INAhdus

Alan kyllästyä Donald Trumpiin. Eikö siitä vastenmielisestä tekohymystä pääse missään eroon? Ei pääse, seuraavaan neljään vuoteen ainakaan, jos oikein huonosti käy. Trumpin sijaan päätin perehtyä paremmin Amerikkaan. Valitsin luettavakseni  Anu Partasen tietokirjan Pohjoinen teoria kaikesta - Parempaa elämää etsimässä (Tammi 2016).  Partanen on tunnettu suomalainen toimittaja, joka muutti Jenkkeihin miehen perässä. Siellä hän alkoi melko pian tuntea syvää ahdistusta, jonka syytä ei täysin ymmärtänyt. Kunnes hän huomasi, että itse asiassa koko Amerikka on ahdistuksen vallassa.  Siitä syntyi erinomainen tietokirja, jonka Partanen kirjoitti englanniksi amerikkalaisille (The Nordic Theory of Everything: in Search of a Better Life). Haastattelujen perusteella olin kuvitellut, että kirja on trendikkään omakohtainen tilitys elämästä Amerikasta. Sitä se ei ole, onneksi. Sen sijaan se on painavaa asiaa ja pitkän lähdeluettelon sisältävä tietokirja. Partanen käyttää itseää...

Olen lueskellut paljon hyviä postauksia vanhempien kasvatus-tuskasta. Etenkin tokan lapsen tuoma muutos omaan jaksamiseen ja perhedynamiikkaan on iso järkytys aika monille perheille (siis muillekin kuin vain meille). Hyvä postaus aiheesta mm. Valeäidin tunnustuksissa.  Olisi helppo alkaa tässä listata kaikkea, mikä on mennyt pieleen tai mitä olisi voinut tehdä vanhempana toisin. Mutta koska nykyvanhempia syyllistetään muutenkin koko ajan kaikesta (vaikka vietämme lastemme kanssa luultavasti enemmän aikaa kuin yksikään aiempi sukupolvi ikinä), päätin tehdä poikkeuksellisesti yhden kasvatuspostauksen, jossa keskityn siihen, mikä on mennyt odotuksia paremmin. Tämän postauksen teema on siis: vanhemmat! Kehukaa itseänne! Ja toisianne! Ja lapsianne! Oikeasti teette keskimäärin kaiken tosi hyvin. Siitä kannattaa kiittää itseään ja lapsiaan joka päivä. Jos on puoliso, niin kyllä sitäkin kannattaa kiittää. Yrittää parhaansa varmasti hänkin. Kehuminen on vaikeaa. Joudun tässä oikein po...

Palaan edelliseen teemaan: painajaisiin. Ei niistä näemmä pääse edes nelikymppisenä, vaikka parhaansa mukaan välttää kauhutarinoita. Luen Annie Proulx´n novellikokoelmaa Näin on hyvä (Otava 2011, suomentaja Juhani Lindholm). Proulx tunnetaan mm. Brokeback Mountainin alkutarinan kirjoittajana, ja samalla hyvällä linjalla jatkaa tämäkin kokoelma: vähän hyytäviä tarinoita menneen ajan cowboy-elämästä preerialla (muun muassa). Kansi on leppoisampi kuin sisältö. Mutta ei ole mitään pieni talo preerialla -juttua tämä kyllä. Spoilaan yhden tarinan kertomalla juonen: teini-ikäinen rakastunut pari menee naimisiin 1800-luvun lopussa. Ovat kunnon uudisraivaajia ja rakentavat omaa pientä tilaa onnellisina. 14-vuotias vaimo tulee raskaaksi, 17-vuotias aviomies/poika lähtee tienaamaan lisää rahaa kauas kotoa. Sitten vaimo synnyttää kuolleen vauvan ennenaikaisesti yksin mökissä. Naapuri löytää hänet seuraavana keväänä, kojootit ovat syöneet vauvan ja muut preerian pikkueläimet äidin. Sillä ...