INAhdus

Minä urpo en ymmärtänyt lukevani viihdekirjasarjaa. Jäin sittenkin Sidottuun sen verran koukkuun, että harpoin sen loppuun siinä toivossa, että salaperäisen Herra Greyn synkeä salaisuus paljastuu. Juu ei: lopussa lukee suurinpiirtein, että jatkuu. Jos nyt jotain vihaan niin tätä. Kestin urhoollisesti kaikenlaista punastelua ja kliseisiä roolipelejä 600 sivua yllättävänkin hyvin, mutta että seuraavat 600 sivua sitä samaa? Ja vielä seuraavat 600 ennen kuin päästään todennäköiseen happy endiin ja onnellisesti naikkariin (koska eihän nyt romanttista viihdettä voida tehdä ilman, että roistosta on kesytetty unelmavävy ja kelpo perheenisäkandidaatti)? JUU EI. Joku raja nyt pitkitetyllä rakkaustarinallakin ja kyllä se s/m-kuviokin tuli jo ikäänkuin läpikäytyä. Herra Greyn salaisuus jää ikuisiksi ajoiksi selvittämättä, mutta pystynen elämään tämän asian kanssa. Sitten hämmästytän teitä: jos unohdetaan karmeimmat kliseet ja noloimmat kielikuvat, niin ymmärrän Sidotun maailmanmenestystä. Se...

Olisipa kiva todeta, että nyt on kuulkaa tehty teos, jonka rinnalla Lady Chatterley ja Markiisi de Sade kalpenevat, hui sentään, kuinka tuhmaa! Vaan kun ei. Joudun olemaan ikävän ennalta-arvattava ja toteamaan, etten ainakaan vielä ymmärrä mikä tässä Fifty Shades -kirjassa on se suuri sensaatio. Suoraan sanottuna olen vähän pettynyt. Tämähän on enemmän SinäMinä-matskua kuin edes Reginaa - koulutyttöerotiikkaa, sanon minä, siitäkin huolimatta, että kyse on sadomasokismista (sen nyt kai arvaa jo kirjan nimestä: "Sidottu"). Ensinnäkin päähenkilö on jatkuvasti, rasittavuuteen saakka punasteleva kirjallisuudenopiskelija tyttönen. Olisipa se pää-äijä edes äijä, mutta kun ei: hän on 27-vuotias huippumenestynyt suuryrityksen johtaja. Siis 27. Sallikaa mun nauraa. Onko tämä nyt sitten keski-ikäisen kotiäidin mielestä uskottavaa? No ei ole. Anteeksi nyt vaan. En halua olla millään muotoa epäkunnioittava 27-vuotiaita kohtaan - kyllä hekin voivat olla suuryritysten johtajia, mu...

Kerrankin sattuu ja tapahtuu jotain jännää!! Nimittäin kotiin tuli postiluukusta arvostelukappaleena ihan oikeaa kotiäitipornoa, enkä edes ymmärtänyt sitä. Siirsin kirjan aika korkeaan kirjapinoon ja vasta kun luin lehdestä Fifty Shades -sensaatiosta, alkoi tuntua jotenkin tutulta. Sitä ennen katsoin vain kirjan takakantta epäluuloisesti: jostain syystä ilmaus "eroottinen sensaatio" ei saanut heti hoksaamaan, että kuulun kohderyhmään. Johtunee väsymyksestä. Mutta sitä tämä nyt on, hurja sensaatio maailmalla ja aion ottaa selvää miksi. Ilmeisesti joku on mennyt järkyttymään siitä, että kotirouvat kuluttavatkin päiviään tuhmien kirjojen parissa kodin puunauksen sijaan. Vähemmästäkin tulee perheen elättäjille paha mieli, ei siinä mitään. Näin heitä huijataan, luulevat meidän imuroivan täällä kaikki päivät, mutta oikeasti istummekin salaa pornon parissa. Jep jep. Perästä kuuluu siis - vaikken ole koskaan kuulunut Reginan kohderyhmään, lupaan nyt ihan vain teidän vuoksenne...

Summa summarum: Amerikkalaisen Jennifer Eganin Aika suuri hämäys (Tammi 2012) oli kesän paras kirja. Pulitzer-indeksi ei pettänyt tälläkään kertaa. Haluaisin lukea häneltä lisää - suomentakaa nyt pian ne kolme muuta romaania! Arvio: Kirjan rakenne on ihana. Jokainen luku on oma, itsenäinen tarinansa, mutta kaikki kietoutuvat silti jollain lailla toisiinsa kahden päähenkilön, levypomo Bennien ja hänen kleptomaani-assarinsa Sashan kautta. Samat tyypit seikkailevat välillä eri tarinoissa, mikä pitää lukijan hereillä. Ajassa pompitaan 1970-luvulta 2020-luvulle ja yleensä liikutaan musa- tai showbisneksessä ja maantieteellisesti mennään Afrikkaan asti. Kirjan liepeissä rakennetta verrataan muodikkaasti Facebookiin, mutta se ei välttämättä tee kirjalle oikeutta. Itse puhuisin ennemmin verkostomaisuudesta. Pidän myös siitä, että lukujen tyyli vaihtelee, eikä koskaan tiedä, miten ja mistä seuraava tarina alkaa. Mukana on mm. yksi lehtijuttu ja power point -esitys. Kuulostaa ehkä ki...