuri mitään. Turusen maailma pitää otteessaan tälläkin kertaa alusta loppuun.<br />
<br />
"Vai olisiko minun puhuttava taiteen merkityksestä, jostakin sellaisesta, että taiteen avulla voitaisiin hoitaa köyhiä ja sairaita ja sillä tavalla bruttokansantuotekin nousisi? Mutta en vain usko mihinkään sellaiseen. Uskon sellaiseen, että taiteen tehtävä on olla jotakin turhaa, jotakin joka ei paranna jalkasilsaa eikä välttämättä edes tuo lohtua. Korkeintaan se saattaa muistuttaa siitä, että jonakin päivänä me kuolisimme kaikki."<br />
<br />
<b>Alkulause: </b>"Joitakin vuosia sitten muutin tähän asuntoon."<br />
<b><br /></b>
<b>Kenelle: </b>Nuorille naisille, jotka etsivät itseään. Kirjan kirjoittamisesta haaveileville. Vahvoja naishahmoja kaipaaville.<br />
<br />
<b>Väsynyt äiti -pisteytys (1-4): </b>3. Pitää hereillä. Kirja tarjoaa virkistävän ja nostalgisen kurkistuksen elämänvaiheeseen, joka ei palaa koskaan.<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-26747657644641785192018-04-13T11:34:00.001+03:002018-04-13T11:34:28.264+03:00Kirja meille, joita jännittää kaikkiNyt on harvinainen uutinen kirja-alalta: ystävä teki omakustanteena lastenkirjan, joka menestyy! Ajatelkaa: hän maksoi itse kuvittajan, painokulut ja kaiken. Ja otti juuri uuden painoksen.<br />
<br />
Tähän voisi sanoa voi köllinpujut, koska kirja on tietenkin <a href="http://www.projectmama.info/" target="_blank">Project Maman</a> eli Katja Lahden kirjoittama ja Annukka Palménin kuvittama <a href="http://www.projectmama.info/p/iltasatukirja-pikkis-rohkea-pikku.html" target="_blank">Mörökölli-kirja</a>: <i>Pikkis, rohkea pikku mörökölli eli kirja kaikille, joita joskus jännittää.</i> Kirja kuuluu meidän perheessä luonto- ja rohkeusteemansa takia ehdottomiin suosikkeihin, mutta olen iloinen myös siksi, että joskus maailmassa riskinotto kannattaa. Kirja-alalla on tietenkin aivan liikaa myös toisenlaisia esimerkkejä, joten on vaihteeksi kiva nostaa esiin iloinen poikkeus.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjUHcmI2Nf_MVwJawIJ82evo4zjECnoEgj2v9j2J9z7JTJCJN6kzEqZsiCi6Q4-Yxz932JXq3sRFgktzOstqBD3OnMBceqQOViBce3CBjpGTfLvv9Xn9vj_fg9z1BKjItiXcIduaGhzM6Dk/s1600/Pikkis+kansi.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="480" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjUHcmI2Nf_MVwJawIJ82evo4zjECnoEgj2v9j2J9z7JTJCJN6kzEqZsiCi6Q4-Yxz932JXq3sRFgktzOstqBD3OnMBceqQOViBce3CBjpGTfLvv9Xn9vj_fg9z1BKjItiXcIduaGhzM6Dk/s400/Pikkis+kansi.JPG" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tässä on kyllä kaunis kirja. Ja iso. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Mörököllin kaltaisen ison ja kalliin kirjan tekeminen omalla rahalla ja omalla riskillä on niin järjetön idea, että ei sen onnistumista voi kuin ihmetellä ja ihailla.<br />
<br />
Itse en odottanutkaan Katjalta muuta kuin huippulaatuista lastenkirjaa, mutta on mainittava, että myös mieheni on ottanut kirjan erityiseksi fanikirjakseen. Veikkaan, että se johtuu sekä seikkailuhenkisestä metsäteemasta että tietystä selkeydestä. Kirja on hyvin konstailematon ja ajaton ja siitä syntyy helposti juttua lapsen kanssa.<br />
<br />
Pikkiksen seikkailussa on sopivasti jännitystä, mutta ei liikaa, joten se sopii hyvin iltasaduksi. Luvut ovatkin kätevästi yhden tai kahden iltasadun mittaisia. Etenkin esikoistamme jännittää usein ihan kaikki, joten hänen on helppo samastua Pikkikseen, kuten äidinkin, jota jännittää myös edelleen usein ihan kaikki, mutta iän mukana vähän vähemmän.<br />
<br />
Siksi meillä luetaan yleensä kaikki mahdolliset rohkeuskirjat (kts. myös Paula Norosen <a href="https://www.adlibris.com/fi/kirja/supermarsun-rohkeuskirja-9789513199029?campaignId=6beec89a-b8e4-42cc-bce2-22567f729a62" target="_blank">Supermarsun rohkeuskirja</a>, Tammi 2018), joita suinkin löytyy, sillä herkän lapsen kasvattaminen on välillä ihan helvetillistä hommaa: lasta pitää tietenkin kannustaa rohkeuteen, mutta ei painostaa. Herkkyys ei nimittäin katoa kovuudella, sen tiedän omasta lapsuudestani. Muistan vieläkin kaikkein pahimpina kokemuksina koulun uimakoulut, jolloin vatsani oli aina niin kipeä, että uimakouluun oli ihan mahdoton mennä. Niinpä en sitten oppinut uimaankaan. Mikä ei varsinaisesti vähentänyt uimakoulun pelkoa.<br />
<br />
Olisiko siihen auttanut uimakouluun pakottaminen: no ei. Välillä tietenkin jouduin osallistumaan ja silloin uin käsipohjaa lastenaltaassa toisen onnettoman uimataidottoman kanssa. Häpeä oli hirveä, muistan sen vieläkin kouluvuosista kaikkein parhaiten. Onneksi vanhempani tajusivat, mistä on kyse ja isäni alkoi viedä minua uimahalleihin kahdestaan. Lisäksi hän ilmoitti, ettei uimakouluun ole pakko mennä, jos se hirveästi pelottaa. Sen jälkeen pelko väheni niin paljon, että pystyin menemään. Ja jossain vaiheessa opin uimaankin.<br />
<br />
Jos tunnistat lapsesi luonteenlaadun tästä flashbackista, suosittelen Mörökölli-kirjaa lämpimästi. Hyvän tarinan lisäksi kuvitus on komea. Annukan luontokuvitukset ovat pieniä taideteoksia:<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjUlOD3HpR9miWzdX3i2dqFbtQNNubiDuLrQUNNQRC6tIMdr0xIn_Cd-xdDRCnn-eZeMiEjgYHe9mKHnEpMTSp-PQAAbFgdm4rmLQcdjvAki-PlIL7x-S3X3lsma_X5ln06Zyj2IxE00FtL/s1600/Pikkis+maisema.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjUlOD3HpR9miWzdX3i2dqFbtQNNubiDuLrQUNNQRC6tIMdr0xIn_Cd-xdDRCnn-eZeMiEjgYHe9mKHnEpMTSp-PQAAbFgdm4rmLQcdjvAki-PlIL7x-S3X3lsma_X5ln06Zyj2IxE00FtL/s400/Pikkis+maisema.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjhErnbHJNoTvmFAXfXc2ViDV7CMIaFuToT3lmhe6voFaoRVnBDdiBs9r8AJ-P_pl4nPWG0YwM5T_vNVy-9On0C0HE7CNIWXOwTDBuT-jwCpiDnA4eyWKFQ3nuQY81pY6GE6fICoAulTHXN/s1600/Pikkis+2.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="480" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjhErnbHJNoTvmFAXfXc2ViDV7CMIaFuToT3lmhe6voFaoRVnBDdiBs9r8AJ-P_pl4nPWG0YwM5T_vNVy-9On0C0HE7CNIWXOwTDBuT-jwCpiDnA4eyWKFQ3nuQY81pY6GE6fICoAulTHXN/s400/Pikkis+2.JPG" width="300" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhn_f96vdca0-GyWmZCUD-xsBPqN20pzZG9Jps_PuS6MOFtZDI1YfP5pC_73yIXXv6lrBEvz5OLQ9pZDi8QfBByBalXn-fW-wXz2A6umrojQaImbPJVBzLvEStJ2uR37bPaglX2OHHzq5_n/s1600/Pikkis+3.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="480" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhn_f96vdca0-GyWmZCUD-xsBPqN20pzZG9Jps_PuS6MOFtZDI1YfP5pC_73yIXXv6lrBEvz5OLQ9pZDi8QfBByBalXn-fW-wXz2A6umrojQaImbPJVBzLvEStJ2uR37bPaglX2OHHzq5_n/s400/Pikkis+3.JPG" width="300" /></a></div>
<br />
Meillä kirja otetaan aina mukaan mökille, jossa etsitään sen innoittamana mörököllejä ja jymykiviä. Eskari-ikäinen on luullakseni ydinkohderyhmää, mutta luen kirjaa myös 3-vuotiaalle lyhennettynä versiona ja kuvia tutkien.<br />
<br />
Pidän ylipäänsä kovasti kaikista kauniisti kuvitetuista metsä- ja luontokirjoista lapsille, mutta niitä ei ole kovin helppo löytää (suosituksia otetaan mielellään vastaan!).<br />
<br />
Ja loppuun lisää hyviä uutisia: paitsi että mörököllin kakkospainos on jo saatavilla, seuraava osa tulee syksyllä. Tätä kirjaa saa siis vain netistä (voit tilata sen <a href="http://www.projectmama.info/p/iltasatukirja-pikkis-rohkea-pikku.html" target="_blank">täältä)</a> - halpahallikirja se ei ole, mutta kylläkin hintansa väärti ja muutenkin seuraavalle sukupolvelle hyvin siirtyvä klassikko. Kirjasta ovat kirjoittaneet myös mm. <a href="http://www.lily.fi/blogit/isyyspakkaus/pikkis-kirja-niille-joita-vahan-jannittaa" target="_blank">Isyyspakkaus</a>, <a href="http://www.tamankylanhomopoika.fi/2017/12/pikkis-rohkea-pikku-morokolli.html" target="_blank">Tämän kylän homopoika</a> ja <a href="http://www.salamatkustaja.com/2018/02/pikkis-lue-niin-ymmarrat.html" target="_blank">Salamatkustaja</a>.<br />
<br />
Tällä suosituksella toivotan hyvää viikonloppua kaikille, joita joskus vähän jännittää!<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-71904277896957945062018-03-16T17:56:00.001+02:002018-03-16T17:56:04.667+02:00Uppista, sano esikoiskirjailijaUskomatonta, mutta totta: toinen kirja tulee sittenkin. Ja nopeammin kuin piti eli elokuussa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan.<br />
<br />
Tähän on nyt heti julkaistava perinteinen kustannussopimus-pönötyskuva Kosmoksen Mikko Aarnen kanssa - jo tavaksi tullut (eli tokaa kertaa). Koska elämme internetin alati kehittyvässä maailmassa, mukana on myös kättelyvideo! On se ylevä.<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhf7OHlJXto5bSiDFofzJANq8mxxRNrvn2H8_tGSo7TiPiJt3ExF5muOtygO5FO_g2_5PovRjekFoL2V_7irqDeMMhzYY_90xtNLeQzQVZ-m-qrYBCE4LycbRwaTIzV6oD0VIuupYKh_Xzx/s1600/kosmos1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1200" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhf7OHlJXto5bSiDFofzJANq8mxxRNrvn2H8_tGSo7TiPiJt3ExF5muOtygO5FO_g2_5PovRjekFoL2V_7irqDeMMhzYY_90xtNLeQzQVZ-m-qrYBCE4LycbRwaTIzV6oD0VIuupYKh_Xzx/s640/kosmos1.jpg" width="480" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kyllä niitä nyt naurattaa, mutta ootas kun kirjan myyntiluvut tulee.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.blogger.com/video.g?token=AD6v5dwPzQxXIeRQm3Xn4MDIS1GwNXmbfBbG17cPYDNTm5oG43vWUUY2ggs6JbA66VVAO3KQNz5H6i0KFCbHkeTWWA' class='b-hbp-video b-uploaded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
<br />
Edellinen kirja <a href="https://www.adlibris.com/fi/kirja/syliin-9789527144145" target="_blank">Syliin</a> ilmestyi kaksi vuotta sitten, joten kirjalasteni ikäero jäi yllättävän lyhyeksi. (Samalla osui silmiin hupaisa juttu: nuori artisti Vilma Alina on julkaissut näemmä biisin nimeltä <a href="https://www.youtube.com/watch?v=JRqyddzedWs" target="_blank">Syliin</a>. Ihan hieno biisi - eihän sillä kirjan kanssa ole mitään tekemistä, mutta näin maailmassa kaikki kiertää.)<br />
<br />
Olen vastaillut ystäville kirjaan liittyen yhtä sun toista, joten tässä tiedoksi kiinnostuneille.<br />
<br />
<b>Miten ehdit kirjoittaa tokan kirjan?</b><br />
Mielelläni olisin istunut Virginia Woolfin opastamana puoli vuotta omassa huoneessa ja vain kirjoittanut. Sen sijaan samastun enemmän idoliini Märta Tikkaseen, joka kirjoitti kirjansa omien sanojensa mukaan öisin, monen lapsen ja hankalan aviomiehen sekasotkussa. Oma mieheni tosin ei ole hankala ja lapsiakin on vain kaksi, joten kyllähän siinä nyt yhden romaanin pyöräyttää.<br />
<br />
Aloitin kirjan jo ennen kuin edellinen meni painoon ja kirjoitin kässärin ensimmäisen version vikan hoitovapaavuoden aikana. Lapsi oli aamupäivisin pari tuntia metsäkerhossa ja sillä aikaa kirjoitin. Kiitos siis yhteiskunnalle metsäkerhosta ja aviomiehelle siitä, että hänelle oli ihan ookoo, että kodinhoidon sijaan rouva kirjoittaa mielikuvitusasioita päivät pitkät. Ja ihanalle kustantajalleni Mikolle, joka sanoi ekan 30 sivun jälkeen, että jatka ihmeessä.<br />
<br />
Siitä ekasta 30 sivusta ei tosin ole enää juuri mitään jäljellä, koska se oli pääosin roskaa. Mikko on siis myös taitava huijari, joka näki, että kun tästä sotkusta päästään eteenpäin niin esiin voi tulla se oikea tarina, jota voi harkita jopa kirjaksi.<br />
<br />
<b>Mistä se sai alkunsa?</b><br />
<br />
Koska olen blogissa halunnut käsitellä kirjojen alkulauseita, pidän reiluna alkulauseen paljastamista. Se on lyhyt ja kuuluu näin:<br />
<br />
"Vene tulee sumusta".<br />
<br />
Aika tylsä, myönnän. Mutta se oli jollain lailla maaginen lause, joka tuli päähäni erään erityisen pahan merisumun keskellä eikä lähtenyt pois. Olimme veneellä vähän pulassa todella sakean sumun keskellä ja ystävien hieno vanha puuvene seurasi meitä hitaasti. Ajoimme varovasti kotia kohti eikä sumussa kuullut muuta kuin jostain kaukaa isojen laivojen sumutorvet. Välillä joku vieras vene sukelsi sumusta esiin yllättäen. Ystävien vene näytti aivan kummitusveneeltä ajaessaan perässämme sumun välillä tihentyessä ja hälventyessä. Kokemus oli yhtä aikaa hieno ja pelottava ja jotenkin siitä tuli niin vahva kuva, että se piti kirjoittaa ylös.<br />
<br />
Kirja kehittyi siitä sitten ihan muuksi, mutta alkulause on saanut toistaiseksi jäädä.<br />
<br />
<br />
<b>Mistä se kertoo?</b><br />
Apua, onko pakko vastata? Tätä varten on kustantaja, joka tietää, mistä kirja kertoo.<br />
Itselleni tulee mieleen vain erinäisiä kliseitä: on mies ja nainen ja saari. Ja paha maailma, joka tunkee saareen.<br />
<br />
Voisin sanoa, että se on <i>kirja rakastamisen vaikeudesta, elämästä ja kuolemasta. </i>(Kuten n. 74 prossaa kirjoista on.)<br />
<br />
Tai sitten se on vain kirja nelikymppisistä, jotka ovat jossain määrin sekaisin. Saaressa.<br />
<br />
<b>Onko se jatko-osa esikoiselle?</b><br />
Ei. Tällä ei ole mitään tekemistä esikoiskirjani kanssa - sanoin siinä äitiydestä kaiken, mitä haluan sanoa, mutta maailma jäi sanomatta. Siksi tämä seuraava on kirja maailmasta juuri nyt.<br />
<br />
<b>Missä vaiheessa kirja menee? </b><br />
Editoinnissa. Tätä rakastan. Kirjoittaminen on nyt muuttunut sanojen matematiikaksi. Olen saanut loistavalta kustannustoimittajaltani Kirsikka Myllyrinteeltä ensimmäiset korjausehdotukset ja se on mahtavaa! On todella kiinnostavaa nähdä, mitä hän poistaisi, muokkaisi, siirtäisi tai kirjoittaisi uusiksi.<br />
<br />
Tälläkin kerralla moni omasta mielestäni oikein briljantti lause joutui giljotiiniin. Se on hirveää, tietenkin. Ai, eikö se nyt ollutkaan nerokasta? No ei ollut. Uskon kustannustoimittajaa lähes aina. Omalle tekstille sokeutuu pahasti ja se, mikä tuntuu erityisen runollisen kauniilta ilmaisulta voi olla kirjan kököin klisee. Ei siinä sitten mitään. Deletoidaan ja keksitään parempia lauseita.<br />
<br />
<b>Jännittääkö?</b><br />
No tietty. Mutta silti vähemmän kuin viimeksi. Olen tällä kertaa varmempi itse kirjasta eikä aihekaan ole niin henkilökohtainen (vaikka ainahan ne ovat, tavalla tai toisella). Tällä kertaa kirjan tapahtumapaikka sijoittuu omaan kesäsaareemme viitteellisesti ja oli helppo kirjoittaa paikasta, jonka tuntee läpikotaisin.<br />
<br />
Lisäksi tiedän jo, että kirja on vain kirja, hyvässä ja pahassa. Se ei muuta maailmaa eikä edes omaa elämääni lopulta kovin paljon. Jos tulee haukut, pitää itkeä aikansa ja tehdä seuraavaksi parempi kirja. Jos kehutaan, se tuntuu hyvältä, mutta ei mullista maailmaani sekään. Lapset odottavat kuitenkin päivällistä, enkä pysty mitenkään viettämään traagista ja hienoa taiteilijaelämää, vaikka haluaisin (enkä ehkä halua, alan olla vähän vanha ryyppäämään kaiken aikaa). <br />
<br />
Edellisen kirjan jälkeen tajusin myös konkreettisesti, että toiset tykkäävät ja toiset eivät ja aina löytyy molempia. Olennaista on, että kirjoitin jotain, mihin itse uskon ja minkä sanomista pidän tärkeänä, kokonaisen kirjan arvoisena. Kuten lapsiaan, kirjojaankin täytyy rakastaa silloinkin, kun ne ovat vähän rumia.<br />
<br />
<b>Mikä sen nimi on?</b><br />
Ai niin. Se on Henkien saari. Keksin nimenkin jo aika alkuvaiheessa ja tällä kertaa kustantaja hyväksyi nimen heti - usein kirjan nimen valinta on aika työläs prosessi.<br />
<br />
Outoa kyllä, tämäkin muistutti lapsen nimen valintaa: esikoisen kanssa oli monta vaihtoehtoa ja etsiittiin sitä oikeaa viikkoja. Kuopuksen kanssa se meni näin: "No oisko tää?" "Joo, se on ihan ok. Mennään sillä."<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-6741178233282652622018-03-14T07:19:00.003+02:002018-03-14T10:33:07.070+02:00"Method Ina": Iltavillien lasten äänikirjarauhoitusTämä on niin sanottu toivepostaus. Salamatkustaja-blogin Satu kirjoitti hauskan <a href="http://www.salamatkustaja.com/2018/02/miten-saada-2-vuotias-nukahtamaan.html" target="_blank">jutun</a> itselleni tutusta ongelmasta: lasten iltariehasta. Satu kyseli vinkkejä aiheesta, ja koska itselläni on kaksi iltavilliä lasta lupasin kertoa siitä ainoasta elämää helpottavasta asiasta, jonka olen keksinyt: äänikirjoista.<br />
<br />
En siis listaa tähän itsestäänselvyyksiä, kuten säännölliset rutiinit, riittävä liikunta, laitteiden sammutus ajoissa, huoneen tuuletus, rauhallinen laatuaika vanhempien kanssa ja blaati blaati blaa - ne kaikki ovat jo käytössä niillä, joilla on oikeasti hankalan iltavirkut lapset. (Yksi asia, joka auttaisi 3-vuotiaan kanssa olisi päiväunien lopettaminen, mutta koska se ei päiväkodissa onnistu, on keksittävä muuta).<br />
<br />
Lasten äänikirjat ovat joka tapauksessa meillä pelastus iltakatastrofin hallintaan. Käytän itse <a href="http://www.bookbeat.fi/" target="_blank">BookBeatia</a>, koska olen samassa konsernissa töissä (mutta mainittakoon, että BookBeatilla ei ole muuten mitään tekemistä tämän postauksen kanssa). Muitakin hyviä palveluja on, kuten <a href="http://www.storytel.fi/" target="_blank">Storyte</a>l ja <a href="https://kirja.elisa.fi/" target="_blank">Elisa Kirja</a>.<br />
<br />
(Varoitus lukijoille: äänikirjat voivat aiheuttaa vakavaa koukuttumista sekä aikuisille että lapsille. Älä siis koskaan jätä lasta yksin äänikirjan kanssa koko yöksi, sillä saatat katua sitä aamulla. Lapset tarvitsevat ennen kaikkea painettuja kirjoja, joten huolehdi siitä, että lastenhuoneessa on iso kasa kirjoja saatavilla koko ajan ennen kuin otat äänikirjapalvelun käyttöön. Method Ina ei myöskään ole minkään ammattikasvattajan, terapeutin, psykologin tai opettajan testaama ja suosittelema, vaan puhtaasti yhden perheen hyväksi havaitsema käytäntö iltariitojen vähentämiseksi.)<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg05X5JNJ7SQg99oFjc9KjopGkPUPmitPLU4DdtkuxifoUXF7RgVKlmlvdYAp59XZLOsFZ4bhNyVKMBrkQv2i8ROicU87J4XLG6Yu_kgf4p_TSFbKKqASv1mhs5uWw_CjDtUyjmrhMRVot_/s1600/Bookbeat+1.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg05X5JNJ7SQg99oFjc9KjopGkPUPmitPLU4DdtkuxifoUXF7RgVKlmlvdYAp59XZLOsFZ4bhNyVKMBrkQv2i8ROicU87J4XLG6Yu_kgf4p_TSFbKKqASv1mhs5uWw_CjDtUyjmrhMRVot_/s640/Bookbeat+1.JPG" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Äänikirjapalvelut toimivat kännykässä, padissa tai melkein missä tahansa laitteessa, jota käytät koko ajan muutenkin.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj4-NOHy6sAzJ_WA7KqqcwpFilkOWFGbFHL5K9PDsRHst48ic5uPe4ZM_Gtc-AtTYsK_YbbPEAPFaPjYYbudebZd5x6DE9r8C3LohfdpvaA0KGYSHftQMAqVl3vYr8sWj4li1_vTLzlNCaP/s1600/bookbeat+2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" height="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj4-NOHy6sAzJ_WA7KqqcwpFilkOWFGbFHL5K9PDsRHst48ic5uPe4ZM_Gtc-AtTYsK_YbbPEAPFaPjYYbudebZd5x6DE9r8C3LohfdpvaA0KGYSHftQMAqVl3vYr8sWj4li1_vTLzlNCaP/s640/bookbeat+2.jpg" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Esimerkkejä kategorioista: huomatkaa runot & näytelmät!</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Tässä omia havaintojani opiksi ja iloksi ja muutamia vinkkejä meillä toimivista äänikirjoista:<br />
<br />
- <b>Iltasatu. </b>Äänikirja ei korvaa iltasatua, vaan on sen jatke. Iltavillien lasten kanssa voidaan tinkiä meillä ennemmin hampaiden pesusta kuin iltasadusta vanhemman sylissä. Ainoa meillä todella toimiva tapa rauhoittaa lapsia on yhdessä ääneen lukeminen ja he myös tietävät, että sen jälkeen mennään sänkyyn ja piste.<br />
<br />
- <b>Lukija. </b>Kun iltasadun jälkeen aletaan valita sopivaa kuunneltavaa, lukija on erittäin tärkeä kriteeri. Rauhallisia ja hyviä, mutta sopivan tasaisia lukijoita ovat omien kokemusteni mukaan esim. Paavo Kerosuo (ihana ääni!), Vuokko Hovatta, Markus Beckman tai Lauri Kortelainen. Oma lukunsa ovat ne hyvin pirteät ja innokkaat lukijat, joita ei misssään nimessä kannata valita illalla, vaan esim. autoon silloin, kun halutaan pitää lapset kiinnostuneina ja hereillä. Lukijalla on siis väliä - toiset rauhoittavat, toiset innostavat. Hyvä, että molempia löytyy.<br />
<br />
- <b>Toisto. </b>Lapset reklamoivat samojen satujen kuuntelusta välillä, mutta usein uuden tarinan kanssa on vaikeampi nukahtaa. Siksi laitamme heille usein ensin lyhyen pätkän joko jotain uutta tai lasten omaa suosikkia, ja sen jälkeen vaihdetaan satuun, jonka he osaavat ulkoa ja joka ei siksi enää jännitä. Yllättävän hyvin suostuvat siihenkin. Mieheni harrastaa tässä tarkoituksessa mm. Muumeja ja Astrid Lindgrenin satuja.<br />
<br />
- <b>Suosikkeja: </b>6-vuotias on ollut erityisen innostunut Timo Parvelan Pate-tarinoista (esim. Paten aikakirjat, Tammi, Maukka ja Väykkä, Tammi), Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimistosta (Tammi) ja Paula Norosen Supermarsusta (Tammi). 6- ja 3-vuotiaat pitävät molemmat järjettömän paljon Vaahteramäen Eemelistä (Astrid Lindgren, WSOY) ja melkein kaikista Muumeista (Tove Janssonin alkuperäisjutuista tosin osa on liian hurjia, Muumipeikko ja Pyrstötähti ei ole iltasatukamaa meillä). Uusia suosikkeja ovat Markus Majaluoman Isä, lähdetään saareen! (WSOY) ja etenkin 3-vuotias fanittaa kovasti Tiina Nopolan Siiri-sarjaa (Tammi). Äänikirjapalvelujen nerokkuus onkin siinä, että kirjoja on helppo testata ja vaihtaa. Tätä kautta meille on löytynyt myös uusia hittejä, joita luetaan yhdessä kirjoina ja joita en olisi itse tajunnut heille edes ehdottaa. Äänikirjoissa siis toimii myös porttiteoria painettuihin kirjoihin.<br />
<br />
- <b>Ajastus: </b>Meidän iltavirkut eivät tietenkään aina nukahda äänikirjaan. Tästä syystä kätevintä on käyttää ajastustoimintoa, jolla voi laittaa sadun päälle vaikka vartiksi tai puoleksi tunniksi. Siinä ajassa lapsi on joko nukahtanut tai tulee huoneestaan ilmoittamaan, että satu loppui - ja sen jälkeen onkin aika miettiä, miten se nukkumatti saadaan tänään parhaiten tulemaan. Usein aika nopeasti: kun on itse saanut rauhallista ilta-aikaa puoli tuntia ilman nukutusrumbaa, jaksaa istua paremmin hetken aikaa sängyn vieressä laulamassa vielä vaikka parit tuutulaulut. Ja sitten nukutaan.<br />
<br />
<b>- Ja vielä yksi ässä hihasta eli musiikki: </b>Kaikki lapset eivät halua kuunnella äänikirjoja, kertoi kollega. Meilläkin 3-vuotias on vielä ikänsä puolesta vähän sillä rajalla, jaksaako vai ei. Jos ilta vaikuttaa levottomalta, käytän hänellä sen sijaan musiikkia: ensin laulan parit tutut tuutulaulut ja sen jälkeen soitan musiikkia - tässä ihan ylivoimainen apuväline on <a href="http://ritamentor.blogspot.fi/2015/10/soiva-tuutulaulukirja.html" target="_blank">Soiva tuutulaulukirja,</a> (toim. Leena Järvenpää, kuv. Virpi Penna, laulujen säestäjä Vilhelmiina Luokkanen, Tammi 2015), jossa hiljennän volyyminappia lapsen rauhoittuessa ja lopulta sammutan musiikin kokonaan. Olennaista on, että lapsi saa jotain rauhoittavaa kuunneltavaa ja saa oman ajatus- ja energiavirtansa poikki.<br />
<br />
Kokemukseni mukaan äänikirjat vaativat vähän totuttelua ja niiden kuuntelun voi aloittaa ensin vaikka automatkoilta. Meillä tätä on treenattu jo pari vuotta, joten siitä on syntynyt tuttu ja turvallinen rutiini. Ei siis kannata luovuttaa ihan heti, vaan totutella äänikirjoihin ensin hereillä ja jos lapset alkavat kuunnella niitä, siirtyä sen jälkeen iltaan ja nukkumaanmenoon. Eri palveluita saa myös testata pari viikkoa maksutta, joten kokeilemalla ei vielä menetä mitään.<br />
<br />
BookBeatissakin lasten äänikirjavalikoima on vielä aikuisten listaa kapeampi, mutta uusia kustantajia on tulossa mukaan kevään aikana ja valikoima laajenee koko ajan. Lapset myös rakastavat kuunnella samoja juttuja uudelleen ja uudelleen, joten olemme itse pärjänneet tällä valikoimalla toistaiseksi hyvin. Havahduin tässä yhtenä iltana huomaamaan, että meillähän ei enää kukaan juoksentele sängystä pois 35 kertaa. Itse asiassa kukaan<i> </i>ei juokse meillä enää iltaisin sängystä edes yhtä ainoaa kertaa, mikä johtuu varmasti äänikirjojen lisäksi myös lasten kasvamisesta ja järkiintymisestä. Toivoa siis on kaikissa iltavilleissä perheissä! Lisää vinkkejä äänikirjoista lapsiperheessä mm. <a href="http://taidekoti.com/2018/01/bookbeat/" target="_blank">Taidekoti-blogissa</a>.<br />
<br />
Iltarauhaa ja kauniita unia!<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-80921639117697611342018-01-12T15:37:00.001+02:002018-01-12T15:37:09.589+02:00Miksi Ferrante on suuriEn rakastunut Ferranteen ensisilmäyksellä. Rakastuin vasta toisella silmäyksellä, kun viime syksynä totesin, että tulen tekemään Ferranteen liittyviä duuneja jatkossa aika paljon. Parasta tehdä siis kotiläksyt (toim huom, työpaikkani on Ferranten suomalainen kustantaja, unohtakaa siis objektiivisuus).<br />
<br />
Ekalla kerralla aloitin romaanin <a href="https://www.wsoy.fi/kirja/elena-ferrante/loistava-ystavani-jattipokkari/9789510427385" target="_blank">Loistava ystäväni </a>(WSOY 2016, suom. Helinä Kangas) vuonna 2016. Taisin olla lomalla. Väsytti. Ei ollut paljon aikaa lukea. Ferranten tyyli viehätti, mutta putosin kärryiltä - oli aika paljon porukkaa Napolissa enkä sitä paitsi ollut erityisen innostunut lukemaan romaania tyttölapsista ja heidän ystävyydestään, kun koko elämäni oli pelkkää lapsishowta muutenkin.<br />
<br />
Viime syksynä luin Hylkäämisen päivät, joka kertoo aviomiehen häipymisestä ja kotiäidin sekoamisesta. Kirja oli niin raju, että ihastuin heti (kts. esim. <a href="http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/2018/01/elena-ferrante-hylkaamisen-paivat.html" target="_blank">Arjan postaus,</a> jos kirja kiinnostaa).<br />
<br />
Aloin lukea uudestaan Loistavaa ystävää ja tällä kertaa oli vaikea ymmärtää, mikä siinä viimeksi oli niin vaikeaa? Nyt pidän Ferrantea nerona ja luen täysillä kakkososaa (Uuden nimen tarina, WSOY 2017, suom. Helinä Kangas).<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2YDPRkaOlWxRC5SIdb5YwASFaeUoh193POL8EMFINzvswHBO1QyGmgw5KaFCDjXcAnPFfrX3VNTfQLTWtjDuiZeDGrC2SGAtr3jcgbfeJ27i5vahymEYh94QyLagXVXTRNEVC_T6O7a4G/s1600/Ferrante.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2YDPRkaOlWxRC5SIdb5YwASFaeUoh193POL8EMFINzvswHBO1QyGmgw5KaFCDjXcAnPFfrX3VNTfQLTWtjDuiZeDGrC2SGAtr3jcgbfeJ27i5vahymEYh94QyLagXVXTRNEVC_T6O7a4G/s1600/Ferrante.JPG" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Menestyskirjailija ei ole tavattavissa. Koskaan.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Toisella lukukierroksella päätin olla myös välittämättä kaikista tyypeistä ja heidän suhteistaan. Riitti, että tiedän päähenkilön Elenan ja hän ystävänsä Lilan. Nuorten tyttöjen ystävyyden kuvauksena kirja on ainutlaatuinen, enkä muista lukeneeni aiemmin vastaavaa.<br />
<br />
Lila on köyhä, mutta ilkeyteen taipuvainen lapsinero, joka pelottaa hurjuudellaan vähän kaikkia, kulmakunnan kovia poikiakin. Onnettomuudekseen Lila ei perheen köyhyyden takia saa opiskella, toisin kuin Elena, joka saa opettajan suosituksesta jatkaa koulua ja pärjää siellä ennen kaikkea ahkeruutensa ansiosta.<br />
<br />
Tyttöjen välinen ystävyys perustuu ihailulle ja kateudelle: Elena kadehtii Lilan älyä ja suosiota miesten keskuudessa hänen kasvettuaan suttuisesta poikatytöstä kaunottareksi. Lila taas kadehtii ystävänsä varhaiskypsyyttä ja oikeutta opiskeluun.<br />
<br />
Fiilikset ovat tunnistettavia. Muistan lukuisia vastaavia ystävyyssuhteita teinivuosilta: välillä oltiin kuin paita ja peppu, välillä vihoissa. Kateus oli niinä vuosina yleinen tunne ja kuvasti lähinnä omaa epävarmuutta. Elenakin on ensin varhaiskypsä ja muodokas tyttö, joka herättää miesten huomion, kunnes saa yhtä aikaa aknen ja silmälasit. Poikaystäviä riittää silti - mutta Elenan tragedia on, että hän tekee kaiken saadakseen Lilan huomion ja elää täysin hänen varjossaan. Koulussakin hän hakee menestystä ennen kaikkea päihittääkseen Lilan ja tehdäkseen hänet kateelliseksi.<br />
<br />
Tyttöjen välinen ystävyys ei todellakaan ole kirjassa siirappisen lojaalia ja mutkatonta, päinvastoin. Siksi juuri rakastan sitä: kirja tuntuu rosoiselta ja aidolta, ja vaikka se kuvaa kaukaisia ja osin hyvin erilaisia aikoja 50-luvulla, tunteet eivät ole muuttuneet omaan lapsuuteeni verrattuna.<br />
<br />
Lisäksi Ferranten kuvaus Napolin köyhistä kortteleista on todella kiehtovaa. Nautin kirjassa oikeastaan kaikesta: kielestä, henkilöistä, miljööstä.<br />
<br />
Kirjan päättyessä Lila päätyy 16-vuotiaana rikkaisiin, mutta onnettomiin naimisiin ja helpotukseni on suuri, kun näin, että kakkososa jatkuu suoraan siitä, mihin edellinen jäi.<br />
<br />
Kiehtovaa on sekin, että Ferrante on salanimi. Henkilöllisyyttä kyllä arvaillaan, mutta ei tiedetä varmasti - häntä ei siis nähdä julkisuudessa, Instassa, Twitterissä tai tosi-TV:ssä. Ihanan vanhanaikaista sekin: kirja riittää.<br />
<br />
Faneille tiedoksi, että sarjan kolmas osa (Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät) ilmestyi juuri, viimeinen eli neljäs osa tulee ensi syksynä.<br />
<br />
Loppuun silti vielä ne huonot uutiset: mielestäni sarjaa on hankala lukea erillisinä osina. Ferrante-faneille hyvä uutinen on tietysti se, että neljässä paksussa kirjassa riittää luettavaa joksikin aikaa.<br />
<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-6389697024429114602017-11-24T14:54:00.003+02:002017-11-24T14:54:49.689+02:00Pehmolelutyttö: kirja kaikkien nuorten vanhemmilleKirja-alalla sanotaan, että jos selviää hengissä lokakuusta, niin yleensä selviää uuteen vuoteen asti. Näin se suurinpiirtein menee, mutta hengissä ollaan tauosta huolimatta!<br />
<br />
Olen lukenut syksyn aikana niin hurjan määrän kirjoja, etten edes tiedä mitä niistä tänne poimisin. Päädyin valitsemaan ensimmäiseksi yhden nuortenkirjan itselleni tärkeän teeman takia.<br />
<br />
Kirja on Jukka Behmin <a href="https://www.wsoy.fi/kirja/jukka-behm/pehmolelutytto/9789510427644" target="_blank">Pehmolelutyttö</a> (WSOY 2017), joka pääsi Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaaksi viime viikolla. (Kirja on työpaikkani julkaisema, toim huom.)<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgaU4mwP9p2XutuZlgZkphuRIxQp6N1f3mEMFcRQxtwUNlQ9yTEgiKgmnVSgglBB4NCvQGPGEy2o40HrwbaEU4RxaCyO2RiVNk35Q91GYxy5QaKNo-H4Jcz0irXNutRpwfhZl0RmW_tpApZ/s1600/Behm.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="480" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgaU4mwP9p2XutuZlgZkphuRIxQp6N1f3mEMFcRQxtwUNlQ9yTEgiKgmnVSgglBB4NCvQGPGEy2o40HrwbaEU4RxaCyO2RiVNk35Q91GYxy5QaKNo-H4Jcz0irXNutRpwfhZl0RmW_tpApZ/s400/Behm.jpeg" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Jukka Behm Finlandia-ehdokkuushässäkän keskellä.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Siinä on ainakin yksi kirja, joka ihan kaikkien vanhempien kannattaisi lukea. Kirja kertoo teini-ikäisestä Emiliasta, joka huomaa yhtäkkiä saavansa miehiltä huomiota. Kotoa tai ystäviltä huomiota ei sen sijaan juurikaan tule, joten Emilia hakee sen sieltä, mistä nätti nuori tyttö sen helpoimmin saa: internetistä.<br />
<br />
Kirjaa lukiessa tulee ensimmäisenä mieleen, mihin tyhmyyksiin olisi itse voinut nuorena päätyä, jos meillä olisi ollut sellainen asia kuin internet.<br />
<br />
Siis ajatelkaa: meidän nelikymppisten nuoruudessa ei ollut internetiä. Nyt tämän sanominen tuntuu pahemmalta kuin se, ettei omien vanhempiemme lapsuudessa ollut telkkaria.<br />
<br />
On melkein mahdotonta enää edes ymmärtää, miten pärjäsimme ilman? Toisaalta: eipä tullut postailtua vähäpukeisia kuvia nettiin miesten kommentoitavaksi. Apua. Kuvasimme ystävieni kanssa kyllä kaikkia mahdollisia Marilyn Monroe -imitaatioita toisistamme (se kuuluu kai ikään), mutta ilman nettiä ne päätyivät vain paperikuvina toistemme albumeihin. Onneksi. Punaista huulipunaa oli aika paljon.<br />
<br />
Emilia sen sijaan päätyy kuvien ja netti-ilmoitusten kautta tapailemaan vanhempia miehiä, koska saa siitä helposti rahaa. Hän on myös yksinäinen - vanhemmat ovat etäisiä ja poissaolevia, ystäviä on vain yksi epäluotettava tapaus eikä Emilialla ole oikein muutakaan tekemistä kuin roikkua netissä. Hän kertoo kokemuksistaan pehmoleluilleen ja kuvailee itseäänkin pehmoleluksi: hän on suloinen ja viaton, helposti kosketeltava. Behm tavoittaa uskomattoman hyvin ne epävarmuuden ja hämmennyksen tunteet, joita kasvava tyttö kokee. Jotain outoa valtaa hänellä näyttää yhtäkkiä olevan vastakkaiseen sukupuoleen (jopa vanhempien ystäviin), mutta mitä sillä oikein tekisi?<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgy7DKqLPZrajOBMYE_KuAwfUC7mVZcSUajJcz2hsbFR89tf7wJjfkNHm8yAiq0Ixojftq2r36Atqv0lwQOC92IlFVSzmIgkRO2sabnLuvrHKNhybPoDpsKPHDW4Kuzd1BCiYDP-COLYD9T/s1600/Pehmolelutytto%25CC%2588.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" height="300" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgy7DKqLPZrajOBMYE_KuAwfUC7mVZcSUajJcz2hsbFR89tf7wJjfkNHm8yAiq0Ixojftq2r36Atqv0lwQOC92IlFVSzmIgkRO2sabnLuvrHKNhybPoDpsKPHDW4Kuzd1BCiYDP-COLYD9T/s400/Pehmolelutytto%25CC%2588.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Laura Lyytisen kansikuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Jukka Behm kertoi kirjoittaneensa kirjan siksi, ettei tiennyt mitä hänen oma tyttärensä netissä puuhaa. Hän kuvitteli sen pahimman vaihtoehdon ja teki paljon tutkimustyötä kirjan taustaksi. Koska olen ollut joskus muinoin teini-ikäinen tyttö, voin sanoa, että ainakin siitä näkökulmasta Emilia tuntuu erittäin uskottavalta nuorelta. Behmin tytär on myös lukenut ja kommentoinut kirjan kieltä. Tämän syksyn #metoo-kampanjan jälkeen kirjasta syntyy selkeä kuva siitä, mitä nykypäivän tyttöjen nettiahdistelu on ja miten helposti sen uhriksi voi ajautua.<br />
<br />
Kirja pistää miettimään myös omaa netin käyttöä ja sitä, millaisen mallin lapsilleen antaa: kuinka usein tulee vetäydyttyä illalla iPadin taakse tai silmäiltyä puhelinta Pikku Kakkosen ohessa?<br />
<br />
Pienten lasten kanssa elämä on sikäli yksinkertaista, että he vaativat huomiota ja ottavat sen melkein väkisin (nyt puhun omista lapsistani, muunlaisiakin lapsia varmasti on). Behmin kirja kuvaa hienosti ja järkyttävästi sitä, miten helppoa on hukata yhteys teini-ikäisiin ja varsinkin näihin pinnallisesti kiltteihin tyttöihin, jotka hoitavat koulunsa mallikelpoisesti, eivätkä aiheuta mitään näkyvää harmia.<br />
<br />
Emilia eksyy pahasti netin aikuisten maailmaan, jossa pornosivut aiheuttavat hämmennystä ja likaisuuden tunnetta. #metoo-kampanjan jälkeen Pehmolelutytön sanoma on mielestäni hyvin selvä. Tytöillä on oikeus viehättävyytensä testailuun ja seksuaalisuuteen: vastuu on aikuisilla. Se on niillä miehillä, jotka näitä tyttöjä houkuttelevat netissä tapaamisiin ja vanhemmilla, joiden pitäisi edes yrittää seurata lastensa kehitystä ja elämää ja jos mahdollista, estää heitä tekemästä kohtalokkaita tyhmyyksiä netissä. En tiedä, onko se mahdollista, mutta toivon niin.<br />
<br />
Pehmolelutyttö on aiheestaan huolimatta nopea lukea ja hyvin kirjoitettu. Vaikein kysymys on ehkä se, minkä ikäiselle nuorelle sitä voisi suositella? Riippuu kai nuoresta: alle 13-vuotiaalle en sitä varmaankaan antaisi, mutta nuoret ilmeisesti kehittyvät ja oppivat näitä asioita netistä muutenkin aiemmin kuin me, jotka opimme elämän perusasiat Dallasista. Olisiko sopivin ikäryhmä yläaste- ja lukioikäisissä ja siitä ylöspäin?<br />
<br />
Vahva suositus myös kaikille vanhemmille, jotka ovat joskus ihmetelleet, mitä lapsi siellä netissä mahtaa puuhata ja onkohan kaikki siellä ihan ok. Tämä kirja antaa mietittävää pitkäksi aikaa pientenkin lasten vanhemmille.<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-37457185823441525972017-10-01T10:59:00.001+03:002017-10-01T11:09:31.864+03:00Kuusi arkisyytä lukea lapselle - yes, you can!Luetko lapsellesi kirjoja usein? Onnittelut - kuulut pikkiriikkiseen vähemmistöön Suomessa.<br />
<br />
Tämän opin töissä viime viikolla. Perehdyin Lukukeskuksen <a href="http://luelapselle.fi/" target="_blank">Lue lapselle</a> -hankkeeseen ja järkytyin, lainaus sivustolta:<br />
<span style="background-color: white; color: #969696; font-family: , sans-serif; font-size: 16px;"><br /></span>
<span style="background-color: white; color: #969696; font-family: , sans-serif; font-size: 16px;">"Viimeisten tutkimusten mukaan vain 25 % suomalaisvanhemmista lukee lapselle usein. Pohja lukemiskulttuurille ja lukutaidolle luodaan kuitenkin jo varhaislapsuudessa. Vanhempien merkitys lapsen lukutaidolle on ratkaisevin nimenomaan ennen kuin lapsi itse osaa lukea."</span><br />
<span style="background-color: white; color: #969696; font-family: , sans-serif; font-size: 16px;"><br /></span>
Piti ottaa lukulasit esiin: sanotaanko siinä todella, että <i>vain 25 % lukee lapselle usein? </i>Luulin, että luku olisi toisinpäin: vain 25 % vanhemmista EI lue usein lapselle. Kysyin lisää hankkeeseen osallistuvalta ammattilaiselta, joka kiertää päiväkodeissa vinkkaamassa vanhemmille ja henkilökunnalle lastenkirjoista. Hän vahvisti asian: monet vanhemmat eivät tiedä, mitä lukisivat tietyn ikäisille lapsille tai sanovat, että lukemiseen ei ole aikaa. Höpö höpö, sanon minä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhimayRIOgXmHZ_octm6VIdbSBGZOXM9vCbMYiqSFQiWtWLdFe3igzv3X018pBx5fZGYaDLwOKOSWvDcRBalRcCOw2cTBA9srvhtIaBP0MGHZUmwDg_HLWpnwveWyWfks2BYDpsWRLUSrr0/s1600/Vaahterama%25CC%2588en+Eemeli.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhimayRIOgXmHZ_octm6VIdbSBGZOXM9vCbMYiqSFQiWtWLdFe3igzv3X018pBx5fZGYaDLwOKOSWvDcRBalRcCOw2cTBA9srvhtIaBP0MGHZUmwDg_HLWpnwveWyWfks2BYDpsWRLUSrr0/s1600/Vaahterama%25CC%2588en+Eemeli.JPG" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kirjoista saa hyviä esikuvia. Vaahteramäen Eemeli ja Peppi Pitkätossu inspiroivat edelleen. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Lue lapselle -sivulta löytyy järkiperustelut siitä, miksi lapselle kannattaa lukea sekä vinkkejä kirjoista. Nyt annan tässä omat kahden lapsen otantaan perustuvat arki-perustelut sille, miksi lapsille kannattaa lukea - ja nimenomaan usein, mitä se sitten itse kullekin tarkoittaa:<span id="goog_1937846118"></span><br />
<br />
<b>1. Lue lapselle, koska se on kivaa. </b>Monet lastenkirjat ovat hauskoja ja niistä syntyvät päivän parhaat kikatukset tai keskustelut. Isompi lapsi saattaa kirjan innostamana yhtäkkiä kertoa elämästään jonkun sellaisen uutisen tai tuntemuksen, jota et kuulisi häneltä muuten (esim. "Mäkin pussasin Ilonaa tänään. Me ollaan rakastuneita nyt."). Joskus on kiire nukkumaan ja yksi kirja ja 10 minuuttia riittää. Joskus voi innostua itsekin ja lukea vaikka tunnin. Meillä lapset tietävät, että kirjoilla saa iltaan lisäaikaa, koska äiti ei oikein osaa sanoa kirjoille ei ja "vielä yks kirja, pliis!" -mankuminen tuottaa parempaa tulosta kuin karkin vinkuminen kaupassa.<br />
<br />
<b>2. Lue lapselle, koska kirja ei ole iPad. </b>Mutuna voisin sanoa, että 99 % niistä vanhemmista, joilla on perheessä jonkunlainen viihdytyslaite, potee huonoa omatuntoa sen liiallisesta käytöstä. Kuulun tähän jengiin. Nyt rehellisesti: kuinka usein pelaat tai katsot lapsen kanssa telkkaria yhdessä? Aivan. Laitteita käytetään useimmiten silloin, kun aikuinen haluaa olla ns. rauhassa. Se on ihan ok. Mutta ei sitä aikaa voi mitenkään laskea lapsen kanssa yhdessä vietetyksi ajaksi, ellette istu oikeasti sylikkäin pelaamassa ja puhu siitä, mitä teette (tätäkin onneksi tapahtuu toisinaan). Sitä paitsi iPad tekee monet lapset levottomiksi ja sen pois ottaminen aiheuttaa usein raivarit. Ilmiön tuntevat useimmat vanhemmat, mutta kirjaraivareista en ole vielä kuullut.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgWnB0_t8AcyQOTafeRtfccfoJ2yQ8AY9O-uAuVp1khqJYN1Dte0nWPjv7H7uNfdZ7ceLnHHAlxDfz5XmXHdsfMj5ioZrlhMdtHZHcv25jT5lWwQz1nsdlGLOoqd9rwWr_OWnOlq15KPne2/s1600/inside+out+2.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgWnB0_t8AcyQOTafeRtfccfoJ2yQ8AY9O-uAuVp1khqJYN1Dte0nWPjv7H7uNfdZ7ceLnHHAlxDfz5XmXHdsfMj5ioZrlhMdtHZHcv25jT5lWwQz1nsdlGLOoqd9rwWr_OWnOlq15KPne2/s1600/inside+out+2.jpeg" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tämä hieno leffa aiheutti painajaisia pitkäksi aikaa. Lopulta kävimme juonen läpi kirjan avulla ja selvitimme, mitä siinä oikein tapahtui. Ei painajaisia.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<b>3. Lue lapselle sitä, mistä tykkäät itse. </b>Vastaus kysymykseen "mitä lukisin lapselle on helppo": lue sitä, mikä tuntuu sinusta hauskalta ja kiinnostavalta. Itse olen vilkkaiden poikien kanssa aina suosinut hyvää kuvitusta ja kohtuullisen lyhyitä tarinoita. Oma lastenkirjamaku selviää vain kokeilemalla. Lasten kirjamaku sen sijaan selviää nopeasti - jos kirja ei kiinnosta, he ottavat hatkat. Sitten vain seuraavan kirjan pariin. Lapset osaavat myös yllättävän nuorina valita itse kiinnostavat kirjat, joten kierros kirjastossa tai kirjakaupassa on hyvä idea.<br />
<br />
<b>4. Lue lapselle, koska se on halpaa ja ekologista. </b>Tässä ei nyt voi vedota rahaan. Kuka tahansa voi kävellä kirjastoon ja lainata vaikka 75 lastenkirjaa kokeiltavaksi ihan siltä seisomalta. Lisäksi ne tädit siellä osaavat kertoa, mitä kannattaa lainata. Sama pätee kirjakauppaan: lastenkirjat ovat melko edullisia ostettuinakin ja niiden ostaminen on hyvä investointi, koska niitä rakkaimpia luetaan ja syödään vuosien ajan kunnes kannet irtoavat. Itse luen lapsilleni myös n. 20 vuotta vanhoja isojen serkkujen perintökirjoja. Useimmat lastenkirjat eivät vanhene, päinvastoin, paranevat vaan. Olen aina ostanut kummilapsilleni kirjoja lahjaksi, koska kirja on pitkäaikaisempi ja ekologisempi vaihtoehto kuin se uusin muovikrääsä, joka menettää kiinnostavuutensa ja jalkansa viimeistään ylihuomenna (viittaan tässä mm. Ryhmä Hau -kamaan, joka on luvattoman kallista suhteessa laatuun). Kierrätän kirjat seuraaviin perheisiin ja tähän asti kaikki ovat ilahtuneet.<br />
<br />
<b>5. Lue vauvalle, koska se rakastaa sitä. </b>Usein olen kuullut kysyttävän, missä iässä lapselle pitäisi alkaa lukea. Aloitin sen itse, kun he olivat kuukauden ikäisiä ja helppoja uhreja. Näytin sängyllä köllivälle pötkylälle kirkkaita kuvia ja luin vauvojen loruja (esim. klassikko Kirsi Kunnas toimii aina) ja he pyörittelivät silmiään ja sanoivat ööh. Siitä se porttiteoria sitten käynnistyi. Vauvalle ei ole väliä, mitä lukee - hän rakastaa ääntäsi ja sitä, että olet lähellä. Mutta myöhemminkin ehtii - jos lapsesi harjoittelee jo lukemista, kannattaa toimia vauhdilla ja aloittaa yhdessä lukeminen heti tänään. Tunnen vanhempia, jotka lukevat yli 10-vuotiaillekin edelleen illalla ääneen, koska lapset toivovat sitä.<br />
<br />
<b>5. Lue lapselle, koska haluat lapsellesi hyvää. </b>Nykymaailmassa lapsen kasvattaminen on lähes mahdoton tehtävä, jossa epäonnistuu aina. Lukemisessa ei. Yhdessä lukeminen tarjoaa lapselle aitoa läheisyyttä ja läsnäoloa ja pahinta, mitä voi tapahtua, on lapsen pitkästyminen. Tai se, että hän ei tykkääkään lukemisesta (sitäkin sattuu, ei se mitään. Olet ainakin yrittänyt!). Lukeminen kasvattaa lasten empatiakykyä ja sanavarastoa, eikä kumpaakaan voi tässä maailmassa olla liikaa.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNPOF0qjyxie9FurK7SDGc_8h1mG43Jcva-JDJh6gUxZW1KFMSDzlueadQSAdGeB4JemylC_0ZNKK17CiFGrN7GU26B_bx0STTLsRSOZ8KwOI7ogLsGrOKDgUOOe8EOiAGFTCW81On-vwJ/s1600/A+kirjan+alla.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhNPOF0qjyxie9FurK7SDGc_8h1mG43Jcva-JDJh6gUxZW1KFMSDzlueadQSAdGeB4JemylC_0ZNKK17CiFGrN7GU26B_bx0STTLsRSOZ8KwOI7ogLsGrOKDgUOOe8EOiAGFTCW81On-vwJ/s1600/A+kirjan+alla.JPG" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ei se aina huvita. Sitten vain torkut kirjan alla ja uusi yritys myöhemmin (kuvassa Anssi Keräsen Lossi-Lassi ja merten salaisuudet).</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Päätän saarnani tähän. Omasta kokemuksestani voin sanoa, että tulisin joka ilta hulluksi, ellen saisi kirjoilla kahta vilkasta poikaa rauhoitettua kainaloon istumaan hiljaa.<br />
<br />
Jos et ole tähän asti lukenut lapselle kuin vain joskus, niin ei se mitään. Kokeile sitä! Just do it! Yes, you can!<br />
<br />
Lue lapselle - et kadu!<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-20301803047397106402017-09-08T11:59:00.003+03:002017-09-08T11:59:46.294+03:00Terveisiä työelämästä!Pääsin takaisin töihin! Paino sanalla pääsin, koska siltä se hoitovapaan jälkeen todella tuntuu.<br />
<br />
Yhdestä työnkuvan muutoksesta olen erityisen iloinen: rooliini kuuluu nyt uutuutena lasten- ja nuortenkirjojen viestintä (muiden muassa) ja voitte varmaankin kuvitella, miten innolla tähän hommaan ryhdyn, kun lastenkirjoja on viime vuosina tullut kahlattua ja ihan joka päivä. Genrestä on siis jonkun verran omakohtaista kokemusta ja kotonakin ankara kirjaraati valmiina. Lisäksi olen jotenkin onnistunut innostamaan kaksi pientä poikaa lukemisesta ja aion jatkaa tästä teemasta paasaamista nyt ihan viran puolesta.<br />
<br />
<b>Ja sitten viikon kulttuurivinkki: </b>iloisena yllärinä pääsin jo ekan viikon aikana hauskalle dinnerille tapaamaan tuttuja bloggareita, kun Baba Lybeck kertoi syksyn <a href="http://babalybeck.fi/" target="_blank">Kirja vieköön -tapahtumista.</a> Hieman yllätyin, kun meille alettiin tarjoilla neljän ruokalajin illallista juomineen (skål!) ja totesin vierustovereille, että nyt on kirjabloggaajien status selvästi noussut poissaoloni aikana. Selitys piili siinä, että Hotelli Presidentti halusi ystävällisesti tarjota meille testimielessä uuden Manun illallisen, joka olikin oikein hyvä, alkupaloja tässä:<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEivsQwnuG2VEkAJy_235n1eau7VCGOfYRPJAyPxn1dnwFrU-zg3mHn3uZ3zu7SqCfRlwdTbYk1Eqhg22GZCJSIv8-DaKT_ojN7_Lx67cJEP9xoko0iaN2KtWTI2LVC19twbsng5exPiLv8C/s1600/Manun+illallinen.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEivsQwnuG2VEkAJy_235n1eau7VCGOfYRPJAyPxn1dnwFrU-zg3mHn3uZ3zu7SqCfRlwdTbYk1Eqhg22GZCJSIv8-DaKT_ojN7_Lx67cJEP9xoko0iaN2KtWTI2LVC19twbsng5exPiLv8C/s1600/Manun+illallinen.JPG" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ruokabloggaajan tontilla: kuvasta huolimatta voin vakuuttaa, että ruoka oli hyvää. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
Baba Lybeckin emännöimät ja supersuositut Kirja vieköön! -tilaisuudet Savoy-teatterissa starttaavat syyskauden jo ensi viikon keskiviikkona 13.9. Jos tilaisuus kiinnostaa, lippuja voi ostaa <a href="http://www.lippu.fi/Lippuja.html?affiliate=ADV&doc=artistPages%2Ftickets&fun=artist&action=tickets&erid=1782144&includeOnlybookable=false&x10=1&x11=Kirja#ticketsLink" target="_blank">täältä.</a> Luvassa on siis sekä kiinnostavia kirjailijoita että teatteriesityksiä kirjoista - olen kuullut tästä niin paljon kehuja, että yritän päästä paikalle ihan livenä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhuRYftijWCFX5O-wT3jq11uKnAQEOCmQLMKrdRh2fhasjWiLdpBs_5IbGS_Af47MbbfVMy0nrW4osoKbAGo4Y3rLZLqNytXlQg0W4_min3_SNyTG5_Sxa88aHXq8fB1C1Or-cPPdyGifN_/s1600/Baba+Lybeck.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="597" data-original-width="314" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhuRYftijWCFX5O-wT3jq11uKnAQEOCmQLMKrdRh2fhasjWiLdpBs_5IbGS_Af47MbbfVMy0nrW4osoKbAGo4Y3rLZLqNytXlQg0W4_min3_SNyTG5_Sxa88aHXq8fB1C1Or-cPPdyGifN_/s1600/Baba+Lybeck.jpeg" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ihanan Baban kirjailijahaastatteluja kannattaa mennä kuuntelemaan Savoyhin. Täydellistä syysohjelmaa!</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Nähtäväksi jää, mitä ehdin tänne blogiin postailla uuden arjen myötä, mutta ainahan voin ryhtyä ainakin kirja-alan seurapiiribloggaajaksi. Hmm? Hauskaa viikonloppua teille kaikille arjen, kodin tai työn ahkeroijille!<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-84948111753406527322017-08-28T12:37:00.002+03:002017-08-28T12:37:52.127+03:00Kuinka lapseni ei oppinut kuivaksi rusinallaPuhutaanpa kerrankin pissasta. Aihe liittyy kirjallisuuteen ja pottakasvatukseen pienten mutkien kautta. Luin Hesarista keväällä asiantuntijan ohjeet siitä, kuinka lapsi opetetaan kuivaksi (koska nykyvanhemmat eivät osaa). Se meni suunnilleen niin, että lapselle juotetaan paljon nestettä, laitetaan potta keskelle olohuonetta ja odotetaan, että se pissaa siihen. Sitten annetaan rusina ja kohta lapsi on kuiva.<br />
<br />
Kokeilin. Ei mennyt niin. Meillä on jostain syystä semmoisia lapsia, jotka istuvat potalle vain jos itse haluavat. Kuopus sai tällä ohjeella pottaraivarit, joita jatkui sitten pari viikkoa joka kerta kun edes näytin potan. Seuraavaksi otin käyttöön saman menestyksekkään mallin kuin esikoisen kanssa, eli mökille kesälomalle ilman vaippaa ja housuja. Puskapissa on se ainoa helppo takuukonsti, mutta sitä on vähän vaikea toteuttaa kaupungissa.<br />
<br />
On kuitenkin yksi asia, joka näyttää toimivan: pottakirjat. Aloin lukea niitä ajoittain iltasatuna jo viime syksynä. Asetin potan esille kylppäriin ja ilmeisesti kirjojen kannustamana lapsi alkoi käydä potalla silloin tällöin (siitä saa myös tarran). Mutta vain kun itse haluaa - en ole vielä keksinyt, miten 2-vuotiasta voi yhtä aikaa pakottaa sekä istumaan potalle että pissaamaan sinne. Rusinasta ei tosiaan ole siinä yhteydessä mitään hyötyä. Jatkamme siis harjoituksia.<br />
<br />
Onneksi pottakirjat kiinnostavat häntä kovasti. Esittelen tässä nyt pari suosikkia.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiqzdwIt2HWRzR1jxqyWCbzYgvMJjjhotpDCALTzW5oIz37ORS3wYXTtZ5kuf44eRCNIYEflQGpOb81bqMQSmknKlyX2jnInAD7aQjso_rbteqy_3S6OGsXhbYk4DbBfY7kAfAcXUc1724g/s1600/piraatti+pate.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiqzdwIt2HWRzR1jxqyWCbzYgvMJjjhotpDCALTzW5oIz37ORS3wYXTtZ5kuf44eRCNIYEflQGpOb81bqMQSmknKlyX2jnInAD7aQjso_rbteqy_3S6OGsXhbYk4DbBfY7kAfAcXUc1724g/s1600/piraatti+pate.JPG" /></a></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
Piraatti-Paten pottakirjan (Andrea Pinnington, Melanie Williamson, Pen&Paper 2016) suosio perustuu nappiin, josta kuuluu painamalla "Jeeee!". Kirjassa on kivat kuvat ja lapsi saa itse valita mitkä alushousut tai mikä potta olisi paras. Tässä pelataan vahvasti perinteisillä sukupuolirooleilla ja sillä ajatuksella, että merirosvoperhe kiinnostaa ja motivoi pieniä poikia - tytöille on kirjasta prinsessaversio (hmm). Itse sanoisin, että kirjan suosio on vahvasti jee-huutojen ja hauskojen kuvien varassa. Joka tapauksessa tämä on kirja, jonka lapsi valitsee usein itse iltalukemiseksi ja jonka jälkeen hän alkoi mennä omatoimisesti potalle. Jeee!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiEfGlJducdLPZ0gKdBk0z9SQULirKEVrJQOF-PJSAz3oVu1VJJZU8_6XHyPf9MaxxVqcyW6pBmC0tT3rwbTRF-e_53yL_xCRKP1yLQEOBR5oaO1OGkUXiFvgV9WzdwzWpYMzhQy9m_10NU/s1600/kipin+kapin+potalle.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiEfGlJducdLPZ0gKdBk0z9SQULirKEVrJQOF-PJSAz3oVu1VJJZU8_6XHyPf9MaxxVqcyW6pBmC0tT3rwbTRF-e_53yL_xCRKP1yLQEOBR5oaO1OGkUXiFvgV9WzdwzWpYMzhQy9m_10NU/s1600/kipin+kapin+potalle.JPG" /></a></div>
<br />
Kipin kapin potalle (Dawn Sirret, Tammi 2011) oli esikoisen eka pottakirja. Parasta kirjassa olivat mukana tulleet palkintotarrat, jotka on tietenkin jo aikaa sitten käytetty (eivätkä riittäneetkään). Käännöskirjan haittapuolena pidän tiettyjä kulttuurieroja: kirjassa esitellään matkapotta (??) sekä kosteuspyyhkeet, joita lapsen olisi ilmeisesti tarkoitus käyttää itse (??). Muuten pottakirjojen peruskuvastoa: ei haittaa, jos pisu tulee lattialle ja nallekin osaa nyt käydä potalla! Hyvin yksinkertainen unisex-kirja erittäin pienille tytöille ja pojille. Lapsia tämä näyttää kiinnostavan, joten edistänee itse asiaa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjARWpQP9SjEpKFVnF6Kg4_KabWTHVvFv3BJHP1JPekBIaAnn6rTQLUcA8gjDzC-QKsjpirs8wBgUuyAzmpVd-rHU7iUGbxl6dsBDoki7uv2c2XGgQTLO1iUJSEf41X_p5g1YFX-rArfFRW/s1600/kissanpissa.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjARWpQP9SjEpKFVnF6Kg4_KabWTHVvFv3BJHP1JPekBIaAnn6rTQLUcA8gjDzC-QKsjpirs8wBgUuyAzmpVd-rHU7iUGbxl6dsBDoki7uv2c2XGgQTLO1iUJSEf41X_p5g1YFX-rArfFRW/s1600/kissanpissa.JPG" /></a></div>
<br />
Oma lempikirjani on tässä. Annastina Syväjärven ja Johanna Venhon ihana kirja Kissanpissa (WSOY 2011) on paljon enemmän kuin pelkkä pottakirja. Kissanpissa on kertakaikkiaan vekkuli lastenkirja, jossa käsitellään pottateemaa ihanilla kuvilla ja hauskalla tarinalla. Pikku kissa ei halua potalle, mutta potta onkin erikoispotta, joka juoksee pakoon ja aloittaa pottahipan! Naurattaa lapsia ja aikuisia, mutta ei tietenkään ole varsinainen pottakirja, joka näyttäisi miten potan kanssa toimitaan. Parhaana puolena pidän sitä, että lapset näkevät, ettei tämä nyt ole niin vakavaa, vaan pelkästään pissaa.<br />
<br />
Ylipäänsä olen kaveripiirissä huomannut, että lähes kaikki lapset oppivat käymään vessassa kouluikään mennessä ja jossain määrin vanhempien rentous edistää asiaa paremmin kuin pakkokeinot. Kirjat ovat yksi hyvä tapa käsitellä tätäkin asiaa ilman stressiä ja painostusta. Jeeee!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-59705416934607089132017-08-14T11:05:00.001+03:002017-08-14T11:05:09.763+03:00Zimbabwe saaristossa: Petina GappahLöysin täydellisen hiekkarantakirjan: Petina Gappahin novellikokoelman <a href="http://www.kirja.fi/kirja/petina-gappah/tanssimestari-ja-muita-tarinoita-zimbabwesta-pokk/9789513193232/" target="_blank">Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta</a> (Tammi 2009, suom. Seppo Loponen). Liian usein ei tule luettua afrikkalaista kirjallisuutta ja se on kyllä sääli.<br />
<div>
<br /></div>
<div>
Gappah kertoo tarinoita Zimbabwesta äärimmäisen hauskalla ja koskettavalla tavalla. Mugabe on suistanut maan sekasortoiseen tilaan, jossa leipä maksaa puoli miljoonaa dollaria ja bensasta joutuu taistelemaan. Ihmiset sinnittelevät kekseliäillä keinoilla kaoottisessa maailmassa. Gappah kuvaa osuvasti myös yhteiskunnan jakautumista äärimmäisen rikkaisiin ja slummien köyhiin - hän kertoo molemmista maailmoista yhtä aidon tuntuisesti ja tarkoilla yksityiskohdilla.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjr44Dds5eZnX-l9xLJDcdcQSh_w6xcnFuC4asNkONmNawIJqT8CET4jQGON6eCe-LEfqOZBm7gPJG3G8oyrUGhVKnW7MzqX5qPjDpNQ4Z3UZfK7cojoOZv_Av6VwQBKvEVlc_ABmPVF8L0/s1600/petina+gappah+2.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="480" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjr44Dds5eZnX-l9xLJDcdcQSh_w6xcnFuC4asNkONmNawIJqT8CET4jQGON6eCe-LEfqOZBm7gPJG3G8oyrUGhVKnW7MzqX5qPjDpNQ4Z3UZfK7cojoOZv_Av6VwQBKvEVlc_ABmPVF8L0/s1600/petina+gappah+2.jpeg" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Zimbabwe tuli saaristoon. Seuraavaksi on luettava heti lisää Gappahia.</td></tr>
</tbody></table>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
Novellissa "Kultaisen kolmion sydämessä" kerrotaan tällaisen rikkaan edustusrouvan pitkästyttävästä päivästä, jossa kotiapulainen tuo aamuteen vuoteeseen. Suurin huoli on miehen nuori rakastajatar, joka saattaa sivuuttaa rouvan päivänä minä hyvänsä. Nämä "pikkutaloissa" asuvat kakkosvaimot vaikuttavat kirjan perusteella olevan maan tapa etenkin niillä varakkailla miehillä, joilla on varaa pitää kakkosvaimoa. Kirjan perusteella Zimbabwe on äärimmäisen sovinistinen yhteiskunta, jossa naisen arvo on lähinnä seksuaalisuuden ja miesten varassa. Kultaisesta kolmiosta voi nopeasti pudota takaisin siihen köyhyyteen, josta sinne on alunperin noussut. Puistattavaa. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Karmiva ristiriita on myös AIDS:in pelossa ja syrjähypyissä, joita sekä miehet että naiset harrastavat tarinoissa niin usein, ettei uskollisuus näytä olevan kovin vallitseva arvo. Kuolema ja seksi kulkevat käsi kädessä etenkin novellissa, jossa koko hääväki ymmärtää sulhasen olevan jo kuolemansairas ja tartuttavan onnellisen morsiamen seuraavaksi: </div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Häävieraat katsovat Rosien sulhasen halkeilleita, vaaleanpunaisia huulia. He katsovat Rosien huulia, joiden punertava pinkki on saatu aikaan taidolla eikä taudilla. He miettivät, näkeekö Rosie saman kuin hekin, että hänen vastavihityn miehensä tauti kirkuu läsnäoloaan joka huokosesta?"</div>
<div>
<br /></div>
<div>
"Tämä on sen toinen avioliitto, kaikkihan sen tietää. </div>
<div>
Se on vienyt jo yhden vaimon hautaan, sen Rosiekin tietää.</div>
<div>
Mutta tätä Rosie ei tiedä: tyyppi on vienyt hautaan myös kaksi tyttöystävää, ties vaikka useammankin."</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Mitäpä tähän osaisi länsimaisen yhteiskunnan kasvattina sanoa? </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Vaikka aiheet ovat rankkoja, Gappahin kerrontatyyli tuo kirjaan mukaan myös iloa ja mustaa huumoria. Novellit ovat uskomattoman monipuolisia ja tyyliltään vaihtelevia - niistä jokaisesta voisi kirjoittaa oman postauksen. Kirjasta herää monenlaisia ja vähän ristiriitaisiakin ajatuksia: suomalainen luokkayhteiskunta vaikuttaa Zimbabween verrattuna vielä onneksi aika demokraattiselta. Toisaalta tämän teoksen perusteella juuri luokkaerojen kasvamista vastaan on taisteltava kaikin keinoin - Zimbabwen kaltaisessa yhteiskunnassa eivät ole nimittäin rikkaatkaan onnellisia, se tulee ainakin selväksi.<br />
<br />
Miksi pidän näinkin rankkaa kirjaa täydellisenä lomakirjana? Siksi, että novellit sekä naurattavat että liikuttavat ja saavat omat huolet tuntumaan aika pieniltä. Kirjan kieli on nautinnollista, enkä itse halua lukea huonosti kirjoitettua kirjaa hiekkarannallakaan. Ja hetkittäin, kun kotimaassakin lämpötila nousi yli 20 asteeseen, pystyi melkein kuvittelemaan itsensä jonnekin kuuman auringon alle.<br />
<br />
<b>Alkulause novellissa Mupandawanan tanssimestari: </b>"Kun kaikki hinnat hujahtivat yhdessä vuodessa 97-kertaisiksi, M'dhara Vitalis Mukaro tuli eläkepäiviltään tekemään ruumisarkut, joissa me hautasimme vainajamme."<br />
<br />
<b>Kenelle: </b>Jos pidät Adichiesta, pidät tästäkin. Hyviä tarinoita etsiville ja niille, jotka haluaisivat matkustaa Afrikkaan, mutta eivät pääse.<br />
<br />
<b>Väsynyt äiti -pisteytys (1-5): </b>5. Eivät varmasti väsytä, sopivan lyhyitä tarinoita mihin tahansa hätäiseen lukuhetkeen.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-91128738944263591402017-07-31T10:58:00.002+03:002017-07-31T10:58:53.988+03:00Taisteluni jatkuu<br />
"Silloin minulla oli ollut elämä edessä. Kaikkea saattoi tapahtua. Kaikki oli mahdollista. Niin ei enää ollut. Paljon oli tapahtunut, ja kaikki tapahtunut sääteli tulevien tapahtumien premissit.<br />
<br />
Mahdollisuuksia oli ensinnäkin vähemmän. Tunteeni olivat heikompia. Elämä vähemmän kiihkeää. Tiesin olevani puolivälissä, ehkä enemmän kuin puolivälissä. Kun John olisi yhtä vanha kuin minä nyt, olisin kahdeksankymmentä. Minulla olisi siis toinen jalka haudassa, ellen sitten maannut siellä koko ukko. Kymmenen vuoden kuluttua olisin viisikymmentä. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua kuusikymmentä.<br />
<br />
Oliko siis ihme että onnella oli varjo?"<br />
<br />
Kyllä, jäin koukkuun Knausgårdiin. Kun nelikymppinen pienten lasten isä kirjoittaa jotain näin osuvaa keski-ikäisestä elämästään, niin voi todeta, että nelikymppiselle pienten lasten äidille löytyy kosketuspintaa, johon tarttua. <a href="http://like.fi/kirjat/taisteluni-ii/" target="_blank">Taisteluni, toinen kirja </a>(Like 2012, suom. Katriina Huttunen) vei siis kaiken sen lukuajan, jota lomalla sain (kirjassa on yli 600 sivua ja päivässä n. 20 minuttia lukuaikaa, kerron puolustuksekseni).<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDfKmug5HVVoIKYm1BrepXp7Ox9K1Uw3Z6aXrOMZtpdhd6OuJ6yeYB7aAMZWPZdmmbpsCgTCHajIju7zOw4a4SAQTAX-AfCAkoXzJoDaP24Km0UnoIxG0iPpJ5VhDPdERnaUILZ_CanMKO/s1600/taisteluni+2.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDfKmug5HVVoIKYm1BrepXp7Ox9K1Uw3Z6aXrOMZtpdhd6OuJ6yeYB7aAMZWPZdmmbpsCgTCHajIju7zOw4a4SAQTAX-AfCAkoXzJoDaP24Km0UnoIxG0iPpJ5VhDPdERnaUILZ_CanMKO/s1600/taisteluni+2.JPG" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kirjasta ulos putkahtelevat lapset eivät liity kirjaan millään tavoin ja sittenkin kaikin tavoin.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Toinen kirja oli mielestäni huomattavasti parempi kuin ensimmäinen. Osittain sitä saattaa selittää ensimmäisen osan syntyprosessi: Knausgård kertoo kakkososan lopussa kirjoittaneensa sitä enemmän pakosta kuin halusta, hänen oli kirjoitettava lapsuudestaan ja isästään kaikki se, mitä hän oli aina vältellyt. Se näkyy kirjassakin, ajoittain siinä oli jotain pakotettua ja ahdistunutta.<br />
<br />
Kakkososa on hallitumpi ja itselleni aiheeltaan kiinnostavampi: Lindan ja Karl Oven rakkaustarina on hieno ja traaginen, etenkin nyt, kun tietää heidän lopulta päätyneen eroon. Ensimmäisen lapsen syntymä on kuvattu koskettavasti ja yksityiskohtaisesti ja koti-isän uratuskailut tuntuvat aika tutuilta. Knausgård osaa tehdä arjesta taidetta. Tyhjäkäyntiä ja jaarittelua on tässä osassa vähemmän.<br />
<br />
Kirjan syntyvuosina Knausgårdille alkaa tulla jo palkintoehdokkuuksia ja kansainvälistä menestystä, mutta hän analysoi sitäkin kiinnostavasti: menestys ei oikeastaan kosketa häntä, haastattelut ovat karmeita epäonnistumisia ja esiintymisiä hän pelkää. Menestyskirjailijan elämä ei näytä kovin hohdokkaalta, arki on sitä samaa taistelua kaikilla. Vaimokin on hankala tapaus mielenterveysongelmineen ja raivareineen. Ihan helpolta ihmiseltä ei tosin vaikuta aviomieskään.<br />
<br />
Hän haluaisi vain kirjoittaa, mutta elämä tulee tielle kaiken aikaa. Silti hän ruoskii itseään pysymään nöyränä ja muistamaan, että hän on vain keskinkertainen paska, joka kirjoittaa keskinkertaisia kirjoja. Tämä häpeä vyöryy päälle erityisesti silloin, kun Knausgård on harhautunut antamaan haastatteluja ja puhumaan itsestään imartelun ja ihailun toivossa.<br />
<br />
"Jos olen oppinut mitään tärkeää näinä vuosina, aikana, joka pursuaa sellaisia keskinkertaisuuksia, niin se on tämä:<br />
Sinun ei pidä luulla, että olet mitään.<br />
Sinun ei helvetti soikoon pidä luulla että olet mitään.<br />
Et ole. Olet pelkkä omahyväinen, keskinkertainen pikku paska.<br />
Älä luule, että olet mitään, älä luule, että olet minkään arvoinen. Et ole. Olet pelkkä pikku paska.<br />
Paina siis pääsi ja tee töitä, senkin pikku paska. Silloin ainakin saat siitä jotain irti. Pidä turpasi kiinni, tee töitä ja muista että et ole paskankaan arvoinen.<br />
Suunnilleen sen olin oppinut.<br />
Siinä olivat kaikki kokemukseni tiivistettyinä.<br />
Se oli jumalauta ainoa tosi asia mitä olin koskaan miettinyt."<br />
<br />
Tässä ei tosiasiassa puhu Knausgård tai edes Janten laki, vaan hänen isänsä hänen päänsä sisällä. Sen ymmärtää ensimmäisen kirjan ansiosta. Siitä syntyy myös kirjan traaginen sävy, sillä alkaa tuntua siltä, että koko Taisteluni-sarja käsittelee häpeää, joka on pitkälti syntynyt Knausgårdin onnettomasta isäsuhteesta.<br />
<br />
Yksi pieni haaste kirjan sisällössä mielestäni on: välillä kirja alkaa väistämättä tuntua vähän itsekeskeiseltä oman navan kaivelulta, ehkä siksi, että se on sitä. Knausgård kirjoittaa paljon kirjoittamisesta ja kirjallisista keskusteluistaan kirjailijaystäviensä kanssa. Luvalla sanoen hänen maailmankuvansa ja sosiaaliset piirinsä tuntuvat aika rajoittuneilta. Hän jos joku elää omassa kirjallisessa kuplassaan, johon ei mahdu kovin paljon muuta kuin kirjallisuus ja siitä puhuminen ja kirjoittaminen.<br />
<br />
Se on tietenkin hieno tapa elää, mutta en ole varma, riittääkö se kuusiosaisen kirjasarjan perusteemaksi, ellei Knausgård laajenna aihetaan jatkossa johonkin uuteen suuntaan.<br />
<br />
Olen tyytyväinen, että luin kakkososan, sillä sen perusteella ymmärrän Knausgårdin suosion: ei hän ole ollenkaan keskinkertainen, vaan omassa lajissaan mestarillinen. Mutta kolmannen osan jätän silti hetkeksi odottamaan sopivaa aikaa - rajansa kaikella, Knausgårdillakin.<br />
<br />
<b>Alkulause</b>: "Kesä on ollut pitkä eikä se ole vielä ohi."<br />
<br />
<b>Kenelle</b>: Ihmisille, joilla on paljon aikaa lukea. Filosofiaan taipuvaisille pienten lasten vanhemmille.<br />
<br />
<b>Väsynyt äiti -pisteytys (1-5)</b>: Neljä, koukuttaa. On riemastuttavaa lukea rehellistä kuvausta lapsiperheen elämästä turhautuneen mieskirjailijan ja koti-isän silmin. Tässä huushollissa äiti ei todellakaan tingi omista tavoitteistaan ja mies tiskaa, pisteet Lindalle siitä.<br />
<br />
<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-64681246890660800932017-06-09T14:32:00.000+03:002017-06-09T14:32:07.348+03:00Knausgårdin pieni pettymysKnausgårdin <a href="http://like.fi/kirjat/taisteluni-i/" target="_blank">Taisteluni </a>(Like 2011, suom. Katriina Huttunen) on kyllä vaikea rasti. Tykkään ja en tykkää. En oikein tiedä, mitä ekasta osasta sanoisin, joten nyt on vedottava siihen viimeiseen valttikorttiin: kirjalliseen makuun.<br />
<br />
Nimittäin. Ymmärrän, miksi Knausgård on niin järjettömän suosittu. Hän tekee taidetta omasta elämästään, sen kaikista tylsistäkin yksityiskohdista ja imitoi elämää lukijoiden ikävystyttämisen uhallakin.<br />
<br />
Ja niin siinä käy: ajoittain ikävystyn ja jään jumiin. En voi sille mitään - osa kirjasta on mielestäni jonninjoutavaa jaarittelua, joka ei vie tarinaa mitenkään eteenpäin.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEilHjQDrCiEyLkAcxHh8p7SC4QJdw2VMAfh4PYGVnaJjCEEQ_RUEcIdjl1ppZ21_NJslh2Dw3PV1ZkIUFPVcJbiK12ozxGLVh4iuvA74SautovbHBrL60LC97lCmiD6cPPzaUY0LYCdn1-p/s1600/taisteluni.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEilHjQDrCiEyLkAcxHh8p7SC4QJdw2VMAfh4PYGVnaJjCEEQ_RUEcIdjl1ppZ21_NJslh2Dw3PV1ZkIUFPVcJbiK12ozxGLVh4iuvA74SautovbHBrL60LC97lCmiD6cPPzaUY0LYCdn1-p/s1600/taisteluni.JPG" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Knausgårdista jää pieni pettymyksen sivumaku, vaikka menestystäkin ymmärtää.</td></tr>
</tbody></table>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<br />
Kirjassa on myös henkeäsalpaavan hienoja hetkiä. Yksi järkyttävimmistä on kuvaus isän kuolemasta alkoholismiin ja tilanteen valkenemisesta lapsille, kun he lähtevät isän tuhoamaan isovanhempien taloon. Hävityksen keskellä kyyhöttää kuihtunut ja hylätty isoäiti. Veljekset alkavat kuurata taloa puhtaaksi mätänevistä vaatekasoista ja tyhjistä pulloista, enkä muista hetkeen lukeneeni vaikuttavampaa ja todenmukaisempaa kuvausta alkoholismista.<br />
<br />
Tämä on suurta kirjallisuutta. Tämä on todellisuutta. Knausgårdilla on ehdottomasti hetkensä.<br />
<br />
Mutta oma kirjallisuuskäsitykseni on toisenlainen. Arvostan kirjoja, joissa tiivistetään todellisuudesta esiin olennainen ja luodaan näiden tiivistymien kautta lukijan eteen kokonainen maailma, joka ei koskaan ole ihan samanlainen kuin kirjailijan päässä, vaan jotain muuta. Se on todella vaikeaa. Helpompaa on kuvailla ihmisten vaatteita ja ilmeitä tai arkisia tapahtumia kymmenen sivua.<br />
<br />
Mielestäni Knausgårdin hienous hukkuu osittain tähän tekstin suodattamattomaan tulvaan. Tulee mieleen, että kirja on jätetty tarkoituksella editoimatta ja tiivistämättä, mutta itselleni mieleen jää vain yksi kysymys: miksi?<br />
<br />
Ensimmäinen osa käsittelee hänen lapsuuttaan ja nuoruuttaan, joka oli monella tavalla tavanomainen. Suhde isään on kirjan keskeinen teema, eikä Knausgård tunnu oikein pääsevän koskaan perille siitä, kuka hänen isänsä oli. Itsellenikin jää melko hämäräksi, miksi hän oli niin etäinen ja tiukka ja miksi hän alkoi ryypätä itseään hengiltä.<br />
<br />
Tämänkin kyllä hyväksyn: useimmiten läheisten ihmisten todelliset motiivit jäävät meiltä ymmärtämättä. Kun kyse on omista vanhemmista, niin käy erittäin usein. Ihmiset kuolevat ennen kuin heidän kanssaan ehtii käydä tärkeät keskustelut, jos niitä haluaa koskaan edes käydä. On helpompi tehdä kuten Knausgård, muuttaa toiseen kaupunkiin ja jättää menneisyys taakse.<br />
<br />
Kaikkea tätä arjen tragiikkaa Knausgård kuvaa hyvin ja koskettavasti. On tuskin sattumaa, että hän on aloittanut sarjan kirjoittamisen vähän alle nelikymppisenä eräänlaisena keski-iän kriisinä ja tilityksenä. Kun vain sisältöä olisi karsittu edes vähän.<br />
<br />
Mutta silloin kai olisi hukattu koko Knausgårdin kirjasarjan idea. Luultavasti luen sarjasta vielä toisen osan, sillä perhe-elämän kuvaus kiinnostaa minua muutenkin aiheena enemmän kuin teinipojan ekat kännit ja epäonnistuneet bändikokeilut.<br />
<br />
<b>Alkulause: </b>"Sydämelle elämä on yksinkertaista: sydän lyö niin kauan kuin voi."<br />
<br />
<b>Kenelle: </b>Kaikille, joilla on oikein paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Hyvä lahja filosofiselle isälle, joka tykkää fundeerata asioita ja elämää.<br />
<b><br /></b>
<b>Väsynyt äiti -pisteytys (1-4): </b>2. Aiheuttaa uneliaisuutta, vaatii viitseliäisyyttä. Palkitsee kyllä ajoittain, jos ei uni tule ensin.<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-89822883306177171162017-06-05T11:03:00.001+03:002017-06-05T11:03:04.706+03:00Miksi novelliblogi?No siksi, kun Katja ehdotti. Suunnilleen niin se meni: keväällä hyvä ystäväni <a href="http://www.projectmama.info/" target="_blank">Project Maman</a> Katja ehdotti, että pistetäänkö pystyyn novelliblogi? Mietin noin kolme sekuntia (jona aikana yliminäni huusi, että ei ei, älä tee sitä, et kuitenkaan osaa) ja sanoin, että erinomainen idea, pistetään vaan.<br />
<br />
Perjantaina julkaistiin <a href="http://pieninovelliblogi.blogspot.fi/" target="_blank">Pienen novelliblogin</a> ensimmäinen lukupaketti. Nettiteksteissä ja blogeissa on se hyvä puoli, että aina voi tarjoilla tekijän kootut selitykset (kirjojen kanssa se on vaikeampaa), joten tässä tulee.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjYzneYcTpodYiRf65Rv6fqNDuZPD1EpL-kEW7xkvFgejD8ithZ057-T7_KBj6nj2jLmlMLWBNYDatc9Yif6VFKuzJSVS_NRR9dmRiW8d6iklU3UpMaoJjg8H0zRGmvEM0WpUllYfpIMG0Y/s1600/Ina+ja+Katja.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="1296" data-original-width="972" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjYzneYcTpodYiRf65Rv6fqNDuZPD1EpL-kEW7xkvFgejD8ithZ057-T7_KBj6nj2jLmlMLWBNYDatc9Yif6VFKuzJSVS_NRR9dmRiW8d6iklU3UpMaoJjg8H0zRGmvEM0WpUllYfpIMG0Y/s320/Ina+ja+Katja.JPG" width="240" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Meillä on tässä projektissa ollut hauskaa, toivottavasti jatkossa jollain lukijallakin.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Kirja-alalla fiktion julkaisemista netissä on mietitty pitkään ja monet sitä tekevätkin. Esimerkiksi runous näyttää siirtyvän vähitellen pääosin nettiin, kun runokirjojen myynti hiipuu harvoja poikkeuksia lukuunottamatta niin, että monet runoilijat ryhtyvät suosiolla romaanikirjailijoiksi. Runoilla ei yksinkertaisesti elä, vaikka olisi todella taitavakin.<br />
<br />
Toinen ongelmalaji on novelli. Siitä on tullut se takapulpetin hiljainen lapsi, jota kukaan ei oikein huomaa, mutta jossa on paljon potentiaalia. Kirja-alalla on kyllä erinomaisesti ymmärretty se, että ihmisten lukuaika näyttää valuvan kirjoista käynnyköihin ja kissavideoihin - yllättävän vähän ihmiset näyttävät enää lukevan kirjoja vaikkapa bussissa, mutta kännykkää räplää joka toinen.<br />
<br />
Lyhyt novellihan sopisi loistavasti kännykän ruudulle siihen hetkeen, kun istuu odottamassa bussia / lääkäriä / poikaystävää / lasta muskarista tai lounasta töissä.<br />
<br />
Aina päädytään kuitenkin yhteen ongelmaan: rahaan. Kuka maksaa netissä julkaistuista novelleista tai muista teksteistä? Eivät ainakaan lukijat. Kirjailijat taas ymmärrettävästi käyttävät mieluiten kirjoitusaikansa siihen, mistä leipä tulee eli kirjoihin. Ilmaiseksi nettiin kirjoittaminen on monelle yksinkertaisesti taloudellinen ja ajallinen mahdottomuus, tai ainakin älyttömyys.<br />
<br />
Katjan kanssa päätimme kokeilla tätä älyttömyyttä pääasiassa siksi, että bloggailu toisen kanssa on hauskaa ja lisäksi loistavaa kirjoitusharjoitusta. Toisekseen haluamme nähdä, voiko novelliblogille kehitellä myöhemmin jonkunlaista ansaintamallia mainostuloilla.<br />
<br />
Netin ongelma ja vahvuus on tämä: vain kokeilemalla se selviää.<br />
<br />
Ja koska rakastan novelleja, haluan salaa myös testata, voivatko kevyet nettinovellit löytää niitä lukijoita, jotka eivät muuten oikein ehdi tai muista lukea mitään. Blogissa on myös mahdollista saada nopeaa ja suoraa palautetta ja ehkä jopa aktivoida lukijoita jollain lailla osallistumaan.<br />
<br />
Olisi kiva sanoa, että haluamme pelastaa novellin, mutta niin yleviä emme sentään ole. Puhuimme siitäkin, voimmeko kutsua näitä nopeita ja lyhyitä tekstejä novelleiksi ylipäänsä ja totesimme, että voimme. Blogi sai vielä alaotsikon Arkisatuja aikuisille, joka kertoo tarkemmin siitä, mistä on kyse.<br />
<br />
Novelliblogia voi seurata kätevimmin sen omassa <a href="https://www.facebook.com/pieninovelliblogi/" target="_blank">Facebook-ryhmässä</a>. Seuraava lukupaketti julkaistaan 7.7, ja voin vakuuttaa, että se sopii siihen kauan kaivattuun helteiseen lomatunnelmaan, jossa laitetaan aivot narikkaan.<br />
<br />
Nobelisteja emme ole, mutta novellin puolella aina.<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-13388214866592337502017-05-23T10:40:00.001+03:002017-05-23T10:40:03.055+03:00Nyt tai ei koskaan: KnausgårdTänä keväänä on ollut vaikea välttyä <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Karl_Ove_Knausg%C3%A5rd" target="_blank">herra Knausgårdilta</a> ja etenkin hänen ex-rouvaltaan, <a href="http://yle.fi/uutiset/3-9609610" target="_blank">Linda Boström Knausgårdilta</a>, joka vieraili Suomessa Helsinki Litissä ja sai vastata vähän joka mediassa kahteen kysymykseen: miksi erositte ja miltä tuntuu, kun mies kirjoitti koko perhe-elämänne kirjoihinsa. Onneksi joku sentään muisti kysyä rouvan <a href="http://like.fi/kirjat/linda-bostrom-knausgard-tervetuloa-amerikkaan/" target="_blank">omastakin kirjasta </a>jotain.<br />
<br />
Tästä innostuneena päätin vihdoinkin tarttua haasteeseen, jota olen vältellyt vuosia eli lukea Karl Ove Knausgårdin kirjoista ainakin ekan osan, <a href="http://like.fi/kirjat/taisteluni-i/" target="_blank">Taisteluni</a> (Like, 2011, suom. Katriina Huttunen). Syy välttelyyn on se, että ajattelin aina, etten mitenkään ehdi käyttää aikaa kokonaisen kuusiosaisen kirjasarjan lukemiseen.<br />
<br />
Oikeassa olin: jäin koukkuun melkein heti ja Knausgårdien parissa taitaa nyt sitten mennä tämä kesä. Varasin kirjastosta myös Linda Boström Knausgrådin kirjoja, jotka kiinnostavat vähintään yhtä paljon (ja ovat lyhyitä, kiitos siitä), mutta niihin on niin valtava jono, että herran tuotanto taitaa mennä ensin.<br />
<br />
Jos joku ei tunne Taisteluni-sarjaa, niin kyseessä on norjalainen kirjailija, joka tilitti elämästään kokonaisen kirjasarjan ja muuttui bestselleristiksi. Odotukset olivat siis aika korkealla.<br />
<br />
Aluksi mietin, että ahah, tämmöstä jaarittelua. Mutta jotain maagisen puoleensavetävää Knausgårdin kirjoitustyylissä on, vaikka tapahtumat ovat pieniä ja arkisia. Uskoisin, että suosioon on yksi tärkeä syy: aitous. Lukijasta tuntuu siltä, että Knausgård yrittää tosissaan kirjoittaa elämästään kuten sen muistaa ja kokee ja kertoo siitä niin rehellisesti kuin osaa, välillä poukkoillenkin.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjs_Yc61QbqijCOpzY83JAXyYwj-EAGBPdOUcmET-mrQMeE_QFwmmltV9d1_DRIZnIJBRN2LrpZPMnRQ1UCpmrpJ9FTNgZLpz0En9gFnAH8xaiYvkS_J5Y8_nLZjDk9oYrbZhbnPpyyPrAG/s1600/karl+ove+2.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjs_Yc61QbqijCOpzY83JAXyYwj-EAGBPdOUcmET-mrQMeE_QFwmmltV9d1_DRIZnIJBRN2LrpZPMnRQ1UCpmrpJ9FTNgZLpz0En9gFnAH8xaiYvkS_J5Y8_nLZjDk9oYrbZhbnPpyyPrAG/s1600/karl+ove+2.jpeg" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Myös Karl Oven perhe-elämä on toisinaan hieman kaoottista.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
Itse koukutuin viimeistään kohdassa, jossa hän ensimmäistä kertaa kuvailee perhe-elämäänsä kolmen pienen lapsen isänä. Voi apua. Tuntui kuin olisi lukenut omaa päiväkirjaansa:<br />
<br />
"Minulla on kuitenkin aina ollut suuri tarve olla yksin, tarvitsen suuria yksinäisyyden pintoja, ja kun en saa niitä, kuten en ole saanut viimeisen viiden vuoden aikana, turhautumiseni voi äityä lähes paniikinomaiseksi tai aggressiiviseksi. Ja kun sitä mikä on pitänyt minut käynnissä koko aikuiselämäni ajan, kunnianhimoa kirjoittaa joskus jotain ainutlaatuista, tällä tavoin uhataan, ainoa ajatukseni kalvaa sisuksiani kuin rotta, ja se ainoa ajatus on että minun on päästävä pois. Pelkään, että aika karkaa minulta, valuu hiekkana sormieni välistä sillä aikaa kun teen... niin mitä? Luuttuan lattioita, pesen vaatteita, laitan päivällistä, tiskaan (---), pyyhin pöydät, tuolit, kaapit. Se on taistelua, ja vaikka se ei olekaan sankarillista, se on taistelua ylivaltaa vastaan, sillä teinpä kotona miten paljon töitä tahansa, huoneet pursuavat sotkua ja likaa, ja lapset ovat uhmakkaampia kuin olen koskaan nähnyt muiden lasten olevan."<br />
<br />
En ihan heti muista näin osuvaa tekstiä uran ja perheen yhdistämisestä mieskirjailijalta. Niitä varmasti on, mutta juuri nyt ei tule mieleen - sen verran vaikuttunut olen tästä kuvauksesta, enkä vähiten siksi, että myös Knausgårdeilla tuntuu olevan yhtä aikaa sekä herkkiä että kovin temperamenttisia lapsia. Samastun yhtäkkiä hra Knausgårdin elämään ja taisteluun enemmän kuin odotin ja olen koukussa koko kirjaan. Katsotaan, miten tässä käy.<br />
<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-26666901785982906152017-05-10T14:39:00.002+03:002017-05-10T14:39:46.559+03:00Tekeekö mielesi unelmahommiin?Luen Satu Rämön (<a href="http://www.salamatkustaja.com/" target="_blank">Salamatkustaja</a>) ja Hanne Valtarin (<a href="http://www.mutsiavautuu.com/" target="_blank">Lähiömutsi</a>) kirjaa <a href="http://www.kirja.fi/kirja/satu-ramo/unelmahommissa/9789510419359/" target="_blank">Unelmahommissa - Tee itsellesi työ siitä mistä pidät</a> (WSOY 2017) vähän oudosta kulmasta. Olen palaamassa syksyllä töihin ja yhdistetyn hoito- ja kirjoitusvapaan jälkeen kaipaan kovasti nimenomaan sitä perinteistä päivätyötä ja työyhteisöä - paikkaa, jonne mennään aamulla ja josta tullaan iltapäivällä kotiin, jossa syödään lounasta hauskojen kollegojen kanssa, istutaan palavereissa ja ennen kaikkea tehdään paljon töitä kokkaamisen, imuroinnin ja leikkimisen sijaan. Tämä kaikki tuntuu hoitovapaan jälkeen ihanalta. Blogiakin pidän vain harrastuksena, joten onko tällä yrittäjyyttä ja freelancerin vapautta ylistävällä kirjalla minulle mitään tarjottavaa?<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgccQyhpsZ_qZYOtYbKA5SGn1oGSnqIFFLY_HxzgKgbHaq0oXHyb8oV72H6HLNi2mtxehJeGZk8eLfj2lPRBmxUBKbStcrOJ8OjGA_xpt72WfzQJwM3rmodktj_fD9Ps3zRG_LVZScafEBC/s1600/unelmahommissa.jpeg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="640" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgccQyhpsZ_qZYOtYbKA5SGn1oGSnqIFFLY_HxzgKgbHaq0oXHyb8oV72H6HLNi2mtxehJeGZk8eLfj2lPRBmxUBKbStcrOJ8OjGA_xpt72WfzQJwM3rmodktj_fD9Ps3zRG_LVZScafEBC/s640/unelmahommissa.jpeg" width="480" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ammattibloggaajat ottavat taitavia kuvia järjestelmäkameralla. Tässä näette havainnekuvan harrastelijabloggaajan kuvasta.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
No on. Ensinnäkin itsestäänselvyys: Satu ja Hanne ovat erinomaisia ja hauskoja kirjoittajia, ja sellaisilta lukee huvikseen melkein mitä tahansa. Toiseksi kirja on kiinnostava kurkistus siihen unelmatyöhön, josta moni haaveilee: ammattibloggaamiseen. Nykypäivänä se on ihan oikea ja vaativa ammatti, jolla voi elättää itsensä ja perheensä, jos on tarpeeksi hyvä ja valmis tekemään sen eteen kunnianhimoisesti ja tunteja laskematta töitä.<br />
<br />
Ja selväksi tulee, että töitä on tehtävä tosissaan ja pitkään. Molemmat ovat taustaltaan toimittajia ja <a href="http://suomenblogimedia.fi/" target="_blank">Suomen Blogimedian </a>bloggaajia, mitä tekee bloggaamisesta ammattimaista ja blogin sisältömarkkinoinnista huomattavasti helpompaa. Lisäksi molemmat ovat selvästi luovia ja monialaisia tyyppejä, jotka haluavat keksiä koko ajan uutta - hyvä edellytys menestyksekkääseen yrittäjyyteen. Etenkin Islannissa asuvan Sadun käyntikortti on aika uskomaton: toimittajan, kirjailijan ja bloggaajan töiden lisäksi hänellä on Islannissa suomalaista designia myyvä kauppa ja hän on myös matkailuyrittäjä. Islantilaisesta yrittäjäasenteesta voisi ottaa oppia Suomessakin.<br />
<br />
Näiden urapolkujen kehittymistä on kiinnostavaa seurata ja he myös avaavat koko kehityskaarensa yksityiskohtaisesti opiskeluista lähtien. Paljon puhutaan verkostoitumisen merkityksestä ja kirjaankin on haastateltu monia oman unelmatyönsä toteuttajia.<br />
<br />
Riippumatta siitä, onko päivätyöläinen vai freelancer kirja tarjoaa ajatuksia herättävän näkökulman nykyiseen työelämään ja siihen mitä yhä useammat työltään toivovat: vapautta vaikuttaa omiin työaikoihinsa, joustavuutta työajan ja vapaa-ajan välille sekä työn tuloksen mittaamista kellokortin leimaamisen sijaan. Siksi pidän kirjaa hyödyllisenä melkein kenelle tahansa. Näin asiasta kirjoittaa Satu:<br />
<br />
"Myös työpaikan käsite huutaa uudistusta. Työ ei ole paikka, jonne mennään, vaan asia joka tehdään. Se on tulos, joka saavutetaan. Teen töitä välillä pyörän selässä. Yleensä ideat ovat parempia, jos ne syntyvät ulkona jotain hauskaa tehden kuin toimistolla koneen ääressä istuen."<br />
<br />
On tietysti paljon töitä, joissa etätyöt tai jousto eivät ole mahdollisia - ensimmäisenä tulee mieleen hoitoala, opettajat, poliisit tai kaupan myyjät. Mutta ainakin meillä tietotyöläisillä työn ja vapaa-ajan rajat ovat yhä vaikeammin eroteltavissa - ja jos minulta kysytään, saavat ollakin. Itseäni ei haittaa lainkaan pitää silmällä työpaikan somekanavia myös vapaa-ajalla, jos työnantaja puolestaan joustaa loma-ajoissa silloin, kun päiväkoti on kiinni.<br />
<br />
Pidän kirjan realismista: vaikka unelmatyön ja yrittäjyyden vapautta ja hyviä puolia hehkutetaan, kumpikaan ei lupaa rikastumista, vaan ainoastaan kohtuullista toimeentuloa. He myös muistuttavat siitä, että hiljaisia työviikkoja tulee ja niihin on syytä varautua taloudellisesti. Hanne kertoo unelmatyön varjopuolista ja ruuhkavuosina uupumisesta, kun kone kulkee mukana lomillakin (joista tosin voi tehdä myös blogiin sisältöä ja saada tuloja matkan kustantamiseen). Freelancerin työ vaatii hyvää itsekuria ja kykyä sanoa ei.<br />
<br />
Kirjassa annetaan paljon käytännön neuvoja unelmatyöhön siirtymiseen ja Hanne avaa omat työtapansa ja työviikkonsa perusteellisesti. Satu puolestaan vastaa yleisimpiin kysymyksiin kivijalkakaupan perustamisesta. Jos haaveilee unelmahommiin hyppäämisestä, tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea ensin. Kirjoittajat muistuttavat myös siitä, että koska kaikille yrittäjäksi ryhtyminen ei ole järkevää tai mahdolllista (esim. yksinhuoltaja saattaa arvostaa vakaita tuloja ja säännöllisiä työaikoja palkallisine lomineen), jokainen voi silti miettiä, voiko päivätyön yhdistää unelmatyöhön muulla tavoin tai osa-aikaisesti.<br />
<br />
Itse keksin hoitovapaalta yhden ihanan asian, jota en pysty toteuttamaan työpaikalla: päiväunet lapsen kanssa. Olen oppinut tämän tavan vasta viimeisen vuoden aikana ja tajunnut, kuinka paljon puolen tunnin nokoset lounaan jälkeen freshaavat päätä. Ehkä menen töissä joskus lounaan sijaan siivouskomeroon torkkumaan.<br />
<br />
Koska kirja on työpaikkani julkaisema enkä voi siksi suositella kirjaa objektiivisesti, uskaltaudun antamaan silti yhden vinkin: tämä voisi olla myös erinomainen lahjakirja kevään ylioppilaille tai muille nuorukaisille, jotka pohtivat mitähän tekisi isona.<br />
<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-16067884976257131852017-05-05T10:58:00.000+03:002017-05-05T11:13:53.935+03:00Muistatteko Jasonin?Kirjastosta löytyy usein helmiä omasta lapsuudesta. Tällä viikolla löysin Jasonin! Luultavasti kaikki 70-luvulla syntyneet tietävät heti, kenestä on kyse:<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgG6pEdplNK6H-dGhp32xKTY2P-8si7qQS8JvigJ3NxtQnf9XH4CQ_cm9Ny-9AeAyH7HIeohwi4GtRiapRdinZn643z7JqPDOyN7W8rM8ohyphenhypheng3YTHHQ62Vz4zsfZgw9mdLZWhSpNOgCIhqs/s1600/Jason.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgG6pEdplNK6H-dGhp32xKTY2P-8si7qQS8JvigJ3NxtQnf9XH4CQ_cm9Ny-9AeAyH7HIeohwi4GtRiapRdinZn643z7JqPDOyN7W8rM8ohyphenhypheng3YTHHQ62Vz4zsfZgw9mdLZWhSpNOgCIhqs/s1600/Jason.JPG" /></a></div>
<br />
<br />
Camilla Mickwitzin klassikkosarja ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1975 (Jason, Tammi) ja se kuuluu ehdottomasti 70-lukulaisten lasten kultaisiin muistoihin. Jason seikkailee erilaisissa kuvioissa äitinsä Kaarinan kanssa - lapsuudesta muistan, että Jasonin äiti oli yksinhuoltaja ja joutui tekemään siksi paljon töitä. Miltä Jasonin elämä näyttää nyt, yli 40 vuoden jälkeen?<br />
<br />
Aika poliittiselta, lastenkirjaksi. Kirjassa keskitytään melko paljon Jasonin yksinhuoltajaäitiin Kaarinaan ja selväksi tulee, että Kaarinan elämä on raskasta:<br />
<br />
"Kaarina on työssä tehtaassa. Päivät pitkät hän siirtelee purkkeja, joita kone sylkee suustaan kauhealla vauhdilla. Hänellä on suojaverkko kiharan tukkansa päällä, ettei se tartu koneeseen. Jos Kaarina lepää hetkisen, kaikki menee sekaisin. Kaarinan täytyy silloin pitää vielä kovempaa kiirettä, että saa purkit taas järjestykseen. Usein Kaarina ajattelee: Mitähän Jason mahtaa puuhailla?"<br />
<br />
Voi Kaarinaa! Eikä tässä vielä kaikki: Kaarinan saama palkka ei aina riitä ja siksi Kaarina tekee ylimääräistä työtä iltaisin - alastonmallina. Kuvitus on 2000-luvun silmin aika liberaalia.<br />
<br />
On sinänsä outoa, että nykymaailmassa alastomuus puskee esiin kaikkialla - paitsi lastenkirjoissa. Nykyvanhempi oikein hätkähtää alasti poseeraavaa Kaarinaa. Lapsia se tuntuu kiinnostavan kovasti.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhnBNdQon3_94AkPHRdfL1zvkh03KtKDil_PwfPPUHMBk_7iPlzO4SXRSNWGoBUbEuXpHe0ozw-_rUOvsdvplEzm7AIxaxoHO6oMwFYWWcKymMd21svtuMELIqqDJia9OoOcnNo2ph151dZ/s1600/Jason+2.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhnBNdQon3_94AkPHRdfL1zvkh03KtKDil_PwfPPUHMBk_7iPlzO4SXRSNWGoBUbEuXpHe0ozw-_rUOvsdvplEzm7AIxaxoHO6oMwFYWWcKymMd21svtuMELIqqDJia9OoOcnNo2ph151dZ/s1600/Jason+2.JPG" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Myös hiukset ovat Kaarinalle tärkeät. Tässä käydään kampaajalla.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjvFx7-BEYtmfc1OXCKzN-8ktc9WpcF9FYT5_i-vwDYMen43jEuycg9rFANmiuyuhH73sErOlX9ye43DKV_aUQmZnwPiNXz5BAk8QewggUsGFA2vWeBHxhyOxSVjptBxGd1Q5V4o-r4SxSs/s1600/Kaarina.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjvFx7-BEYtmfc1OXCKzN-8ktc9WpcF9FYT5_i-vwDYMen43jEuycg9rFANmiuyuhH73sErOlX9ye43DKV_aUQmZnwPiNXz5BAk8QewggUsGFA2vWeBHxhyOxSVjptBxGd1Q5V4o-r4SxSs/s1600/Kaarina.JPG" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Äidit tekevät monenlaisia töitä. </td></tr>
</tbody></table>
<br />
Jason-kirjoissa on muutenkin melko vahva yhteiskunnallinen vivahde, kuten ajalle ominaista olikin. Joka tapauksessa Jason näyttää kiinnostavan nykylapsiakin kovasti ja ymmärrän hyvin sarjan suuren suosion. Kuvitus on ihanan omaleimaista ja värikästä ja tarinoissa on mukana huumoria yhteiskunnallisen ulottuvuuden lisäksi.<br />
<br />
Jäin vielä miettimään sitä, että nykypäivän lastenkirjoissa lapset tuntuvat olevan usein tarinan keskipisteenä ja vanhemmat vähän taustalla, jos ovat mukana ollenkaan. Lastenkirjat kuvastavat myös kasvatuskäsityksen muutosta: me 70-luvun lapset saimme kiistämättä vähemmän huomiota kuin 2000-luvun lapset saavat keskimäärin. Hyvä tai huono, en ota kantaa siihen, mutta eron huomaa, kun lukee vanhoja lastenkirjoja.<br />
<br />
Mieleeni tulee toinen 70-luvun klassikko eli Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas, jossa puolestaan yksinhuoltajaisä polttelee piippua ja puuhailee Mikon kanssa kaikenlaista, paitsi silloin kun haluaa lukea lehteä rauhassa. Mikko Mallikas on saanut uuden elämän myös suosittuna pelinä, jossa rakennellaan kaikenlaisia härveleitä.<br />
<br />
Aikansa klassikkona Jasonia on käsitelty jonkun verran blogeissa, mm. <a href="http://jarjellajatunteella.blogspot.fi/2012/03/nostalgian-havinaa-camilla-mickwitzin.html" target="_blank">Järjellä ja tunteella </a> ja <a href="https://les-lue.com/2013/07/12/jason-muuttaa-maasta-camilla-mickwitz/" target="_blank">Les! Lue! -blogissa</a>, jossa kaipaillaan ulkosuomalaisuutta käsittelevää kirjaa Jason muuttaa maasta. Sen muistan omista Jasoneistani parhaiten, missähän kirja mahtaa olla nyt..?<br />
<br />
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-2486877098801016584.post-88539295576599670532017-04-26T15:27:00.003+03:002017-04-26T15:27:53.587+03:00Kuinka avioliitto tuhotaan<span style="font-size: large;">Tässäpä romaani, jossa kerrotaan, kuinka täydellinen avioliitto tuhotaan. Tai joka kertoo siitä, ettei täydellistä avioliittoa ja rakkautta ole olemassakaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Norjalaisen Geir Gulliksenin <a href="http://www.siltalapublishing.fi/kirja/292/" target="_blank">Kertomus eräästä avioliitosta</a> (Siltala 2017) on herättänyt paljon kohua ja kerännyt kiitosta, eikä turhaan. Yhden avioeron kautta kerrotaan tarina, joka onnistuu näyttämään jotain olennaista tästä ajasta, parisuhteista ja siitä, miksi niin moni avioliitto hajoaa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kerronta on intiimiä ja tajunnanvirtamaista, kuin sukeltaisi suoraan kertojan pään sisään. Minäkertoja rakentaa avioliittonsa tarinaa uudelleen vähän poukkoillenkin ja laittaa sanoja ex-vaimonsa suuhun, yrittää ymmärtää mitä heille tapahtui, kun vaimo ei suostu vastaamaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mutta ei hän naista tavoita, edelleenkään. Vaimo jää kirjassa etäiseksi hahmoksi, miehen halun ja palvonnan kohteeksi eikä ole hirveän vaikea naisena ymmärtää, miksi kävi kuten kävi.</span><br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPNnu-MyVzYWQod1PS84c-qvZHdCOZEGcnfu9IzhOrQ4ffDqL064JaYOKBa2KYHQLqVhP_u8fw3Ipnwxgp9XmbyX621dndsTQU9cZxJzRRQ0UgH7lTT2hPWhiWKHkOk2YKW-9CM1MTET2k/s1600/geir.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPNnu-MyVzYWQod1PS84c-qvZHdCOZEGcnfu9IzhOrQ4ffDqL064JaYOKBa2KYHQLqVhP_u8fw3Ipnwxgp9XmbyX621dndsTQU9cZxJzRRQ0UgH7lTT2hPWhiWKHkOk2YKW-9CM1MTET2k/s320/geir.JPG" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kirja aiheuttaa tarvetta halia aviomiestä.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
<br />
<span style="font-size: large;">Nykyään on oikein trendikästä pohtia sitä, että naiset eivät halua oikeasti tasa-arvoisia pehmomiehiä, vaan machoja. Ensin tasa-arvoa vingutaan ja sitten kotityöt tasan jakava kokkaileva hemmapappa vaihdetaan johonkin autoja rassaavaan puhumattomaan äijään, joka on jotenkin ihanan miehekäs ja arvoituksellinen.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Hirveä stereotypia. En usko tähän. Sen sijaan uskon siihen, että useimmat meistä pitävät pienestä mysteeristä. Siitä, että toinen pistää joskus vähän hanttiin, että sillä toisella on joku oma sielu ja persoona, jonkinlainen elämä, josta toisen ei tarvitse tietää ihan joka minuuttia eikä jokaista muiden kanssa puhuttua lausetta. Silloin säilyy yllätystä ja uutuudenviehätystä vuosien jälkeenkin, sillä tapaamalla muitakin ihmisiä kuin omaa perhettä voi keksiä jopa uusia ajatuksia ja puheenaiheita. Useimmille sellainen parisuhdemalli sopii.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Tällä ei mielestäni ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa - olen kuullut saman toiveen sekä miesten että naisten suusta.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Gulliksenin romaanissa aviomies tekee kaikkensa vaimonsa eteen: ihailee ja palvoo, kokkaa ja siivoaa, tarjoaa perusteellista seksiä, tekee töitä kotona. On aina läsnä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">On aina läsnä. Ei. Älkää nyt helvetissä olko aina läsnä. Silloin muuttuu helposti cockerspanieliksi ja kuka haluaa olla naimisissa cockerspanielin kanssa? Ei kukaan. En ainakaan tunne ketään, mutta kai niitäkin on. Kai se on mahdollista, jos molemmat ovat cockerspanieleita, sellainen liitto voi tietysti toimia oikein hyvin. Muuten tuskin toimii.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">En siis ollenkaan ihmettele, miksi vaimo lopulta karkaa toisen miehen matkaan. Ja oudointa kaikessa: koska aviomies on siihen vielä yllyttänyt ja kehittänyt vaimon mahdollisesta sivusuhteesta itselleen fantasian:</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">"Hän muistaa, että olin sanonut <i>voit tehdä juuri sitä mitä haluat, rakastan sinua joka tapauksessa. </i>Ja hän muistaa, että kerran en enää kyennyt sanomaan niin. Se hetki tuntui hänestä merkillisen helpottavalta. Kaikki sortui hänen silmissään, juuri sillä tavalla mitä hän ei koskaan ollut osannut edes kuvitella."</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ei kannata puolisoa yllyttää uskottomuuteen, ehdotan minä. Mieluummin kannattaa yllyttää olemaan uskollinen. Muuten voi jäädä luu vetäjän käteen, niin sanotusti, kuten tässäkin tarinassa sitten käy. Vaimo ei palaakaan kiltisti kotiin yhtä kokemusta riettaampana, vaan rakastuu ja jää sille tielleen. Mikä yllätys. </span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Sitä paitsi salaa vaimo olisi jopa saattanut toivoa, että mies olisi järjestänyt mustasukkaisuuskohtauksen ja käynyt lyömässä toista miestä nenään, taistellut vaimostaan vapaudesta höpöttämisen sijaan. Sellaisia jotkut naiset ovat, ja miehet.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Romaanin miespäähenkilö kuvaa tätä prosessia armottomasti ja analyyttisesti. Tarina on paljon yhtä avioliittoa suurempi, se on oikeastaan koko länsimaisen avioliitto-instituution kuvaus ja sisältää uskoakseni paljon tuttuja tilanteita aika monille.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Pääpari on sitä mieltä, että heidän rakkautensa on täydellistä ja he ovat muita onnekkaampia. He jakavat kaiken ja kertovat kaiken, ovat toistensa parhaita ystäviä. Niinpä nainen kertoo heti aviomiehelleen, kun on tavannut uuden, kiinnostavan miehen. Ehkä ei olisi kuitenkaan kannattanut - olisiko salasuhde voinut jopa säästää heidän avioliittonsa täydellisen avoimuuden sijaan, mies pohtii jälkikäteen.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Mies yrittää säilyttää tämän uskomattoman onnen usuttamalla vaimoaan avoimeen avioliittoon - ja niinpä suuri rakkaus kaatuu omaan ylimielisyyteensä. Itselleni jää vähän epäselväksi, miksi mies tekee niin. Itse hän kuvailee pelkäävänsä tavallisuutta ja haluavansa antaa vaimonsa olla täydellisen vapaa. Mies lukee Simone de Beauvoiria ja arvelee, että naisilla on yhtäläinen oikeus rakastajiin kuin ennen vanhaan miehilläkin.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ihan hieno ideaali, mutta kovin harvoilla tämä täydellinen vapaus kuitenkaan toimii perhearjessa. Tilanteen edetessä mieheenkin tarttuu pelko vaimon menettämisestä, eikä pelokas mies herätä vaimossa enää mitään muuta kuin sääliä.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ei ole vaikea ymmärtää, että cockerspanielin sijaan hän lähtee susikoiran matkaan.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kirja on traaginen ja koukuttava, välillä yksityiskohtaisissa seksikuvauksissa kiusallinenkin. Koska koko tarina tapahtuu miehen päässä, nekin kohtaukset voivat olla vain miehen kuvitelmaa ja fantasiaa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kirja herättää paljon ajatuksia avioliitosta yleensä, rakkauden säilymisestä ja siitä, millaisessa suhteessa haluaa itse elää.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Ja jää siitä vähän surullinenkin olo: rakkaudessa ei kai kukaan ole koskaan täysin vapaa.</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;"><b>Kenelle: </b>Erityisesti eronneille tai karanneille, mutta sopii kenelle tahansa parisuhdeteemoista kiinnostuneille. </span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;"><b>Alkulause: </b>"Minun täytyy kuvitella, miten hän koki sen kevään, kuvitella jokin silloinen päivä ennen kuin kaikki tapahtui."</span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;"><b>Väsynyt äiti -pisteytys (1-4): </b>3. Nopealukuinen ja koukuttava. Pistää miettimään ruuhkavuosien jälkeistä elämää. </span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;">Kirjaa on käsitelty monissa blogeissa, mm. <a href="https://helmikekkonen.com/2017/03/16/kertomus-eraasta-avioliitosta/" target="_blank">Helmi Kekkonen</a>, <a href="http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/2017/03/geir-gulliksen-kertomus-eraasta.html" target="_blank">Kulttuuri kukoistaa</a> ja <a href="http://readerwhydidimarryhim.blogspot.fi/2017/04/geir-gulliksen-kertomus-eraasta.html" target="_blank">Reader, why did I marry him.</a></span><br />
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<span style="font-size: large;"><br /></span>
<br />Inahttp://www.blogger.com/profile/13148055522944637606noreply@blogger.com3