INAhdus

Uskomatonta, mutta totta: toinen kirja tulee sittenkin. Ja nopeammin kuin piti eli elokuussa, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Tähän on nyt heti julkaistava perinteinen kustannussopimus-pönötyskuva Kosmoksen Mikko Aarnen kanssa - jo tavaksi tullut (eli tokaa kertaa). Koska elämme internetin alati kehittyvässä maailmassa, mukana on myös kättelyvideo! On se ylevä. Kyllä niitä nyt naurattaa, mutta ootas kun kirjan myyntiluvut tulee. Edellinen kirja Syliin ilmestyi kaksi vuotta sitten, joten kirjalasteni ikäero jäi yllättävän lyhyeksi. (Samalla osui silmiin hupaisa juttu: nuori artisti Vilma Alina on julkaissut näemmä biisin nimeltä Syliin . Ihan hieno biisi - eihän sillä kirjan kanssa ole mitään tekemistä, mutta näin maailmassa kaikki kiertää.) Olen vastaillut ystäville kirjaan liittyen yhtä sun toista, joten tässä tiedoksi kiinnostuneille. Miten ehdit kirjoittaa tokan kirjan? Mielelläni olisin istunut Virginia Woolfin opastamana puoli vuotta omassa huoneessa ja va...

Hämmästyttää ja kummastuttaa tämän syksyn kuuma kirjallinen keskustelu siitä, saiko kirjailija Riikka Ala-Harja käyttää siskonlapsensa leukemiaa materiaalinaan fiktiivisessä romaanissa vastoin sisarensa perheen tahtoa (iso juttu viikonlopun Hesarissa - sisar haluaisi kirjailijoille eettiset säännöt casen pohjalta. Niitä hän tuskin saa, mutta välirikon sisarensa kanssa kylläkin). Tietenkin sai. En tajua, mitä mesoamista asiassa edes on: ei tällä ole mitään tekemistä tekijänoikeuksien kanssa, kun kyse on fiktiosta. Kuka omistaa kenen kokemukset fiktiossa, täysin järjetön kysymyskin. Koko keskustelu on mielestäni ihan harhateillä. Kysymys on puhtaasti moraalinen, ja siinä ainakin itselläni on vähän enemmänkin pohdittavaa. Osaan samaistua tilanteeseen tätinä ja nimenomaan tätinä ymmärrykseni kirjailijaa kohtaan päättyy: jos sisarenlapseni sairastuisivat syöpään, en voisi kuvitella tekeväni mitään, mikä loukkaisi heitä ennestään järkyttävän tilanteen keskellä, vaikka olisin mielestäni...

Voi murhetta: Matti Yrjänä Joensuu on kuollut. :( Hän oli luultavasti ainoa suomalainen dekkaristi, jonka koko tuotannon olen lukenut kokonaan ja suurella intohimolla. Viimeiseksi jääneen teoksen Harjunpää ja rautahuone arvio löytyy täältä . Joensuu oli itse asiassa mielestäni enemmän kuin dekkaristi (väheksymättä dekkareita sinänsä): hän uudisti koko lajityyppiä. Rikosten sijaan olennaista oli ihmisen pahuus ja maailman epäoikeudenmukaisuus, jossa paha ei aina saa palkkaansa. Joensuulla pystyi aistimaan, mitä niinkin rankka työ kuin poliisin ammatti ihmisen mielelle ja sielulle tekee. Arvostin myös aitouden tunnetta: koska kirjailija itse oli poliisi, työn kuvauksesta puuttui mikkihiirimäinen sankaruus ja glamour. Sen sijaan yksityiskohdat olivat tarkkoja ja huolellisia. Loppuratkaisuja ei pystynyt arvaamaan. Eniten Joensuun romaaneissa pelotti se, että lukija imeytyi myös rikollisen mielen sisään. Työn alla oleva romaani jäi kesken. Suren sitäkin. Lukekaa Joensuuta - hieno kirjailija...