INAhdus

Olen tänä keväänä palannut monta kertaa miettimään aikoja, jolloin esikoiskirjani Syliin (Kosmos 2016) syntyi. Tämän kevään karanteeni ja eristys toi vahvasti mieleen ajat, jolloin olin vielä pahemmin eristyksissä. Esikoista odottaessani jouduin yllättäen vuodelepoon neljän seinän sisälle. Tehtäväni oli maata sohvalla kolme kuukautta ja liikkua niin vähän kuin mahdollista. Ulos ei saanut mennä lainkaan. Se ei ollut kovinkaan hilpeää aikaa. Eristyksen ahdistavuutta lisäsi tietysti huoli vauvasta. Lepohoidolla yritettiin estää ennenaikaista synnytystä, ja onnistuttiinkin: lapsi syntyi lopulta reippaasti ylikaisena. Sohvalla maatessani en harmi kyllä tiennyt sitä. Ehkä tämän kevään karanteeni ei siksi tuntunut niin isolta yllätykseltä, vaikka olikin karmeaa muuten. Olin jo kerran aiemmin ollut tilanteessa, jossa kansalaisoikeuteni otettiin kerralla pois lääkärien suosituksesta ja kyse oli silloinkin elämästä ja kuolemasta. Olisin tietysti voinut uhmata lepokäskyä, mutta silloin ...

Kaupallinen yhteistyö BookBeatin ja Suomen blogimedian kanssa. Mitä ajattelin tällä viikolla? Onpa taas outo kevät. Samalla, kun väänsin seuraavaa kirjaa painoon, päädyin elämäni ensimmäiseen podcastiin puhumaan  Syliin-kirjasta  (Kosmos 2016), joka ilmestyi kaksi vuotta sitten. Suomen blogimedia (johon toinen blogini eli Pieni novelliblogi Katjan kanssa kuuluu) starttasi kirjapodcast-sarjan, jossa haastatellaan bloggaavia kirjailijoita ja selvitetään, miten kirjoja kirjoitetaan pyykkivuorten, päivätöiden ja katkonaisten yöunien kaaoksessa. Jostain syystä arvelivat, että kuulun tähän kategoriaan. Päädyin siis ystäväni Katjan haastattelemaksi kirjapodcastiin ja uskallan sanoa, että siitä tuli ihan hyvä setti - ja olisi tullut vielä parempi, jos olisin antanut Katjalle välillä suunvuoroa. En antanut. Ihanaa puhua itsestään sillä lailla täysin ilman suodattimia mitä sattuu. Tämä on nyt niitä kirjailijan luontaisetuja, kun lounareitakaan ei ole. Jos haluatte kuulla, mik...

Mikä täydellinen kirjamessuviikko! Luvassa vettä, räntää, lunta, tuulta, pimeyttä ja kaikkea sellaista ikävää ja ankeaa, minkä takia kannattaa mennä sisätiloihin messukeskukseen juomaan viiniä ja selailemaan kirjoja, joita voi lukea peiton alla seuraavat kuusi kuukautta.  "Nyt on lokakuu ja minusta näkee sen." Noloa myöntää, mutta parin vuoden tauon jälkeen olen siellä viimein itsekin. Vauvan kanssa messuille meneminen tuntui vähän hankalalta (en tosin enää muista miksi. Liittyikö se jotenkin imetykseen? Vai matkaan julkisilla? Öh?). Lisäksi töissä ollessa messuilla tulee päivystettyä aina neljä vuorokautta putkeen, joten pieni messutauko oli ihan paikallaan. Mutta nyt! Luvassa on historiallinen tilaisuus kuulla esikoiskirjani viimeinen haastattelu: olen haastateltavana torstaina klo 10.30 Kirjakahvilassa, joten tulkaa aamukahville ja moikkaamaan, jos suinkin pystytte.  En ole antanut haastatteluja kirjasta toukokuun jälkeen, joten olo on vähän hämmentynyt. Niin ...

Näin kauan se tauko sitten kesti. Aika tarkalleen kolme vuotta. Juha Itkonenkin teki jatko-osan, ihan reippaasti ja keski-ikäisesti, eikä edes flopannut. Eikös tämä jatko-osailu ole ihan trendikästä sitten? Kaipasin blogia pitkään, jopa siinä määrin, että kun ei ehtinyt blogata piti kirjoittaa kirja ( Syliin , jota tietysti mainostan aina jokaisessa sopivassa välissä). Mietin blogin aloittamista vuoden verran ja ihmettelin miten ja missä ja ennen kaikkea miksi? Pitäisi varmaan keksiä jotain uutta ja mullistavaa ja vähintäänkin alkaa vlogata ja tubettaa hulluna, ettei olisi ihan 90-luvulta, omg ja kaikki muut lyhenteet, joita en enää osaa. Sitten tuli Juha Itkonen jatko-osineen ja aloin miettiä, miksen menisi ruuhkavuosina läpi siitä, mistä aita on matalin (kuten kaikessa muussakin) ja jatka ihan vaan suosiolla Inahdusta? Itkosen Anna minun rakastaa -romaanin jatko-osassa Palatkaa perhoset keski-ikäinen mieskirjailija potee maailmantuskaa, puntaroi elämäänsä ja yrittää ...