Sananen Ala-Harja -Gatesta

Hämmästyttää ja kummastuttaa tämän syksyn kuuma kirjallinen keskustelu siitä, saiko kirjailija Riikka Ala-Harja käyttää siskonlapsensa leukemiaa materiaalinaan fiktiivisessä romaanissa vastoin sisarensa perheen tahtoa (iso juttu viikonlopun Hesarissa - sisar haluaisi kirjailijoille eettiset säännöt casen pohjalta. Niitä hän tuskin saa, mutta välirikon sisarensa kanssa kylläkin).

Tietenkin sai. En tajua, mitä mesoamista asiassa edes on: ei tällä ole mitään tekemistä tekijänoikeuksien kanssa, kun kyse on fiktiosta. Kuka omistaa kenen kokemukset fiktiossa, täysin järjetön kysymyskin.

Koko keskustelu on mielestäni ihan harhateillä. Kysymys on puhtaasti moraalinen, ja siinä ainakin itselläni on vähän enemmänkin pohdittavaa.

Osaan samaistua tilanteeseen tätinä ja nimenomaan tätinä ymmärrykseni kirjailijaa kohtaan päättyy: jos sisarenlapseni sairastuisivat syöpään, en voisi kuvitella tekeväni mitään, mikä loukkaisi heitä ennestään järkyttävän tilanteen keskellä, vaikka olisin mielestäni oikeassa ja vaikka sisareni olisi yliherkkä ja ylireagoiva.

Toinen asia, jota en ymmärrä, on mielikuvituksen rooli kirjailijan työssä: millä tavoin kirjasta olisi tullut huonompi tai vajaampi, jos leukemia olisi vaihdettu siskon mieliksi ja hänen toiveensa mukaan mihin tahansa muuhun maailman karmeista sairauksista? Eikö kirjailijan tehtävä ole myös kuvitella ja ottaa selvää, vaikkapa nyt tuntemattomista sairauksista? Lapsen sairauden kokemushan tässä on tärkein, eikä leukemian taudinkuva ja hoito. Kannattiko sen takia ajatua välirikkoon? Ymmärrän myös sisaren suuttumuksen hänen henkilökohtaisten perheelle tarkoitettujen sähköpostiensa ja viestiensä hyväksikäytöstä kirjan materiaalina vastoin lupaa - nehän ovat hänen tekstejään, joskaan en tiedä millä tasolla niitä on kirjaan otettu.

Kolmas ja mielestäni tärkein asia, joka keskustelussa unohtuu on se, että kyse on pienestä sairaasta lapsesta. On eri asia kirjoittaa paljastavasti parisuhteista tai eroista esim. Tikkasten tai pääministerin morsiamen malliin kuin käyttää syöpäsairaan lapsen kokemuksia tunnistettavasti.

Sitä en hyväksy. Edelleenkään sillä ei ole mitään tekemistä tekijänoikeuksien kanssa. Kyse on puhtaasti ihmisyydestä.

Olin kovasti kiinnostunut Ala-Harjan romaanista, mutta taitaa jäädä lukematta: tuli ikävä tirkistelyn sivumaku tästä kuviosta, joka on vain yksi muuten ilmeisen hienon romaanin juonenkäänteistä. Ala-Harja käsittelee tärkeää ja vaikeaa aihetta, josta pitäisi puhua enemmän, mutta ei näin.

En olisi halunnut tietää, että pieni leukemiapotilas on kirjassa vastoin tahtoaan.

Se saattoi tehdä Ala-Harjasta entistä kiitetymmän kirjailijan, mutta millaisen tädin ja sisaren se hänestä tekee?

Kommentit

Minuakin tämä henkilökohtaisesti häkellyttää eniten juuri sisko-asetelman kautta. Miten joku voi tehdä siskolleen näin, sillä kyllähän kirjailija olisi voinut häivyttää teoksesta tunnistettavat piirteet pois. Varsinkin jos sairaus ei ole edes kirjan pääasia.

Ajattelen asiasta juuri kuten sie.
Unknown sanoi…
well said. kiitos tästä. mä olen sauhunnut ja sanonut niin paljon että en sano nyt enää muuta.
Katri sanoi…
Hyvin kirjoitettu! Olen kyllä pitkälti juurikin samaa mieltä kuin sinä.
Liisa sanoi…
Samoilla linjoilla minäkin. Tässä tapauksessa on kyse henkilökohtaisesta moraalista, ei niinkään taiteilijan etiikasta.

Ketään ei varmaan hätkähdytä se, että Ala-Harja kirjoittaa kirjassa omasta avioerostaan (ja varmaan myös ex-miehestään, enemmän tai vähemmän), mutta sairaasta lapsesta ja tämän perheestä kirjoittaminen vain on eri asia. Miksi ilman siskon suostumusta ja miksi näin pian sairauden jälkeen.
sannabanana sanoi…
Minä olen ymmärtänyt, että kirjassa lapsi, tai perhe ei ole lainkaan ihmisten tunnistettavissa, vaan ainoa yhdistävä tekijä on leukemiaan sairastunut lapsi ja vanhempien kokemukset, johon kirjailija on käyttänyt siskonsa kokemuksia tausta-aineistona.

Emme kai me kommentoijat voi tietää mikä kirjassa on ollut totta ja mikä keksittyä?

Ihmettelen minäkin tosin sitä, että asiasta ei olla näemmä keskusteltu sisarusten kesken ennen julkaisua. Aika tökeröä ja ajattelematonta. Ehkä keskustelun jälkeen tätäkään Gatea ei olisi ollut, vaan kirja oltaisiin julkaistu ihan rauhassa, kun sisko perheineen olisi saanut hiukan varoitusaikaa.
Mama Peippo sanoi…
Hienosti kirjoitettu! Osasit kiteyttää sen mitä minä yritin, onnistumatta. Siskona hän on tehnyt todella väärin. Käyttänyt luottamuksellista tietoa täysin väärin.
Jenni sanoi…
Hyvä, että sanoit sanasen! Se oli hyvin viisas sananen, olen iloinen että otit asiaan kantaa. :)
Reeta Karoliina sanoi…
Aamen! Olen aivan samaa mieltä. Mitään ohjeita en kirjailijoille halua, mutta ihmettelen Ala-Harjaa nimenomaan ihmisenä, että tekee tuollaisen valinnan.

Aikuisia sukulaisia ei mielestäni tarvitse varjella, jos ei välirikko itseä haittaa, mutta kun kyseessä on sairas lapsi, niin silloin tuntuu pahalta, että tätä on käytetty kirjassa ilman vanhempien lupaa.

Minä en toivo tämän tai minkään muunkaan kirjan sensuuria, mutta en kyllä halua tätä lukeakaan.
Ina sanoi…
Kiitos kommenteista! Pitäisi tosiaan kai lukea kirja, että tietäisi mistä oikeasti on kyse eikä vain välikäden kautta, mutta kommentoinkin nyt enemmän tätä mediakeskustelua enkä kirjaa. ;) Sensuurista puhuminen on munkin mielestä vähän kaukaa haettua ja liioittelua, ei kai sitä nyt kukaan ole hakemassa (edes sisko). Mutta Hesarin mukaan he saivat kässärin luettavaksi ja jotain pieniä muutoksia Ala-Harja teki nimenomaan tunnistettavuuden välttämiseksi, mutta ei silti luopunut esim. tästä leukemia-teemasta. Ymmärrän taiteilijan oikeuden pitää kiinni teoksestaan ja sanomastaan, mutta edelleen käsittelen tätä asiaa tätinä. Tavallaan ymmärrän molempia, kirjailijaa ja sairaan lapsen äitiä, mutta silti tämä olisi pitänyt saada musta hoidettua perhepiirissä ennakkoon eikä julkisesti, pienillä kompromisseilla olisi varmaan vältetty koko show. En usko sen auttavan lasta ainakaan. :-/
Kristiina sanoi…
Tämä vireä keskustelu sai minutkin, hiljaisen blogilukijan, kommentoimaan. Kiitos Ina!

Minä puolestani ymmärrän Ala-Harjaa enkä aio jättää hänen kirjaansa ainakaan tämän takia lukematta. Kun mietimme tätä ”kirjagatea” asetamme myös omat sukulaissuhteemme, kokemuksemme niistä, omat lojaalisuutemme puntariin ja arvotamme tilannetta niistä käsin. Mutta oikeasti olemme tästä asiasta hyvin paljon toisen käden tiedon varassa - kuten myös siitä, kuinka paljon sairas lapsi olisi kärsinyt kirjasta, jos siitä ei olisi tehty lehtijuttua tai kärsii ylipäätään ja kuinka paljon asiassa on perheen herkistymistä ja vanhempien (erittäin ymmärrettävää) suojelunhalua ja erilaisia suvun sisäisiä jo ennestään olemassaolleita ristiriitoja, jotka ehkä tulevat pintaan tässä herkässä asiassa.

Minun on myös helppo ymmärtää, miten tärkeä teos on tekijälle itselleen versus sukulaisten toiveet. Taiteilijuuteen liittyy mielestäni sisäänrakennettu tapa käyttää aiheeksi kaikkea mikä liikkuu ja mikä liikuttaa itseä emotionaalisesti tai mitä haluaa kirjoittamalla tutkia tai mistä päästä perille. Ei sitä kai sitä ”oikeutta" mitenkään moraalisesti pitävästi voi perustella. Ja suhtautuminen siihen oikeuteen meitä mediakeskustelijoita kai jakaakin eniten.

Olisihan Ala-Harja voinut vaihtaa fiktiivisen lapsen sairauden toiseen vakavaan sairauteen. Varmaan se olisi ollut korrektein mahdollinen teko. Mutta luultavasti se olisi muuttanut kirjan tunneilmaston ja tekoprosessin täysin toisenlaiseksi – ehkä koko kirjankin. Sitä ei voi tietää, ei edes kirjailija itse.

Olen muuten myös äiti ja täti, ja pystyn asettumaan kärsivän perheen asemaan. Minulla tosin ei ole sisarta. Hm. Mahtaisiko se vaikuttaa... ;-) ?
Anonyymi sanoi…
Hyvä kirjoitus! Itsekään en mikään aktiivikommentoija ole, mutta tähän toteaisin vielä, että itse ymmärsin Hesarin jutusta, että alkuperäisessä käsikirjoituksessa, jonka sairaan lapsen vanhempien saivat luettavakseen, syöpään sairastuva lapsi oli poika, jolla oli samat harrastukset, kuin tällä tosielämän pojalla ja ikäeroakin vain yksi vuosi. Artikkelissa mainittiin muistaakseni myös, että sukupuolen muuttamisen lisäksi käsikirjoituksesta poistettiin suoria lainauksia näiden todellisten vanhempien kirjoituksiin.

Koko juttu tuntuu itsestä tosi paksulta ja omalle kohdalle käydessä loukkaisi todella pahasti. Kuitenkin kuulostaa kirjailijan osalta täysin mielikuvituksettomalta, jos käytetään suoria lainauksia tosielämän kirjoituksista ja lapsihahmokin on lähestulkoon kuin sisaren sairas lapsi. Vaikka nämä muutettiinkin vanhempien pyynnöstä, niin silti.
Kirsti sanoi…
Minusta kysymys on hesarin kulttuuritoimituksen henkisestä ja yhä jyrkkenevästä alamäestä. Että tyhjästä tehdään tämmöinen häly. Mitä meistä kukaan tietää Ala-Harjojen perhepiirin tragedioista. Kukaan ei tajuaisi että tässä nyt jotain hyväksikäytetään, ellei siitä tehtäisi tällaista juttua. Kirja saa julkisuutta jne. Markkinointistrategia toimii. Anteeksi kyynisyyteni...
Ina sanoi…
Kiinnostavia kommentteja ja pakko myöntää Kirsti, että sama kävi itsellänikin mielessä: on vähän ristiriistaista, että perhe itse halusi tuoda asian näin isosti julkisuuteen (koska lukijat eivät olisi siitä tienneet muuten mitään).

Samaan viittasin myös omalla kommentillani, etten olisi halunnut tietää romaanin taustoista mieluiten mitään: nyt pitää ainakin antaa ajan kulua ennen kuin pystyn lukemaan sen neutraalisti ja kohun ulkopuolella. Ja samaa mieltä: perhepiirin asioita on vaikea ja turha muiden kommentoida, siksi koko asian käsittely julkisuudessa on musta vähän kyseenalaista, vaikka näppärästi nyt tässä käsittelen sitä itsekin. ;)

Kristiina: olen samoin taipuvainen ymmärtämään myös kirjailijaa - kuka tietää, millaisia keskusteluja asiasta on todellisuudessa käyty. Onhan kirjassa myös yhteyksiä hänen omaan elämäänsä (avioero), voi olla, että hän koki, että leukemiasta oli pakko kirjoittaa. Pienen pojan äitinä olen tällaisiin aiheisiin yliherkkänä ja myös ylisuojelevena itsekin: kuka tietää, mitä hän ajattelee aikuisena kun tietää olleensa esikuvana romaanihenkilölle. Ehkä kirjoittaa oman versionsa?
Anonyymi sanoi…
Hmmm. Romaanihenkilö, joka on tekstiä ja tekijän ja lukijan mielikuvitusta ja todellinen lihaa ja verta oleva ihminen. Voisin ehkä ymmärtää tämän kohun paremmin, jos Ala-Harja olisi käyttänyt siskonpoikansa nimeä, mutta nythän ei niin ole. Sen sijaan hän on käyttänyt omia ja lähipiirinsä tunteita, tunnelmia hyväkseen luodessaan teosta. Näihin ei kai ole omistussuhdetta? Eikö ole hyvä, että kirjailija tuo (ainakin kriitikon mielestä upeasti) meidän kaikkien kanssaelettäväksi jotain niin yksityistä, intiimiä ja yleisinhimillistä, jotta voimme heijastaa siihen omia kokemuksiamme. Ei kai kirjailija voi kirjoittaa sellaisesta mitä ei tunne, todellakin siis tunteen tasolla.
Ymmärrän Ala-Harjan sukulaisten hädän, tapahtumat ovat vielä liian lähellä heitä, että teksti voisi heitä auttaa. Mutta voihan olla, että he muutaman vuoden kuluttua näkevät asian toisin. Etäännyttyään itse tunnetilasta.
Niina Hanhinen

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Luku, jossa päästään narsistisen itsetutkiskelun kautta lopulta huonojen kirjojen kisaan

Paluu menneisyyteen