INAhdus

Tunnetteko belgialaista nykykirjallisuutta? En minäkään. Tuli sattumalta töissä vastaan Belgian suosituimpiin kuuluva naiskirjailija, jota kollega suositteli. Sillä välin kun otan etäisyyttä Rimmiseen kirjoittaakseni jotain ammattimaisen objektiivista, kannustavaa ja neutraalia, kerron teille Annelies Verbeken omituisesta esikoisromaanista nimeltä Nuku! (Avain, 2006). Suositellaan unettomille. Huom! Lopussa myös teemaan liittyvä uniarvonta, jossa voi voittaa romaanin omaksi hyvän (tai ehkä pahan) yön saduksi. ;) Arvio: En tiedä, saako kirjasta mitään irti, jos ei ole koskaan potenut edes lievää unettomuutta. Totaalisen unettomuuden kuvauksena kirja on joka tapauksessa osuva ja välillä lähes hysteerinen. Tyylistä ja yleisestä sekoilusta tulee mieleen sekä Hanif Kureishi että Sonja O. Teoksessa on kaksi unetonta Belgiassa, nuori nainen ja vanhempi mies, jotka löytävät ja kadottavat toisensa vuorotellen. Juoni vaihtelee näiden kahden valvojan yöllisissä seikkailuissa, päiväelämän sekoilus...

Summa summarum: Kun luvataan kertoa naiseuden pimeästä puolesta, väkisin aavistelee ensin pahaa. Joko odotettavissa on tosikkomaista ja teoreettista femakkoininää, äitien väsynyttä iänikuista valitusta tai muuta näennäistä pikkukiukkua, kun arki on niin p--skaa ja pää pipi lasikatosta. Hullu akka! (Like) pitää sen sijaan ilahduttavasti lupauksensa. Nämä akat ovat todella niin virkistävän hulluja, ettei voi kuin ihailla heidän rohkeuttaan kaivella pimeät puolensa esiin ja kertoa ne vielä kaikille. Viihdyttävä, ajoittain järkyttävä ja ajatuksia herättävä kolumnikokoelma naisen vihasta. Arvio: Teokseen on pyydetty yli kahdeltakymmeneltä naiselta (ja parilta mieheltä) kirjoituksia naiseuteen liittyvistä tabuista. Tekstit ovat enimmäkseen omakohtaisia ja koskettavia, mikä pelastaa ne myös teoretisoinnin taakalta. Aiheet eivät ole kevyitä: mukaan mahtuu narsistiäitejä, väkivaltaisia naisia, PMS:ää, yksi pakollinen ja kliseisyydessään vähän tylsä sovinistiteksti (Jouni Hynyseltä, joka harmik...

Summa summarum: Claire Castillonin Äidin pikku pyöveli (Gummerus, 2007) oli kesäkirjojen kauhulukemistoa. Jos olet lukenut Shriverin Poikani Kevinin, se oli tähän verrattuna suht kesy. Novelleja äiti-tytär-suhteista, joista ei mieluiten tietäisi mitään. Arvio: Pakko ne oli tietysti lukea, vaikka meinasi välillä puistattaa. Kirjailija on omistanut kirjan äidilleen ja hänen äitinään en luultavasti näyttäytyisi enää koskaan missään. Castillon on ehdottoman taidokas novellisti: muutamien sivujen pituiset jutut maalaavat stoorit lukijan mieleen niin intensiivisesti, ettei ihan heti tee mieli lukea lisää. Mutta koska pahuus on hyvyyttä kiinnostavampaa, kirja on pakko lukea loppuun. Näissä hyvän yön saduissa seikkailevat ne psykopaattiäidit ja tyttäret, joita löytyy uutisistakin. Ääriesimerkkinä on lapsen tappaminen tai lääkkeillä myrkyttäminen. Itse pidän enemmän novelleista, jotka ovat lähempänä normaalia. Niissä kuvataan uskoattavasti äidin hylkäämistä tai lapsen yksinäisyyttä, vanhenemist...

Vielä ehtii pari postausta ennen lomaa. Muistatte varmaan Vaippailmiö-kirjan, jonka lähetin parille lukijalle arvioitavaksi? Sain toisenkin arvion, jossa on myös muutamia miehen kommentteja välissä - miesnäkökulmaa! ;) Seassa pari Inahtajan asiantuntematonta ja hämmästynyttä kommenttia myös. Kiitos arviosta, enjoy! Ps. en uskaltanut lyhentää tekstiä, kun tiedän asiaan vihkiytyneiden innostuksen. Esikoista odottaessani olin päättänyt kestovaippailla tulevan vauvan kanssa, mutta tietotaito asian suhteen oli vähintäänkin olematon ja koko kestovaippailu outoine termeineen tuntui asialta, johon oli todella vaikea saada tarttumapintaa. Sovinkin varmasti paremmin kuin hyvin Vaippailmiö-opuksen kohderyhmään. Isä: Tulevana isänä en päättänyt ruveta hangoittelemaan kestovaippa / kertavaippa keskustelussa. Sinänsä minulle oli aivan sama kumpia tulisin käyttämään, kunhan vaadittu työmäärä olisi lähestulkoon sama. (Inahtajan huom: viisas mies.) Ennen lapsen syntymää Ensimmäinen konkreettinen kosket...

Summa summarum: Nainen, murhe ja meri. Ranskalaisen Claudie Gallayn palkittu Tyrskyt-romaani (Avain) on kaihomielisen kaunis kirja Twinpeaksmaisella tunnelmalla. Lisäetua saa, jos on joskus käynyt Normandiassa. Jenni kuvaili kirjaa hyvin täällä Arvio :Alkuun mietin, olenko oikeassa moodissa tätä lukemaan - pitäisi ehkä olla lomalla jonkun saaren kivenkoloon kaivautuneena. Mutta kirjan mysteerit alkavat kehkeytyä vähitellen, pienen kylän salaisuudet ja kummat hiipparit alkavat elää ja kiinnostaa, äkkiä ei pysty lopettamaan. Kirja vaatii lukijalta yritystä, mutta se palkitaan. Kieli on kaunista, mutta jyrkkää. Olen tehnyt yhden automatkan Normandian ja Bretagnen halki ja sillä asiantuntemuksella uskallan sanoa, että kieli sopii maisemaan. Rannikkoihmisethän ovat vähän outoja - meren armoilla ja eristyksissä, mysteereihin taipuvaisia. Esimerkki kauniin jyrkästä kielestä: "Tutkin myös syitä muuttolintujen vähenemiseen La Haguen alueella. Minulle maksettiin huonosti. Mutta minulla oli...

Summa summarum: Panu Rajala yllättää. Elämäkerta "Lasinkirkas, hullunrohkea" (WSOY) Suomen kirjallisuuden grand old ladystä on kohteensa näköinen. Meriluodon romaaneja ja päiväkirjoja lukeneena epäilin, mitä uutta kukaan voi enää Meriluodosta kertoa - etenkin kun asialla on kirjallisuustieteen helppoheikki Panu Rajala . Jotain löytyi kuitenkin; ne kirjat! Mainio ja vetävä yhdistelmä kirjallisuutta ja oman aikansa Sex and the Cityä. Arvio: Alku ei lupaa hyvää. Elämäkerturi Rajalan persoona tunkee syliin oitis, kun siemaillaan valkoviiniä nostalgisesti yhdessä Ailan kanssa - tämähän on just sitä mitä lööpeistä epäilinkin. Rajala kaappaa miesmäisen egoistisesti valokeilan Meriluodolta, kaivelee esiin parit muinaiset miesskandaalit and there you go. Kaikki pilalla. Vaan eipä sittenkään. Pian päästään vauhtiin eli Meriluodon lapsuuteen ja runoihin. Rajalan tehtävä ei ole helppo: miten kirjoitetaan elämäkerta naisesta, joka on kasvanut eteerisestä, palvotusta runotytöstä kulttuuri...

Summa summarum: Mielestäni kevään kiinnostavin ilmiö on tässä: entisen Hare Krishnan omaelämäkerrallinen teos vuosista hihhulina, maailmalla vaeltamisesta, väkivaltaisesta avioliitosta irtautumisesta ja lopulta lesbouden löytämisestä. Vau. Ai ettei kiinnosta vai? No lue edes siksi, että tämä on vuoden täräyttävin esikoinen . Arvio: Joskus kiinnostavasta elämästä syntyy erinomaista kirjallisuutta. Toisinaan sitten taas ei. Nyt syntyi: osittain ehkä siksi, että Seija Vilén ehti elää nelikymppiseksi ennen kuin jalosti kokemuksensa kirjaksi. Kolmekymppinen olisi vielä sössinyt koko aiheen kiihkoilulla. Raflaavien aiheiden ei kannata antaa hämätä. Lööppikamaa tästä ei tule eikä katkeraa uskontojen vastaista tilitystä. Vilén on sinut elämänsä kanssa - vähemmänkin aikaa temppelissä olisi voinut tuhlata, hän tuumasi haastattelussa, mutta mitään hän ei tunnu katuvan. Ihailen. Jos usko meni, jäljelle jäi suvaitsevaisuus. Vilén tempautui Hare Krishna -yhteisöön jo alle kaksikymppisenä, päätyi pia...

Laiminlyön blogissa kahta aihetta: ekoilua ja lapsia. Vaikka molemmista tykkään, kummastakaan on harvemmin mitään kirjallisuuteen liittyvää sanottavaa, joten paikkaan aukon kerralla. Painosta tuli tänään kustantamomme uutuus, joka on herättänyt meillä suurta hilpeyttä ja naurattaa lapsetontakin: Tiina Törnströmin tietokirja Vaippailmiö kertoo kaiken mitä olet ja et ole halunnut tietää kestovaippailusta. Luomuvauvat tulevat! :D Hilpeyttä tämä sinänsä vakava aihe herättää siksi, etten tosiaankaan tiennyt kestovaippailun olevan melkein uskonnollinen ilmiö. Se on kyllä hienoa. Ketään syyllistämättä on ikävä lukea, että keskimäärin yksi lapsi käyttää n. 5000 vaippaa ennen kuivaksi oppimista. Eivätkä ne todellakaan maadu. Kirja ei kuitenkaan saarnaa, vaan on varsin hauska eikä vähiten tyytyväisten vauvakuvien takia. Kestovaippailu taustoitetaan ja perustellaan hyvin: rahalla, terveellisyydellä (allergisille lapsille), esteettisyydellä ja ekoilulla. Kestovaippoja ja kertiksiä yhdistelemälläki...

Taina Latvalan Paljastuskirja ärsytti sen verran, että virkosin kevätflunssasta. Suosittelen siis flunssalukemistoon. Pahoittelen ylipitkää arviota. Sairastajalla on aikaa ja Asiaa. Summa summarum: Naisen (parempi) versio Jari Tervon Koljatista . Latvalan Paljastuskirja herätti syksyllä samoin kohua: nyt paljastetaan paitsi salarakkaan näkökulma suhteessa ulkoministeriin (boring) myös totuus iltapäivälehtien moraalittomista toimituksista (vähemmän boring). Kohtuullisen viihdyttävä, mutta aika hajanainen teos, josta täytyy muistaa kirjoittajan olevan vielä nuori ja kehittyvä. Arvio: Olen ärtynyt siitä, että kirjassa on potentiaalia parempaan. Mukaan on päässyt liikaa turhaa huttua. En ymmärrä myöskään vihjailua omaelämäkerrallisuuteen: päähenkilö on kirjailijaa kovasti muistuttava Latvala-niminen naistoimittaja, joka kirjoittaa kostoksi paljastuskirjaa. Leikitäänkö tässä nyt piiloleikkiä persoonallisuuksilla or what? Kannatan aina sitä, että joko ollaan rehdisti fiktiota tai sitten olla...

Summa summarum: Äidit ja tyttäret, voiko sen kovempaa settiä kotipsykologin sohvalle enää löytää? Valitettavasti Äidit ja aikuiset tyttäret lupaa vähän enemmän kuin antaa. Se toimii luullakseni hyvänä terapiakirjana yleisesti äiti-traumaantuneille, saattohoitajille tai äitinsä jo menettäneille. Tällä kertaa tunnetta on kuitenkin enemmän kuin tietoa, mikä ei ole välttämättä huono juttu; itse vain olisin kaivannut enemmän sitä tietoa. Riippuu siis lukijan elämäntilanteesta. Mainittakoon myös, että Tuula Vainikainen sai 4.2.2010 Vuoden tiedetoimittajan palkinnon, ajankohtainen ja arvostettu tekijä siis. Arvio: Perustellaan ensin, miksi en ole täysin kirjan kohderyhmää: olen luultavasti vielä vähän nuori (tai lapsellinen muuten vaan). Lisäsyvyyttä kirjaan voisi tulla omasta äitiydestä, joten odotan mielenkiinnolla lukukokemuksia äiti-ystäviltä. Teos koostuu pääasiassa erilaisten naisten kertomuksista ja muistoista äideistään. Kirja on syntynyt kirjoittajan oman äidin kuoleman jälkeen, mis...

Summa summarum: Pääsen hehkuttamaan heti tammikuussa! Jhumpa Lahiri on HOT. Kaikki puhuvat Lahirista - paitsi minä, joka heräsin vasta saatuani Tuore maa -novellikokoelman joululahjaksi. Missä Lahiri on piileskellyt koko elämäni?? Bengalilais-amerikkalaisen ja Pulitzer-palkitun naiskirjailijan ihana novellikokoelma viihdyttää, surettaa, yllättää, mietityttää ja saa haluamaan lisää. Kuin Alice Munro, mutta vahvasti etnisellä twistillä. Lukekaa! Arvio: Öö, jäiköhän vielä jotain sanottavaa? Ehkä se, että mielestäni nimi- ja aloitusnovelli Tuore maa oli kokoelman heikoin. Kumma juttu. Ja silti sekin oli hyvä. Lahiri kertoo Intian Amerikkaan muuttaneesta älymystöstä ja etenkin heidän lapsistaan. Nämä seuraavan sukupolven kasvatit tuppaavat olemaan hienoja kirjailijoita: he pystyvät kuvaamaan uuden maan vierautta omasta kulttuuristaan käsin ja luomaan siksi osuvia ja teräviä ristiriitoja. Siitä syystä pidän Lahiria esim. Paul Austeria tai Siri Hustvedtia kiinnostavampana: he ovat loistavia k...

Summa summarum: Sain vinkkejä Aikamatkustajan vaimosta sekä lukijoilta että kavereilta - kirja on jonkinlainen kultti-bestseller. Yli 600-sivuinen pläjäys oli sopivan addiktoiva joululomalle: pidän sitä hyvänä lukuromaanina, jos ei ole kiire. Kyseessä on ajassa ees taas pomppivan miehen ja hänen vaimonsa rakkaustarina, outo stoori muttei kuitenkaan scifiä. Nopealukuinen. Arvio: Erikoispiirteenä mainittakoon, että sain kirjasta jostain syystä painajaisia, mutta luulen olevani tämän ilmiön kanssa aika yksin. Jossain kohtaa aikamatkustajan kohtalo rupesi ahdistamaan, mutta johtunee siitä, että luin 300 sivua putkeen ennen nukkumaanmenoa. Pelottavahan kirja ei ole. Ainoastaan vähän weird. Kun olen nyt kehunut kirjaa hyväksi lukuromaaniksi, jossa on omaperäinen ja vetävä juoni, seuraa sarja muttia: Mutta 1 : Mutta miksi yli 600 sivua? Jossain välissä pitkästyin jo saman aikahyppelyn toistoon, uusiin sivuhenkilöihin ja suuren, ajankin ylittävän rakkauden vähän naiviin hehkutukseen. Vähempiki...

Summa summarum : Siis kääk. Olen pulassa Eropapereiden kanssa. En ole avioerolapsi ja tuntuu, että oma kokemus toisi aiheeseen lisää perspektiiviä. Otetaan siis kirja kirjana. Jos olet traumaantunut avioerolapsi, lue tämä - voi helpottaa. Jos olet eroamassa tai podet syyllisyyttä erosta, lue tämä - helpottaa, jos et toimi näin. Itseäni vaivasi sekin, että Honkasalo on kertonut omista lapsuuden avioerotraumoistaan lehdissä; tuli väkisin mieleen, että kirja on kostotarina. Ainakaan hänen isänään en olisi kovin iloinen. Arvio: Plussat: hyvä kirja äideistä, tyttäristä, sukupolvista ja tärkeästä ilmiöstä nimeltä avioero. Miinukset: yhden asian kirja, joka haksahtaa välillä tyttökirjamaisen naiiviuden puolelle. Alku on mainiota ajankuvausta ja nostalgiaa - Honkasalo on kunnostautunut 60- ja 70-lukujen kuvaajana ja pidän siitä, että kerronta on tarkkaa ja aitoa. Henkilöt elävät, heille rakennetaan taustaa ja tarinaa huolellisesti. Aikatasojen vaihtelut tuntuvat välillä rasitteelta, toisaalta ...

Kapinoin. Helmi Kekkosen Kotiin-novellikokoelma ei ole Hesarin esikoiskirjapalkinnon ehdokaslistalla. Pitäisi olla - tai sitten kaikki muut 10 ehdokasta ovat poikkeuksellisen hyviä esikoisia. En tiedä, kun en ole lukenut niitä, mutta tästä teoksesta tekisi mieli huokailla "hätkähdyttävän kirkas debyytti kotimaisen kerronnan tähtitaivaalle" tai jotain vastaavaa. Kekkosen tiivis kokoelma sopii haikeilla tarinoillaan loistavasti kaamosaikaan, mutta kannattaa varautua aikamoiseen syksyn sävel -tunnelmaan. Tarinat ovat lyhyitä otoksia arkisesta elämästä ja ihmisistä, mutta pienessäkin ajassa ne onnistuvat koskettamaan. Mitään erityisen ihmeellistä ei tapahdu, mutta tarinat tiivistetään siitä kaikkein tavallisimmasta elämästä niin, että tulee hämmästeltyä tuttuja tunteita ja hetkiä. Hyvillä novellisteilla on ajan tihentämisen taito - Kekkosella se on. Pitää tarkistaa kannesta hänen ikänsä; syntynyt vuonna -82, ei uskoisi. Muutama tarina tuntuu vielä vähän kirjoitusharjoitukselta, m...

Pitääpä osallistua tähän Jari Tervon mainiosti masinoimaan mediahässäkkään teemasta suuttuuko Matti Vanhanen Tervon satiirista ja ketä se sitten taas kiinnostaa. Kun en ole Tervon kirjaa lukenut (enkä varmaankaan lue ellei sitä tarjoilla postiluukusta) niin otan ihan toisen näkökulman: tiesittekö, että myös Jari Tervosta on kirjoitettu merkittävä paljastuskirja, jossa hän esiintyy vieläpä omalla nimellään? Nimittäin vaimon Kati Tervon kirja Kesäpäiväkirja, jonka merkittävin paljastus on se, että Jari Tervon privaattielämä on tylsempää kuin Matti Vanhasen. Voinemme vetää tästä siis sen johtopäätöksen, että Tervo onkin Vanhaselle vain kateellinen?? ;D Luin Kati Tervon kirjan kesälomalla enkä vieläkään tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Joten ajatellaan nyt. Ensimmäinen ajatus oli, että toimisi blogina, mutta miksi siitä piti tehdä kirja? Kati Tervo pitää siis kirjaimellisesti kesäpäiväkirjaa, jossa kertoo missä nyt lomaillaan, millaisia säitä on pidellyt ja millä tuulella romaania kirjo...

En tiennyt, mitä pitäisi ajatella Anna Kontulasta , nuoren polven feminististä, joka väitteli aikoinaan seksityöstä ja sai siitä aika paljon julkisuuttakin. Ja kaiken lisäksi vielä poliitikko (vasemmiston uusia toivoja?), yhhyh. Onneksi en ajatellut paljon mitään, vaan tartuin Kontulan uusimpaan pamflettiin, kun se käveli työpaikan käytävällä vastaan. "Tästä äiti varoitti" -teos onkin monelle jo mediasta tuttu: kohu nousi esseestä, joka käsittelee anonyymin poliitikon tekemää "lievää raiskausta". Tietysti alkoi hirveä hulabaloo ja arvuuttelu siitä, kuka mies poliitikko nyt oli kyseessä - kun itse asiassa koko stoori käsittelee käsitettä lievä raiskaus, joka jotenkin onnistuttiin julkisessa keskustelussa ohittamaan. Kun olen naistutkimukseni aikoinaan lukenut, arvelin kyynisesti, etteivät nämä nuoret feministit jaksa nyt enää oikein innostaa. Hittolainen. Kirjahan on hyvä. Harmillista, että takakansi määrittelee teoksen niin vahvasti feministisen liikkeen (sisäiseksi...

Alice Munro sai Man Booker -palkinnon ja tulipa jälleen todistettua, että Booker-palkinnot voittavat ainakin omassa kirjarankingissäni Nobelin. Jos takakannessa lukee Booker- tai Nobel-voittaja niin valitsen Bookerin - ja petyn harvoin. Niin nytkin. Munron vuonna 2005 suomennettu novellikokoelma Karkulainen on jäänyt mieleen poikkeuksellisen hyvänä lukukokemuksena. Kyse on enemmänkin lyhyistä kertomuksista kuin novelleista - joka tapauksessa ne jäivät mieleen sekä kiehtovien tarinoiden että loistavan kielen takia. Niinpä sitten Munron uusimman Sanansaattaja-teoksen kanssa tuli pettymys. Sanansaattaja linkkautuu Munron oman suvun historiaan ja oli jostain syystä omasta mielestäni tylsä. Liian hidas eikä ollenkaan niin jännittävä ja kiehtova kuin Karkulainen; hyvin kirjoitettu kyllä, mutta kerta kaikkiaan pitkäpiimäinen. Jotain näissä kanadalaisissa naiskirjailijoissa kuitenkin on, miten sieltä tuleekin niin paljon hyvää kirjallisuutta vai onko niissä joku meitä puhutteleva pohjoinen...

Summa summarum: Jokaisen kotipsykologin must have -teos!! Tänään julkistettu Hullu rakkaus. Selviytymisopas on ehdottomasti parasta, mitä parisuhdeopasmarkkinoilla on tapahtunut aikoihin. Jos olet koskaan missään suhteessa edes miettinyt hetkellisesti, onko tämä ihan normaalia vai pitäiskö mennä parisuhdeterapiaan, kuulut kohderyhmään. Jos ei tulisi mieleenkään koskaan missään olosuhteissa ikinä mennä, koska parisuhteesi on täydellisen normaali ja harmoninen, kuulut vielä enemmän kohderyhmään, mutta tuskin hyödyt tästä kirjasta. Suosittelen sen sijaan silmien avaamista. ;) Arvio: Hannele Törrönen on kokenut lastensuojelu-, päihde- ja perheterapeutti, mutta tämä ei ole mitään anneli tempakkaa. Törrönen kirjoittaa välillä virkistävän rajusti ja suoraan ikävistäkin asioista ja Inahtajaa ilahduttavan sivistyneesti: mukana on paljon kirjallisuuslainauksia ja otteita potillaiden tilanteista vuosien varrelta. Kerrankin ammattilainen, joka osaa kirjoittaa sujuvasti ja ymmärrettävästi - tämän l...

Kun nyt tuli intouduttua maahanmuuttajakirjallisuudesta, niin otetaanpa kehuttu ja kohuttu esimerkki naapurimaasta Ruotsista. Summa summarum: Iranilaismimmin esikoisromaani kuvaa maahanmuuttajien elämää kansankodissa. Umayya on parempi. Arvio: Hirveästi porukkaa. Ensin teos tuntuu täyttävän lupaukset takakannen kehujen "tyrmäävästä, valloittavasta" ja ties mistä hävyttömän hauskasta kirjasta. Sitten alkaa tulla liikaa jengiä. Onko se tehokeino, ehkä, mutta loogislineaariseen ajattelutapaan jumiutunut länsimainen pääni meinaa hermostua ja kadottaa keskittymiskyvyn. Päähenkilö on teini-ikäinen Bahar, jonka perhettä, kasvua ja lähiympäristöä seurataan lapsuudesta aikuisuuteen. Yhteiskuntakritiikkiä revitään Baharin ruotsalaisen poikaystävän perheen ja iranilaisen perheen kohtaamisista - ihan hauskaa. Rasisti-setäkin pääsee kuvioon mukaan. Välissä on kaikenlaisia enemmän ja vähemmän sekoilevia teini-ikäisiä ja vanhempia pakolaisia, ruotsalaisia ja iranilaisia ja eri sukupolvien e...

Aloitan uuden vuoden yhdellä viime vuosien lempikirjoistani, josta tuli ikävän ajankohtainen: lähi-Idässä soditaan - taas. Jos haluat saada käsitystä lähi-Idän historiasta ja siitä, millaista oli kasvaa Israelissa palestiinalaisessa kristityssä ateistiperheessä (!), lue Umayyan esikoinen Nurinkurin. Ensisijaisesti tai sen lisäksi suosittelen vuonna 2007 ilmestynyttä sekä hulvatonta että koskettavaa Sinut-kokoelmaa, joka on kielellisesti nautittavampi. Summa summarum: Umayya Abu-Hannan vauhdikas elämä siirtolaisena Suomessa 80-luvulta nykypäivään - alkaen yrityksestä muuttaa nimi ja identiteetti Maija Hänniseksi (!!) huonolla menestyksellä. Harvinainen kirja, joka saa sekä viihtymään että ajattelemaan. Arvio: Suomessa ei ole juurikaan maahanmuuttajakirjallisuutta (vielä), mutta Umayya on tehnyt genreen aikamoisen startin. Umayyan suomen kielen kehityksen näkee hyvin siirryttäessä vielä vähän hajanaisesta ja hapuilevasta Nurinkurin-teoksesta Sinut-kokoelmaan, joka on jo täynnä hillitöntä...